On pakko olla niin, että tapahtuu joku psyykkinen prosessi, että uhri jää narsistiin kiinni usein moniksi vuosiksi vaikka muut mahdolliset eronsa ja huonot ihmissuhteensa ennen narsistia onkin kenties pystynyt käsittelemään normaalisti.
Jokaisessa ihmisessä on pimeä, "paha" puoli, myös uhreissa. Mutta uhrit ovat kai yleensä "liian" kilttejä ja liikaakin toisestä ihmisestä huolehtivia, usein hoivaajatyyppejä ja se "paha" puoli ei ole tällaisen ihmisen käytöksessa ja teoissa mitenkään näkyvästi esillä.
Kun suhde narsistin kanssa alkaa niin narsistihan projisoi "pahat" tekonsa ja julman käytöksensä uhriin ja manipuloi uhrin uskomaan, että kaikki syy on uhrissa. Narsisti on tässä myös hyvin taitava ja salakavala. Kun jokaisessa ihmisessä on kuitenkin se "paha" puoli niin uhrista alitajuisesti ainakin alkaa tuntua pelottavalta kun totuus "pahuudesta" tulee narsistin muodossa tiedostetummaksi, samoin se oma "pahuus", joka voi narsistin myötä tuntuakin yht äkkiä "isolta" ja hallitsevalta (ainakin alitajuisesti).
Lamauttaako tämä uhrin, niin ettei halua uskoa narsistissa näkemäänsä pahuutta (jonka narsisti on manipuloinut uhrinsa näkemään itsessään), koska (ainakin alitajuisesti) liittää sen itseensä ja siten uhri saattaa vuodesta toiseen odottaa että narsisti "muuttuu", osoittaa jotenkin kuitenkin olevansa "hyvä", jolloin myös uhrin usko ihmisten, myös itsensä, "hyvyyteen" palautuisi? Onko narsistin kanssa suhteen jatkumisen yksi syy se, että uhri käy kamppailua oman "pahan" puolensa kanssa?
Onko sellaisen ihmisen, joka on tiedostanut jo ennen narsistia myös oman "pimeänkin" puolensa, epätodennäköisempää päätyä narsistin uhriksi? Ja sellaisen ihmisen, joka tiedostaa jo ennen narsistia että maailmassa ja ihmisissä on aina sekä pahaa että hyvää.
Jokaisessa ihmisessä on pimeä, "paha" puoli, myös uhreissa. Mutta uhrit ovat kai yleensä "liian" kilttejä ja liikaakin toisestä ihmisestä huolehtivia, usein hoivaajatyyppejä ja se "paha" puoli ei ole tällaisen ihmisen käytöksessa ja teoissa mitenkään näkyvästi esillä.
Kun suhde narsistin kanssa alkaa niin narsistihan projisoi "pahat" tekonsa ja julman käytöksensä uhriin ja manipuloi uhrin uskomaan, että kaikki syy on uhrissa. Narsisti on tässä myös hyvin taitava ja salakavala. Kun jokaisessa ihmisessä on kuitenkin se "paha" puoli niin uhrista alitajuisesti ainakin alkaa tuntua pelottavalta kun totuus "pahuudesta" tulee narsistin muodossa tiedostetummaksi, samoin se oma "pahuus", joka voi narsistin myötä tuntuakin yht äkkiä "isolta" ja hallitsevalta (ainakin alitajuisesti).
Lamauttaako tämä uhrin, niin ettei halua uskoa narsistissa näkemäänsä pahuutta (jonka narsisti on manipuloinut uhrinsa näkemään itsessään), koska (ainakin alitajuisesti) liittää sen itseensä ja siten uhri saattaa vuodesta toiseen odottaa että narsisti "muuttuu", osoittaa jotenkin kuitenkin olevansa "hyvä", jolloin myös uhrin usko ihmisten, myös itsensä, "hyvyyteen" palautuisi? Onko narsistin kanssa suhteen jatkumisen yksi syy se, että uhri käy kamppailua oman "pahan" puolensa kanssa?
Onko sellaisen ihmisen, joka on tiedostanut jo ennen narsistia myös oman "pimeänkin" puolensa, epätodennäköisempää päätyä narsistin uhriksi? Ja sellaisen ihmisen, joka tiedostaa jo ennen narsistia että maailmassa ja ihmisissä on aina sekä pahaa että hyvää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Narsistissa oleva häikäilemätön pahuus, jonka hän projisoi uhriinsa, alkaa uhrista tuntua hänessä itsessään olevalta todelliselta ja lamaannuttavan pelottavalta, jos uhri ei ole ennen narsistia sinut oman pimeän puolensa kanssa vaan joutuu "tutustumaan" siihen vasta narsistin kautta?
Kyllä mun paha ja huono ja pimeäkin puoli on aina ollu itseni tiedossa ja usein jopa näkyvillä. Olen vain sitten haksahtanut tyyppeihin, jotka ensin uskottelevat hyväksyvänsä kaikkinensa, vaan jotta sitä "rakentavaa kritiikkiä" alkaa tulla asiasta kuin asiasta ja vieläpä niin, että kaikki mikä minussa loppujen lopuksi onkaan vikana, on siinä rakentavan kritiikin antajassa itsessään täysin hyväksyttyä ja jopa suotavaa tai niin, että samojen asioiden ilmeneminen hänessä onkin lopunviimeksi ollut minun vainoharhaani :)
Mutta toisaalta - ei muulla väliä, kunhan teet niin ja näin ja olet noin - kuvio oli hyvinkin tuttu lapsuudestani. Ja sitä vaatimusta olenkin elänyt läpi uudelleen ja uudelleen.
Olen melkeinpä valmis uskomaan, että olen vetänyt tämän asian luokseni näiden ihmisten kautta, joita olen kutsunut itse "tyhjiksi" enemmänkin kuin häikäilemättömän pahoiksi. Tietynlaisen olemassaolon oikeutuksen puutteen tiedostin itsessäni jo hyvin nuorena. Sellaista vakuuttelua itselleni, että minulla on oikeus olla olemassa omana itsenäni.. Ilman että minun tarvitsee suorittaa tiettyjä oikeaan olemassaoloon oikeuttavia oikeita koreografioita muitten mieliksi. Ehkä en vakuuttanut itseäni tarpeeksi tuolloin. Oppi oli pakko ottaa kantapään kautta ja kivikkoista polkua kaikkine kuralammikoineen.
On tullut ryvettyä. Mutta nyt tiedän, että minulla on oma ääni johon minulla on oikeus! :)
"Mutta toisaalta - ei muulla väliä, kunhan teet niin ja näin ja olet noin - kuvio oli hyvinkin tuttu lapsuudestani. Ja sitä vaatimusta olenkin elänyt läpi uudelleen ja uudelleen. "
Dii ih... kieltämällä menneisyytensä on tuomittu toistamaan sitä.
Joku viisas on näin joskus sanonut.
Joku toinen viisas on taas todennut, en muista missä oli, että siinä vaiheessa kun ihminen alkaa tunnistamaan itsessään "pahoja puolia", itsekkäitä tai rasittavia taipumuksiaan, hän alkaa tunnistaa niitä helpommin myös muiden käytöksestä eikä näin ollen ajaudu enää muiden ihmisten "saaliiksi".
Tiä sitten siittä.
Sä sen taisit sanoa. Paljon oon tätä asiaa pohtinut ja pohdiskellut uhriuden "syvintä olemusta", tää se taitaa olla.
Ite jouduin irtautumisprosessissa erittäin vastakkain oman pahan puoleni kanssa, muutuin vähän itsekin narsistiksi ja koin ihan alusta asti että narsisti houkuttelee musta esiin sen että olen itsekin narsisti. Ei ehkä sen vuoksi että mut oltais saatu syyllistettyä, vaan tajusin ihailevani narsistissa sitä mitä olin peittänyt itsessäni.
Koska en syyllistynyt, en myöskään lamaantunut, vaan pääsin eteenpäin toteuttamaan itseäni. Pääsin eteenpäin siitä narsistisesta positiostakin. Erinomainen puhdistuskokemus jos näin voi sanoa. Koen silti jonkinlaista jännää hengenheimolaisuutta narsistia kohtaan, mikä ei käsittääkseni perustu pelkkään narsismiin.
"Ei ehkä sen vuoksi että mut oltais saatu syyllistettyä, vaan tajusin ihailevani narsistissa sitä mitä olin peittänyt itsessäni"
Loistokas oivallus.
Näin jälkikäteen 3v välirikosta kuluneena ihmettelen itse mikä sai mut roikkumaan järjenvastaisessa ystävyydessämme minä ja narsisti ystävätär.
Hän osasi ainakin syyllistää ja rusentaa mun itsetuntoni.En ruikuta sillä enhän ole koskaan ollut mikään kullanmuru, mutta olen koko pienen ikäni kärsinyrt luvattoman huonosta itsetunnosta.
Mutta näin jälkikäteen kun ajattelen asioita , toivottavasti selkeämmin niin jokaisella ihmisellä on omat pimeät puolensa ja salaiset puutarhansa.
Luotin ex-ystävättäreen ja kerroin hänelle salaisuuksiansa ja hän repi yhä uudelleen ja uudelleen "sisukaluni" paljaaksi kuin patologi ruumiinavauksessa.
Jokaisen pitää hyväksyä myös pahat puolensa ja pyrkiä itse ne hallitsemaan.
En osaa mitenkään järjellisesti selittää miksi annoin ex-ystävätterelleni niin paljon valtaa enkä jaksa lähteä juurta jaksain jälkipuintia käymään.
Toivon vaan, että olisin vahvistunut sen verran etten päästä rouvaa enää elämääni.
Minä olen itse kärsinyt kohta 19 vuotta narsistimummastani.. Jäin vuosia sitten ollessani pieni lapsi hänelle hoitoon 10 päiväksi. En muista kyseisestä ajasta muuta kuin sen että itkin koko ajan ja minulla on tajuttoman kamala olo koko ajan. Kotiin päästyäni itkin monta viikkoa ilman syytä ja pelkäsin jatkuvasti. Myöhemmin minulle kerrottii kyseisestä ajasta ja mummastani ja kaikki valkeni minulle, miksi olin voinut niin huonosti. Muistan mummastani sen, etten koskaan saanut häneltä rakkautta vastaan kun sitä halusin. En koskaan saanut istua sylissä jos halusin ja jos minulla oli pelottava olo, mummani pelotteli lisää. En ole koskaan kokenut aitoa rakkautta häneltä. Nykyään olen käynyt läpi masennuksen, anoreksian, bulimian ja ahdistushäiriön.. Ehkä nämä sairaudet juontavat juurensa karuihin lapsuusmuistoihin ja narsistisiin sukulaisiin...En tiedä, mutta epäilen että vaikutusta on ja paljonkin!