sosiaalisten tilanteiden pelko ja alkoholi

,

Siis ihmettelen vaan että moniko tekee samaa kuin minä, eli käyttää alkoholia runsaasti jännittämisen takia. Siis suhtaudun alkoholiin ja sen aiheuttamiin ongelmiin erittäin kielteisesti nykyään. Periaatteessa jos en kärsisi jännityksestä ja ujoudesta, en joisi välttämättä ollenkaan alkoholia, mutta tällä hetkellä joudun useinkin turvautumaan juomiseen. Juon alkoholia nimenomaan aina siinä mielessä että kännin täytyy olla riittävän suuri, että pystyisin suorittamaan jonkin asian. Jos puhutaan esim illanvietosta, niin juon niin paljon kuin pystyn, yleensä niin että aamulla en muista juuri mitään. Olen myös alkanut vältellä tilanteita joihin ei kännissä ole sopivaa mennä, esim, jotkin juhlat joihin mahdollisesti pitäisi ajaa tai koulu yms suoritteet, jotka tulisi hoitaa selvinpäin. Kauheaa tästä tekee myös se, että tälläinen voimakas ryyppääminen on täysin ajatusmaailmani vastaista, siis en oikeasti haluaisi olla juoppo ja tavallaan vihaan kännäämistä, örveltämistä ja krapulaa, mutta en löydä mielekkäitä vaihtoehtoja. Jos minun kaltaisiani on paljonkin, niin täytyy kyllä miettiä mitä tälläinen voi maksaa yhteiskunnalle.

20

3719

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastaus..

      yhteiskunnasta ja maksuista viis, kyse on kuitenkin elämästä ja sen laadusta. Itellä taas on ollu vähän niinpäin että ennen olin jopa omasta mielestä uskomattoman peloton sosiaalisissa tilanteissa, ja tosi suosittu, paitsi aina ollut semmonen että mieluiten vietän aika paljon aikaa yksin. Alkoholi on aika varmasti semmonen pidemmän päälle, ainakin kemiallisella kannalla että se sekottelee tunnetiloja ja luo "automaattista" masennusta, joka ei ole edes oikeaa masennusta mutta se jäljittelee sitä niin hyvin että se tuntuu varmaan aika pitkälti samalta.

      Ite en oikeestaan, vaikka kyllä pitää jo pahasti epäillä että miksiköhän ihan näin, niin ei meinaa selvinpäin uskaltaa edes kirjotella chatissa tai missään, edes nimettömänä. Ihan kummallista. Kyllä sillä juomisella on niitä huonoja puolia niin paljon loppujenlopuksi, mutta toisaalta, joskus sillä tuntuu olevan just noita hyviäkin puolia, ainakin siihen nähden että siltä se vaikuttaa...

      Alkoholi muuten taitaa myös aiheuttaa sosiaalisten tilanteiden pelkoja, vaikkei semmosiin edes olisi taipumusta, jos juo vaan paljon.

    • P..kele!

      Itse en ymmärrä, että esim. rauhoittavat lääkkeet/bentsot ovat lääkärien pannassa nykyään. Sitä tuntee lääkärissä ja apteekissa olevansa narkkari-rikollinen, kun käy uusimassa esim. Xanor-reseptiä (0,5 mg Depot). Tietysti on ollut väärinkäyttöä, mutta meitä järkeviä käyttjiä kait nyt on sentään iso enemmistö.
      Sitten yhteiskunta ja lääkärit hiljaa hyväksyvät, että jännittäjät, sos.pelkoiset ja monet muut "lääkitsevät" itseään alkoholi-nimisellä hermomyrkyllä.
      Ja taas olis sillä kirveellä töitä!

    • morkkkkis

      Mulla oli myös 2kymppisenä aika runsasta alkon käyttöä.
      Olen aina ollut ujo ja epäsosiaalinen. Huomasin hyvin nopeasti että alkon kanssa olin ihan erilainen. En jännittänyt ja tulin sosiaaliseksi.
      Aina illan vietoissa join itseni humalaan enkä mennyt koskaan yökerhoihin selvinpäin. Usein join itseni tosi humalaan.
      Jossain vaiheessa aloi häpeämään omaan humalajuomistani. Podin hirveitä morkkiksia vain siitä että olin ollut humalassa. Myös epävarmuus omasta käytöksestäni hiersi mieltäni. Kun olen normaalisti arka ja pidättyvä ja mietin hirveästi millaisen kuvan annan itsestäni niin tälläinen känniörveltäminen teki olon hyvin ahdistuneeksi. Lopulta oli pakko lopettaa humalaan juominen kun morkkikseni kesti viikkoja.

      En vielä tuolloin tiennyt että ujouteni ei ole pelkkää ujouttaa vaan että mulla on myös fobia. Nyt sen tiedän ja yritän vähentää sitä muilla keinoin kuin turruttamalla alkoholilla. Käyn terapiassa ja yritän sen avulla päästä eroon tästä pelosta....

      Nykyään osallistun illanistujaisiin aika harvoin ja silloinkin selvinpäin... en halua enää ikinä yhtäkään morkkista, varsinkaan sellaista josta ei meinaa päästä eroon

      • Anonyymi

        Minun häpeämätön alkoholistin ura on kestänyt nyt 71 vuotta, enkä suunnittele edes ylihuomiseksi mitään seksiä.


    • Uupunut henkilö..

      Jos sinulla on sosiaalisten tilanteiden pelko, niin älä herranjestas siihen juo.

      Voin luvata muutaman vuoden kokemuksella, että se ei muuta kuin PAHENNA asioita.. Ihan aikuisten oikeasti. Ja ikää ei ole kuin vähän yli 20.

      Mä en enää edes muista kauanko tätä mun pahaa oloa on jatkunut, jokunen 5 vuotta. Jos oikein muistan, niin kun alottelin lääkkeitä, käynyt siis kaikki mielialalääkkeet ja bentsot läpi, niin rupesin juomaan jossain vaiheessa että jos se alkoholi auttais asioihin. Se pahens asioita niin pahasti, että en enää edes tiedä mikä johtu ja mistäkin, on jopa erittäin vaikea selittää edes koko asiaa.. Tottakai sitä oli sillon helpompi olla se hetki. Mutta se yksi pienen pieni hetki ei oikeasti auttanut mitään. Se vaan teki asioista vtusti vaikeampia ja pahempia. Niitä ei nyt varmaan edes tarvitse luetella tänne?

      Se soppa vaan turruttaa sen sun psyykkisen ( fyysisen) olon hetkeksi paremmaksi. Todellisuudessa sulla ei edes ole parempi olla, mutta sä vaan luulet niin. Sitten kun totut tuohon alkoholin tuomaan oloon ja "turvaan", niin voin taata, että sulla tulee olemaan ainoastaan paljon, paljon vaikeampi tie edessä alkuperäisen asian selvittämisessä.

      Itse join pahimmilla ajoillani suunnilleen lavan päivässä. Ja siis siinä oli lääkärin määräämät mielialalääkkeet ja bentsot päällä.

      Nyt viimevuoden marraskuussa lopetin lääkkeet. 6-7viikkoa sitten päätin että nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni juomatta, ja en ole tähän aikaa juonut tippaakaan. Suunnilleen samoihin aikoihin lopetin polttamisenkin, kun ajattelin että nyt saatana täytyy koittaa tätäkin, koska on niin huono olo ja henki voi lähteä mikä päivä hyvänsä.. Onhan tämä niin helvtin uuvuttavaa, ja en tiedä jaksanko tätä, mutta ainakin olen yrittänyt.. Ja yritän niin kauan kuin jaksan.

      Ja käyttäjälle P..kele:

      Ei sellaista olekkaan kuin "järkevä Xanorin käyttäjä", valitettavasti. Ainoastaan niille kerroille pilleri naamaan, että pystyy asioimaan ammattilaisen kanssa.

    • HALOOOOOOOOOOOOOOOOO

      HALOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!

    • Anonyymi

      Sama itselläni. Selvinpäin ahdistaa jopa kävellä kaupungilla jos joku tulee vastaan tai kaupassa sitten
      ... Alkoholilla olen paikkaillut tätä ja olen paljon sosiaalisempi ihminen ja itsevarmempi. Mikäköhän tähän auttaisi.
      Selvinpäin rinnassa ahdistava tunne ja hyvä ettei välillä ole tullut paniikkikohtauksia....

      Sosisalisten tilanteiden pelko on todettu ja yöeinen ahdistuneisuus

      • Anonyymi

        En suosittele alkoholin käyttöä. Itselläni alkon käyttö 2-4krt kuukaudessa pahensi sosiaalista ahdistusta. Päätin olla juomatta kuukauden ja urheilin myös aktiivisesti ja sosiaalinen ahdistus hävisi melkein kokonaan. Itse juuri useasti tiettyjä tapaamisia tai muita ahdistavia tilanteita paikkailin alkolla. Ongelmat vain kasaantuivat ja terveys meinasi mennä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En suosittele alkoholin käyttöä. Itselläni alkon käyttö 2-4krt kuukaudessa pahensi sosiaalista ahdistusta. Päätin olla juomatta kuukauden ja urheilin myös aktiivisesti ja sosiaalinen ahdistus hävisi melkein kokonaan. Itse juuri useasti tiettyjä tapaamisia tai muita ahdistavia tilanteita paikkailin alkolla. Ongelmat vain kasaantuivat ja terveys meinasi mennä.

        Onneksi sinulla vain meinasi terveys mennä, itselläni se meni jo aika nuorena.
        Juurikin siitä syystä, että käytin alkoholia lääkkeenä.
        Oli pahaa paniikkihäiriötä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ja pullosta hain rohkeutta.
        Parikymmentä vuotta pakoilin itseäni ja elämää väärällä hoitokeinolla. Sitä ei oikein osaa tajuta sellaiset, jotka ei ole itse kokeneet näitä juttuja.
        Ahdistus ja pelot evät poistu alkoholilla kuin hetkeksi, pään selvitessä kaikki palaa uudestaan, ja kahta voimakkaampana.


      • Anonyymi

        Hyvin monella on tämä ongelma. Yksi ystäväni aloitti tämän ns ” itselääkitsemisen” 16 vuotiaana juuri siksi kun kärsi näistä pelosta ja sosiaalisista tilanteista. Joten hänestä tuli alkoholisti ja kuoli siihen sairauteensa ennen aikojaan .
        Ihmiset tarvitsisivat apua näihin ongelmiin , mutta vaikuttaa että toiset ei halua apua, ja toiset taas eivät saa sitä vaikka yrittävät.
        Surullista luettavaa että niin monen on kärsittävä näistä asioista, jostakinhan sekin johtuu


      • Anonyymi

        Sama juttu minulla.
        Mikäköhän tähän auttaisi... Alkoholilla olen paikkaillut tätä 10 vuotta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama juttu minulla.
        Mikäköhän tähän auttaisi... Alkoholilla olen paikkaillut tätä 10 vuotta.

        Jaa että paikkaillut ?
        Onko se paikannut mitään, siis onko ollut parempaa elämää, parempaa oloa psyykkisesti ?
        Uskallan sanoa, että tuskin.
        Alkoholi on yksi pahimpia lääkkeitä oman henkisen hyvinvoinnin paikkailuun. Yleensä se vaan pahentaa kaikkea vielä entisestään. Siitä tulee kierre, se ajaa itsetunnon alas, alkaa tuntemaan itsensä huonoksi ja heikoksi jo pelkästään sen takia, kun ahdistuu siitä omasta alkoholin käytöstä.
        Vaikea sanoa, mikä kenellekin auttaa, mutta aina on mahdollista päästä alkoholista eroon, ja löytää ne keinot, mitkä juuri itselle tuntuvat sopivan.

        Sosiaalisten tilanteiden pelkoonkin usein auttaa itsensä altistaminen niille tilanteille. Ja olisi hyvä miettiä, mikä niissä tilanteissa pelottaa, koska sekin lähtee omasta itsensä.
        Onko taustalla joku pelko, hyväksyykö muut minut/sinut ? Onko jollain tavalla huonommuuden tunnetta, riittämättömyyden tunnetta ? Mikä on oma kuva itsestä, pitääkö itseään huonona, heikkona, tms.?
        Sosiaaliset tilanteet muuttuu helpommiksi ainakin siinä vaiheessa, kun hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin on, koska ei ne muutkaan toisia näe millään " väärällä " tavalla, vaan ihan tavallisena ihmisenä.
        Omasta itsestä löytyy se, mikä sen pelon aiheuttaa. Ja kai siihenkin on jotain terapiaa saatavilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama juttu minulla.
        Mikäköhän tähän auttaisi... Alkoholilla olen paikkaillut tätä 10 vuotta.

        Ei kai siihen ole olemassa mitään muuta kuin siedätyshoitoa.

        Lääkkeitä voi toki kokeilla, mutta en usko että ne pitkässä juoksussa on yhtään sen kummaisempi apu kuin alkokaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama juttu minulla.
        Mikäköhän tähän auttaisi... Alkoholilla olen paikkaillut tätä 10 vuotta.

        Minulla oli sisäinen riippuvuus alkoholiin. Olin niin sulkeutunut, etten kyennyt kommunikoimaan vieraampien ihmisten kanssa ilman alkoholia. Tiesin etukäteen, että pääsen alkoholista heti kun tulen uskoon. Kun sitten tulin uskoon, vapauduin sulkeutuneisuudestani. Pystyn vapaasti kommunikoimaan ihmisten kanssa, kenen kanssa tahansa.


    • Anonyymi

      SAMA täällä . Käytän olutta 'lääkkeenä' ahdistukseen!

      • Anonyymi

        Noin oli minullakin ennen.
        Parikymmentä vuotta elämästäni meni hukkaan pelkästään sen takia, kun en hoitanut ahdistustani, ja mitään muutakaan, terveellä tavalla.
        Näin jälkeenpäin täytyy kyllä suositella, että olisi hyvä opetella hoitamaan ahdistustaan jollain muulla keinolla, kuin alkoholilla.
        Alkoholia käyttäessä " lääkkeenä " sama tilanne vain jatkuu koko ajan.
        Humalassa helpottaa, ja kun pää selviää, sama ahdistus palaa takaisin, jopa voimakkaampana.
        Se on kuin oravanpyörä, joka jatkuu ja jatkuu, vaikea päästä irti, mutta onnistuu, jos niin haluaa.


    • Anonyymi

      Sama täällä👍

      • Anonyymi

        Alkoholi on myös nautintoaine

        Jos ottaa kaksi annosta

        So not ?

        Lasketaan viikkoannos

        Kohtuus

        Ainakin kaksi alkoholitonta päivää viikossa


    • Anonyymi

      Kaverini on tehnyt niin 70-luvulta asti. On siis ollut tuosta syystä alkoholisti jo kymmeniä vuosia.

      • Anonyymi

        Gocgnacin nautiskelu ei oo ryyppäämistä,


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2048
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1952
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      148
      1558
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe