Keskiviikko huhtikuun 4 päivänä 1973
ALUSTUS TURUN LASKIAISPÄIVILLÄ 3-4.3 1973
KRISTILLISYYDESSÄ on aina ymmärretty, että terveelliset ja hyvät elämäntavat kuuluvat uskovaisille. Apostoli Paavali neuvoo seurakuntia ja kehottaa muitakin terveellistä oppia saarnaamaan. Mm. Tiitukselle hän kirjoittaa: ”neuvo myös nuoria miehiä siveästi olemaan. Aseta itsesi kaikissa hyväin töiden esikuvaksi, vilpittömällä opetuksella, kunniallisuudella.” Tiit. 2: 6-7- Timoteukselle hän kirjoittaa: Älköön kenkään sinun nuoruuttasi katsoko ylön, vaan ole sinä uskovaisille esikuva sanassa, kanssakäymisessä, rakkaudessa, hengessä, uskossa, puhtaudessa. ” 1. Tim. 4:12
Täällä ajassa vaeltaessamme on meille kuitenkin tarjolla epäterveellisiä elämäntapoja, lihan viettelyksiä, jopa saastaisuutta.
VIELÄ LAAJEMMIN levinnyt ja turmelustaan monin tavoin levittävä huumausaine on tupakka. Ikäväksi on todettava, että kun vanhemmat ihmiset ovat pääsemässä ymmärtämään, että se turmelee sekä oman ruumiin, että aiheuttaa toisillekin vahinkoa ja näin ollen miesjoukoin ovat lopettamassa tuota myrkytystyötään, niin nuoret ovat sitä vain opettelemassa ja villitsemässä toisiaan siihen.
KIISTATTOMASTI kai nykyisin on voitu osoittaa, että lääketieteellisesti ottaen tupakka on vaarallisempi myrkky kuin alkoholi. Tupakan myrkyt saastuttavat ruumiin, jota me kannamme, jossa Pyhänhengen pitäisi asustaa. Lukuisat maalliset yhdistykset, johtokunnat ja valtuustot ovat päättäneet, ettei heidän kokouksissaan saa enää tupakoida ja saastuttaa ympäristöä. Monet uskovaiset saarnamiehet ja muutkin vanhemmat ovat esittäneet varoituksen sanoja, vaikka eivät sitä ole synniksi halunneet saarnata. Veljemme Kivisen Matti kerran kuitenkin sanoi: ”Vaikken sitä tupakanpolttoa synniksi uskalla saarnata, niin läheltä se hilippoo. ”Kirjassaan ”Lisää meille uskoa” veljemme Erkki Reinikainen kirjoittaa mm.: ”Kristillisyydessä ei ole ymmärretty niin, että tupakka sinänsä olisi synti, eikä sitä ole siksi saarnattu, mutta se muodostuu nuorelle Jumalan lapselle sittenkin sellaiseksi asiaksi, ettei se ole hyvä vanhempien edessä, ei se ole hyvä myöskään Jumalan edessä. Tämänkin otamme sellaisena asiana, ettei siitä tehdä itsellemme paulaa, siksi sitä ei ole tarkoitettu (s. 96-97).
TUPAKAN POLTTAMISELLA näyttää olevan kaikkia niitä tuntomerkkejä, joista himo tunnetaan. Sitä täytyy jatkuvasti saada, tupakan kalleus ei merkitse mitään, se tekee riippuvaiseksi, se synnyttää erilaisia rituaaleja ja tapoja ja sitä tuntuu olevan erittäin vaikeata lopettaa. Kuitenkin apostoli Paavali kirjoittaa Galatalaisille: ”Mutta jotka Kristuksen omat ovat, ne ovat ristiinnaulinneet lihansa himoin ja haluin kanssa” (Gal. 5:24).
KUN AJATTELEMME täkin asiaa, toteamme, että vaikka sitä synniksi vielä uskaltaisi lukea, katsomme parhaaksi tässäkin noudattaa kokeneitten uskonsisarien ja –veljien neuvoja. Emme tälläkään tavoin halua aiheuttaa rakkauden rikkeitä ja pahaa menoa. Tämäkin on vain niin maallista, joka joutaa pois pantavaksi ja hyljättäväksi epäterveellisenä ja perin huonona elämäntavan osana.
TERVEESEEN ELÄMÄNTAPAAN toki kuuluu paljon muutakin. Sellaisia voisivat olla esim. uskovaisille sopivat harrastukset, hyvät ystävät, hyvä käytös jne. Mutta tärkein ja parhain elämäntapa saavutetaan silloin, kun vaelletaan tässä ajassa uskonkilvoituksessa.
ALUSTUS TURUN LASKIAISPÄIVILLÄ 3-4.3 1973
KRISTILLISYYDESSÄ on aina ymmärretty, että terveelliset ja hyvät elämäntavat kuuluvat uskovaisille. Apostoli Paavali neuvoo seurakuntia ja kehottaa muitakin terveellistä oppia saarnaamaan. Mm. Tiitukselle hän kirjoittaa: ”neuvo myös nuoria miehiä siveästi olemaan. Aseta itsesi kaikissa hyväin töiden esikuvaksi, vilpittömällä opetuksella, kunniallisuudella.” Tiit. 2: 6-7- Timoteukselle hän kirjoittaa: Älköön kenkään sinun nuoruuttasi katsoko ylön, vaan ole sinä uskovaisille esikuva sanassa, kanssakäymisessä, rakkaudessa, hengessä, uskossa, puhtaudessa. ” 1. Tim. 4:12
Täällä ajassa vaeltaessamme on meille kuitenkin tarjolla epäterveellisiä elämäntapoja, lihan viettelyksiä, jopa saastaisuutta.
VIELÄ LAAJEMMIN levinnyt ja turmelustaan monin tavoin levittävä huumausaine on tupakka. Ikäväksi on todettava, että kun vanhemmat ihmiset ovat pääsemässä ymmärtämään, että se turmelee sekä oman ruumiin, että aiheuttaa toisillekin vahinkoa ja näin ollen miesjoukoin ovat lopettamassa tuota myrkytystyötään, niin nuoret ovat sitä vain opettelemassa ja villitsemässä toisiaan siihen.
KIISTATTOMASTI kai nykyisin on voitu osoittaa, että lääketieteellisesti ottaen tupakka on vaarallisempi myrkky kuin alkoholi. Tupakan myrkyt saastuttavat ruumiin, jota me kannamme, jossa Pyhänhengen pitäisi asustaa. Lukuisat maalliset yhdistykset, johtokunnat ja valtuustot ovat päättäneet, ettei heidän kokouksissaan saa enää tupakoida ja saastuttaa ympäristöä. Monet uskovaiset saarnamiehet ja muutkin vanhemmat ovat esittäneet varoituksen sanoja, vaikka eivät sitä ole synniksi halunneet saarnata. Veljemme Kivisen Matti kerran kuitenkin sanoi: ”Vaikken sitä tupakanpolttoa synniksi uskalla saarnata, niin läheltä se hilippoo. ”Kirjassaan ”Lisää meille uskoa” veljemme Erkki Reinikainen kirjoittaa mm.: ”Kristillisyydessä ei ole ymmärretty niin, että tupakka sinänsä olisi synti, eikä sitä ole siksi saarnattu, mutta se muodostuu nuorelle Jumalan lapselle sittenkin sellaiseksi asiaksi, ettei se ole hyvä vanhempien edessä, ei se ole hyvä myöskään Jumalan edessä. Tämänkin otamme sellaisena asiana, ettei siitä tehdä itsellemme paulaa, siksi sitä ei ole tarkoitettu (s. 96-97).
TUPAKAN POLTTAMISELLA näyttää olevan kaikkia niitä tuntomerkkejä, joista himo tunnetaan. Sitä täytyy jatkuvasti saada, tupakan kalleus ei merkitse mitään, se tekee riippuvaiseksi, se synnyttää erilaisia rituaaleja ja tapoja ja sitä tuntuu olevan erittäin vaikeata lopettaa. Kuitenkin apostoli Paavali kirjoittaa Galatalaisille: ”Mutta jotka Kristuksen omat ovat, ne ovat ristiinnaulinneet lihansa himoin ja haluin kanssa” (Gal. 5:24).
KUN AJATTELEMME täkin asiaa, toteamme, että vaikka sitä synniksi vielä uskaltaisi lukea, katsomme parhaaksi tässäkin noudattaa kokeneitten uskonsisarien ja –veljien neuvoja. Emme tälläkään tavoin halua aiheuttaa rakkauden rikkeitä ja pahaa menoa. Tämäkin on vain niin maallista, joka joutaa pois pantavaksi ja hyljättäväksi epäterveellisenä ja perin huonona elämäntavan osana.
TERVEESEEN ELÄMÄNTAPAAN toki kuuluu paljon muutakin. Sellaisia voisivat olla esim. uskovaisille sopivat harrastukset, hyvät ystävät, hyvä käytös jne. Mutta tärkein ja parhain elämäntapa saavutetaan silloin, kun vaelletaan tässä ajassa uskonkilvoituksessa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
..... jatkuu.
”MINÄ PUHUN IHMISTEN tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niin kuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuutta ja vääryyttä palvelemaan vääryyteen, niin antakaat nyt jäsenenne vanhurskautta palvelemaan pyhitykseen.” Room. 6: 19.
Näin kehottaa meitä Jumalan sana. Efesolaiskirjeessä kirjoitetaan vielä, ettei yhdelläkään saastaisella ole perintöosaa Jumalan valtakunnassa. Vaikka me elämme maailmassa, emme elä maailmasta. Paavali tunnustaa tämän näin:
MINÄ OLEN Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Mutta minä elän, en silleen minä, vaan Kristus elää minussa; sillä jota minä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, joka on minua rakastanut ja antoi itsensä minun edestäni. ” Gal. 2: 20.
TUNNEMME ITSE kukin jo uskon kautta, että Jumalan lapsen hyvän omantunnon kantajana on pysyttävä erossa huonoista elämäntavoista ja kaikesta synnistä. On synnillisyyttä ja tapoja, jotka uskovainen tietää ja tuntee sopimattomiksi. Mutta synti ja pahuus saattavat joskus kätkeytyä niin salaisiin ja kauniisiin verhoihin, ettei vaaraa näy lähimaillakaan. Ennen kuin jo synniksi käsitetyt saattavat myös hämärtyä ja kaipaavat uudelleen kirkastamista. – Otan alustukseeni muutamia esimerkkejä huonoista ja terveellisistä elämäntavoista ja toivon keskustelussa asiaa valotettavan laajemmalti ja syvemmälti, kuten Jumalan Pyhä Henki tahtoo meille asiat kirkastaa.
SIIONISSA ON iloittu, että Hän on siunannut näinä viimeisinä aikoina valtakuntaansa paljon nuoria. Sielunvihollinen on kuitenkin vielä voimissaan ja ahkerana. Apostoli Pietari toteaakin, että ”teidän vihollisenne perkele käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura ja etsii kenen hän saisi niellä.” Se ei siis jätä rauhaan Jumalan lasta, sanoisin, että nimenomaan ei Jumalan lasta. Vaikka nuorten uskovaisten joukko on lisääntynyt, ovat vaarat tarjolla jokaiselle.
MONISSA SEURAKUNNISSA nuorilla Jumalan lapsilla on tilaisuus harrastuksiin yhdessä ja erikseen. Kuntoliikunta on katsottu sellaiseksi harrastukseksi, josta saadaan varastoon asti monipuolista kohennusta. Voitaisiin kai sanoa tällaista terveelliseksi elämäntavaksi.
.....jatkuu.
HIIHTORETKILLÄ Jumalan raikkaassa luonnossa, tai kesällä kimaltelevien vetten päällä soudellessa, purjehtiessa taikka uintitaitoaan kohentaen helposti saattaa unohtaa arkiset huolet ja vaivat. Toiset pelaavat palloa ystävien kanssa tai tekevät patikkaretkiä jylhissä tunturimaisemissa. Raikas ilma, luonnon mahtavuus ja värikkyys, erämaan rauha ja tyyneys tai uskonystävien rauhoittava seura tuovat virkistystä ruumiille ja sielulle. Voiko tällaisesta sanoa muuta kuin, että onpa terveitä elämäntapoja. Erehdys on kuitenkin luulla, että sielujen surmaaja olisi kaukana. Varmaan turhaan ei Herra Jeesus itse sano: ”Valvokaat ja rukoilkaat, ettette kiusaukseen lankeaisi. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko” Mt. 26: 41).
EI OLE MITÄÄN kiusauksia, jotka eivät piirittäisi uskovaisiakin. Nuoruuden riehakkuudessa esim. lihan himot saattavat vallata ajatukset, mielen sydämen ja koko ruumiin. On syytä olla valvomassa jokaisen henkilökohtaisesti, ettei anna ai9hetta toisen himon heräämiseen käytöksellään, puheillaan tai vaikkapa vaatetuksellaankaan.
KILPAURHEILU on kristillisyydessä nähty vain maallisen kunnian hankkimisena, pyhäpäivän rikkomisena, usein sopimattoman seuran joukossa vaeltamisena tai epäterveellisten sivuilmiöiden (kuten rahanahneuden herättäjänä, siitä johtuvine veronkiertämisineen, sopimattomien puheiden paikkana jne.) tuottajana. Paavali tosin käskee juosta kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, mutta kilpailu on aivan erilainen: uskon kilvoitus.
NUORTEN YHDESSÄOLO on joskus saattanut tuoda mukanaan epäterveitäkin piirteitä. On saattanut tulla klikkejä, jotka eivät sovi keskenään. Vikaa silloin ei ole vain rakkaudettomuudessa, vaan pohjalla on syntiä, joka on pantava nimeltä pois. Tai saattaapa voimakas nuorten joukko harhautua pitämään joukkoaan niin suljettuna, etteivät sinne vanhemmat tahdo mahtua. Aina tällaiset ilmiöt eivät ole tieten tahtoen aikaan saatuja, vaan tässä sielunvihollinen juuri on verhonnut aikeensa perin salakavalasti.
ILMEISESTI MONIN paikoin seurojen jälkeen on tullut tavaksi mennä ”jatkoille”. Niin maailmallinen sanonta kuin tuo onkin, ei teko ole niinkään paha. ”Jatkoilla” käsittääkseni tarkoittaa ystävien luo ”kylään” menemistä. Siellä saa ikään kuin ”nokitusten” paremmin tutustua toisiin, leikkiä, laulaa Siionin lauluja ja puhua tiestä ja matkasta. Kuinka moni nuori, vasta parannuksen armon saanut Jumalan lapsi, onkaan näin päässyt ”talostelemaan” ja kotiutumaan Jumalan perheväen keskuuteen. Huonoksi tavaksi sen sijaan on saattanut muotoutua liian pitkät ”jatkot”. Ei huomata isäntäväen merkitsevistä haukotuksistakaan, että vieraat voisivat jo lähteä, vaan on aika vierähtänyt ”pikkutunneillekin” saakka. Saarnaajakin toteaa, että viisaus voittaa pimeyden. Esittäisin yhdeksi keskustelun aiheeksi juuri tämän nuorten yhdessä olon merkityksen ja vaarat.
PÄIVITTÄIN SAA lukea lehdistä surullisia tietoja sangen turmeltuneista elämäntavoista. Nykyajan vitsauksena etenkin nuorten kohdalla tuntuvat olevan erilaiset huumeet. Ovatko ne kiertäneet kaukaa Jumalan lasten joukon ? Toivoisin näin olevan, ettei yksikään näitten kietomaksi olisi joutunut. Mutta tiedän jatkuvasti ja näen, että tilanne on kuitenkin toisin. Vaikka vaaralliset, uudet huumausaineet eivät olekaan saavuttaneet uskovaisia, ei vanhoja eikä nuoria, on siionissamme ilmennyt muitten huumeitten orjia. Kuitenkaan kristitty ei voi olla muuta kuin Kristuksen orjia. Siitä Paavali kirjoittaa korinttolaisille: ”Sillä joka orjaksi on Herrassa kutsuttu, se on Herraan vapaa: niin myös, joka vapaaksi on kutsuttu, hän on Kristuksen orja” (1. Kor. 7: 22)
MONI ON ALKOHOLIIN turmellut kerran elävän uskonsa. Sielunvihollisen tavoin ei kristillisyydessä ole koskaan saarnattu. Siksi ei voida myöskään olla kohtuuden ystäviä, vaan aina ehdottoman raittiuden puolesta. Laestadius kuvaa viinan kiroja tähän tapaan: ” Että viinaperkele on ikään kuin joku toisten perkeleitten komentaja, se on huomattu siitä, että niin monta törkeää rikosta on tehty juovuksissa, kuten rikostilasto osoittaa.” Ja viinan vaikutuksesta ihmisruumiiseen ja sieluun hän kirjoittaa: ”Väkiviinan höyry vaikuttaa sekä ruumiiseen että sieluun. Se vaikuttaa ymmärrykseen, järkeen ja mielikuvitukseen. Mutta pahinta kaikesta on paloviinan vaikutus omaantuntoon, joka sen kautta nukutetaan.
Kommentti edellä olevasta lehtijutusta:
Tuohon aikaan tupakoinnista sentään uskallettiin jonkin verran puhua, mutta nykyään et Päivämies lehdestä näe tälläisiä kirjoituksia tupkoinnista.
Lestadiolaiset siis ovat ottaneet vallan itse määritellä, mikä on syntiä ja mikä ei ja tässä tapauksessa he itse myöntää auliisti, etteivät uskalla tahi kehtaa sanoa tupakointia synniksi, vaikka se täyttää kaikki merkit jumalattomasta menosta.
Myös Pyhään Henkeen ruumiin temppelinä mainitaan, että kuinka se kehtaa asua sellaisessa ruumiissa, jota tupakalla saastutetaan.
Lestadiolaiset sanoo, ettei heidän oppinsa koskaan muutu, mutta kyllä se on muuttunut tupakointia silmälläpitäen. Seitkytluvulla ja vielä kaheksankyt luvuilla tupakasta käytiin keksusteluja ja vanhemmat olivat huolissaan nuortensa tupakonnista kysyen neuvoja seurakuntaäideiltä. Mikä olikaan vastaus tuolloin? Se oli, jotta antakaa niitten polttaa ja olkaa te vaan ihan rauhassa, sitä myöten tupakoinnista puhuminen on muuttunut entistä umpimielisemmäksi ja torjuvammaksi.
Se, että tuolloin suhtauduttiin tupakkaan hyväksyvästi, ei siis luettu synniksi, kun ei kehdattu, niin nyt sitä tupakan huonoa satoa saa lestadioaisukupolvi kantaa ja lapset omaksuvat tavan vanhemmiltaan ja suviseuroissa näkee aivan estotonta tupakointia.
Hoitokokousaika muutti suhtautumista tupakalle myönteisemmäksi. Ilmeisesti tupakka lievittä ahdistusta ja piristää.
Pitää paikkansa tuo sinun kirjoitus, sillä satuin olemaan yleisön joukossa, kun seurojen jälkeen pidettiin hoitokous muutamille henklöille. Mieleen jäi erityisesti, kun erästäkin uskovaista kovisteltiin, että pitää lopettaa ne palopuheet tupakoinnista..
kiitos Leikekansiolle tämän Pm:n tekstin esille tuomisesta.
Vl:ssä on käynyt niin, että tupakointi on levinnyt laajalle seurakuntaväen keskuuteen. Siis päin vastoin kuin Pm:ssä ohjeistetaan.
Sen sijaan hoitokokouksien aikaan laaditut Srk:n omat syntilistat ovat suurelta osin edelleen voimassa.
Muutos pahempaan näkyy olevan vaikken itse olekaan enää Ry:llä kulkeva. Esim. erään koulun lestadiolaiset tyttöoppilaat tunnettiin siitä että nämä kävivät välitunnilla tupakalla. Häpeällistä!
Muistan kun hoitokokousten aikoihin sanottiin että tupakointi ei ole synti vaan huono tai paha tapa. Ihmetyttää miksi kuitenkin suositaan tai ei ainakaan vastusteta tuota pahaa tapaa (?)
"Lapset ovat Herran lahja". Kuitenkin jo sikiöasteella noita kalliita taivaanlahjoja myrkytetään tahallisesti. Herätkää hyvät ihmiset vastustamaan tuon tuhoavan myrkyn käyttöä!
Rauhanyhdistyksillä järjestetään ties miten paljon kaikenlaisia kursseja ja tilaisuuksia. Aloittakaa porukalla kampanjointi ja kurssitus myös tupakanpolton lopettamiseksi!
Voi miten kalliisti -tuttu- kirjoittaa, mutta näkisippä sen käytännössä. Tupakanviertoistuskurssit SRK:n monipuoiisesta kurssitarjonnasta todella vielä uupuvat.
Mistähän tämä vaitonaisuus tupakointia kohtaan lestadiolaisuudessa oikein kumpuaa. Räikeintä tässä tupakointikysymyksessä on tämä, että lestadiolainen kristillisyys on oman harkintansa mukaan määrännyt. ettei tupakointia voida pitää syntinä. Kaikkipa muu, vähempiarvoinenkin sensijaan, on määritelty synniksi.
Kerrassaan omituista touhua, että yksi pahimpien syntien joukossa on kehdattu jättää syntilistojen ulkopuolelle.
Tupakasta ei enää puhuta koko seurakunnassa edes tyyliin, no sehän on vain paha tapa.
>>Tupakasta ei enää puhuta koko seurakunnassa edes tyyliin, no sehän on vain paha tapa.
Kun puhuja muistuttaa lasten olevan herran lahjoja, samaan hengenvetoon saarnaajan pitää lausua myös, ettei odottavan äidin sovi myrkyttää Herran lahjaa jo kohdusta alkaen, varsinkaan äidin itsensä, joka myös on Herran lahja. Lahjoja ei saa ylenkatsoa tahallisesti pilaten, vaan lahjasta pitää myös huolehtia.
Puhujaveli kyllä jaksaa väsymättä muistuttaa, että syntiä pitää panna kaiken aikaa pois, mutta ei sano, jotta synninteko pitäisi lopettaa. Puhuja kyllä osaa tähänkin lyödä kiilaa väliin sanomalla, että me uskovaiset olemme niin heikkoja, ettemme ikinä voi olla tekemättä syntiä ja siksi pitää parannusta tehdä seuroissa jatkuvasti.
Vieläkin on sellainen käsitys lestauskossa, että synnit pitää muistaa päivittää pois ennen nukkumaanmenoa, sillä vaikka olisi ollut uskovainen 60 vuotta ja sitten kuollessa sattuisi olemaan synnit parilta päivältä päivittämättä, niin helvetti odottaa, aikaisempia ansioita ei oteta tuomiolla huomioon, vaan senhetkinen tilanne, mikä kuolllessa oli.
Jos tupakointia ei vielä synniksi lasketa ,niin sittenhän minullakin syntisäkillä on edes yksi pahe, jota voi harjoittaa tuntematta syyllisyyttä.
Joo, vedä sä vaan sitä sätkääsi ihan rauhassa, taivasosuutta se ei vie, mutta tulet jossakin elämäsi vaiheessa ennemmin tai myöhemmin huomaamaan, kuinka tupakka käy terveyden päälle. Jos näkisit omat pikimustat keuhkosi, saisit sätkyn. Tupakka sairaudet eivät ole leikin asia. JUmala ei voi sinua auttaa pysymään terveenä tupakointisi tähden. Itse sinun on pidettävä huolta ja vaalittava terveyttäsi, Jumala ei sinua terveeksi ruumiillisesti tee.
On täyttä puppua uskoa lestadiolaista selitystä, että Jumala on määrännyt sinulle kuolinpäivän, sinä voit jouduttaa kuolinpäivääsi tupakoimisellasi. Nykyään tupakkaa pidetään alkoholia paljon pahempana myrkkynä, kieltoja tulee joka paikkaan, eikö sen jo luulisi sinuakin havahduttavan, että tupakka on pirun pahe.