Tuntuu kuin olisin pudonnut tämän maailman kyydistä jo kauan sitten. ja nyt yritän väkisin hypätä takaisin jo liikkuvaan junaan.
mun pää hajoaa, mä en kestä.
en mä aina ole ollut tällainen eristäytynyt nuori. 1,5 vuotta sitten mä olin ilonen, pirteä ja nautin elämästä. viime maanantainakin sain kauan odottamani opiskelupaikan jonne olisi tänäänkin pitänyt mennä. en saanut itseäni ylös sängystä. en jaksanut.
mä stressaan nykyisin pienistäkin asioista ja teen aina, joka tilanteessa, kärpäsestä härkäsen tahtomattani. en saa mielenrauhaa.
mulla on aivan ihana mies mutta sen mielestä oon liian riippuvainen. meidän suhde muuttui yhtäkkiä kaukosuhteeksi opiskelujen takia. mies opiskelee 100km päässä. on se pienenpi välimatka kuin vuoden alussa (600km) mutta silti haluaisin olla sen kanssa päivittäin. mua pelottaa olla yksin, mä en halua olla yksin. haluan kyllä omaa rauhaa ja tilaa mutta en olla yksin.
tuntuu että kaikki asiat on ristiriidassa keskenään. ainoa mitä mä jaksan tehdä on istua kotona mutta siitäkin tunnen syyllisyyttä kun pitäisi olla koulussa.
mä menetin mun elämänhaluni vähän aikaa sitten, en kuitenkaan haudo itsemurha-ajatuksia. koen olevani epäonnistunut ihmisenä ja tuottavani kaikille vain pettymyksen koska haluaisin elää niinkuin itse haluan enkä kuunnella muiden mielipiteitä. se vaan on vähän vaikeaa ku oon pienestä pitäen kuunnellu muita. mä kyllästyin siihen pari vuotta sitten ja tämän parin vuoden aikana oon pikkuhiljaa menettäny kaikki ihmiset mun ympäriltä. kaikki on kadonneet. kaikki.
joten mitä hyötyä on herätä aamulla ja nousta sängystä?? ei mitään!
mun elämässä ei ole yhtään mitään! se on pelkkää tyhjää.
en oikeastaan edes kaipaa muita, mun on hyvä yksin.
mun pää hajoaa, mä en kestä.
en mä aina ole ollut tällainen eristäytynyt nuori. 1,5 vuotta sitten mä olin ilonen, pirteä ja nautin elämästä. viime maanantainakin sain kauan odottamani opiskelupaikan jonne olisi tänäänkin pitänyt mennä. en saanut itseäni ylös sängystä. en jaksanut.
mä stressaan nykyisin pienistäkin asioista ja teen aina, joka tilanteessa, kärpäsestä härkäsen tahtomattani. en saa mielenrauhaa.
mulla on aivan ihana mies mutta sen mielestä oon liian riippuvainen. meidän suhde muuttui yhtäkkiä kaukosuhteeksi opiskelujen takia. mies opiskelee 100km päässä. on se pienenpi välimatka kuin vuoden alussa (600km) mutta silti haluaisin olla sen kanssa päivittäin. mua pelottaa olla yksin, mä en halua olla yksin. haluan kyllä omaa rauhaa ja tilaa mutta en olla yksin.
tuntuu että kaikki asiat on ristiriidassa keskenään. ainoa mitä mä jaksan tehdä on istua kotona mutta siitäkin tunnen syyllisyyttä kun pitäisi olla koulussa.
mä menetin mun elämänhaluni vähän aikaa sitten, en kuitenkaan haudo itsemurha-ajatuksia. koen olevani epäonnistunut ihmisenä ja tuottavani kaikille vain pettymyksen koska haluaisin elää niinkuin itse haluan enkä kuunnella muiden mielipiteitä. se vaan on vähän vaikeaa ku oon pienestä pitäen kuunnellu muita. mä kyllästyin siihen pari vuotta sitten ja tämän parin vuoden aikana oon pikkuhiljaa menettäny kaikki ihmiset mun ympäriltä. kaikki on kadonneet. kaikki.
joten mitä hyötyä on herätä aamulla ja nousta sängystä?? ei mitään!
mun elämässä ei ole yhtään mitään! se on pelkkää tyhjää.
en oikeastaan edes kaipaa muita, mun on hyvä yksin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
surullista kuulostaa ihan mun elämältä. elämä tuntuu niin järjettömältä. sitä vaan toistaa samoja asioita ja virheitä. käy jatkuavasti samoja ajatus kaavoja läpi. ja alkaa ahdistua siitä. jatkuvasti väsyttää. väsyttää niin. sitä toivoisi vain toisen ihmisen kosketusta sellaista välittävää ja ymmärtävää. ei tästä elämästä ota selvää. mieli ja elämän suunta vaihtuu 2 minuutin välein. olisiko tämä totta vai tämä kuka ja ketkä kaikki valehtelee. millainen elämä on hyvä. miten sellaista hyvää elämää voi elää.millaiset valinnat veisivät tavoitteeseen. pääsenkö todella sinne tavoitteeseen saakka vai tuleeko ylitsepääsemättömiä esteitä. voiko kaikki esteet voittaa vai pitääkö vain alistua omien kykyjen riittämättömyyteen. siihen ettet sä ole oikeesti mitään. eikä kukaan välitä susta. pää hajoo. hajoo!!! mikä auttais? ei tuskin mikään. lisää liikuntaa. lisää valehtelevia ihmisiä. lisää vääränlaisia tuttavuuksia? olla yksin olla toisen kanssa? soittaa joka päivä kriisi puhelimeen? jutella sairaan hoitajille joilla ei mitään vastausta mihinkään. Mitä pitäis tehdä? Pää hajoo! Hajoo! Ihan rauhassa vaan ei kukaan kuitenkaan välitä siitä, että täs hajotaan.
Itsekään en muista enää ollenkaan mitä on elää hyvää elämää tai olla onnellinen. Vuosia olen koittanut kerätä rohkeutta lähteä oman käden kautta. Täyttä tyhjäntoimittamista tämä eläminen, ei mitään muuta.
Suosittelen hyppäämään junan alle. Se on helppo ja kivuton tapa varmistaa paikka poikaystäväsi sydämessä. Joko hän kyllästyy epäitsenäiseen vauvailuusi ja lakkaa pitämästä sinusta, tai hän vaalii muistoa kuolleesta rakkaastaan.
En lukenu yhtään, tapetaan ittemme : D
Valitettavasti elämä on sellaista: Ei yhtään mitään, objektiivisesti ajatellen.
Kun sanotaan että elämä on sitä mitä siitä tekee, sitä tarkoitetaan ihan oikeasti: Sinun pitää itse etsiä elämästä ne asiat joita haluat ja jättää muut asiat omaan arvoonsa muiden (mukaanluettuna median) mielipiteistä huolimatta.
Yksinkertaistettuna: Elämällä pitää olla tarkoitus tai sitä tosiaan jämähtää sängyn pohjalle. Useimmat ihmiset omaksuvat tuon tarkoituksen mediasta ja ympäristön painostuksesta: 1) Pitää 'menestyä' 2) Pitää perustaa perhe 3) Pitää hamstrata kiiltävää tavaraa että naapuri olisi kateellinen.
Valitettavasti omilla aivoillaan ajattelevat (tämä ei ole viittaus älykkyyteen, vaan siihen mihin ajattelu on suunnattu) eivät kykene tuota paskaa pureksimatta nielemään ja oman elämän tarkoitus on oikeasti pakko itse keksiä.
Tähän vaiheeseen monet hajoavat koska "eihän sitä kenenkään muunkaan (ympärillä olevan) ole tarvinnut sitä itse keksiä" - no ei ole ei, mutta näiden ympärillä olevien elämä onkin jotain sellaista joka lipuu heidän ohitseen autopilotilla ilman tietoisuuden väliintuloa - heidän elämänsä ohjautuu ulkoapäin ja heidän halujaan ohjaa ympäristön vaalimat hype-kuplat, eivät järkevät ja vahvat tietoisuudesta kumpuavat arvot.
Toisin sanoen: Lopeta ajattelemasta mitä muut sinulta odottavat tai mitä mieltä he ovat siitä mitä teet - omassa elämässäsi kyse on vain ja ainoastaan sinusta. Etsi asiat joista itse pidät ja tee niitä.
Valitettavasti en voi täältä ruudun takaa potkia sinuun vauhtia vaikka haluaisin, joten joudut itse ottaa myös ne ensiaskeleet kohti oman elämäsi päämäärää - mukaanlukien sen löytämisen. Aloita nyt vaikka siitä että selvität itsellesi mitä oikeasti elämältä haluat ja sen jälkeen alat askel kerrallaan havitella niitä - jos jokin asia tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta saavuttaa, hajota seuraava kuvittelemasi askel pienemmiksi askeliksi kunnes löydät asioita jotka voit tehdä tässä ja nyt - haluatko käydä koulusi loppuun siitäkin huolimatta että tuntuu ettet jaksa? Okei, tarkoituksena on siis päätyä koulun penkille ensi maanantaina - sunnuntaina riittää että laitat kellon herättämään aamulla, aamulla herätessäsi riittää että nouset sängystä ja käyt vaikka suihkussa ja kippaat aamukahvit naamaan. Tämän jälkeen riittää että pistät ulkovaatteet päälle ja menet pihalle. Sitten voitkin polkaista koululle (tai astua oikeaan bussiin ja odotella). Tämän jälkeen ei tarvitsekaan kuin kävellä jonnekin tiettyyn paikkaan. Tässä siis esimerkki siitä kuinka pääset vääntäytymään sinne koulun penkille - voi olla että kokonaisuutena tuo reissu tuntuu masennuspäissään hirveältä, mutta pystyt varmasti tekemään jokaisen sen vaatiman mini-askeleen yksitellen kun et yritä siristellä silmiä ja nähdä koko sitä matkaa kerralla, jokainen askel on kuitenkin jotain niin pientä että teet päivän mittaan väkisinkin yhtä 'rasittavia' asioita joka tapauksessa.