Mitenkäs on -jos haluaa kaksi koiraa, niin kannattaako ottaa eri sukupuolta olevat? Eli tuleeko uros ja narttu yleensä keskenään paremmin toimeen, kuin kaksi narttua tai kaksi urosta? Tällaisen väittämän olen kuullut, mutta onko se näin todellisuudessa?
Entäpä sitten jos on jo ennestään ns. pehmytluonteinen koira, joka ainakin koirapuistossa antaa toisten retuuttaa itseään ja antautuu itseään pienemmille ja nuoremmillekin koirille, niin voiko silloin ottaa jonkin vähän haasteellisemman ja ns. kovemman rodun edustajan?
Mitäpä ajattelette siitä, että paljonko koiran vanhempien luonne merkitsee tuossa toisten koirien kanssa toimeentulemisessa? Jos ajatellaan rotua, joka yleensä ei tule hirveän hyvin toisten koirien kanssa juttuun, mutta kasvattaja "mainostaa" että hänen koiransa, vaikka tällaista rotua ovatkin, tulevat toimeen myös toisten koirien kanssa -niin onko kyse jostain periytyvästä ominaisuudesta (yhdistettynä sosiaalistamiseen), vai pelkästään onnistuneesta sosiaalistamisesta?
Entäpä sitten jos on jo ennestään ns. pehmytluonteinen koira, joka ainakin koirapuistossa antaa toisten retuuttaa itseään ja antautuu itseään pienemmille ja nuoremmillekin koirille, niin voiko silloin ottaa jonkin vähän haasteellisemman ja ns. kovemman rodun edustajan?
Mitäpä ajattelette siitä, että paljonko koiran vanhempien luonne merkitsee tuossa toisten koirien kanssa toimeentulemisessa? Jos ajatellaan rotua, joka yleensä ei tule hirveän hyvin toisten koirien kanssa juttuun, mutta kasvattaja "mainostaa" että hänen koiransa, vaikka tällaista rotua ovatkin, tulevat toimeen myös toisten koirien kanssa -niin onko kyse jostain periytyvästä ominaisuudesta (yhdistettynä sosiaalistamiseen), vai pelkästään onnistuneesta sosiaalistamisesta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Esität aivan liian laajan skaalan, jossa on niin laidastalaitaan muuttuvia tekijöitä, että ei oikein järkevää vastausta voi antaa...
Perusasiana toisen koiran otolle on, että ensimmäinen on jo koulutettu. Käytös vakiintunut. Se vaikuttaa toisen koiran kotiuttamiseen hyvin paljon. Lisä etuna riittävästa ikäerosta se että koira käy pennulle esikuvana.
Se apinoi isomman käytöstä niin hyvässä kuin huonossa. Hyvää on vielä sekin, että kun ensimmäisen koiran olot ja käytös on vakiintunut, niin ei juuri tule eturiitaa koirien kesken. Itse suosin ikäeroa min.2v. mutta parhaan tuloksen saa kun ensimmäinen koira on 3-4v.
Tuo koirapuisto asia. Oma mielipide on, että ei toinen koira voi suojaa antaa toiselle saati muljuttaa. Omistajan pitää olle se joka päättää ja antaa riittävän suojan. Omistaja on se, joka päättää mitä tilanteita koira on valmis kohtaamaan ja mitkä tilanteet se todellakin hallitsee. (koulutuss)
Tässä on jo vakavasti menetelty väärin.
"Entäpä sitten jos on jo ennestään ns. pehmytluonteinen koira, joka ainakin koirapuistossa antaa toisten retuuttaa itseään ja antautuu itseään pienemmille ja nuoremmillekin koirille,"..en ymmärrä miksi tuota koiraa edes pidetään koirapuistossa. Hyvin ikävä juttu...
"voiko silloin ottaa jonkin vähän haasteellisemman ja ns. kovemman rodun edustajan"...ei voi, sillä tämä esimerkki ei ymmärrä edes ensimmäistä koiraa
En minä tarkoittanut, että ottaisin suojaksi tälle koiralleni (tai itsellenikään) toista koiraa koirapuistoon, tai muutenkaan...
En minä paljoa käytäkään koiraani koirapuistossa, kun tiedän että sitä retuutetaan siellä, mutta harvoin kun käytän niin yritän katsoa, että siellä on "kivoja" koiria. Oma koirani on kuitenkin sellainen, että tykkää toisten koirien seurasta ja on hyvin leikkisä.
Koirapuisto -jutun ja koirani käytöksestä siellä kerroin siksi, että halusin sanoa, että se ei omaa mitään taisteluhalua toisten koirien seurassa, tai ei ainakaan tähän mennessä ole sellaista osoittanut (on 2 -v uros). Se nyt vain antaa pienempien ja nuorempien koirien leikin tiimellyksessä selättää itsensä, vaikka oikeasti kokonsa puolesta pystyisi pistämään kampoihin ja "voittamaan", jostain syystä se ei vain halua tehdä näin, ja kivaa sillä tuntuu näissä tilanteissa olevan. On koirapuistossa tosin ollut välillä sellaisia uroksiakin, jotka koiraani alistavat, astuvat ja painavat maahan. Tästä koirani ei tykkää, mutta se ei kuitenkaan pane vastaan. Silloin kun tilanne on tämä, minä poistun koirineni puistosta.
Oikeastaan toisesta koirastakin haaveilen siksikin, kun tiedän että oma koirani pitää toisten koirien seurasta, mutta minulla ei ole tuttuja joilla olisi koiria (ei siis onnistu "koirakavereiden" järjestäminen), ja koirapuistossa ei koskaan tiedä millaisia ja miten käyttäytyviä koiria sinne tuodaan.
Mietin asiaa vain siltä kantilta, että miten mahdolliset yhteenotot olisivat parhaiten estettävissä, jos joskus toisen koiran otan, sillä en halua että se uusi koira alkaisi joku päivä retuuttaa tätä koiraani.
Olen vain kiinnostunut nyt yhdestä tietystä rodusta, jonka edustajan ottaisin vaikka heti paikalla muuten, mutta kun niistä sanotaan, että eivät yleensä tule toimeen toisten koirien kanssa, ja urokset eivät edes oman perheen urosten kanssa. Ottaisin siis nartun, jos sen koiran joku päivä otan...
Olen löytänyt jo kasvattajankin kotipaikkakunnaltani, ja hän "mainostaa" koiriensa olevan sosiaalisia ja tulevan toimeen toisten koirien kanssa. Mietin sitten vain sitä, että onko se ominaisuus perinnöllinen, vai kasvatuksen ja sosiaalistamisen tulosta, vai kenties emolta opittua... Jos sen koiran joku päivä päätän hankkia, niin silloin tahdon ehdottomasti mahdollisimman leppoisan ja lempeän rotunsa edustajan.
Kyllä se voi ihan hyvä juttu olla, jos seuraa ajattelee. Siinä pitää vain olla tarkkana, että uusi koira kasvaessaan ei muodostu rasitteeksi vanhalle käytöksellään. Silloin tilanteesta ei nauti kukaan. Pennusta-vuotiseksi on pitkä taival, mutta etenee asiassa päämäärätietoisesti niin sillä siitä selviää.
Rotuvalinta on aika tarkkaan mietittävä. Se lisää onnistumisen edellytystä.
No se minua eniten mietityttää siinä rodussa, johon olen ihastunut, että se ei yleensä tule toimeen toisten koirien kanssa -muuten se olisi aikalailla täydellinen itseni kannalta, ja jos minulla ei ennestään koiraa olisi, niin tahtoisin sellaisen ottaa. Kuitenkaan en harrasta kertakäyttökoiria, ja kun minulla nyt on tämä mukava ja kiltti koirani, niin en sitä kiertoon ole laittamassa, ja korvaamassa toisella...
Kaverin jos sille ottaisin, niin tahdon ennen kaikkea, ettei tämä koirani joudu mihinkään vaaraan toisen taholta, tai muutenkaan "kakkoseksi" taloudessani, sillä se on mielestäni väärin, jos uusi pentu nousee vanhan koiran yläpuolelle ja usein niin tapahtuu, kun ihmisistä on kiva leperrellä söpölle pennulle.
"jos uusi pentu nousee vanhan koiran yläpuolelle ja usein niin tapahtuu, kun ihmisistä on kiva leperrellä söpölle pennulle"...nousee jos annetaan nousta. Tasapuolisuus ja itsekuri siinä on A&O
Rotu voisi mielellään olla saman "henkinen". Sellainen jolla on rodunominaisuudet saman kaltaiset
Olen sitäkin miettinyt, että ottaisin toisen saman tapaisen koiran, ja se kai olisi labbis. Omani on seropi, jossa on labradoria, ja on samaa kokoluokkaakin niiden kanssa.
Ongelma on vaan se, että oma koirani on tosiaankin vilkas, ja itse taas olen rauhallinen ihminen, niin olen miettinyt että jaksaisinko kahta vilkasta koiraa.
Sekin on ajatuksissa ollut, että ruokkisiko kaksi vilkasta koiraa sitten sitä toistensa vilkkautta ja kohta olisivat vain vielä hilpeämpiä... Olen ajatellut, että olisiko rauhallinen rotu sellainen, joka rauhoittaisi vähän tätäkin koiraani.
Ehdotuksia saa kyllä antaa, että mitkä rodut ovat rauhallisia ja kilttejä ja toisten kanssa hyvin toimeen tulevia. Labbishan on parhaimmillaan aivan ihana koira, siis jos on rauhallinen, mutta kun ne mitä vastaan on tullut, harvemmin rauhallisia ovat... :)
Edelleen kannattaa valmistaa se ensimmäinen koira. Koska jos pennun otat, niin kuten mainitsin, se apinoi vanhempaa, eli tarkkana saa ollla. Labbis on mukava koira. Sen vilkkaus vaan kestää aika pitkään. n.3-5v. (tähän tietysti vaikuttaa tekeminen ja koulutus) Oletko ajatellut aikuista kodinvaihtajaa. Se tie voisi olla helpompi. Pystyy hieman peilaamaan, miten sopeutuisi uuden kanssa ja jos koe aika on ok. niin aina pienemmällä vaivalla pääsee ja voi saada varmemman tuloksen.
Kodinvaihtajakin olisi kyllä ihan varteen otettava vaihtoehto, mutta en ole sellaista oikeastaan ajatellut vielä... Itse vain tavallaan tykkään ottaa koiran pentuna, että tiedän sen "metkut" heti alusta lähtien ja se on tuttu, joten jos joku ns. konflikti -tilanne tulee, niin en ainakaan säiky koiraa, kun pennusta lähtien olleesta koirasta tietää paremmin kuinka tosissaan se on, jos esim. ärisee jostain, eikä sellaista koiraa edes osaa pelätä, jonka on pennusta asti tuntenut.
Ehkäpä vielä odottelen ainakin vuoden tai parikin, jotta tämä koirani saa vielä aikuistua ja kenties rauhoittuakin vähän. Ei sen käytös muutenkaan vielä niin täydellistä ole, että tahtoisin nuoremman koiran apinoivan sitä, vaan viilaamista on vielä paljonkin. Tai jospa jostain siunaantuisi "koirakaveri" tälle, ja pääsisi lajikumppanin kanssa touhuamaan sitten sillä tavalla. :)
Miten muuten on tuo huomion antamis -puoli jos pennun ottaa... Mietin sitä, että itse kyllä tajuaisin olla lepertelemättä ja suosimatta uutta pentua, vaikka kuinka söpö olisikin, ja antaisin hellyyttä molemmille yhtälailla. -Mutta pentuhan kuitenkin vaatii melkoisesti aikaa ja huomiota jo sisäsiistiksi opettelunkin takia ja sitä pitää ruokkiakin useampia kertoja päivässä, kuin aikuista koiraa. Miten silloin saa estettyä sen, että aikuinen koira ei ala tuntea oloaan hyljeksityksi tai pentu "kuninkaaksi"? Minulla ei ole ollut koskaan kahta koiraa yhtä-aikaa, joten en näistä kuvioista sitten oikeastaan mitään tiedä...
"Miten silloin saa estettyä sen, että aikuinen koira ei ala tuntea oloaan hyljeksityksi"...vastavuorolla..Lisäksi minä olen ottanut isomman vierelle "samaan tilanteeeseen" jne. Kun vanha koira huomaa, että mikään ei sillä muutu, niin ainakin meillä on myöhemmin ollut sama minkäverran pennulle myöhemmin huomiota antaa. Alku on tärkeä ja pentu ei edes silloin sitä huomiota hae, vaan haluaa tutustua uuteen paikkaan. Ne ulkoilut kahden vanhan koiran kanssa on sitten se tasapainottava tekijä...."laatuaikaa".