PYHÄJÄRVEN KAUPUNGINJOHTAJA TITA RINNEVAARAN ASEMA

PYHÄJÄRVEN KAUPUNGINJOHTAJA TITA RINNEVAARAN ASEMA


11.08.2011 Jokilaaksojen Poliisin tekemän tutkinnan päätöksen johdosta ja siinä selvitetyistä Seikoista johtuen, lienee tarpeellista Rinnevaaran tehdä omat johtopäätöksensä ja pyytää eroa valtuustolta, ellei näin tapahdu tulee valtuuston nimittää selvitystyöryhmä onko Rinnevaaralla toiminta edellytyksiä jatkaa.

Nämä vaihtoehdot lienee meidän kuntalaisten etujen mukaisia.

Rinnevaarankin osalta on myös syytä "puhaltaa peli poikki" tässä vaiheessa, lienee jokaiselle selvää, että Rinnevaaralla ei ole enää luottamusta kuntalaisten eikä valtuutettujen keskuudessa.

Kuten olemme julkisuudessa voineet todeta on Rinnevaara asettunut nykyisen kaupungin hallituksen 1. varapuheenjohtajan selän taakse ja muita luottamusmiehiä vastaan.

Rinnevaaran on esim. rajoittanut huomattavasti lehdistön tiedonsaanti oikeutta salailemalla asiakirjoja.

Raimo Parkkisen tekemän tutkintapyynnössä Suomen Dementia yhdistyksestä poliisi toteaa, että on tarpeellista arvioida Tita Rinnevaaran asemaa mahdollisen rikostutkinnan osalta koska Rinnevaara on ollut tai on merkittävässä asemassa ko. säätiössä.
80461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

kyllä hallituksen pitäisi ensin erota, ei soppa muuten purkaudu, hallitus on ensisijaisesti vastuussa, jonka alaisuudessa johtajat on

Äänestä

oikeus tapahtuu sittenkin.

Äänestä

Ilenneekö enää tulla Pyhäjärvisten silmien eteen vai joko lie pakkannut laukkunsa hiljaisuudessa ja lähtenyt "piilopirtilleen" ???

Äänestä

Puhuvat pitäjällä, että olis häipynnä jo ihan hiljaisuuvessa, liekkö perää??

Kun Tikanmäen postilaatikossa ois ollut eronpyytö kaupunpunginjohtajan tehtävistä ihan viijellä kielellä kirjootettuna...

Tkanmäen puhelin lienöö hilijaasella kun Komujärvenrannalla lienöö jo sorsapassissa kun metsäästys alakanee klo 12.00, mutta Jukan tietäen se on paikalla aina ennen kuten se kulukenoo politiikassakin valovuosia muita eellä...

Kuten se kommentoi kysyttäessä tästäkin jupakasta, että "ootellaan rauhassa ja katotaan"...

Äänestä

Niin herää kysymys, kun hallitus ei ole lähettänyt tutkintapyyntöä laukkasesta ei tehnyt toimeksiantoa, mutta kuitenkin sellainen tutkintapyyntö on Poliisille toimitettu ja siinä AA Karmavuon allekirjoitus..

Kuka toimiikaan kaupunginhallituksen kokouksissa esittelijänä?

Kuka olikaan AA Karmavuon perhetuttava?

Muistaako kukaan???

Äänestä

Ei tuommoseen paikkaan kunnanjohtajat ennee kovin mielellään lähe. Se on jo meleko varma asia,ei ainakaan semmoset pätevämmät.

Äänestä

on kaikista paskapääiden kirjoitteluista ja ala-arvoisista yrityksistä huoliimatta entistä vakaampi.

Hankilalla ei ole enää mitään asemaa liekkö kunniaakaan ?

Ja tällä toisella juiperolla ei mitään !

Äänestä

Hallituksen jäsen ja hallituksen 1. varapj on ilmoittanut, että he eivät ole Laukkasesta tehdyn tutkintapyynnön takana ja ovat ilmoittaneet myös haluavansa selvittää asian.

Vaihtoehtoja lienee jäljellä vain yksi (1) ja jäljet johtaa sylttytentaanjohtaja Rinnevaaraan....vai kenellä muulla on ollut mahdollisuus tähän tutkintapyynnön tekemiseen...

"Hyvä veli" periaatteella se on tehty, sinulle palkkio minulle "kunnia" !

VAIKUTTAA VAHVASTI SILTÄ!

Äänestä
  • Eiköhän tuo olisi selvinnyt tutkinnan aikana, jos sen tutkintapyynnön olisi joku muu tehnyt kuin varatuomari hallituksen myötävaikutuksella, jospa se muisti palaa pätkittäin niin kuin turhapurolle, jos tutkintapyyntöä ei hallitus ole tehnyt miksi ei sitä perunut, kun tiesi, että sellainen oli poliisille toimitettu ja miksi asiaa ei ole käsitelty hallituksen kokouksissa ? kysyn vaan lehdistössä tieto oli aikaa sitten

    Äänestä

Jos sen Hallitus olisi tehnyt niin kyllä siitä löytyisi pöytäkirja merkintä...

siis joku hallituksen nimissä, sehän tässä onkin mielenkiintoista kuka teki hallituksen nimissä????

vaikka tutkintapyynnössä lukee, että Karmavuo hallituksen asiamiehenä, mutta hallituksen 1.varapj kieltää, että tämmöistä valtuutusta olisi annettu...

Äänestä
  • sonnan jauhanta sulla ei ole enää mitään asemaa pyhjärvisten sioihin.

    Äänestä

  • Lopeta tuo kirjoitti:

    sonnan jauhanta sulla ei ole enää mitään asemaa pyhjärvisten sioihin.

    eipä tuo epäkelpo hallitus taida muutenkaan tietää mitä muka päättää

    Äänestä

  • Lopeta tuo kirjoitti:

    sonnan jauhanta sulla ei ole enää mitään asemaa pyhjärvisten sioihin.

    jopa "liippasi lähelle" taisi sattua ihan "täsmäosuma" kuten amerikkaisten ohjus Bin Ladenin pesään...

    Äänestä

Kukaan ei ole karmavuon perhetuttava, se on saletti.

Äänestä

Jokainen sen tietää, että Rinnevaara ja Karmavuo ovat jo vuosikymmeniä olleet perhetuttavia, olisi syytä selvittää ovat myös mietn läheistä sukua keskenään.....???

Äänestä

Kuka täällä valehtelloo? Joutas kyllä joutua vastaamaan tuommoisista valheista.

Olispa annettu kaupunginjohtajalle työrauha, mutta kun ei tullut tikanmäen ,hankilan ja savolaisen ym:n mieleinen valinta, niin tämmönen sou pistettiin pystyyn.
Kenen etu tämä on? Ei ainakaan kaupunkilaisten eikä yhteisten asioiden hoidon kannalta kaupunkilaisten etu.

Kuka muuten on se "jokainen", joka tietää. Ihan ootte väärässä, se tiedetään.
Ja ovatko Jokilaaksojen poliisit , aina alimmasta ylimpään johtoon em. sotkujen tekijöiden tuttuja ja sanan varsinaisessa merkityksessä tuttuja. ja tutkijoita?

Äänestä

Antakaa nyt hyvät ihmiset kaupungin johdolle ja hallitukselle työrauha. Älkää lietsoko asioita.
Vai, onko niin kiire kuntaliitokseen, että ennen 2013 liitos on toteutunut. Tässäkö nämä järeät aseenne. Tämä taisi olla se viimeinen veisu!
Onko oikein, että kaupunkimme näivettyy, sillä tunnuslukujen mukaan Pyhäjärvi on alueen elinvoimaisin kaupunki talouslukujen ja Pyhäjärven aseman suhteen. Jos edellisen valtuuston hanke haapajärvivetoliseen kuntaliitokseen toteutuu, olemme niitä peräkylän jooseppeja, joille nauraa naurismaan aidatkin.
Tosi ikävää luettavaa.

Äänestä

Tutkintapyynnöstä käy selville;

1.TUTKINTAPYYNNÖN TEKIJÄ
Pyhäjärven kaupunki

2. TUTKINTAPYYNNÖN TEKIJÄN EDUSTAJA
Pyhäjärven kaupunginhallitus, Edustajanaan varatuomari Jyrki Karmavuo

3. Allekirjoitus
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI

Kaupungihallitus

ninikirjoitus

VT Jyrki Karmavuo

Pyhäjärven kaupungin asiamies

Jukisuudessa on kerrottu kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajan toimesta, että kaupunginhallitus ei ole tehnyt päätöstä tutkinnan aloittamisesta (ei myöskään löydy merkintää hallituksen pöytäkirjoista)

Kaupunginhallituksen jäsen Jorma Leskinen on kertonut lehdistölle, että kaupunginhallituksen kokouksessa on ollut esillä luonnospaperi tutkintapyynnöstä joka on kuitenkin jätetty pöydälle eikä päätöstä tutkinnan aloittamisesta tehty.

Kaupunginjohtaja toimii hallituksen kokouksissa yleensä esittelijänä sekä toimittaa tarvittavat asikirjat, sopimusluonnokset ja muut asiakirjat hallituksen kokoukseen.

1. Tästä olisi pääteltävissä, että kaupunginjohtaja Rinnevaara olisi ottanut asian esille hallituksessa ja esitellyt tutkintapyyntöä?

2. Olisi myös pääteltävissä, että Rinnevaara on tutkimuspyynnön laatinut ja hankkinut siihen Karmavuon allekirjoituksen?

3. Toimittanut ilman hallituksen päätöstä Poliisille?

JOS NÄIN ON TAPAHTUNUT ONKO KAUPUNGINJOHTAJA TITA RINNEVAARALLA VIELÄ KAUPUNGINHALLITUKSEN TUKI TAKANAAN?

4. Jos näin on tapahtunut mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä?

Äänestä

Ihanaa leijonat , ihanaa. Kyllä Te jaksatte!!

Äänestä

Täällä on moni ylisätnyt sitä, Että Kaupunkia koskevien asioiden tiedottaminen kuuluu kaupunginjohtaja Rinnevaaralle????

Kummallista kyllä en ole moneen kuukauteen nähnyt hänen tiedottavan yhtään mitään???

Johtuisko se huonoista lehdistösuhteista, onko hänen lehdistösuhteensa yhtä
huonot kuin on suhteet valtuutettuihin ja kaupungintyöntekijöihin?

Olisi luullut, että hän kommentoi näitä tutkintapyyntöjä ja niiden päätöksiä?

Mutta, kas kummaa ei mitään?

Miksi?

VASTAUS: Siksi koska ne ovat negatiivista palautetta hänelle ja niille joiden seläntakaa hän kurkkii!!!!

Äänestä

Ai niin, tiedottihan Kaupunginjohtaja Rinnevaara siitä Hankilan kotipaikka päätöksestä valtakunnallisesti HETI päätöksen saatuaan!

Anteeksi, unohdukseni.

Äänestä

NYT ON VIIME HETKI TITA RINNEVAARALLA LUIKKIA POIS,,,ON SE KARMEATA ETTÄ YKSI AKKA VOI PÄÄSTÄ NÄIN PITKÄLLE SOTKUISSAAN,,,SOTKIJA ULOS JA LASKU PERÄÄN JA TUOMARIT MUKAAN...IHAN KAMALAA JA OSKOHAN LEPPÄHARJUNKIN AIKA KATSOA PEILIIN JA PYYTÄÄ ANTEEKSI KAIKILTA PYHÄJÄRVISILTÄ,,,ON ELETTY PIENOIS HELVETISSÄ JA TUIKKA VOISI JO TILATA AMBULANSSIN JA LAITTAA AKAT HOITOON JA ITE MUKANA ILMAN PALUU KYYTIÄ

Äänestä
  • Tillaa ite kyyti .ei paluuta.Hullu.....

    Äänestä

Tällä palstalla näyttää joku juttelevan itsensä kanssa. Mites sitä sanotaankaan? Räkänokastakin mies tulee muttei tyhjän naurajasta.

Äänestä

voi onneton, mitä tr on Sinulle ja varsinkin Sinulle tehnyt?

Muistelkaapa niitä kylille lähetettyjä juoruja kaupunginjohtajasta. Saattaa olla, että nekin tulevat eteen, kun aika on.
Samoin nimittelyt ja herjaukset ja ala-arvoiset kannanotot. Kyllä se siitä. on mistä puhua, kun aika koittaa.

Sinä ja varsinkin Sinä, et ole oikea henkilö tekemään tällaisia esityksiä. Sinun ja varsinkin Sinun on paras pitää mölyt mahassa. Saattaa olla , että "nahkurin orsilla" tavataan.

Äänestä

Täällä on moni ylistänyt sitä, Että Kaupunkia koskevien asioiden tiedottaminen kuuluu kaupunginjohtaja Rinnevaaralle????

Kummallista kyllä en ole moneen kuukauteen nähnyt hänen tiedottavan yhtään mitään???

Johtuisko se huonoista lehdistösuhteista, onko hänen lehdistösuhteensa yhtä
huonot kuin on suhteet valtuutettuihin ja kaupungintyöntekijöihin?

Olisi luullut, että hän kommentoi näitä tutkintapyyntöjä ja niiden päätöksiä?

Mutta, kas kummaa ei mitään?

Miksi?

VASTAUS: Siksi koska ne ovat negatiivista palautetta hänelle ja niille joiden seläntakaa hän kurkkii!!!!

Äänestä

No mitä se HH kysyy ja vastaa itse?! Jätä palstatilaa paremmille!!

Äänestä

Ai niin, tiedottihan Kaupunginjohtaja Rinnevaara siitä Hankilan kotipaikka päätöksestä valtakunnallisesti HETI päätöksen saatuaan!

Anteeksi, unohdukseni.

Äänestä

Mää, hyvä poika, nyt sinne sorsajahtiin. Ei sinne pattaan mittää lennä, töihin , töihin, sano lapatossu.

Äänestä

Poliisilla on työpula, kun ottaa juttuja käsittelyynsä ihan lennosta. No, onhan kysymys
lentokentäsätä. Pitäähän ajatuksessa mukana tuolla tavalla, edes solidaatisuussyistä. Mikä lentäen tulee sekontaten menee.

Äänestä

Näyttää olevan seuraavan vatuustonkouksen esityslistalle tulossa Rinnevaaran erottaminen, kai siinä hallituskin vaihtuu samalla.

Aarne Liuskan osalta jatkaminen ei näytä sairastumisen takia todennäköiseltä. Vois olla jos hallituksen pj.ksi valittaisiin Rapon Tarmo niin asiat oettaisiin rauhallisesti, puolueettomasti ja lainmukaan....

Äänestä
  • Buahhahaha! Semmoista esityslistaa ei olemassakaan kun ei ole listan tekijääkään....

    Äänestä

Poirotin selvitys on saanut uutta tuulta. Uusia seikkoja on sattunut silmiin ja korviin. Poirotilla on sitä psykologista silmää johtopäätösten tekemiseen. Tutkimus etenee. Yksi tutkimussuunta näyttää nyt nousevan keskeiseksi, eniten johtolankoja. Ja mitä ihmeelliemmiltä suunnilta putkahtelee tietoja, jotka tarkistetaan perusteellisesti. Tämänkin palstan kirjoitukset kuvastavat omalla tavallaan niitä seikkoja, jotka nyt nousevat merkittäväksi. Kuka täällä eniten näyttää pelkäävän. Kenen pitää huutaa suureen ääneen, ettei pelkoa huomattaisi. Kenen käskystä tällaista tapahtuu. Mielenkiintoista ja aika tavalla asian lopputulokseen johdattelevaa. Eikö Totta. Poirotilla on tarkkaakin tarkempi silmä.

Äänestä

Justiisa juu. Tarmo Rapöo. Siinäpä mies paikallaan ?!!??

Äänestä

Valtuuston listalla lukee, että hän pyytää eroa kaupunginhallituksesta. On kuulema terveydelliset syyt. Älkää sairasta miestä kiusatko tuommoisilla hommilla, kun itse eroa pyytää.

Äänestä

Intressejä vaikuttaa olevan monia. Nyt Poirot selvittelee intressien keskinäistä vertailua. Ratkaisu ongelmaan löytyy aina, kun on saatu selvitetyksi, mikä intressi on ylitse muiden.

Äänestä

Täällä on moni ylistänyt sitä, Että Kaupunkia koskevien asioiden tiedottaminen kuuluu kaupunginjohtaja Rinnevaaralle????

Kummallista kyllä en ole moneen kuukauteen nähnyt hänen tiedottavan yhtään mitään???

Johtuisko se huonoista lehdistösuhteista, onko hänen lehdistösuhteensa yhtä
huonot kuin on suhteet valtuutettuihin ja kaupungintyöntekijöihin?

Olisi luullut, että hän kommentoi näitä tutkintapyyntöjä ja niiden päätöksiä?

Mutta, kas kummaa ei mitään?

Miksi?

VASTAUS: Siksi koska ne ovat negatiivista palautetta hänelle ja niille joiden seläntakaa hän kurkkii!!!!

Äänestä

Yksi tutkimussuunta on taas saanut vahvistusta.Ylitse muiden meneviä intressejä on vertailussa tasan kolme. Samakin intressi esittäytyy usealla osapuolella. Kaikki osapuoletkaan eivät vielä ole julkisesti esittäytyneet kaikissa intresseeratuissa rooleissaan. Tutkimusten edetessä intressit selviävät kaikille ja roolit näyttäytyvät oikeilla paikoillaan. Sitten on lopuistunnon aika.

Äänestä

Tekiköhän rapo virheliikun , kun pyysi eroa hallituksesta. Toisaalta ja toisaalta. Onko Poirot sitä selvittänyt, pelastuuko hän vastuista, kun NYT jää pois. Tuskin. Toisaalta, kun mies on sitä mieltä kuin hallitus (yksimielisesti) ja toisaalta, kun on jt:n vaikutuspiirissä, muuttuu tilanne.

Poirot, selvitä se minulle, en ymmärrä tätä miestä. Jospa sinä, tarkka silmä, tämän selvität meille, kun olemme niitä peruspyhäjärvisiä juntteja, idiootteja ja tollukoita-- muista laatusanoista puhumattakaan.

Äänestä

intressikö

Äänestä

Ootteko hoksanneet, että monet toimenpiteet ovat julkisuushakuisia. Ei niillä asioiden hoitamisen kannalta olei mitään merkitystä. Jos muuta suunnitelmaa toteuttavat. Ovat johdateltavissa olevia raukkamaisia tekoja. Kyse v oi olla "linssiluteista".

Äänestä

Tutkimukset keskittyvät nyt rooleissa asiintyvien tarkkailuun: 1- asianosaiset 2- avustaja/tietävät asioista sen verran kun asianosaiset ovat katsoneet aiheelliseksi heille selvittää
3- yleisö. Useat näistä ovat esiintyneet myös näillä palstoilla. Näyttää olevan sekä yhteisiä että eriytyneitä tavoitteita. Eniten esiintyy roolia -2 tietoa sen verran kuin asianosaiset ovat heille jakaneet. Epätäydellisen tiedon määrä on suuresti vaikuttanut siihen, millaisena tilanne nyt näyttäytyy.

Äänestä

Kohta 2.
Epämääräistä ja perätöntä tietoa, niin että voisi aina kaataa heti syyllisyyden syyttömän päälle. Tätä tietoa on rutkasti jaettu.
Totuus on toinen.

Äänestä

Mitä!
Rinnevaara on ollut vajaan vuoden asioiden kulun alkaessa. Hänen asemansa Dementiayhdistyksessä on varsin pieni, etten sanoisi niin pieni, ettei tässä olisi kannattanut hänen nimeään käyttää.
Toinen nimi Salli Kumpulainen--- on jo aivan toinen juttu! Penkaskaapas niitä taustoja!!
Poliisitukinnan mukaan rinnevaara olisi ollut kaupungin edustajana vv 2009-2010.
Totuus on tässäkin, että hän tuli virkaansa toukokuussa 2010.!!??

Äänestä

tottuuko siihen?Onko poliisi kertomuksessaan tuommoista kirjoittanut. Mitäs tuo on olevinaan nuo olettamukset vai?

Äänestä

Taitaa olla hutiloimalla kyhätty päätös. Mitä sieltä tuleekaan esille, kun tarkkaan lukee. Kannattaa tehdä se.

Äänestä

Paremminkin kannattaa ruveta tekemään päätöksiä sitten kun tutkimukset on suoritettu ja perehdytty asioihin.

Äänestä

Näinkö se tutkinta sitten meni. Tikanmäki syytön, vaikka poliisi ei ottanut tutkittavakseen. Laukkasta tutki, vaikka kukaan ei pyytänytkään. Ja syytön. Kumpulainen ja Rinnevaar syytä tutkia, vaikka kukaan ei ole väittänytkään. Tämäkö se poliisin päätös lyhykäisyydessään oli?

Äänestä

Elä muuta sano!?

Poliisi tutki, vaikka kukaan ei ollut lähettänyt tutkittavaksi. Se, että ei oltu lähetetty tutkittavaksi, niin miksi tutki. Kuka pyysi tutkimaan, kuitenkin. Tässä on minusta aika mielenkiintoinen kysymys, joka tulisi ratkaista.
Siis, toistan:

Kuka pyysi, että kuitenkin tutkisitte, vaikka kukaan ei ollut tutkintapyyntöä lähettänyt, ekkä tutkintapyyntöä oltu päivätty allekirjoittajan toimesta, eikä tutkintapyyntöä ole leimattu saapuneeksi Poliisiin milloinkaan, ja kuitenkin se siellä oli. Ja se tutkittiin.

Ymmärrättekö?
Kuka sen sinne "mennessään vei", kun virasto ei ollut saapumispäivää merkinnyt.

Äänestä

Et taida ymmärtää itsekään mitä sepustelet, no Perjantai ja iltapuhtoo alkaa niin sahti alkaa vaikuttaa!

Äänestä
  • Tasan tarkkaan ymmärrän, mitä kirjoitin, kirjoitin sen vähän niinkuin huumormielessä, mutta toistetaan se nyt, jos paremmin ymmärrät ja pääset ihmettelemään.

    -Tekn. johtajasta tutkintapyyntö Poliisissa
    - Kuka sen sinne lähetti: Kaupunginhallitus Ei lähettänyt, eikä tehnyt pyyntöä
    varatuomari Karmavuo: Ei lähettänyt
    - Poliisi tutkii asian, vaikka Poliisin kysyttäessä kukaan edellämainittu ei ollut
    kaupungin puolesta tehnyt tutkintapyyntöä, vaan sen teki

    - Kolmas osapuoli, mutta kuka.

    Niin ihme, että Poliisi tutki, kun tutkintapyyntöä ei em. taho ollut lähettänyt.

    Niin, miksi tutki?

    -Kuka sinne kiikutti, kun ei ollut poliisille merkitty saapuneeksi

    - eikä ollut lähettäjän (kaupungin allekirjoituksen kohdalla edes päiväystä, että sellainen olisi tehty ja allekirjoitettu.
    - Niin ihmetyttää, kuka sen sinne vei ja miksi Poliisi sen tutki, kun se ei tutkinut Tikanmäen asiaa, josta Lentokenttä Oy oli tutkintapyynnön jättänyt.

    Äänestä

  • perin kummallista kirjoitti:

    Tasan tarkkaan ymmärrän, mitä kirjoitin, kirjoitin sen vähän niinkuin huumormielessä, mutta toistetaan se nyt, jos paremmin ymmärrät ja pääset ihmettelemään.

    -Tekn. johtajasta tutkintapyyntö Poliisissa
    - Kuka sen sinne lähetti: Kaupunginhallitus Ei lähettänyt, eikä tehnyt pyyntöä
    varatuomari Karmavuo: Ei lähettänyt
    - Poliisi tutkii asian, vaikka Poliisin kysyttäessä kukaan edellämainittu ei ollut
    kaupungin puolesta tehnyt tutkintapyyntöä, vaan sen teki

    - Kolmas osapuoli, mutta kuka.

    Niin ihme, että Poliisi tutki, kun tutkintapyyntöä ei em. taho ollut lähettänyt.

    Niin, miksi tutki?

    -Kuka sinne kiikutti, kun ei ollut poliisille merkitty saapuneeksi

    - eikä ollut lähettäjän (kaupungin allekirjoituksen kohdalla edes päiväystä, että sellainen olisi tehty ja allekirjoitettu.
    - Niin ihmetyttää, kuka sen sinne vei ja miksi Poliisi sen tutki, kun se ei tutkinut Tikanmäen asiaa, josta Lentokenttä Oy oli tutkintapyynnön jättänyt.

    Hyvä ystävä!

    Meni ensi tilassa päivystykseen ja pyydä lääkitys ongelmaasi, mikä se ei tehoa nopeasti, mene uudestaan ja pyydä tarkistamaan lääkityksen taso!

    Mikäli nämä toimenpiteet eivät auta, mene rautakauppaa ja osta vanillaköyttä (noin 4-5 m) ja vaseliinia, tee köydenpäähän luistava silmukka, rasvaa köysi solmun kohdalta hyvin, mene salmen sillalle ja sido vapaasta päästä sillankaiteeseen niin luvasti kiinni, että se kestää omanpainosi kolminkertaisesti, laita silmukka kaulaasi ja hyppää. Ja kaikilla onnellinen loppu!

    Äänestä

  • Lääkitys löytyy kirjoitti:

    Hyvä ystävä!

    Meni ensi tilassa päivystykseen ja pyydä lääkitys ongelmaasi, mikä se ei tehoa nopeasti, mene uudestaan ja pyydä tarkistamaan lääkityksen taso!

    Mikäli nämä toimenpiteet eivät auta, mene rautakauppaa ja osta vanillaköyttä (noin 4-5 m) ja vaseliinia, tee köydenpäähän luistava silmukka, rasvaa köysi solmun kohdalta hyvin, mene salmen sillalle ja sido vapaasta päästä sillankaiteeseen niin luvasti kiinni, että se kestää omanpainosi kolminkertaisesti, laita silmukka kaulaasi ja hyppää. Ja kaikilla onnellinen loppu!

    oot tainnut yrittää tuota, mutta jostain kohti epäonnistuit, kun täällä vielä palloilet. Näytä sinä mallia, niin katsotaan, onnistuiko.

    Äänestä

  • Lääkitys löytyy kirjoitti:

    Hyvä ystävä!

    Meni ensi tilassa päivystykseen ja pyydä lääkitys ongelmaasi, mikä se ei tehoa nopeasti, mene uudestaan ja pyydä tarkistamaan lääkityksen taso!

    Mikäli nämä toimenpiteet eivät auta, mene rautakauppaa ja osta vanillaköyttä (noin 4-5 m) ja vaseliinia, tee köydenpäähän luistava silmukka, rasvaa köysi solmun kohdalta hyvin, mene salmen sillalle ja sido vapaasta päästä sillankaiteeseen niin luvasti kiinni, että se kestää omanpainosi kolminkertaisesti, laita silmukka kaulaasi ja hyppää. Ja kaikilla onnellinen loppu!

    Rupesko polttamaan, kun noin hermostuit? ja toivot, että en olisi olemassa. Kuka se sanoi, että "totuus ei pala tulessakaan"

    Etsitään totuutta!!

    Äänestä

  • Lääkitys löytyy kirjoitti:

    Hyvä ystävä!

    Meni ensi tilassa päivystykseen ja pyydä lääkitys ongelmaasi, mikä se ei tehoa nopeasti, mene uudestaan ja pyydä tarkistamaan lääkityksen taso!

    Mikäli nämä toimenpiteet eivät auta, mene rautakauppaa ja osta vanillaköyttä (noin 4-5 m) ja vaseliinia, tee köydenpäähän luistava silmukka, rasvaa köysi solmun kohdalta hyvin, mene salmen sillalle ja sido vapaasta päästä sillankaiteeseen niin luvasti kiinni, että se kestää omanpainosi kolminkertaisesti, laita silmukka kaulaasi ja hyppää. Ja kaikilla onnellinen loppu!

    Voi hyvä ystävä,älä ajattele noin elämääsi.Sinulla on varmasti monta ystävää, mitä et tiedosta. Soita rohkeasti,kun tuntuu, että haluat jutella jonkun tuttavasii kanssa.112 vasta aina.

    Äänestä

Ei tämmöistä soopaa pääse syntymään, jos sahtitynnyrin suu on kiinni. Niin koko juttu näyttää vain enemmän humaltuvan.

Äänestä

Elä ihmettele enempää. Kenellä lienee ollut sahtitynnörin korkki auki. Asia kuitenkin on näin, kuten edellä on kirjoitettu.

Äänestä

tämä skenaario on selvitttävä, miten se menikään?

Äänestä

Totta puhuu kirjoittaja. Ei ollut noita virallisesti vaadittavia merkintöjä asiakirjoissa, jotka poliisi on lähettänyt päätöksensä liitteenä. Joiltakin luonnoksilta näyttivät. Olen luullut, että poliisilla on toimissaan jonkinlainen vastuu. Vieläpä korkeampi moraalinenkin vastuu kuin tavallisella tienmittaajalla.
Olen lukenut myös kaikki hallituksen pöytäkirjat. Muihin outoihin pykäliin palataan myöhemmin.

Äänestä

voi kuule kuomaseni suurempi mahdollisuus on jäädä auton alle ja kuolla.12

Äänestä

Ihme juttu, kuka siitä selvän tekisi?

Äänestä

Me ihmeteltiin pykänikkareiden kanssa , että yritetään Kumpulainen ja Rinnevaara sotkea noihin juttuihin. Ihan kuin joku olisi sellaista esittänyt. Ei ole minkäänlaisia pykäliä löydetty. Ensi havainto näistä nimistä poliisin laatimassa päätösasiakirjassa. ???????????

Äänestä

Pankoo lassit nokkavarsille ja lukkoo tarkemmin.

Raimo Parkkinen on viitannut tutkimuspyynnössään siihen, että Dementiakeskuksessa olisi jotain epäilyttävää ja syyttänyt siitä Tikanmäkeä.

Kävi kuitenkin niin, että Polliisilla oli hoksottimet kohalla ja tarkisti kuka tai ketkä siellä kaupunkia edustaa Dementia keskuksen hallituksessa ja kasku kummaa Rinnevaar ja Kumpulainen.

Jos Poliisille esitetään väite siitä, että on epäselvyyksiä niin kai Poliisin pitää todeta ketkä siitä ovat vastuussa!

Äänestä

Tässä tositietoa SUOMEN DEMENTIAYHDISTYS RY:stä:
HALLITUS v. 2011
- Puheenjohtaja Jukka Tikanmäki
- Sihteeri Seija Mustaparta
Jäsenet:
- Unto Matilainen varapj
- Anne Happo
- Anita Laitinen
- Päivi Niemelä
- Taimi Piippo
- Tarmo Rapo
- Martti Ruotsalainen.
Tämä on Dementia yhdistyksen vastuullinen toimielin.

Äänestä

Voi laittaa kahdet lasit, saatta nähdä paremmin. Ainoa vastuullinen elin Suomen Dementiayhdistyksessä on sen hallitus. Sen kokoonpano on yllä. Eihän poliisikaan näitä voi tietää, jos kukaan ei sille sano. Mutta miten voi perusteluja kirjoittaa????????? Mitä tarkemmin päätöksiä lukee, sen enemmän kysymyksiä kävelee vastaan. Mitä useampi niitä lukee, niin vieläkin enemmän herää kysymyksiä. Ja päätöksestä löytää vain yhden todellisen vastauksen, kun tarkkaan lukee.

Äänestä
  • Elä muuta virka. Puheenjohtaja kai se tärkein persoona on Dementtiayhdistyksessä ja tietää kaiken. Suotta sinne vuoden talossa ollutta kaupunginjohtajaa on pistää liemeen. ja ent. sosiaalijohtaja tietää , sanoisin , myös kaiken. Sieltä niitä tiedon murusia voi kysellä.

    Äänestä

Tuliko jokilaaksolaisille kämmi päätöksessä, kun kaupunginjohtaja ei olekaan dementiahallituksessa mutta JT on? Joku tuolla aimmin jo tiesi että TR olisi ollut hallituksessa jo 2009.

Äänestä
  • luepa uudestaan mitä poliisi kertpp tutkimuksesta

    Äänestä

TIKANMÄKI ON OLLUT HALLITUKSESSA PITKÄÄN. Hän on ollut mukana jo alkutohinoissa. Yhdistys on perustettu Pyhäjärvelle 1990. Pöytäkirjoista löytyy kaikki pykälät.

Äänestä

Tosiasia lienee että J Tikanmäki on ollut kantava voima dementiayhdistyksessä. Yhdistys on tehnyt varmasti ansiokasta työtä alallaan. RP:n tutkintapyyntö ei poliisin taholta johtanut rikostutkinnan aloittamiseen. Erikoista on mitä tutkittavaa poliisi voisi löytää Dementiayhdistyksessä? Viittaus TR:aan ja SK:een myös ihmetyttää. Varsinkin jos ei kuulu hallitukseen.

Äänestä

Kyllä näissä ihmettelyä riittää. Miksi ei voi puhua totta. Työ dementian hyväksi on arvokasta ja ansiokasta, mutta mistä syystä poliisi kertoo tuommoista mitä kertoo. Tässä " tutkimuspäätöksessä" on enemmän epätietoa kuin tietoa, miksi.

Äänestä

Tais männä ne lentokentän avustusrahat siihen kaupunginjohtajan uuven VOLVON käsirahan maksuun, loppu lienöö osamaksulla osttettua ja suurilla lupauksilla, että erorahasta loppumaksetaan..

Tummoisiin auton reuhkoihin vielä laitetaan omat nimikirkaimet rekisteritunnukseen, kyllä on höpö homma!

Olis ostanna kunnon auton kuten Leppäharju, Rapoa ja Tikanmäki ajavat UUSILLA Mersuilla!

Äänestä
  • Käsittämätöntä tuo ,tr-10 kirjoitus ,toivottavasti vastaat huutoihis.
    Pelkäätkö kenties lentokentän avustusten saantia, vai onko jotain enemmän.

    On se vaan niin loistava, jos ja kun viimein saadaan laki ja järjestys
    päättäjä tasolle myös pyhäjärvelle. Kauan sitä on odotettu.

    Kiitos, kiitos Johtaja ja hallitus

    Äänestä

Elekee olla katteellisia, jokainen omilla varoillaan ostaa vaikkapa lentokoneen?
Eikks jeh., varsinkikn sinä ilkeä., joka olet ostellut ihmisiltä sitä sun tätä.

Saattaa olla, että epäilyt "tais mennä ne lentokentän avustusrahat siihen kaupunginjohtajan uuven VOLVON"

sAATTAAPA OLLA, ETTÄ JOUDUT VIELÄ VAStAAMAAN PUHEISTASI.

Äänestä

Tässä ehdotus:

Käviskö päinsä-, että lopetettas tuo aivan "iholle" meno. Annetaanpa jokaisen henkiklökohtaisen persoolnan ja egon ja iän olla .

Täällä kikrjoittelee ihan täysi-ikäiset, joiden ikä karttuu vuosi-vuodelta.
Katseslepa ympärillesi, niin ollisi sanomista, niin paljon, ettei sanotuksi saa., jos sen puolen ottaa. Sanotaan joskus jootain kaunista.

Kohtuus se pitää olla kaupungin hallinnonkin kohdalla, ei henkiklökohtaisuuksiin.

Katsopa peiliin, sinä joka inhottavia, halveksivia ja panettelevia kirjoituksia väsäät. Mieti, miltä tuntuisi, jos Sinustakin täällä vain sivulliset kikrjoittelisivat

Kun mietiskelee, miksi tällaiseen alentuu, tulee mieleen ainakin yksi asia: Onko oma elämä niin maar pielessä, että on niin paha olo. Onko vaimon kanssa sukset ristissä jne..

Vai onko jotain, mitä pitää "salata" keinoja kaihtamatta, että vastapuoli lannistuisi. Kyllä monet asiat tulee mieleen.

Äänestä

Suomi on vapaa maa ainakin siihen saakka kun sinunlaisesi typerät AKAT ei pääse päätöksiä tekemään!

Se joka lähtee politiikkaan tai julkisille hallintopaikoille pitää kestää myös henkilökohtaista kritiikkiä, jos ei kestä sitä pitää hypätä kelkasta pois!

Se mitä Rinnevaarasta on tänne kirjoiteltu on vain "jäävuoren huippu", siitä mitä tuleman pitää joka on ihan jotain muuta!

Valitettavasti määrättyjen asioiden selvittäminen on vielä kesken, mutta aikanaan kun jokainen "pilkku" on hänen menneisyydestään ja tekemisistään muualla ja Pyhäjärvellä käännetty tulet olemaan "chokissa" sen lupaan!

Jos verrataan sitä mitä Jukka Tikanmäestä on näillä palstoilla kirjoiteltu on ihan jotain muuta kuin Rinnevaarasta!

Eikä kukaan "hypi seinille"!

Te Rinnevaaran "hännystelijät" leimasitte Tikanmäen roistoksi, varkaaksi ja valehtelijaksi julkisuudessa jo siinä vaiheessa kun jätitte tutkintapyynnön Lentokenttä Oy asiassa Poliisille, nyt kun veditte "vesiperän" jutussa jatkatta Poliisin ja Tikanmäen leimaamista jatkuvasti, käsittämätöntä!

Tämä Teidän juristiksi itseään kutsuva Karmavuo ei nauti Suomalaisten lakimiesten keskuudessa minkään moista arvostusta.

Oli hupaisaa katsottavaa valtuustonkokuksessa kun tämä Teidän Karmavuonne kommentoi Lentokenttä Oy:n asioita valtuustolle vaikka hänen selvitystyönsä oli vielä kesken, yleensä kuuluu tapoihin, että keskeneräisiä asioida ei kommentoida!

Valtuuston kokouksessa OTL Rapon kysyessä karmavuolta kuka vastaa osakeyhtiön hallinnosta, Karmavuo vastaa; Toimitusjohtaja ja hallitus, Rapon tarkentaessa kysmystään kuka vastaa osakeyhtiössä hallinosta jos hallitusta ja toimitusjohtajaa ei ole? Karmavuo vastaa Toimitusjohta, rapon kysyessä uudestaan, että ; jos toimitusjohtajaa ei ole kuka vasta silloin, Karmavuo pyörtää kysmyksen ja jatkaa toisesta aiheesta!

Miksi hän ei voi vastata siten kuin asiat ovat, elikkä osakkeen omistajat vastaavat silloin toimenpiteistä kutsua yhtiökokouskoolle ja nimittää uusihallitus...!

Äänestä

Juupa juu, mutta silläkin on rajansa--- ei ihan iholle asti mennä. Usko jo huvikses.

Kerro ihmeessä, mitä Tita Rinnevaara on SINULLE tehnyt, kerro , kerro

ootko ihan solsiaalitemokraatti vai vasemmistolainen. Uskon, että keskustalaisest eivät alennu tällaisen loan heittoon.

Äänestä

oletpa topakka tietämään, miten pitää menetellä. Sittenpä voimme kääntyä niiden edellisten hallitusten ja valtuustojen puoleen ja tiedustella, miksi ette ole asiaa hoitaneet?

Eihän tässä mitään mokaa ole, tämä uusi hallitus on vain joutunut asiaa hoitamaan ja aivan kuin olisi syyllinen tästä loan heitosta päätellen.

Äänestä

Olisihan tuolla valtuuston puheenjohtajalla ollut 10 vuotta aikaa kertoa hallitukselle ja valtuustolle, että kaupungin tilintarkastuskertomuksessa Pyhäsalmen Lentokenttä Oy:n tilit (kaupunki omistaa 88 %) eivät ole kunnossa, kun tilintarkastusyhteisö ei niihin puuttunut.
Tikanmäkik on
On toiminut Lentokenttä OYssä varsin keskeisillä paikoilla, joka lähtöön. Turhaa sitä on poliisin vähätellä.
Pakko on kysyä, jos jokainen, jonka tutkinta käsitellään näin silkkihansikkain, niin voihan juupelis Suomessa ei ole enää olikeuslaitosta.

Jokainen voi tehdä ihan mitä haluaa, ja tutkinta on tämä, mikä nyt esimerkkinä mainikttakoon.

Äänestä

Roolien keskinäisessä suhteessa on nyt tapahtunut yllättäviä muutoksia. Todellisten osallisten määrä on on lisääntynyt. Avustajien määrä on pysynyt samana. Osa yleisöstä on siirtynyt avustajiin. Tähän näyttää vaikuttaneen epätäydellisen tiedon lisääntyminen.

Asianosaisten ja viranomaisten käyttäytyminen ja toiminta suhteessa epätäydellisen tiedon määrään selviää tutkimuksen edetessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karavaani kulkee kirjoitti:

PYHÄJÄRVEN KAUPUNGINJOHTAJA TITA RINNEVAARAN ASEMA


11.08.2011 Jokilaaksojen Poliisin tekemän tutkinnan päätöksen johdosta ja siinä selvitetyistä Seikoista johtuen, lienee tarpeellista Rinnevaaran tehdä omat johtopäätöksensä ja pyytää eroa valtuustolta, ellei näin tapahdu tulee valtuuston nimittää selvitystyöryhmä onko Rinnevaaralla toiminta edellytyksiä jatkaa.

Nämä vaihtoehdot lienee meidän kuntalaisten etujen mukaisia.

Rinnevaarankin osalta on myös syytä "puhaltaa peli poikki" tässä vaiheessa, lienee jokaiselle selvää, että Rinnevaaralla ei ole enää luottamusta kuntalaisten eikä valtuutettujen keskuudessa.

Kuten olemme julkisuudessa voineet todeta on Rinnevaara asettunut nykyisen kaupungin hallituksen 1. varapuheenjohtajan selän taakse ja muita luottamusmiehiä vastaan.

Rinnevaaran on esim. rajoittanut huomattavasti lehdistön tiedonsaanti oikeutta salailemalla asiakirjoja.

Raimo Parkkisen tekemän tutkintapyynnössä Suomen Dementia yhdistyksestä poliisi toteaa, että on tarpeellista arvioida Tita Rinnevaaran asemaa mahdollisen rikostutkinnan osalta koska Rinnevaara on ollut tai on merkittävässä asemassa ko. säätiössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu