Heippa! Olen tekemässä graduni analyysiosuutta; analysoin tekemiäni kymmentä haastattelua sisällönanalyysin avulla. Tuntuu vaan, etten saa analyysiini terävyyttä. Tuntuu, että vaan referoin, mitä haastateltavat ovat sanoneet. Toki vedän yleisiä linjoja haastateltavien sanomisista, mikä niissä on monille yhteistä jne., mutta tuntuu, että siihen tämä minun "analyysini" jääkin. Teoriaakaan en saa analyysiini kovin paljon upotettua (teoriaosuus minulla on tosin erikseen). Muilla samankaltaisia ongelmia aineiston analysoinnissa?
Analyysi liian kuvailevaa
2
556
Vastaukset
- Nasu+28
Ihan kuin itse kirjoittamaani tekstiä, erityisesti kun analyysimetodi ja haastattelujen lukumääräkin täsmäävät! Olen kamppaillut nyt saman ongelman kanssa reilun vuoden (teen gradua työn ja aikaa vievän harrastuksen ohella) ja valoa ei ole näkynyt tunnelin päässä juurikaan. Palautetta aiheesta olen saanut ohjaajaltani monta kertaa ja muuttanut tekstiä ja pyrkinyt saamaan siitä analyyttisempaa, tavoitetta kuitenkaan kunnolla saavuttamatta.
Olen jättämässä graduni arvosteluun ensi viikolla nyt käyn sitä läpi tehden korjauksia ja koettaen muuttaa tekstiä luettavammaksi. Koko graduprosessi on kohdallani ollut todella hankala ja kestänyt reilu kaksi vuotta. Tästä täyspäiväistä gradun tekemistä on ollut n. 7 kuukautta, joten olen laittanut panoksia mielestäni aika paljon, mutta siitä huolimatta työ ei ole alkanut elää.
Nyt olen analysoinut sitä, mikä on kaiken taustalla ja ainakin analyysivaiheen hankaluuksia selittäväksi tekijäksi olen löytänyt teoreettisen viitekehyksen ongelmat. Toisin sanoen, on vaikea tehdä kunnollista analyysiä, kun ei tiedä mitä etsii. En ole teoriaosuuteni perusteella saanut muokattua selkeää viitekehystä, johon pystyisin datan perusteella vastaamaan. Gradussa kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin jos joku osa ei toimi, niin todennäköisesti muutkaan osat eivät toimi. Tällä hetkellä vain harmittaa, kun tietää kuinka paljon aikaa työhön on mennyt, mutta lopputulos ei ole kaksinen. Toivoisin vielä oppivani prosessista sen miten asian olisi voinut tehdä paremmin tai dataani analysoida siten, että se olisi muodostanut selkeän vastauksen. Voimani ovat työn suhteen vain niin lopussa ja itsetuntoni alhaalla, että näen parhaaksi ratkaisuksi palauttaa työ. Vähän kyllä tekisi mieli harjoitella tutkimuksen tekoa lisää, jotta oppisi siinä paremmaksi. :) - :::Aloittaja:::
Huh, graduprojektisi kuulostaa kyllä ihan omaltani, lukuun ottamatta sitä, että itse olen tehnyt gradua vähemmän aikaa mutta täyspäiväisesti. Minullakin teoreettinen viitekehys on vähän kehno. Ohjaajan mukaan ongelma piilee siinä, ettei se ole tarpeeksi TEOREETTINEN. :D
Itsekin aion vain palauttaa työn arvioitavaksi - juurikin voima- ja itsetunto-ongelmien vuoksi - vaikka tiedän, ettei siitä kaksista arvosanaa tulekaan. Mutta toisaalta itse en tähdännytkään mihinkään huippuhyvään arvosanaan, joten siinä mielessä pettymys ei ole niin kova.
Jos muistat, niin kerrohan täällä sitten, minkä arvosanan työstäsi sait. Ja hei, koetetaan ajatella, että pääasia että saadaan gradut tehdyksi! Niin monella jää kokonaan roikkumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1121681Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181