Olet aina ajatuksissani. Myöhään illalla kun sumu hiipii ensimmäistä kertaa joen tyyntä selkää pitkin tai laskeutuu alas kylän suunnalta. Aamulla, varhaisella, kun vastaranta on valkean kehruun kätkemä ja omenapuun lehdet kasteesta raskaat.
Ajattelen sinua surulla, kaipuulla ja ikävällä. Sinun hiljaisuutesi saa minut tuntemaan itseni pahaksi ihmiseksi. Että tunkeudun elämääsi ja teen olosi vaikeaksi. En tiedä onko se niin. Olet sulkeutunut muuriesi taakse ja minä katson kaukaa. Istun alas rantaan, kiedon käteni polvieni ympärille.
Mikä merkitys tällä kaikella on ollut, vai annammeko sen aina itse? Miksi tulit elämääni kuin painovoima, joka pakotti aurinkokuntani järjestykseen. Kaiken hetkeksi radalleen, mutta oletkin vaeltava aurinko kuten universumissa on vaeltavia planeettojakin. Toisen galaksin kiertolainen, jonka hetkeksi kaappasin säteeseeni.
Ajattelen sinua surulla, kaipuulla ja ikävällä. Sinun hiljaisuutesi saa minut tuntemaan itseni pahaksi ihmiseksi. Että tunkeudun elämääsi ja teen olosi vaikeaksi. En tiedä onko se niin. Olet sulkeutunut muuriesi taakse ja minä katson kaukaa. Istun alas rantaan, kiedon käteni polvieni ympärille.
Mikä merkitys tällä kaikella on ollut, vai annammeko sen aina itse? Miksi tulit elämääni kuin painovoima, joka pakotti aurinkokuntani järjestykseen. Kaiken hetkeksi radalleen, mutta oletkin vaeltava aurinko kuten universumissa on vaeltavia planeettojakin. Toisen galaksin kiertolainen, jonka hetkeksi kaappasin säteeseeni.
Vastaukset 6
Vanhimmat
o h i
ei häneltä..ei minulta..ei sinulta.
Harmittaa perkuleesti etten miehenä osaa kirjoittaa vastaavaa tai se alkaa kuulostaa aina jotenkin humoristisen liioitellulta.
Ehkä en osaa olla romantikko.
Ei kaikkien olekaan tarpeen olla romantikkoja. Maailma tarvitsee realistejakin.
Kirjoittaminen on antautumista - kuten rakastaminenkin.
Oma tyyli löytyy aikaa myöten kun on itselleen uskollinen ja kirjoittaa kuten tuntee. On rehellinen. Se on tärkeintä. Ei pidä pelätä sanojaan.
Tiedän sinun yhä joskus minua muistavan. Yön pimeinä tunteina kun katuvalo tuo esiin oksien hahmot puissa tien reunalla. Tunnen sen kipuna. Nopeana ja viiltävänä, ohimenevänä, kun ajatukset iskevät kaipuun naulan sieluusi ja samalla myös minuun.
Jos olet hän, niin sinun "hiljaisuutesi" sulki minulta nyt portin. En voi enää koskaan tulla, sillä en saata enää kohdata sellaista ilmettä ja torjuntaa.
Tunne, että ei enää koskaan nähdä, on kamala. Miksi kohtalo toi sinut elämääni, kun kaiken oli määrä mennä niinkuin meni.
Suurempaa tuskaa, mitä silloin kauan sitten koin, ei kuolemakaan voi aiheutttaa.
Kuitenkin suurempaa onnea, kuin sinun kohtaamisesi ja rakastuminen, en voi kuvitella.