Unisiepparin

Ostin eilen Helsingin Kampista unisiepparin, jonka se pitäisisi viedä pahat unet pois. Miten voi rengas, jonka sisällä on verkko ja ympärillä höyheniä, poistaa pahat unet noin vain?

Niinpä olen yrittänyt pähkäillä erilaisia selityksiä, kunnes nyt sitten keksin yhden, joka voisi pitää paikkaansa tieteellisen maailmankäsityksen sisällä:
Uneen vaipuessamme kuljemme pois päivän toimista, ikään kuin raskaita asioita väistellen johonkin keveään, hataraan, kuin jonkin (päivän toimien muistojen) lomitse. Voiko se olla kuin kulkisi tunnelia tai jostakin oviaukontapaisesta esim. unisiepparin renkaasta, siinä kun on mukavasti pelkkää tyhjää keskellä? Päivän murheet painavat harteilla ja saattavat samaistua, jäädä unisiepparin verkkoon unimaisen mielikuvan avulla. Sivuilla linnunsulat suojaavat kamalaa maailmaa vastaan.

No jaa, onhan tämä kaukaa haettua, mutta paras selitys, jonka olen onnistunut keksimään. Toki on ankeaa, jos on pakko selittää kaikki, mutta kun tämä on maailmankuvani ainoa anomalia. Tähän asti olen onnistunut selittämään kaiken muun: meditaation, rukouksen voiman, ihmeparantumiset, noituuden, aaveet,... Unisieppari vain on mystisesti karttanut selitysyrityksiäni, mutta nyt jo voin sanoa, että maailmankuvani on taas puolitieteellinen - en tiedä, onko se hyvä vai huono asia.

Itse ystäväni omistaa myös unisiepparin, toisin hän on ostanut sitä ajat sitten. Joskus hän on nähnyt ei-toivottuja unia jossa esim. unisieppari paloi karrelle ja toisessa unessa musta lieju peitti esineen kokonaan. Miksi joskus näin käy?
2301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mun mielestä unisiepparin toiminta perustuu uskoon. Jos uskoo todella että unisieppari toimii niin rentoutuu ja ajattelee ettei ole mitään hätää nii sit se toimii.
Mielen avulla voi tehä vaikka mitä.

Äänestä

Kun unet toimivat venttiileinä ja nostavat ongelmia pöydälle, niin onko järkevää yrittää tukkia venttiiliä? Painajaiset ovat kamalia, mutta niillä on sanoma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikutukset kirjoitti:

Ostin eilen Helsingin Kampista unisiepparin, jonka se pitäisisi viedä pahat unet pois. Miten voi rengas, jonka sisällä on verkko ja ympärillä höyheniä, poistaa pahat unet noin vain?

Niinpä olen yrittänyt pähkäillä erilaisia selityksiä, kunnes nyt sitten keksin yhden, joka voisi pitää paikkaansa tieteellisen maailmankäsityksen sisällä:
Uneen vaipuessamme kuljemme pois päivän toimista, ikään kuin raskaita asioita väistellen johonkin keveään, hataraan, kuin jonkin (päivän toimien muistojen) lomitse. Voiko se olla kuin kulkisi tunnelia tai jostakin oviaukontapaisesta esim. unisiepparin renkaasta, siinä kun on mukavasti pelkkää tyhjää keskellä? Päivän murheet painavat harteilla ja saattavat samaistua, jäädä unisiepparin verkkoon unimaisen mielikuvan avulla. Sivuilla linnunsulat suojaavat kamalaa maailmaa vastaan.

No jaa, onhan tämä kaukaa haettua, mutta paras selitys, jonka olen onnistunut keksimään. Toki on ankeaa, jos on pakko selittää kaikki, mutta kun tämä on maailmankuvani ainoa anomalia. Tähän asti olen onnistunut selittämään kaiken muun: meditaation, rukouksen voiman, ihmeparantumiset, noituuden, aaveet,... Unisieppari vain on mystisesti karttanut selitysyrityksiäni, mutta nyt jo voin sanoa, että maailmankuvani on taas puolitieteellinen - en tiedä, onko se hyvä vai huono asia.

Itse ystäväni omistaa myös unisiepparin, toisin hän on ostanut sitä ajat sitten. Joskus hän on nähnyt ei-toivottuja unia jossa esim. unisieppari paloi karrelle ja toisessa unessa musta lieju peitti esineen kokonaan. Miksi joskus näin käy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu