Domingo Suomessa

Illalla paikalla

Placido Domingo on Suomessa. Eikö Tapani Kansan kannattaisi tunkea samaan kuvaan ja tutun toimittajan tehdä juttu tyyliin:" Tapani Kansa on maailman paras laulaja, sanoo Placido Domingo. Olen aina ihaillut Tapani Kansaa".
Tosiasiassa Domingo ei ole ikinä kuullutkaan Tapani Kansasta kuten ei muutkaan Suomen ulkopuolella asuvat. Mutta seuraavat Domingo tuntee.
Näin kertoo Placido Domingo:
" Arvostan syvästi suomalaisia oopperalaulajia. Ilman Martti Talvelaa ja Matti Salmista musiikkimaailmassa olisi suuri tyhjiö". Jorma Hynnistä Placido Domingo myös mielellään tapaisi Suomessa ollessaan. "Jorma Hynninen on yksi kaikkien aikojen parhaita baritoneja maailmassa ja olen ihaillut hänen laulutaidettaan"
Naislaulajista Domingo ylistää Karita Mattilaa. Domingon mielestä Mattila on yksi oopperamaailman suurista taiteilijoista.
"Hän pystyy esittämään erilaisia rooleja. Karita osaa heittäytyä koko tunteella siihen, mitä hän tekee. Hän on upea tulkitsija. Harmittaa, ettemme ole päässeet esiintymään kovin paljon yhdessä"
Näin Placido Domingo. On hienoa, että meillä on todella suuria ja tunnettuja laulajia. Suomi saa olla heistä ylpeitä.

11

309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gilla*

      Ensinnäkään Tapani ei ole niin linssilude, että tunkisi itseään väkisin mihinkään valokuvaan. Toisekseen hän ei myöskään kaipaa mitään kehuja Placido Domingolta. Kolmanneksi mistä tiedät ettei Placido Domingo pitäisi kuulemastaan jos kuulisi Tapsan laulavan ? Luulenpä että hän tykästyisi siihen hyvinkin. Domingo on itsekkin laulanut myös kevyempää musiikkia.

    • äly hoi!!!

      Älä vastaa provoihin!!! Kai sen nyt pikkulapsikin tajuaa että tuo on provosointia ja vastaamalla sinä Gilla vain edesautat niin että varmasti tulee provoja jatkossakin. Hei haloo, äly hoi...

    • Illalla paikalla

      Niinpä Tapsa vaan tunki kuvaan Herbert Brauerin kanssa 80-luvulla. Juttu oli otsikoitu Tapani Kansa on huipputulkitsija. Herbert Brauer ei enää muistanut muutaman vuoden päästä Tapani Kansaa ja ihmetteli lehtijuttua. Häntä oli käytetty hyväksi. Hän ei ollut koskaan sanonut Tapani Kansasta sellaista mitä lehdessä väitettiin.
      Tapani Kansa on vain tavallinen iskelmälaulaja ja vielä siitä kouluttamattomasta päästä. Nykyään iskelmälaulajat osaavat nuotinluvun ja heillä on rytmitajua.

      • kateusko kalvaa....

        Kyllähän Tapanilla rytmitajua on. Nuotinlukutaidostaan en sitten tiedäkkään.
        Tapani Kansa oli Herbert Brauerin kanssa samassa kuvassa, koska oli tämän johtamalla lied-kurssilla ja siitä tehtiin lehteen juttu. Tapani ei itse itseään siihen tunkenut eikä tyrkyttänyt.


      • just joo
        kateusko kalvaa.... kirjoitti:

        Kyllähän Tapanilla rytmitajua on. Nuotinlukutaidostaan en sitten tiedäkkään.
        Tapani Kansa oli Herbert Brauerin kanssa samassa kuvassa, koska oli tämän johtamalla lied-kurssilla ja siitä tehtiin lehteen juttu. Tapani ei itse itseään siihen tunkenut eikä tyrkyttänyt.

        Mistäs sen noin varmaksi tiedät??? Luulo ei ole tiedon väärti...


    • kaunosielu...

      Domingo on symppis ja kohtelias mies. Ei kai se nyt ala jossain haastattelussa suomalaisia oopperalaulajia haukkumaankaan.

    • jk

      vai niin

    • TK<=>PD

      Tapani on saanut sentään Areenan täyteen. PD veti lehtitietojen mukaan n. 8000.

      • 1234.....

        Joo, niin sai kun Merisalo&kumppanit jakoivat ilmaisia lippuja sinne...
        Ajatella, tupsuliinia on yritetty pönkittää ja avittaa vaikka millä tavalla ja silti on k....ssa raha-asioidensa kanssa. Niin siinä käy kun ei vaan osaa. Olisi ehkä kuitenkin kannattanut panostaa vähän kouluunkin, olisi nuo numerot edes auttavasti handussa.


    • Illalla paikalla

      Mitähän Tapani Kansa vetäisi Tukholmassa, Oslossa, Lontoossa, Tokiossa, Pariisissa, Berliinissä sekä muissa suurkaupungeissa verrattuna Domingoon?

      Tapani Kansa ei saa konsertteja kyseisiin kaupunkeihin koska häntä ei kukaan tunne Suomen rajojen ulkopuolella.
      Konsertti oli upea, kuulimme laulajaa jolla on rautainen ammattitaito, upeasti soiva ääni, loistava tulkintataito. Eli ihan päinvastaiset ominaisuudet kuin T. Kansalla, joka on pelkkä säälittävä keskinkertainen laulaja.

    • 9Kolme

      Tottahan on että suuressa(maailmanlaajuisessa) mittakaavassa Tapani Kansaa ei tunneta. Ainoastaan fanien todella pienessä maailmassa TK saa valtavat mittasuhteet. Mutta ei siinä mitään, suurin osa ihmisistä elää valheessa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13158
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9601
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      94
      9094
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      18
      7734
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6714
    6. 147
      6134
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3114
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1189
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1133
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      980
    Aihe