Pyhäjärvi saa odottaa jättilaboratoriopäätöstä
julkaistu tänään klo 07:56, päivitetty tänään klo 08:40
Pyhäsalmen kaivoksen alue Pyhäjärvellä on noussut kärkivaihtoehdoksi suuren, neutrinoja tutkivan observatorion sijoituspaikoista.
Kuva: YLE
Pyhäjärven havittelema jättilaboratoriohanke ei ole nytkähtänyt kesän aikana eteenpäin. Työ- ja elinkeinoministeriössä mietitään muun muassa sitä, mitä laitos tulisi Suomelle maksamaan.
Työ- ja elinkeinoministeriö toppuuttelee Pyhäjärven toiveita saada EU-maiden yhteinen Laguna-tutkimuslaitos paikkakunnalle.
Ministeriön kaivosylitarkastaja Pekka Suomela sanoo, että Pyhäjärven havittelema jättilaboratoriohanke ei ole edennyt kesän aikana, sillä ministeriössä pohditaan muun muassa miljardilaitoksen hintalappua Suomen valtiolle.
Suomelan mukaan hankkeella on edelleen kovia kilpailijoita, vaikka Pyhäjärveä onkin pidetty otollisena paikkana EU-maiden yhteisen hiukkasfysiikan tutkimuksiin.
YLE Oulu

Vastaukset 12
Vanhimmat
ei meijjän kylän poikaa onnistanu
Katsélin tuossa NAMOSTA valtuuston edellistä kokousta ja voi Rvat hyssäkät,
Nurminen hypii kuin kenguru, minä, minä, minä, uskomatonta.
Tuikka yrittää syyttää Rapoa jostakin helvetin paljastuksesta, veti vesiperän ja nolas itsensä valtuutettujen ja ylesön edessä....huh huh.. vai kansanedustajaksi oli vielä pyrkimässä....ai jai jai.. olisi siinä ollut Arkadianmäellä ihmettelemistä kerrakseen...
Ja Leppäharju huutaa kuin tapettava sika, yrittää esittää asiat, mutta kun puuttuu täysin se suusanallinen ulosantia on kuin 60-luvun kelanauhuri joka nykittää joka kierroksella..
Lopettakaa tämä pölvistely. OOtellaan vaan kyllä asiat selviää.Tikanmäkee on turaha hyssytellä ,hame päälle koko miehelle. Nolas ittensä siellä kyseisessä valtuuston kokouksessa heti alussa.Koettaa sitten lehtien palstoilla näytellä pyhimystä. Tunnetaan jo menettelytavoistaan menneiltä ajoilta saakka,toiset koettavat vetää eeltä käskyjen tahdissa ja itte mitä? haisee jo mädäntyneeltä.
Työ- ja elinkeino ministeriöstä ilmoitettiin tänä aamuna, että siellä on varattu hanketta varten tässä vaiheessa 51 milj euroa!
Kummallista kukas se olikaan poissa eilisestä hallituksenkokouksesta....asioilla Helsingissä... pitää muistella juu...
Mutta, toisaalta pikkuraha tämä on menee parinviikon kalareissulla jo tämän verran
Muistelukset on muisteluksia ja uutiset uutisia. Kumpaakin voi näillä palstoilla harjoitaa. Kertoo vain kummasta on kyse, ei tule virhekäsityksiä lukijoille.
Vai niin....Siinäpä sitä taas ollaan.
Oi, oi, voi, voi..
Tämmöisille, joilla rykkiissä vellit menee housuun on turha uutisoida yhtään mittään!
Hyvä Jukka älä kerro enää kenellekään yhtään mitään!
Ne vain kadehtii sitä kun sinulla menee hyvin ja rahaa tulee joka "Tuutista" ettei tiedä minne laittais!
entäs jos kukkaa ei muute tiiä mittää.
elekää nyt hyvät ihmiset kaikkea aprillipilaa uskoko. Katsokaa aamun uutiset klo 8.00, joita on täälläkin uutisoitu, että PYh,pyh, ja pyh. Kaikki on valetta, mistä muuta kuuluu!!
Aika siistii sillviisii.
Pyhäjärviset menkää vain sinne Savonsuuntaan, Teidän heimoveljenne ovat siellä!
Pyhäjärvi, Kiuruvesi ja Iisalmi pitää Henkirikostilastoissa kolmea kärkisijaa Suomessa joten yhteen te kuulutte.
Yhdessä saatte varmaan tappoja, pahoinpitelyjä, raiskauksia. murhia ja varsinkin Ammuskeluja paljon enemmän aikaiseksi!
Teillä ei ole yhtään itsekunnoitusta missään asiassa, toinen toistanne soimaatte asiassa kuin asiassa.
Mikään ei passaa Teille ei hyvät Uutiset ei Huonot Uutiset!
Järjen köyhää porukkaa!
Teitä oli aikoinaan yli 11 0000 asukasta Pyhjärvellä, nyt vajaat 6000, mitä tämä kertoo Teistä.
Ajattelisi asiaa jos olis millä ajatella!