Natsisialle...

Jos psykiatrini olisi 6 vuotta sitten olisi kyennyt näkemään mihin hänen neuvonsa johtaa, hän ei olisi neuvonut minua ja ottanut musiikkiharrastuksen hermojarauhoittavaa pointtia lainkaan esiin.
Minä, Luciferin pääpiru, olen sitä mieltä, että instrumentikseni olisi pitänyt valita esim mandoliini tai pelkkä luuttu, koska sen soittamisesta ei enää kukaan varmasti mitään uutta olisi keksinyt.

Itse pidän itseäni neliraajaisena. Tällä ajatuksella rakensin oman harjoitteluohjelmani rummunsoiton suhteen, ja siitä tuli melko uniikki viritys. Olen tällä hetkellä eräs rytmisesti maailman aprhaista rumpaleista. SInua raukkaa ärsyttää, että olen rummunsoitannollisesti ainoa lajissani tällä hetkellä,
mutta sinä olet minua alamaisesti ihaileva pieni paska, joka ei pysty edes omalla nimimerkillään esiintymään.

mutta tämä tästä offtopic-aiheesta, sillä soittaminen ei tähän keskusteluun kuulu, vaikka siitäkin paljon voisi ja haluaisi puhua ja kirjoittaa.Millään tällä en myöskään pyri egoilemaan, se ei kuulu tapoihini. Kunhan totean faktat asiasta ja itsestäni.
163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hahhaaa. nämä on hauskoja nämä Mikken vanhat lätinät

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Generalius Maximus kirjoitti:

Jos psykiatrini olisi 6 vuotta sitten olisi kyennyt näkemään mihin hänen neuvonsa johtaa, hän ei olisi neuvonut minua ja ottanut musiikkiharrastuksen hermojarauhoittavaa pointtia lainkaan esiin.
Minä, Luciferin pääpiru, olen sitä mieltä, että instrumentikseni olisi pitänyt valita esim mandoliini tai pelkkä luuttu, koska sen soittamisesta ei enää kukaan varmasti mitään uutta olisi keksinyt.

Itse pidän itseäni neliraajaisena. Tällä ajatuksella rakensin oman harjoitteluohjelmani rummunsoiton suhteen, ja siitä tuli melko uniikki viritys. Olen tällä hetkellä eräs rytmisesti maailman aprhaista rumpaleista. SInua raukkaa ärsyttää, että olen rummunsoitannollisesti ainoa lajissani tällä hetkellä,
mutta sinä olet minua alamaisesti ihaileva pieni paska, joka ei pysty edes omalla nimimerkillään esiintymään.

mutta tämä tästä offtopic-aiheesta, sillä soittaminen ei tähän keskusteluun kuulu, vaikka siitäkin paljon voisi ja haluaisi puhua ja kirjoittaa.Millään tällä en myöskään pyri egoilemaan, se ei kuulu tapoihini. Kunhan totean faktat asiasta ja itsestäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu