taida sittenkään lähteä mihinkään, matkaa olis kehä kolmosen rauhallisemmalle puolelle. Ei vaan taida jaksaa vaikka siellä paljon kavereita ja tuttuja näkisi. Haluisin vaan istua vierekkäin, sylikkäin, olla vain ihan hiljaa, toisen katse ja eleet kertoisi kaiken, katsoa vaikka telkkaria. Jotain tuki tavallista, kahdestaan.
En
väsynyt aave
890
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jostain tuollaisesta minäkin olen joskus haaveillut.
Teepä tuo puolisosi kanssa.
en kaipaile puolisoa tai exiä, edelleenkään!! on se perkele, anteeksi.
Siellä ois ollut pienimuoitoinen tapahtuma ruokaa ja juomaa, musiikkia, ei ehkä musiikki makuasi, kuitenkin, sinne olisi saanut ottaa avecin mukaan, se olisit ollu sinä vaikka se rauhallinen koti ilta olisi myös yhtä hyvä.
Se koti-ilta olisi parempi.
Ota -M- mukaan? Kyllä kannattaa lähteä ihmisten ilmoille. tiedä vaikka sieltä löytyy sellainen mukava seuralainen koti-iltoihin.
Parempi sekin kuin että kyyhöttää kotona ja toivoo, että joku pyytäs mukaan johonkin. Sitten menee sänkyyn seuranaan yskänlääke ja nenäliinapakkaus.
Haluaisit että kaikki olisi hyvin. Mutta kaikki ei ole hyvin.
Ja se on vain sinun syytäsi!
(Ehkä minäkin olisin halunnut, että asiat olisivat toisin).
Jos vaihtoehtona on jäädä tänne lonnimaan, niin kannattaa lähtee sinne missä on kavereita ja tuttuja. Tekisi varmaan hyvää.
Itse olen kotosalla olosuhteiden pakosta, mutta ihan tyytyväinen tilanteeseen. Ei ole kiirettä mihinkään.
Murhasit onnenne, Rakkautenne (jos sellaista puoleltasi edes oli).
Älä siis toivo kahdenkeskeisiä juttuja.
Lähde pitämään hauskaa, juomaan kaljaa tai mitä tahansa, pois täältä. Tai voi täällä olla samalla kun noita tekeekin.