Jos eteenne tulisi tilanne, että olisitte päättäneet jättää kaiken taaksenne ja vaan vaihtaa totaalisesti maisemaa vaikka muuttamalla jonnelkin kauas, niin kenelle ilmoittaisitte muutosta?
Minä olen ajatellut pitemmän aikaa katoamista. Siis sellaista katoamista, etten kenellekkään sisaruksilleni enkä sukulaisilleni ilmoittaisi että olen vaan muuttanut jonnekkin kauas pois.
Sellaisen katoamispäätöksen tekeminen ei vaan ole kovin helppoa ja olemassaolevan tilanteen pitää olla siihen sopiva.
Pikkuhiljaa minulle rakentuu tilannetta, joka mahdollista jossakin vaiheessa pois muuttamisen. Ihmiset joiden ei välitä ottavan yhteyttä ottavat yhteyttä ja kyselevät tyhmiä, tai vaan kyselevät uteliaisuuttaan ja ihmiset joihin olisi halunnut pitää yhteyttä tain edes saada heihin yhteys ei ole tullut tavoitettua.
Ei kännykällä, eikä muutenkaan. Kun yhden vanhan ystäväni osoitetiedot sain 118 numerotiedustelusta, niin ei sellaista osoitetta ollut olemassakaan, eikä saamallani numerolla saanut edes yhteyttä.
Miksi siis pitää seuraa ihmisille joista ei oikeasti välitä, tai ihmisistä joista välittää, mutta jotka eivät taas vastavuoroisesti välitä.
IHANAA KUITENKIN LOPPUJEN LOPUKSI!!!!!
En minä minnekkään kehitysmaahan ole muuttamassa. Olen asuntoa katsellut yhdestä amerikkalaisesta pikkukaupungista ja ollut yhteydessä sen kaupungin seurakunnan pappiinkin.
Minulla on unelma kauniista kodista idyllisessä amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Millään muulla ei ole enää mitään väliä :)
Minä olen ajatellut pitemmän aikaa katoamista. Siis sellaista katoamista, etten kenellekkään sisaruksilleni enkä sukulaisilleni ilmoittaisi että olen vaan muuttanut jonnekkin kauas pois.
Sellaisen katoamispäätöksen tekeminen ei vaan ole kovin helppoa ja olemassaolevan tilanteen pitää olla siihen sopiva.
Pikkuhiljaa minulle rakentuu tilannetta, joka mahdollista jossakin vaiheessa pois muuttamisen. Ihmiset joiden ei välitä ottavan yhteyttä ottavat yhteyttä ja kyselevät tyhmiä, tai vaan kyselevät uteliaisuuttaan ja ihmiset joihin olisi halunnut pitää yhteyttä tain edes saada heihin yhteys ei ole tullut tavoitettua.
Ei kännykällä, eikä muutenkaan. Kun yhden vanhan ystäväni osoitetiedot sain 118 numerotiedustelusta, niin ei sellaista osoitetta ollut olemassakaan, eikä saamallani numerolla saanut edes yhteyttä.
Miksi siis pitää seuraa ihmisille joista ei oikeasti välitä, tai ihmisistä joista välittää, mutta jotka eivät taas vastavuoroisesti välitä.
IHANAA KUITENKIN LOPPUJEN LOPUKSI!!!!!
En minä minnekkään kehitysmaahan ole muuttamassa. Olen asuntoa katsellut yhdestä amerikkalaisesta pikkukaupungista ja ollut yhteydessä sen kaupungin seurakunnan pappiinkin.
Minulla on unelma kauniista kodista idyllisessä amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Millään muulla ei ole enää mitään väliä :)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Muutokset ovat hyväksi. Kuulin tällä viikolla, että toinen tutuista suunnittelee muuttoa Ruotsiin ja toinen perheineen Ranskaan. Joka paikassa tulee aina takapakkeja, mutta muutos kannattaa aina. Paikalleen jämähtäminen on pahinta, siksi suosittelen eteenpäinmenemistä.
Ymmärrän, että toisista ihmisistä haluaa päästä eroon, mutta ei sen tarvitse olla noin radikaalia. Kun tarpeeksi usein vastaat puhelimeen, ettei ole aikaa nyt puhua, niin kyllä oppivat olemaan soittamatta. Tai sitten laitat tekstiviestin, ettei ole nyt aikaa puhua. Tuonkin voi tehdä ystävällisesti ja toinen ei edes huomaa välttelyä, mutta kuitenkin loukkaantuu ja pääset eroon.
Omalta kohdalta karsinnan sukulaisissa ja ystävissä olen tehnyt sen mukaan, minkälainen on heidän elämänasenne. Kenenkään ei tarvitse myrkyttää ilmapiiriä ympärilläni. Myös sellaiset ihmiset karsiutuvat, joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Jäljelle jäävät ne, joista todella välitän.
Olen tehnyt jo aikamoisia suunnitelmiakin asioiden eteen. Aina on vaan ruvennut ajattelemaan, että mitä joku ajattelee, tai jääkö joku kaipaamaan. Ihan typerää ajatella toisia.
Olen huomannut ettöä olen liian auttavainen ja liikaa ajattelen toisia, jolloin oma elämä jää elämättä. vahingon ja sattumuksen kautta voin vaan päästä eroon kaikesta ja toisten tekemiä päätöksiä hyväksikäyttäen. Eilen vielä ajattelin että voisihan tässä maassa vielä elää, mutta eilen samoiten sain käsityksen että vaikka kaikki asiat noin yleensä vaikka yhteiskunnan puolesta menisikin niinkuin haluaisin, ja ne jotka ovat valehdelleet ja petkuttaneet maksaisivat aiheuttamansa vahingot, niin silti ei elämäni muuttuisi miksikään enää tässä maassa. Ihanan helpottunut olo, kun ymmärtää todellisuuden ja voi pitää omaa ratkaisua oikeana. Aina kun on yrittänyt elää hyvää elämää, niin yhteiskunta on aiheuttanut esteitä.
Olen minä vastaillut ihan tarpeeksi joidenkin henkilöiden soittoihin. Se jos olen jättämässä kaiken, niin ei ole hyvä olla kehenkään yhteydessä, tai joskus joku ilmestyy oven taakse. Kerrankin vastaavien huuhaasoittelijoiden tapaisia asettuivat vasten tahtoani luokseni asumaan, enkä saanut heitä pois muuta kuin lukitsemalla ovet ja lähtemällä matkoille. No asunto oli sen jälkeen pistetty palasiksi, enkä enää palannut siihen asuntoon asumaan. Annoin kaiken minkä omisti pois ja muutin muualle.
Aiemminkin minä olen saanut vasten tahtoani asukkaita asuntooni. samoiten kävi tietty aiemminkin, että annoin kaiken minkä omistin pois ja muution muualle. On siis kokemusta siitä että alkaa kaiken alusta.
Sukulaisita ja ystävistä minä taas ajattelen, ette jos heille ei kerro että on jonnekkin vaan löhtenyt, niin eivät ne kauaa jaksa perään huudella ja etsiskellä. Jos taas kertoo, niin saattaa tulla perustettomasti anomisia etten lähtisi. Kuitenknmaa kukaan ei suoranaisesti hyötyisi minun jäämisestä minnekkään. En minäkään hyötyisi. Korvasärkykin lakkaa varmaan kun muuttaa:D
Voin ehkä liian suoraan kirjoittaa, mutta pakenet jotakin aivan muuta kuin yhteiskuntaa. Niin kauan pakenet, kun et saa elämääsi sitä, mitä haluat. Veikkaan sen olevan oma perhe.
Sen sijaan, että päästäisit tuntemattomia ihmisiä hyötymään itsestäsi, niin etsisin sinuna kumppanin. Sen ei tarvitse olla suomalainen, thaimaalainen tai venäläinen. Puolalaiset ovat esimerkiksi perhekeskeisiä ja arvoiltaan luultavasti enemmän kaltaisiasi. Etsisin sinunan sellaisen nuoremman puolalaisnaisen, joka haluaa turvatun tulevaisuuden ja lapsia. Hänestä saisit kumppanin, jota mielestäni kaipaat.
Voin olla väärässä, mutta aloittaisin sinuna asioiden hoitamisen niistä asioista, mitä kipeimmin kaipaat. Sen jälkeen osa nyt häiritsevistä asioista tuntuu paljon pienemmiltä.
Olen joskus suorasukainen, mutta en vahingoittaakseni, vaan saadakseni toisen ajattelemaan omaa etuaan.
En pahastu suorasta ajattelusta ja pohtimisesta.
Otin eilen itseäni hiukan niskasta kiinni ja rupesin tekemään kaikkea keskeneräistä. Saisin itselleni ihan mieluisan elämän, jos tämä yhteiskunta vaan toimisi oikein. Olen varmaan tulossa kipeäksi, niin en oikein pysty keskittymään siihen, että osaisin selittää mitä asioita on pielessä ja miksi.
Tai sitten olet liian stressaantunut tai paikalleen jämähtänyt (masentunut nykytilasta). Kumpikin edellä oleva saa aikaiseksi keskittymisen katoamisen. Vaikka halua olisi, niin tuntuu, ettei saa itseään liikkeelle asioiden hoidon suhteen.
Säännöllisin väliajoin laitan itseni tilinteolle sen suhteen, mitä todella kaipaan elämässä. Ne asiat menevät prioriteettilistani kärkeen. Myös pakolliset hoidettavat asiat kuuluvat näihin. Teen taulukon, jossa vasemmassa kohdassa on tavoitteeni ja hoidettavat asiat. Oikealle puolelle teen luettelon, mitä tuo hoidettava asia vaatii toteutuakseen.
Samoin käytän myös arjessa ranskalaisia viivoja. Nykyisin päivälista on tietokoneelle. Listaan mikä on olennaista tehtävää tälle päivälle ja mahdollisesti listaan seuraaville päiville tehtäviä. Sitä mukaan kun saan tehtyä niin yliviivaan ja mitä jää toteutumatta jää seuraaville päiville. Tämä on keino pitää itsensä liikkeellä.
Jos et ole tunnistanut, mikä on tärkeintä, niin tekemisesi tulevat takkuamaan. Eli voit näperellä läpi elämäsi, mutta voit myös saavuttaa haluamasi nostamalla asioiden viemisen eteenpäin.
Tämä oli tämä yksinäinen osuus, mutta tarvitset kyllä samanhenkisen ihmisen, jonka kanssa pystyt käsittelemään asioita. Ihan sen tähden, että monesti uloslausuttuna ongelmat jotenkin näyttävät selviävän ja loksahtelevan paikoilleen. Jos tällaista ihmistä ei vielä ole näkökentässä, niin pidä silmät avoimena asian suhteen :).
Monesti asioilla on tapana selvitä, kunhan aloittaa työn niiden selvittämiseen eteen.
Sen verran, että nuo ovat omat tapani päästä jämehtyneisyyden tilasta. Monesti omalla kohdalla epätoivoon on paras keino paneutua tekemään jotakin. Mieliala nousee ja unohtaa oman surkeutensa.
Ystävillä on merkityksensä ja olen heidän kohdallaan tullut valikoivaksi. Ystäviksi kelpaavat vain sellaiset, joilla on oikea elämänasenne. Heillä on omat tavoitteensa ja saan myös energiaa siitä, että näen heidän toteuttavan omiaan.
Lisäisin myös sellaisia asioita elementtejä elämään, jotka parantavat olotilaani. Yksi keino voisi olla sinulle, vaikka matka rentoutumista silmällä pitäen. Kuuntelisin sinuna musiikkia tai katselisin elokuvia, jotka parantavat olotilaa. Söisin sellaista ruokaa, joka tuntuisi oikealta sillä hetkellä. Lukisin elämäntapakirjoja, jotka innostavat. Yksi lause saattaa olla se, joka muuttaa omaa ajattelutapaa.
Millä tahansa tavalla sitten pääsetkin eteenpäin, niin se on sama. Elämä on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi surkeaan oloon.
Ikinä en voisi lapsilleni kertomatta kadota, eikä todella ole edes tarvetta katoamiseen. Asiani ovat aika hyvin, paljon hyviä ihmissuhteita ja kaikki huonot ovat pyynnöstäni jääneet taakseni, ilman mitään katoamistemppua.
Minulle ei tulisi sellaista tilannetta, että haluaisin raahata kroppani teille tietymättömille ja kadota savuna tyhjyyteen. Jos-jos lähtisin savuilemaan tyhjyyteen, niin tietysti ilmoittaisin puhelinnumeroni kaikille rakkaille ystäville ja perheenjäsenille. Puhelinrupattelut olisivat maustetta vieraan paikkakunnan orpoudelle.
Jos kirjoittaisin kirjan, jossa päähenkilö tahtoisi kadoskella veks-veks, niin tää päähenkilö ilmoittaisi suureen ääneen kaikille, että nyhmmää lähen ulukomaille.
Sitten muut aateskelis, että ny hää ny sit lähtöö ulukomaille. Mut tää päähenkilö ei kuiteskaan lähtis. Tää tyyppi naureskelis viiksiinsä ja muuttais johonkin lähietäisyydelle, toiseen kortteliin tai jotain, pistäis osoitteen salaiseksi, numeron myös. Ja kipittäis ekaksi kampaajalle: -Tahdon hiusten värjäyksen ja hiusten pidennyksen.
Sit se menis erikoisliikkeeseen: -Onks piilokorkoja kenkiin, taharon tulla vähä piremmäks
Sit kledjut uuteen uskoon, ihan-ihan eri tyyliä, ku ennen. Klasit naamaan, erikoiset ja silleen ja mitähän vielä. Jotain se vielä kaipais. Hmmmm...
Joskus hyvin kauan sitten oli mulla samanlaisia ajatuksia ja haluja.
Lähteä pois ja jättää kaikki. Alkaa alusta jossain unten ihmemaassa.
Mutta oikeastaan kun ei voi alkaa alusta, kaikki se on jatkumoa kuitenkin omalle elämälle.
Mun elämässä ei nytkään ole ihmisiä kenestä en välittäisi.
He kyllä ovat jättäneet rauhaan ihan omasta halusta. Kenties tämän "ihanan" luonteeni ansiosta.
Omien kansa taistellut taistelut on takana, ainakin toistaiseksi. Koskaanhan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo.
Niinkun ei sitäkäänminkälaisia uusia ihmissuhteita, siellä on varmasti tulossa ärsyttäviä niinkuin ihaniakin.
Elämä vain on ja sitä ei pääse pakoon vaikka kuinka yrittää.
Mutta voihan sitä yrittää, ei sitten kuitenkaan kannata pettyä kun huomaa joutuvansa kokemaan ja näkemään samalaisia ihmissuhteita siellä toisessa maailmassa
Tää piti vielä laittamaan kun jäin tuota miettimään.
Kaikille. Koko maailmalle. Olen nähnyt sen omalta kohdaltani, että vaikka erakkoluonne ei ole kaukana, ihmisen ei ole hyvä olla täysin yksin.
Miettisin miltä tuntuisi omalta kohdaltani, jos vaikka joku siskoistani häviäisi enkä tietäisi mitä hänelle on tapahtunut. Tuntisin syvää ahdistusta, epävarmuutta, syyllisyyttä, surua. Ei ole mitään pahempaa paikkaa tai olotilaa maailmassa kuin epävarmuus, enkä voisi kuvitella että aiheuttaisin sitä kenellekään.
Päin vastoin. Ystäville ja jopa palstatutuillekin olen koettanut painottaa että mulla ei koskaan ole mitään hätää, pärjään aina. En halua että kukaan stressaa ja vaivaa mieltään mun takia. Jokaisella on elämässään ihan tarpeeksi vaikeuksia muutenkin, ilman että lisään sitä.
Anteeksi suorasukaisuuttani, en kauheasti yrittänyt kaunistella.
Kai joillekin niistä voisi ilmoittaa jotka kysyvät perään minne olen hävinnyt, tai sitten ei...
Noo, jälkikasvulle, tuskin muille...
Kaippa sitä ainaski jollekkin poliisiin pitäs ilmoittaa, ettei tule etsintäkuulutus perään. :)
Roskaa. Roskaa. Aina sinä olet lähtemässä ja muuttamassa....
Puuttuuko rohkeus kun et tewe mitään
roikut vaan täällä palstoilla ... ja roikut...,ja roikut
Muuta jo nyt sinne josta kukaan ei sinua löydä, eikä tiedä olinpaikkaasi.
Eibvät myöskään velkojasi..... siis autio saari.
Hurraa uusi Robinson on syntynyt... perjantai koittaa sitten joskus.
Et kuitenkaan saa mitään aikaiseksi.... arveletko että joku täällä jäisi sinua kaipaamaan... tai aloituksiasi. Unohdut juuri sinä päivänä kun sinulta ei tule viestiä... ja autiolla saarella ei ole nettiä, hyvää matkaa taas kerran.
Mä hoitasin homman niin, et jättäsin suvulle yhden sähköpostiosoitteen.
Jotta siihen jos on jotain asiaa.
Kahdelle, kolmella läheisimmälle puh.numeron jota eivät saa jakaa eteenpäin ja siinä se.
Poliisille ei tartte ilmoittaa, ei kellekään muullekaan.
Aikanaa saa maistraatti tiedon et on ulkomailla, jos saa..
KAtoaminen onhelppoa jos sitä todellahaluaa.
Jos roikkuu kiinni siinä menneessä, se ei ole helppoa.
Sit kun tulee tunne, että tämä oli tässä, finished busines, niin sit vaan pakkaa kapsäkitt ja menee...
Viestisi rivien välistä voi lukea yhden johtavan ajatuksen: olet masentunut. Tämä ajatus ei itsellenikään ole vieras. Kun oikein ahdistaa, tekee mieli häipyä, mutta jos Jenkkilässä meinaa pärjätä, pitää olla toimeentulo jotenkin taattu, eikä sinne oteta ketä vain. Jos olet vielä työelämässä, pitäisi olla työlupa tai ns. greencard, jolla saisi luvan muuttaa maahan. Hulppea omaisuus totta kai helpottaa maahanpääsyä, kuten eräs kaveri täältä puolivuotta sitten Jenkkilään lähti.
..aivan samoin miettein "luin". Tuli mieleeni sama ajatus että, aloittaja on masentunut? Asiat eivät selviä pakenemalla. Vaan kohtaamalla. Itse saattaisin vielä Mexicoon tai Jenkkeihin lähteäkin, jos sellainen sitten olisi sitten ajankohtaista vielä:)) mutta en nyt. Enkä tässä elämäntilanteessa tällähetkellä. Mutta en suinkaan yksin:))) Puhuttu tosin tästä aiheesta on..ohimennen;))) Elämästä ei koskaan tiedä...
Kai se Kelalle pitäisi tunnustaa?