hiljaisuus

Luin täältä jostain mielipiteen, että parisuhteessa ei voisi olla yksinäinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Jaa... minulla ei ole juurikaan kavereita (ehkä yksi ystävä toisella puolen Suomea). En ole juuri ollenkaan tekemisissä sukuni kanssa, edes vanhempieni. Yhteydenpito heihin on yksipuolista ja tulee siis aina minun suunnalta. He ovat hyvin uskonnollisia ja kun en itse ole, jouduin sitä kautta porukan ulkopuolelle.

Olin yksin jo lapsena ja noin 30-vuotiaaksi asti olin erittäin yksinäinen, kunnes sitten rakastuin ja se oli ihmeekseni molemminpuolista ja päädyin parisuhteeseen. Tässä suhteessa olen nyt ollut muutaman vuoden.

Mutta. Silti. Se yksinäisyys jäytää usein. Silloin kun mies on kotona, asia helpottuu hetkittäin. Kun hän on poissa pitemmän aikaa, koen olevani vankina omassa kodissani. (Niin kuin niinä vuosina ennen 30 ikävuotta.) Tiedän, että voisin lähteä ulos, voisin tavata ihmisiä ja sitä joskus teenkin. Tapaan puolituttuja, nykyään todella harvoin. Tämänkin viikonlopun olen tähän mennessä istunut yksin kotona sisällä, kun mies on viikonlopun pois.

Tämä aikuisuuden yksinäisyys on vain jatkumoa lapsuuden yksinäisyydelle. Parisuhteen alkuhuuman jälkeen olen ymmärtänyt, että yksinäisyys ei ole hävinnyt minnekään. Yksinäisyys on sisäinen mielentila, ei ulkoisista syistä johtuva.
15221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jag vill vara tystna. Jag vill vara tystna när jag har paranoidiska skitsofrenien. Om psykiatriska, du vet inte alls, jag skulle säga ingenting. Jag minskar vad jag tänker nästä kvällen. Det var viktigt, men för, du det är viktigt inte als, så du. Translatan om min helmetin, det är frustration, det är inte så interressanta, när jag har inte läsat skrivit svenska.
Kun seurailet ihmisiä, olet ongelmissa, etkä voi tehdä tällaista, koska olet liian välinpitämätön. Läsat skrivit svenska är någon poetik, det är helt enkelt. Poeettista, mitä muistat siitä sanasta. Mä muistan näkyviä ajatuksia ja näkymättömiä ajatuksia. Ne kertovat ja kuvastavat ympäristöä. Sulla pitää olla tällainen floristinen malli. Poeettinen on kokeilussa oleva juridinen malli, turvallisuussyistä. Kokeilu nimeltä poeettinen, on ohjattu automaattisesti. Näkyviä ajatuksia ja näkymättömiä ajatuksia pidetään realistisuuden perustana. Realistisuus, sitä ohjailee deklinaatiomalli ja substantiivimalli. Joku ei osannut äsken kääntää itseään kiellellisesti "upsidedown". Tämä on yksi malli tutustua, joudut pyytämään, että joku muu kääntää sinut, realistisuudelle, toiselle kielellesi.
Poeettinen on tosi hieno ajatus. Kaikki sellainen kaiku- kaukaa kuultua, on ruotsia. Psykiatria on vanhentunut malli. Siksi menet kriminaalihuoltolaitokseen omaksumaan vanhentunutta malliasi pois. Vilken Ku Klux Klan? Psykiatria on vanhentunut ja vaarallinen. Mä en ole kääntänyt sanaa poeettinen, sanan Ku Klux Klan käänsin viime yönä. Suomeksi nämä yhdistettynä ovat kapitalisoimattomuus, jossa ei ole inhimillisyyttä tai edes humaaniutta nykyään. Ku Klux Klan on myös toksinen sokkioireyhtymä ja välitön tarve poistaa yksinäisyys, jotta mielikuvitushahmoryhmällisyys jatkuu. Vanhentunutta mallia ei saa käydä itkemässä multa pois.
Det är dåligt och tråkigt. Se on nyt tässä se osasto, sä et istu siellä. Terrorismin ei tule olla henk.koht. koulutusohjelma. Aatteeltaan Ku Klux Klan tuki mielestäni kapitalisoitumattomuutta, joka saattaa joskus ympäristön takia, olla väärä ajatus. Ajatus on siis kokonaisuudessaan kokeilussa oleva, realistisuuden tae. Realistisuuden tae, joka on tasoltaan kokeilussa. Ei ole vaikeaa Suomea.

Äänestä
  • Ajatus on vain poeettinen taso. Psykiatriasta on muodostunut joku maaseuturyhmän kokoontumispaikka. Miten perheeni kärsii tästä?

    Äänestä

  • Sinde vm-82 kirjoitti:

    Ajatus on vain poeettinen taso. Psykiatriasta on muodostunut joku maaseuturyhmän kokoontumispaikka. Miten perheeni kärsii tästä?

    Realistinen kielivalinta, mistä aloitat tässä keskustelun. Still-verbistäkö? Miksi valuutta on still-verbisesti kokeilusi? Se loukkaa ja halventaa naisen alapäätä ja luo uskonnollisia ja kansainvälisiä turvallisuusriskejä.
    A. Eri rodullisuus
    B. Ohjailu, -omistus, ja osoitusjärjestelmä
    C. Tutkitut ihmiskäsitykset ja Jumalkäsitykset
    näkyvine ja näkymättömine ajatuksineen, jotka luokitellaan myös sukupuoleksi.

    Äänestä

  • Eritys:Sinde vm-82 kirjoitti:

    Tässä on sellaiset mallit kuin sukupuolen määrätyminen, joka tapahtuu oikeudellisista syistä kääntöpiirteiltä ja on lääkärinlasten takia hengenvaarallista. Riemastunut kokeilumalli on psykiatrinen virheellinen malli Suomen Puolustusvoimista, josta koulutuksella oleva aikuinen ihminen kieltäytyy täysi-ikäisyyden takia, johon kuuluu autettavuus fransiskaanius-hypnoosin takia.
    Tähän liittyy sellaiset rodulliset käsitteet, kuin autonomia ja automatiikka Suomessa. (kts. ympäristö)
    Rodulliset käsitteet ja seurailu ovat periytyvyys ja perinnölisyys-käsitteitä. Ne ovat grafologisia, joita tottelee mielikuvitushahmoryhmällisyys sanalla ja näöllä: Hur? Kuinka? Joka esim. laukaisee samannäköisyydellä tai muulla väärinkäsityksellä tai väärinymmärryksellä esim. hypnoosin. Paranoidi skitsofrenia oli varmaan joku Ku Klux Klaanin malli pohtia asioita yhdessä ja yrittäen kapitalisoitua. Meillä tämän mallin sijaan on autonomia.
    - Haluatko sen kirjan ruotsiksi vai suomeksi? Ja haluatko keskustella Ku Klu Klaanista esimerkiksi?, kysyi multa 4-vuotias poika, pioneerileikkijä, kirjastossa. - - Se on sellainen ryhmäleikki ajatustoiminnoista, nimeltä valheenpaljastustestistö.
    - Haluatko laajentaa tietopohjaasi Ku Klux Klaaniin saakka, ihan vain mielenterveyden kannalta, koska voit seota koulutuksessa joihinkin sanoihin, esimerkiksi still-verbiin? Ajattelusihan on valmiiksi sekä ruotsinkielinen, että suomenkielinen, kuultu, ympäristö. Jag säger lyssnat området inte miljön...

    "Kielitutkimus koko ajan jatkuvana päässä on deja vu ja sairaus siinä missä muutkin." Lyssnat area, lyssnat området är så enkelt för dig, det är så kallas ett och en. Tämä kuultu alue on suppeimmillaan vain Suomi eikä oikeuta sellaisiin tunteisiin tai tuntemuksiin. Sitä sanotaan, että känsla. Olisiko maaseudulla ihan realistiton, väärä kielivalinta? Entä hypnoosivalintojen unohtaminen?
    - Minä olen suorittanut psykiatrista hypnoosivalintaa. Onko muuta asiaa?
    (kts. sosiaaliryhmät ja hallinto)

    Ne tottelevat vain aivojen (kts. silmien) osa-aluetta Alias. Ku Kux Klan oli tosi epäonnistunut ryhmä. Tosi surullista ja farssin omaista.

    Äänestä

  • Circuit-Sinde vm-82 kirjoitti:

    No, mä vähän valehtelin, se oli 10-14-vuotias poika... Miksi tarjota tällaista huonohkoa palvelua, ilman psykiatrista hypnoosivalintaa sosiaaliryhmistä? Meillä pitäisi useammin olla käytössä tämä tunne- ja tuntoaisti nimeltä känsla. Mitä mä taas olen tehnyt sun lyssnat areallesi? Se johtaa vain väkivaltaan ja jopa ihmissyöntiin, multa ei saa pyytää sellaista.

    " Joka toinen tai neljäs lause on sairaanhoitajan ----- > häävalssi.
    Yksinäisyys voi johtua sairaanhoitajatädistä.
    Ihminen kokee epämiellyttävyyttä ja inhoa.
    Hän on frustraatiossa, eristämiskäyttäytymisessä ja sekä uhraamisessa että uhrautuvuudessa."

    Saat aloittaa vain usean seksisuhteen, koska olet psykoosissa.
    (kts. edelleen sosiaaliryhmä & hallinto)

    Äänestä

  • Ihmiskunta Sinde -82 kirjoitti:

    Tarkoittaa, voit jäädät ilman yleissivistystä, jos esim. tulet hulluksi, jätät vaille tai paitsioon tai satutat pääsi. Se on huono juttu.

    Äänestä

  • Singneer vm-82 kirjoitti:

    Tarkoittaa, voit jäädät ilman yleissivistystä, jos esim. tulet hulluksi, jätät vaille tai paitsioon tai satutat pääsi. Se on huono juttu.

    "Hypnoosivalinta vasta nyt parisuhteeseen kuuluvana"
    Ymmärtäminen, turvallisuus, kansainvälisyyys.
    Tukitoimista huolehdittava turvallisuuden takia.
    Onpa kumma, jos on erilainen sosiaalivalinta.
    Ei niinkään osoitettu, kuin omistettu
    Ohjattu, omistettu- ja osoitettu hypoteesi
    Me emme ole oikeita ihmisiä koskaan määrittelemään oikeaa tai väärää hypoteesia.
    Tätä kutsutaan myös sellaiseksi kulttuuriperusteeksi, kuin lifta ja gifta. Tätäkin kutsutaan atomiksi.

    Melko näyttävä ja laaja viranomaisvirhe.
    Egoismi ja riemastuminen.
    Eivät vastaa koulutustasoa.
    Sosiaaliryhmä ja hallinto, ovatko ne pelkkiä kokeiluja
    Vai a, b. ja c-piirteitä
    Vai kokeiluja singneerauksista ja niiden hankkimisesta?
    Ilmeisesti pelkkää frustraation kokemista.
    Egoismin osalta olen syytön
    Tällaiseen poeettiseen virheeseen
    Jossa jättä viritteet sekä virikkeet
    Kansanomaisesti, vailla kokemusta
    Muiden huolehdittavaksi
    (jatka tätä lausetta)

    (egoismille on erilaisia tasoja)

    Äänestä

  • SpecielltSpråk- sn82 kirjoitti:

    Jollakin on puumerkintä- signeeraus ongelma, musta.
    On tärkeää, että muistat nämä eroavaisuudet
    Vai käyttäisitkö ennemmin mielikuvituksesi osa-alueita?
    On tärkeää, että erotat nämä toisistaan.
    Deja Vu. puumerkintä ja singneeraus, mitä haet taas?

    Tottakai juridiseen malliin tulee turvallisuusperusteet.
    Kysymys on vain siitä kuinka niiden kanssa elää ja
    kuinka niitä hyödyntää.
    "Tämä selittää valitettavasti singneerausta:"

    Äänestä

Toisaalta ymmärrän ihmisä, joiden mielestä et ole täysin yksin. On kuitenkin eri asia olla vaikka 2 kuukautta putkeen ypöyksin juttelematta tai tapaamatta yhtään ihmistä, kuin olla vaikka viikonloppu yksin kun poika/tyttöystävä sattuu olemaan kiireinen oman elämänsä kanssa.

Toisaalta samaan hengenvetoon ymmärrän kyllä, että voit silti tuntea itsesi yksinäiseksi. Itse olin kerran keväällä viettämässä iltaa entisten kavereiden/puolituttujen kanssa. Oli ensimmäinen kerta pariin kuukauteen kun vietin iltaa muiden ihmisten kanssa tai edes juttelin kenenkään kanssa. Silti koin itseni kovin ulkopuoliseksi ja hetkittäin jopa yksinäisemmäksi kuin istuessani yksin kotona. Järjetöntä, mutta totta.

Joten vaikka koenkin itseni enempi "tosiyksinäisten" joukkoon kuuluvaksi ja toisinaan on vaikea tuntea mitän sympatiaa kaltaistasi "parisuhdeyksinäistä" kohtaan (jatkuvastihan sulla kuitenkin on seuraa itseeni verrattuna), niin ymmärrän kyllä silti ettei yksinäisyys poistu pelkästään sillä että on ihmisten seurassa.

Lopulta on kuitenkin varmaan epäreilua ja typerää vertailla kuka on yksinäinen ja kuka ei. Toinen saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka tapaa ihmisiä joka viikko ja toiselle "erakommalle" ihmiselle saattaa riittää se, että törmää ihmisiin kerran muutamassa kuukaudessa. Kumpi näistä ihmisistä sitten on yksinäinen sanan varsinaisessa merkityksessä? :)

Äänestä

Tarkoituksena on sanoa sana eristys. "Att läsa skrivit svenska, är också kvitton som är säkerhet problemet." Undrar du alltid? Jag tänker så förra kvällen och jag har också bråttom till kapittalet.
Ajattelin eilen illalla siten ja minulla on valittettavan kiire koko ajan poistua kapitalismin takia. Undrar du alttid att du har säkerhet med många familjendelen som du drömmar eller minskat fel, absolutiska problemet av delen i familjen?, tai jostakin muusta osasta yhteiskuntaa ja ympäristöä ja perhettä.

Äänestä
  • "Miten tästä sitten huolehditaan?" Jatkuvaksi aiheeksi valikoituu vain väkivaltaisuus ja ihmissyönti, koska et pysty frustraatioltasi johonkin takeeseen tai tasoon.
    "Sinä et saa käyttää fokusaation takia siitä ja siitä ihmisestä egoismi-perusteista kvittoa."
    Kvitollisuus prostituutiossa.... No, voi se olla ikä, näkö, koko ja sisin perusteinen turvallisuuskin. Ohjattava vain toisin Jumalkäsityksen muodostumisen ja ihmiskäsitysten takia. Mikä tämä sitten on? Realistuus... Sitä sana ehkä kysyt?
    "Tässä ei tulekaan minulle sitä turvallisuusperustetta."
    Egoismi perusteinen kvittomalli on vapaudenriisto.
    Mitään muuta se ei koskaan kykene tai tule olemaan.
    Käsittänyt väärin taas: Riemastumista, eristystä, ihmisryhmää ja tällaista circuittia. Että se olisi jotenkin hyväksi, vai kuinka?
    Ei v****u näihin piti olla nämä muutokset, ei fokusaatiota ja ei-näytöstä (esimerkiksi turvallisuudesta)

    Äänestä

  • Landbruket:SInde-82 kirjoitti:

    "Miten tästä sitten huolehditaan?" Jatkuvaksi aiheeksi valikoituu vain väkivaltaisuus ja ihmissyönti, koska et pysty frustraatioltasi johonkin takeeseen tai tasoon.
    "Sinä et saa käyttää fokusaation takia siitä ja siitä ihmisestä egoismi-perusteista kvittoa."
    Kvitollisuus prostituutiossa.... No, voi se olla ikä, näkö, koko ja sisin perusteinen turvallisuuskin. Ohjattava vain toisin Jumalkäsityksen muodostumisen ja ihmiskäsitysten takia. Mikä tämä sitten on? Realistuus... Sitä sana ehkä kysyt?
    "Tässä ei tulekaan minulle sitä turvallisuusperustetta."
    Egoismi perusteinen kvittomalli on vapaudenriisto.
    Mitään muuta se ei koskaan kykene tai tule olemaan.
    Käsittänyt väärin taas: Riemastumista, eristystä, ihmisryhmää ja tällaista circuittia. Että se olisi jotenkin hyväksi, vai kuinka?
    Ei v****u näihin piti olla nämä muutokset, ei fokusaatiota ja ei-näytöstä (esimerkiksi turvallisuudesta)

    Joku yksinäinen koodannu jonkun S24foorumrandompuppugeneraattorin? :D

    Äänestä

Kai se kuitenkin eri asia on olla koko ajan yksin kuin viikonloppu yksin?

Eikä tilanteesi nyt ihan niin heikko taida olla kun on puolituttuja joita tavata kuin kumppanikin...

Äänestä
  • Frustraatiottomuudella voi olla viikonloppuisinkin yksin. Landbruket kvitto ei ole tai vastaa tätä , vaan ihmissyöntiä. Suomen valtio ei saa ohjata minulla ihmissyöntiä. Suomen valtio ei saa ohjata minulla tällaista ihmissyöntiä. Jaa, huomaan, taas kapitalismi ja puumerkinnät sekä singneeraukset. Ei lainkaan kyseenalaistavaa keskustelumenetelmää, koska se kuvaa egoismia, joka vastaa takeeltaan vain hulluutta eli riemastumista, eristystä , ihmisryhmää ja circuittia. Tasoltaan se kuvaa kyseenalaistavaa keskustelumenetelmää ja sukupuolenmäärätymistä.

    "Mä en liiku enää tässä anna mannaa taivaasta piiristä."
    "Mä en saa liikkua anna mannaa taivaasta piiristä egoismilla."

    Koska et osaa kuvata mitään asiaa puumerkinnöin ja singneerauksin, etkä myöskään ohjautua, omistaa tai osoitella yhtään mitään, mulle tai kellekään muulle, ympäristön takia. Mulle taas ohjataan,tällä hetkellä, normaalia reinkarnaatio, amorinkaari sekä anna mannaa taivaasta/känsla ulkopuolista ohjaaja-apua. (kts. fasisimi/kokeilu/viktigt/kansainvälisyys/ulkopuolinen turvallisuus)

    Äänestä

On paljon erilaisia keskusteluryhmiä ja kursseja. eri paikkakunnilla. Siellä on erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa ja aivan varmasti yhksibäisyyden tunteesi helpottaa kun lähdet johonkin toimintaan mukaan. Esim. itse olen saanut paljon apua 12-askeleen ryhmistä mm. yksinäisyyden tunteeseeni. Rohkeasti mukaan vaan. Onnea matkaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

väsyttää kirjoitti:

Luin täältä jostain mielipiteen, että parisuhteessa ei voisi olla yksinäinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Jaa... minulla ei ole juurikaan kavereita (ehkä yksi ystävä toisella puolen Suomea). En ole juuri ollenkaan tekemisissä sukuni kanssa, edes vanhempieni. Yhteydenpito heihin on yksipuolista ja tulee siis aina minun suunnalta. He ovat hyvin uskonnollisia ja kun en itse ole, jouduin sitä kautta porukan ulkopuolelle.

Olin yksin jo lapsena ja noin 30-vuotiaaksi asti olin erittäin yksinäinen, kunnes sitten rakastuin ja se oli ihmeekseni molemminpuolista ja päädyin parisuhteeseen. Tässä suhteessa olen nyt ollut muutaman vuoden.

Mutta. Silti. Se yksinäisyys jäytää usein. Silloin kun mies on kotona, asia helpottuu hetkittäin. Kun hän on poissa pitemmän aikaa, koen olevani vankina omassa kodissani. (Niin kuin niinä vuosina ennen 30 ikävuotta.) Tiedän, että voisin lähteä ulos, voisin tavata ihmisiä ja sitä joskus teenkin. Tapaan puolituttuja, nykyään todella harvoin. Tämänkin viikonlopun olen tähän mennessä istunut yksin kotona sisällä, kun mies on viikonlopun pois.

Tämä aikuisuuden yksinäisyys on vain jatkumoa lapsuuden yksinäisyydelle. Parisuhteen alkuhuuman jälkeen olen ymmärtänyt, että yksinäisyys ei ole hävinnyt minnekään. Yksinäisyys on sisäinen mielentila, ei ulkoisista syistä johtuva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu