Niin, sellaista vaan mietin, että te jotka olette tottuneet olemaaan ja menemään, ehkä viikonloppuisin juopottelemaankin, niin mikä sai teidät ns. rauhoittumaan, kun kuulitte, että vaimonne/tyttöystävänne on raskaana? Itse olen hieman ahdistunut tilanteesta, kun mieheni edelleen joka viikko vetää perinteiset perskännit, vaikka olen raskaana...
Onko oikein näin vaimona vaatia miestä olemaan selvinpäin tms? Ja varsinkin, kun itteä oksettaa tässä vaiheessa viinan haju...
Onko oikein näin vaimona vaatia miestä olemaan selvinpäin tms? Ja varsinkin, kun itteä oksettaa tässä vaiheessa viinan haju...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mä vietin ennen paljon aikaa baareissa, mutta kun lapsi oli tulossa (toivottu), ei tehnyt enää mieli mennä ulos niin usein. Musta oli luonnollista olla tukena raskauden aikana ja varsinkin kun lapsi syntyi. Nyt tyttö on 5 v. ja vietämme paljon aikaa yhdessä koko perheen kanssa. Käyn edelleen joskus ulkona ja tykkään ottaa viinaa kotonakin, mutten ole koskaan ollut kunnon jurrissa lapsen nähden. Mun mielestä ihmisten pitää aikuistua ja ottaa vastuunsa lapsista. En tarkoita mitään yliampuvaa, mutta aikuisten pitäisi ottaa huomioon muutkin, itsestä riippuvaiset tahot, omissa "harrastuksisaan"
Heti kun tiesin että tyttöystäväni oli raskaana alettiin yhdessä suunnitella tulevaisuutta.. siinä meni yleensä viikonloputkin ihan vaan kotona.
Kyllähän miehille pitää joskus sallia "perskännit" mutta ei siitä saa tapaa tulla!
Joitakin ahdistaa kun kotona puhutaan vaan vauvasta kokoajan.. ehkä hiukan pelottaakin ajatus tulevasta.
Yritä olla samanlainen kuin ennen raskauttakin ja puhella ihan normaaleja asioita miehellesi.
tottakai välillä keskustellaan ja valmistellaan tulevaakin mutta ei jatkuvasti 24H/vrk
älä koskaan unohda että mies kaipaa myös itselleen huomiota raskauden aikana ja vauvan syntymisen jälkeenkin.. ihan niinkuin sinäkin.
Antakaa jokupäivä sen lapsen vaan kasvaa mahassa ja keskittukää vain toisiinne. Ehkä se siitä rauhoittuu ja lopettaa rohkaisuryypyt.
Niin, siis jäi tuosta edellisestä kirjoituksesta pois, että olen siis vasta alkuvaiheessa raskaana, 11viikolla. Ja yhdessä on yleensä kuljettu kavereilla, baareissa jne.. Paljon ollaan sitä tehty ;)
Eli vauva on kyllä toivottu, mutta ei niinkään oltu ajateltu ehkä vielä tässä vaiheessa, mutta ei se mikään järkytys ollut. Minulle ehkä enemmän, kuin miehelleni. Itsellä vaan ehkä vielä tässä vaiheessa hieman vaikea sulatelle asioita, ettei pääse "rentoutumaan" samalla tavalla kuin ennen. Ja se tekee tilanteesta ärsyttävämmän, kun toinen rentoutuu kyllä, mut itse ei voi vaikka haluais. Älkää nyt ihmiset käsittäkö niin, että tässä ihan juoppoja oltais, mutta kuitenkin, hauskaa on ollu rellestää viikonloppusin. Mieheni kyllä sanoi heti alussa, että hän ei enää joka viikonloppu rellestä, mutta niin se vaan tuntuu menevän aina siihen kyselyyn, että miten ois, kun ois sellaset ja sellaset bileet jne.. Koko kaveripiiri siis semmonen joka tykkää bilettää usein. itte oon kyllä ollu mukana, kuskina tms. Mutta meinaa oksettaa se viinan haju...;)
Olipas epäselvä viesti...
... paitsi meillä ehkä vähän vielä kurjemmin.
Olen myös rv 11 ja tiennyt raskaudestani n. 5 viikkoa. Miehelläni on tytär edellisestä liitosta, itselleni tuleva lapsi on ensimmäinen.
Raskaus ei ollut suunniteltu, muttei minulle niinkään ikävä yllätys. Miehelle se oli ensin shokki, mutta viikon parin kuluttua olikin jo ok asian kanssa. Ongelmia on kuitenkin ollut monia, koska mieheni ensin ehdotti mulle keskeytystä, mutten suostunut. Hän kuitenkin arvosti päätöstäni (ainakin väitti niin) ja lupasi seistä rinnallani. Jälkeen päin hän on kertonut asiasta parille ystävälleen erittäin kauniiseen sävyyn ja vaikuttaa olevan aidosti iloinen asiasta.
Mutta... Kaljaa kuluu. Mieheni on aina ollut kova kaljanlitkijä, mutta nyt tuntuu että entistäkin enemmän. Tässä esimerkki viime viikonlopulta:
Perjantaina tulin työreissulta väsyneenä kotiin, hänpä suunnitteli jotain synttäripirskeitä, jonne mennä. Hänen tyttärensä oli meillä tuon viikonlopun ja mies oli jo suunnitellut, että MINÄ katson tytön perään kun hän lähtee bilettämään. Tästä loukkaantuneena sanoin, että olis kiva jos oisit kotona kun ei olla nähty koko viikkona ja tytärkin on täällä... Hän jätti reissun väliin, mutta lipitti mäyräkoiran verran kaljaa illan aikana.
Lauantaina olimme aamupäivän yhdessä, iltapäivällä hän kävi kaljalla kaverin kanssa (mikä on vielä ok) ja illalla lähdimme sukulaisten 60-vuotisjuhliin. Minä kuskina tietenkin. Olimme jo aikaisemmin puhunut asiasta ja olin lupautunut olemaan kuskina ja katsomaan tytön perään sen illan, jotta mies voi bilettää. Onneksi ei mennyt baariin asti ja tuli jo kahden aikaan yöllä kotiin, mutta kännissä kuin käki.
Sunnuntaina heräsin taas tytön kanssa ja äijä kömpi ylös puolen päivän aikaan. Lähdimme jäätelölle tytön kanssa ja otimme iskän mukaan. Hän ei ottanut jätskiä, vaan kaljan eli loipparin. Sen jälkeen vietiin tyttö äidille, käytiin kaupassa ja tietenkin sieltä lähti mukaan mäyräkoira, joka hupeni sitten illan aikana.
Maanantaina alkoi uusi viikko, 2 kaljaa on tässä viikon aikana mennyt "saunakaljana". Tämä on ok, mutta edellämainitun kaltaiset viikonloput ovat ikävästi toistuneet useammin nyt viimeisen kuukauden aikana. Tuntuu, kuin mieheni päämäärä olisi olla kännissä kokoajan. Olen kysynytkin, että onko seurani niin kamalaa, ettei sitä selvinpäin kestä, ei kuulemma ole.
Arkipäivät menee töissä, harkoissa ja milloin missäkin kavereiden kanssa juostessa. Tästäkin kysyin (johtopäätöksenä kaikesta), että onko hän vihainen tästä raskaudesta kun en sitä keskeyttänyt ja että yrittää tällä käytöksellä kostaa mulle... tai jotain... ei kuulemma näinkään, olen hullu kun kuvittelen sellaista. Mutta siltä se tuntuu. Kun olen "avuttomassa" tilassa, olen hänelle hyvä kuski. Voi siis aina ottaa kaljaa kun tietää että "äippä" ajaa. Suoranaista hyväksikäyttöä.
Entäs sitten se hellyys ja läheisyys? Milloin herralla olisi aikaa olla mun kanssa? Ollaan tänään illalla menossa ultraan ja sinne hän ihme kyllä tulee mukaan eli on tukena... muttei ole erityisen kiinnostunut keskustelemaan vauvasta muuten. Minä puhun ja hän vaihtaa puheenaihetta.
Sekava viesti, mutta toivottavasti sait jotain tolkkua tilanteestamme. Olen hiukan hämilläni, että yksinkö tässä nyt sitten odotellaan vai kuinka... miten jatkossa ja silleen...
Toivottavasti vauvassa näkyisi elonmerkkejä ultrassa, niin uskaltaisi kertoa vanhemmillekin! :)
Onnellista odotusta sinulle! :)
Kyllä olet valinnut kivisen tien...sitten sä vasta yksin olet kun lapsi syntyy. Ei se lapsi mitään muuta, ainakaan parempaan suuntaan. Itselläni riitti kärsivällisyyttä 10 vuotta ja sit lähdin lasten kanssa. Voimia sinulle!!!!
Ihmiset ei suuremmin muutu. Jos juopottelusta on tullut harrastus, niin ei siitä enään pääse eroon. Naisilla on kumma luulo että ne pystyy muuttamaan miestä. Naiset luulevat että mies kunnostautuu kun aletaan seurustella vakituisesti, muutetaan yhteen, mennään kihloihin, mennään naimisiin, saadaan lapsii... muutetaan erilleen jne.
Velvollisuuden tunnosta tai ihan pyrkimyksestä kunnolliseen isän rooliin, mies voi vähentää juomista tai baareissa notkumista, mutta melko varmasti jossain vaiheessa palaa vanhoihin tapoihin.
kyllä äiditkin ovat ennen raskautta usein käyneet baareissa,... eli miksi se on aina öiti, joka joutuu olemaan kotona, kun mies läöhtee baariin? miksi miehellä on oikeus tähän vanhoihin tapoihin palaamiseen, mutta naisella ei?
eivätkä ne aina naisia ole, jotka yrittävät kumppaniaan muuttaa. ainakin viimeinen avomieheni yritti alituiseen muuttaa minua.
No itse en ainakaan ensimmäisen lapsemme kohdalla tajunnut tilanteen todellisuutta. Vähensin menoja mutta kyllä sitä tuli baareissa notkuttua, ehkä myös jännityksen lieventämiseksi koska iso muutos elämään oli tulossa. Heräsin asiaan todella vasta synnytyksessä ja kun kun kylvetin lasta heti synnytyksen jälkeen niin asia vasta todella avautui minulle ja ymmärsin olevani todellakin isä. Tämä aiheutti sen että kulutus väheni (en edelleenkään halua ottaa lasten läsnäollessa) ja myös tupakka jäi kotoa pois. Nykyään tulee otettua pari kertaa kuussa mutta aina niin etteivät lapset siitä joudu kärsimään. Ja vaimon kanssa on sovittu että baari-iltoina aina kiltisti olohuoneen sohvalle nukkumaan niin ei tarvitse kärsiä hajuhaitoista.
Niin, itselläni meno jatkui aina ultaan asti.
Siinä jotenkin ensimmäisen kerran tajusin, mistä tässä todella on kyse, kun 5,6cm pitkä pikku-ukko/akka moikkaili mulle kohdusta.
Tuli sellainen ihmefiilis, mitä ei aiemmin ole tuntunut.
Hivenen ylpeyttä, ripaus haikeutta, loraus miehisyyttä, hyppysellinen isyyttä, paljon rakkautta.
Tuntuu, kuin olisi tajunnut yhtäkkiä kaiken tarkoituksen, itsensä pienuuden, uuden elämän suuruuden.
Olen iloinen=)