liian runsas tarina

alooottelija

Tervehdys!

Onko kenelläkään muulla ollut romaanikäsikirjoituksen kanssa ongelmia liian runsaan/rikkaan tarinan kanssa, ja jos on, niin onko se ongelma? Olen viimeiset pari vuotta kirjoitellut kirjaa (kai sen voi jo tässä vaiheessa sellaiseksi laskea), ja se on periaatteessa ihan hyvin mallillaan. Juonellisesti näkisin että teos on hyvinkin puolessa välissä, itse asiassa jopa niin että juonen ns. käännekohta (tärkein niistä monista) on nyt kirjoituksen alla. Tässä ei vielä ongelmaa ole, mutta kirjan pituudessa saattaapi jatkossa olla.
Homma tosiaan on nyt puolivälissä (juonellisesti), mutta sivuja on kertynyt jo pitkälti neljättä sataa. Ja nämä ovat siis A4 arkkeja kirjoitettuna Timesilla fonttikoolla 12, riviväli 1. Normikokoisiksi kirjansivuiksi (A5 tai vast. ja fontti arial) muutettuna määrä olisi vielä paljon isompi. En osaa arvaillakaan kuinka pitkä systeemistä on tullut kun se on valmis. Oman kirjoitustyylin huomioiden voisi heittää villin veikkauksen että sivumäärä kohoaa vielä ainakin kolmella sadalla.

Tekstiä voisi joiltain osin tiivistää sitten kun toista versiota kirjoitan, mutta toisaalta sitä joutuu väkisinkin joissakin puutteellisesti kerrotuissa kohdissa laventamaan. Monelta osin teksti on jo niin tiivistä että vielä tiivistämällä luettavuus kärsii.
Syypää mittavaan tekstiin on massiivinen pääjuoni ja useat sivujuonet. Oma tyyli tahtoo vain olla sellainen että tärkeimpien henkilöhahmojen ympärille kehittyy sivujuonia, jotka sitten osaltaan kerryttävät tarinan pituutta. Hankalasti sivujuonet vielä tahtovat nivoutua pääjuoneen jolloin niiden poisto ei enää onnistukaan, tai pitäisi muuttaa koko höskää. Ja kun kirjalla on peräti seitsemän tai kahdeksan päähenkilön statuksen omaavaa henkilöhahmoa, ei tarinan paisumiselta voi välttyä.
Runsaus ei vielä itsessään haittaa tarinan kerrontaa eikä tee siitä sekavaa, mutta valtavasti ajatustyötä se jo vaatii ettei se muutu sellaiseksi. Lisäksi on sellainen pikku jutska kuin kustantaja. Oman käsityksen mukaan kustantajat eivät ihan avosylein ota esikoiskirjailijoilta liki tuhatsivuisia (kirjan sivuina) tiiliskivikäsikirjoituksia vastaan.

Yhtenä vaihtoehtona (ehkä) voisi olla tarinan napsaus keskeltä poikki, eli jakaminen kahteen kirjaan. Tätä en kuitenkaan mielellään lähtisi tekemään, koska se rikkoisi kokonaisuuden ja jättäisi ensimmäisen puoliskon vähän tyhmästi kesken.


Auttakaa aloittelijaa. Mitä teen? Jatkanko kirjoittamista entiseen malliin vai pistänkö pilkkoen? Vai teenkö jotakin ihan muuta?

3

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hmmm...

      Sori, itselläni on pikemminkin ongelmana liiankin tiivis kerronta.

      Mutta sinulla lienee suuri tulevaisuus edessäsi, kun ajatellaan, että Stieg Larssonin kaltainen jahkailija myy ziljoonia.

    • scarabaeus

      ........jahkailija, heheeeee, hyvin kirjoitettu.
      Onko nyt muuten joitakin vetäviä näissä syksyn uutuuksissa, jotka pitäisi pikapikaa lukaista
      ?

      Ja ketjun aloittajalle inspistä jatkuvaa toivottelen, kirjoitakirjoita ja pätki sitten mielesi mukaan. Sinä päätät.

    • Tarinatyylisi muistuttaa George R. R. Martinin kerrontatyyliä. Hänen tarinansa rönsyilevät, henkilöitä on runsaasti ja sivujuonet käydään kunnolla läpi. Hänen kirjasarjansa kolmas osa on niin pitkä, että se täytyi julkaista kahtena erillisenä kirjana! Hurjuakin ennakkotapauksia on siis nähty, mutta tällaisen tempun tekemiseen ei esikoiskirjailijalla usein liene varaa.

      Jos tarinasi olisi timanttia alusta loppuun voisin taata, että kustantaja tekisi kaikkensa julkaistaakseen sen pituudesta täysin riippumatta. Oikeasti kirjailijat - siis oikeasti maailmanluokankin kirjailijat - joutuvat kuitenkin karsimaan tarinoitaan rankallakin kädellä. Heidän voi kuulla surevan hahmoja, jotka eivät koskaan päässeet kirjaan asti, koska heidän tarinalleen ei yksinkertaisesti ollut tilaa. Siksi suosittelenkin sinua seuraamaan heidän esimerkkiään ja miettimään, mitkä hahmot ja juonet ovat sellaisia, etteivät ne istu täydellisesti kirjan pääjuoneen. Virtaviivaistaminen ja yksinkertaistaminen ovat taitoja, jotka on pakko oppia jos haaveilee koskaan saavansa tarinaansa painoon.

      PS. Jos haluat jonkinlaisen käsityksen siitä miten pitkä tarinasi olisi painettuna, voit tehdä sen merkkilaskurin avulla. Kirjan sivulle mahdutetaan yleensä suunnilleen 2000 merkkiä, välilyönnit mukaan lukien.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6476
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4101
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3437
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      7
      2820
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      625
      1421
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      838
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      823
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      809
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      193
      798
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      779
    Aihe