Rautia.

Näin mainostaa Varkauden Rautia itseään.

Tervetuloa Varkauden Rautia kotisivuille

"Asioiminen meillä on helppoa ja sujuvaa. Myymälämme on selkeä ihmisen kokoinen rautakauppa joka kuitenkin vastaa myös vaativan yrityksen kaikkiin tarpeisiin."

En nyt menis kehumaan selkeyttä, sitä kuvaa ei anna ainakaan kun pihaan ajaa. Romua joka puolella, aidat kaatuneet tontin ympäriltä. Pieni parkkipaikka täytetty jos jonkinlaisella sekalaisella kamalla. Erittäin roskainen koko ympäristö. Ollut samanlainen jo vuosia. Ihmetystä herättää miksi näin. Onneksi voi asioida muualla. Tämä oli minun näkökantani kyseisestä liikkeestä.
232327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Samaa mieltä että Rautia nykyään Varkauden sotkuisin kauppa ulkopuoleltaan. Varsinaisen ei-houkutteleva asiakkaille.

Tästä huolimatta kävin Rautiassa tällä viikolla, olisin remonttia varten tarvinnut noin 1000e arvosta tavaraa, menin tavaroita katselemaan mutta en löytänyt itse mitä etsin. Pitkä mies myyjä oli siinä palvelemassa naisasiakasta, tälle toitotteli tämä myyjä "en tiedä" "on niin hankala katsoa varastosta" jne. jne. Jätti naisen seisomaan ja poistui paikalta, ajattelin että tulee minua palvelemaan mutta käveli ohi eikä edes tervehtinyt vaikka minä hänelle niin tein ja jäin siis siihen kuin nallikalliolle seisomaan ilman palvelua.

Kyseinen myyjä meni istumaan tietokoneelle ja siihen tuli vissiin joku tuttu just asioimaan niin heti hyökkäsi tätä palvelemaan.

Oli viimeinen kerta kun käyn kyseisessä puljussa, ostinkin tuotteet muualta ja tarkalleen 1046.78e tulivat maksamaan, kun ei kerran raha kelvannut Rautialle niin kyllä ne aina kelpaa muille.

Toivomusta oli tosiaan että Rautia laittaisi pihamaansa kuntoon ettei muistuttaisi kaatopaikkaa.

Äänestä

Tee sama kuin minä ja moni muu. Kuopioon ajaa vajaassa tunnissa. Hintataso on edullisempi kuin Varkauden "rautakaupoissa" (röhönaurua...) ja tavaraa esillä ja varastoissa riittävästi.

Kyllästyin viime syksynä Carlssonin ja Rautian olemattomaan valikoimaan, ainaiseen myyjien odottamiseen. Sitten jos myyjän sattuu saamaan kiinni, niin palvelu on huonoa ja yleensä ammattitaidotonta.

Agrimarkettia, en laske normaaleihin rautakauppoihin, hinnat ihan järjettömät. Varmaan jollain kepun jäsenkortilla hinnat halvemmat. Jotain rehuja joskus siitä puutarhapuolelta oon käyny.


Hinnat on todella korkeat. Varkauden rautakaupoissa, siis tinkimisen jälkeen!! Verratkaa esim. Taloon.com ja muiden nettirautakauppojen hintoihin, myös nettikaupoista pystyy tinkimään jos ostaa enemmän ja osaa kysyä.

Kuopiosa kodin Terra on tällä puolen Kuopiota ja siinä kohta muutkin isot keskukset, ikeasta puhumattakaan... Myös muut kuopion kauppa-asiat hoituu samalla reissulla, yms..

Olen tämän kevään ja kesän aikana vienyt Kuopioon rahaa reilut 10000€, remppaan kesämökkiä. Moni tuttava jolla sisä rempat kotona, niin sama homma, summat toki maltillisia.

Varkauden kaupat, herätkää todellisuuteen ja rautia vois siivota sen pihansa. Tuntee myötähäpeää ohi ajaessa! Vielä naisihminen pitää ko paikkaa, luulis olevan edes jollain lailla järjestyksessä.

Äänestä
  • Ei taida johdossa olla nainen?!

    Äänestä

Tänään kuopion kodinterrassa paljon varkautelaisia ostoksilla.

Äänestä

Mä oon oottanut, että Rautia älyäisi muuttaa vähän väljemmille vesille. Tietysti vaatii investointirahaa, mutta kannattaisi ihan uusi paikka hankkia. Carlsonkin kun aikoinaan muutti, niin nyt on mukavan väljää ja iso parkkipaikka.

Äänestä

Samoin Kuopiossa käydään kun remonttia on koko ajan. Eilen ja tänään tuli käytyä peräkärrylliset ja remonttitarvikkeiden ohella kaikki muukin on halvempaa tai ainakin samanhintaista. Ero siinä että on tavaraa,ei tarttte viikkoa odotella. Ja ystävällisiä myyjiä on paikalla, tietävät myymistään tavaroista tai ottavat selvää. Varkaudessa tokaistaan "kato netistä".

Äänestä

Asiaa täällä puhutaan kyseisestä paikasta. Myydään välillä ns."ei oo,en tiedä milloin saadaan,pitää vilkaista onko saatavilla vai ei,tilaamalla(tilaavat jos muistavat).Tavaraahan pitäis olla tarjolla kun lehtimainoskin niin sanoo. Tällä viikollakin 2krt käyny ,ja kysymäni tuote ei ollut saatavilla vaikka mainos pölähti luukusta maanantaina ,no tänään sain yhden tuotteen. Yhtä tuotetta kyselin jo 1kk sitten eikä vieläkään (ke)ollut.Ai niin,vanhaakin tavaraa tarjollla,päiväys siis yli tietyissä tuotteissa.Kiitosta saa se että, sain yhden tilaamani tuotteen kun mukava naismyyjä etsi (varmaankin enirosta)puhelin numeroni ja soitti että tuote on nyt tullut.Piha tosiaan kuin rakennusprojektin jäljiltä oleva työmaa,kaikki hujanhajan!Piha ahdas tämäntakia ja roskiin menevää tavaraa lojuu ympäriinsä .

Äänestä

Joo, kyllä rahani menevät Kuopion suuntaan. Olen monesti yrittänyt asioida meidän omassa Rautiassa, mut turhaan... Ei saa palvelua. Ja tosiaan kun Rautian tontille astuu, on kuin olisi tullut venäjälle... Ikävää mutta totta.

Äänestä
  • Piha on kyllä kun mahatautisen paska.

    Äänestä

Hei nyt onkin kauppias muuttumassa !! Katotaan saadaanko talo kuntoon.

Äänestä

Eikö ne Otolliset viimeksi olleet, niitten aikaan ainakin itse asioin ja silloin voi vielä ainakin kauppaakin hieroa? Toivottavasti uusi omistaja kouluttaa henkilökuntaansa asiakasystävällisempään suuntaan. Sisustusosasto ainakin kärsii tönköistä myyjistä. Piste.

Äänestä

Myyjät on osaksi vaihtunu, joitain vanhoja näky olevan. Ihan hyvälle vaikuttaa, pihakin jo vähän siistimpi.

Mutta Kuopioon viikonloppuna reissu tehtävä. Pitää ottaa tällä kertaa peräkärry mukaan kun lautatavaraa ja muuta sälää tulee paljon ostettua sieltä. Eukko ja lapset pyörii kaupoilla sillä aikaa kun haalin tarvittavat tavarat. Myös syömässä toki on käytävä. Tuosta syönnistä tuli mieleen, että en ole Varkauden ravintoissa käyny syömässä todella pitkään aikaan, käykö niissä kukaan paikallinen?? Pizzoja ja kebabbia satunnaisesti käydään hakemassa taulumäen turkkilaisesta...

Äänestä

No eipä tuo omistajan vaihdos mitään tule parantamaan. Korkeintaan hinnat nousee.. En ole mainitussa puodissa asioinut neljään vuoteen, enkä asioi.

Äänestä

Totta. Kyllä se on Kuopiossa käytävä jos haluaa kunnon palvelua ja kohtuuhintaisia tuotteita.

Äänestä
  • Lopettakaa jo yrittäjien haukkuminen...tyylinne on tosi törkeää yritätte vaan vaikeuttaa heidän liiketoimiaan....

    Äänestä

Ei tässä mitään eikä ketään haukuta. On vaan kuitenkin niin, että nykysyomessa on varaa valita parasta. Joko parasta laatua, hintaa tai palvelua.
Nämä kolme kun kohtaavat, niin silloin on ilo asioida. Olipa kauppa sitten minkä alan kauppa vaan.

Ja tässä tapauksessa on kysymys rautakaupan keskittymisestä yhden omistajan taakse. Ja jos aiemmat kokemukset ovat surkeita, niin keskityn hankkimaan tarvitsemani muualta.

Äänestä
  • Höpö höpö......käy ostaa mistä tahansa mutta älä täällä hauku ....tuntuu että itse olet olet aika tupelo kun kirjoittelet haukkuna kirjeitä

    Äänestä

Täällä kirjoitettuja kommentteja pidin alkuun liioteltuina mutta tämän päiväisen kokemukseni perusteella niissä on varmasti jotain perää.

Alkuun kaikki vaikutti menevän hyvin. Palvelupisteessä ystävällinen nuorimies löysi nopeasti etsimäni tuotteen. Lopuksi kassalla oleva naishenkilö piti huolen että kyseisessä liikkeessä ei tarvitse enää asioida.

Liike taitaa nykyään olla K-Rauta mutta osa entisistä työntekijöistä töissä.

Äänestä

Ihan hyvin toimii ja selkeesti halvempaa kun Kuopion K-Raudassa. Turha kitistä ettei ole palveluja omalla kylällä jos niitä vähiäkään ei käytetä vaan heti ollaan menossa Kuopioon...ihan niinkuin siinä olis jotain glamouria.

Äänestä

Mielestäni sain tuotteen ihan edulliseen hintaan kun päädyin ostamaan kyseisestä liikkeestä. Siinä ei vaan paljoa halvat hinnat auta jos myyjät kohtelee asiakkaitaan huonosti.

Äänestä

laura

Äänestä

karjalanpiirakat

Äänestä

karjalanpiirakat

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Siisti. kirjoitti:

Näin mainostaa Varkauden Rautia itseään.

Tervetuloa Varkauden Rautia kotisivuille

"Asioiminen meillä on helppoa ja sujuvaa. Myymälämme on selkeä ihmisen kokoinen rautakauppa joka kuitenkin vastaa myös vaativan yrityksen kaikkiin tarpeisiin."

En nyt menis kehumaan selkeyttä, sitä kuvaa ei anna ainakaan kun pihaan ajaa. Romua joka puolella, aidat kaatuneet tontin ympäriltä. Pieni parkkipaikka täytetty jos jonkinlaisella sekalaisella kamalla. Erittäin roskainen koko ympäristö. Ollut samanlainen jo vuosia. Ihmetystä herättää miksi näin. Onneksi voi asioida muualla. Tämä oli minun näkökantani kyseisestä liikkeestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu