Tervehdys palstalaiset!
Tässäpä olisi oma tarinani luettavaksi ja kommentoitavaksi. Toivottavasti tekstistä on myös apua mahdollisille kohtalotovereile.
Vuoden 2010 syksyn piti olla kohdallani unelmien täyttymys. Minulle oli kesäkuun ensimmäisinä päivinä tullut kirje, jossa kerrottiin minun päässeen juuri siihen oppilaitokseen ja sille alalle jonne olin jo pikkupojasta halunnut. Koulu olisi pääkaupunkiseudulla juuri otollisten kulkuyhteyksien päässä ja mikä parasta, asuminen olisi koulun yhteydessä ja lysti olisi ilmaista.
Ensimmäinen yllätys tuli vastaan heti saavuttuamme luokkaan. Esittelyjen jälkeen meille ilmoitettiin, ettei minkäänlaista lukujärjestystä ollut tehty. Myöskään mitään sen kummempaa ohjelmaa ei ollut. Loppujen lopuksi ensimmäisen puolentoista viikon aikana aloittavat opiskelijat lähinnä siivosivat opetustiloja, sen kummempaa opetusta ei järjestetty.
Kun opiskelut lopulta sitten alkoivat jotenkuten pyöriä, paljastui seuraava ongelma. Jo alusta oli jo aika selvää, etteivät kaikki opiskelijat olleet välttämättä mitenkään erityisen orientoituneita juuri tälle alalle. Aluksi kaikki kävivät tunneilla, mutta sitten alkoivat poissaolot. (opiskelemani ala on sellaista, että yli puolet on tiivistä ryhmätyötä. Jatkuvat poissaolot kuormittavat kohtuuttomasti muita, kun asioita joudutaan selvittelemään moneen kertaan). Kun valitaan opiskelijoita joista aikalailla ensivaikutelmasta voi jo päätellä, että poissaoloja tulee, pitäisi tähän varautua. Nyt suhtautuminen on kuitenkin ollut jokseenkin päinvastaista. Tietenkään nämä paljon poissaolleet henkilöt eivät saaneet kurssisuoritusta, joka tietysti on aivan oikein, mutta on väärin että se hankaloittaa muiden opiskeluja niin kohtuuttomasti. Periaatteessa kun tuo kurssin hylkääminen kun oli ainut sanktio joka tästä seurasi. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että ihmisten holtittomien poissaolojen seurauksena kahden kolmen viikon työn tekemiseen meni pahimmillaan puoli vuotta.
Myöskään opettajien oma toiminta ei mitenkään rohkaissut läsnäoloon tunneilla. Lähes kaikki tunnit kun alkoivat opettajan n. 10 minuutin myöhästymisellä. On myös tavallista, että opettaja tuntien aikana hoitaa puhelimessa tai muuten täysin työajan ulkopuolelle kuuluvia asioita. Monesti myös tunteihin liittyvää valmistelevaa työtä on tehty silloin kun opiskelijat ovat jo luokassa. Lisäksi kaikille opiskelijoille kuuluvia yksityistunteja on peruttu niin, ettei korvaavaa opetusta ole myöhemmin järjestetty missään muodossa. Jos opettaja on poissa, sijainen saadaan kyllä paikalle, mutta hänelle ei koskaan ole annettu minkäänlaista ohjeistusta. Sijaisen ohjeistaminen jää opiskelijan vastuulle, ja tämä on tietysti pois opetusajasta.
Viime keväänä meillä oli projektityö, joka vaati kalliiden (n. 900 €) tilojen vuokraamista koulun ulkopuolelta. Opettaja oli teroittanut paljon sitä, kuinka työ pitää suunnitella huolella tilojen kovien käyttökustannusten vuoksi; haluttiinhan saavuttaa paras mahdollinen lopputulos ja vastine rahoille. Se varsinainen ongelma tässä oli kuitenkin se, että olin ryhmästämme ainut, jolla oli edes jonkinlaista (vaatimatonta) kokemusta tällaisesta työskentelystä. Koska uudessa opetussuunnitelmassa oli korostettu itsenäistä työskentelyä, niin opettajathan käänsivät asian niin, että opiskelijat itse suunnittelevat koko homman, oli siihen edellytyksiä eli ei. Ohjeita kyllä tuli, mutta ne olivat aina samoja ja opettajan oli pakko havaita, ettei homma edennyt mihinkään suuntaan ja aikaa meni jälleen hukkaan. Työstä selvittiin lähinnä siksi, koska meillä oli paikalla pätevä avustava opettaja, joka esti täydellisen katastrofin syntymisen omalla ammattitaitoisella työskentelyllään. Oma opettajamme oli kyllä paikalla, mutta hänen läsnäolostaan oli enemmän haittaa kuin hyötyä mm. kohtuuttomien vaatimusten ja kärkkään kritiikin synnyttämän ahdistuksen vuoksi.
Tässä oli siis makupaloja oman ensimmäisen vuoteni koulutaipaleen varrelta. Voin sanoa, että kesäloma tuli enemmän kuin tarpeeseen. Se meni kuitenkin nopeasti, ja viikko sitten koulu jälleen alkoi - niin siis silloin luulin.
Jo koulun alkua edeltävänä päivänä ihmettelin, kun opettajilta ei ollut tullut mitään infoa kokoontumispaikasta. Tämä siitä huolimatta, että kesäloman aikana koulussamme tehtiin isohkoja muutoksia ja mm. jotkut keskeiset aikataulut muuttuivat. Ruokailun jälkeen saimme vihdoin koulun vaihteen avustamana opettajan kiinni ja tiedon kokoontumisen ajasta. Luokkaan mennessämme tuli sitten pommi. Remontin ja ties minkä muun aiheuttamien syiden takia peruttiin kaikki opetus koko siltä viikolta (koulu alkoi viime tiistaina). Kaikki lukujärjestykset olivatmyös tekemättä, ne saadaan kuulemma vasta huomenna. Loppuviikko kului siis minulla niin, että kävinkoululla ainoastaan syömässä, muuta ohjelmaa ei ollut. Koska olen ulkopaikkakuntalainen, en päässyt edes kotiini vaan jouduin viettämään päivät yksin asuntolassa, kun kaikki kaverit olivat tietysti koulussa.
Opiskelusta tuli painajaista
4
463
Vastaukset
- Synkopoppi
Tässä vaiheessa moni varmaan ihmettelee, miten tilanne on päässyt äitymään näinkin pahaksi. Siihen on kuitenkin olemassa syynsä:
-Leväperäisesti työnsä hoitavalla linjanjohtajalla on erittäin hyvä ulosanti ja hän pystyy puhumaan pyörryksiin melkein kenet tahansa.
-Jos opetustiloihin tulee joku ulkopuolinen, on opettaja aivan eri ihminen. Käytännössä hän muuttuu julkisivukseen. Tällöin myös kaikki aikataulut pitävät viimeisen päälle ja hän osoittaa aidon oloista kiinnostusta opiskelijoihin (normaalisti lähinnä vähättelyä).
-Mahdollisessa valitustilanteessa ja palaverissa opiskelija joutuisi todella ahtaan paikan eteen.
Tässä siis hieman omasta tilanteestani. Luonnollisesti olen nyt reagoimassa tilanteeseen. Nyt en kuitenkaan jaksa tämän enempää kirjoittaa, joten lisää seuraavassa viestissä. - mitäihmettä1977
mikä koulu tämä oikein on??? jos tilanne tällainen niin kyllä voit paljastaa ko oppilaitoksen!
- heihaloojj
mikset lopeta jos opetus ei miellytä? mikset hae muuhun paikkaan samaa linjaan opiskelemaan. oletko ihan varma että haluat tuhlata monta vuotta tuolla saaden huonon ammattitaidot epäpäteviltä opettajilta? mitä järkeä, avaa silmäsi.
eikö tällaisesta voi tehdä ilmoitusta jonnekkin opetushallitukseen tms? aivan törkeää...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262173
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161484- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883