Voisitko katsoa Mitä näkyisi rakkaan miheni työkuvioihin. Nyt on niiden suhteen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Keskiyö
Ken tietää
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei
miehesi on hankalassa tilanteessa, jossa kenelläkään ei vielä ole vastauksia.
näen isoja rullia ja suuren pihan, jossa pakataan ja lähetetään tavaraa matkaan.
siinä on trukkeja, junanvaunuja, rekkoja ja laiva. ihmisiä vähennetään, mutta kukaan ei osaa sanoa mitä oikeasti tapahtuu ja millä vauhdilla.
näkisin miehesi lopettavan työuransa hieman aikaisemmin kuin hän on ajatellut sen tapahtuvan. saadaan aikaan jonkinlainen sopimus, johon hänkin paiskaa kättä päälle.
näen myös, että tämänhetkinen työ stressaa miestäsi, hän on kireä ja hermostunut. tämäkään tilanne ei voi jatkua ikuisesti, sillä se on läheisille raskasta.
saati sitten hänelle itselleen!
miehesi ei jää työttömäksi sillä tavalla, että tulisi taloudellista tappiota.
Kiitos. Hyvin näit. Stressiä on ollut. Näetkö onko vielä kuitenkin työssä, kun uuden oppiminen on ollut suunnitelmissa.
Hei
koska en näe numeroita enkä aikoja, en voi tietää ihmisen ikääkään. ainoastaan arvelen näkemästäni. enkä näe miestäsi ihan nuorena.
no, näen hänet työssä aina siihen asti, kunnes jää eläkkeelle hieman ennen aikojaan. siihen tulee reilu mahdollisuus ja se kannattaa.
sitten näen lapion ja työkaluja ja kaikenlaista vehjettä.
ja näen myös lapsia, tai oikeastaan nuoria aikuisia. heillä on autot ja omat menot. suhteet nuoriin ovat kunnossa.
No kylläpä olet taitava. Muutamien vuosien päästä näkemäsi voi olla paikallaan. Nuo muutkin kuvaukset tuntuvat tutuilta. Eli työasia ehkäpä tällä hetkellä jotenkin ratkeaa ja jokusen vuoden päästä koittaisi eläke. Aivan varmasti täällä kotona silloin remontit lisääntyy.
Mietin tuota näkemääsi työpaikkaa, onkohan tuleva vai muutaman vuoden takainen, siihenkin sattuisi. Juuri nuo asiat työhönsä kuului.
Tuota en tiedä, mutta piha on suuri ja niin on kalustokin. siellä on miehiä ja kalliita vehkeitä.
No se jää vielä nähtäväksi :). Koin että minulle hyvin näit ja jos vielä jaksaisit minulle yhtä asiaa katsella. Meillä on ollut haave kesäpaikasta veden äärellä. Tuo työkuvioiden jatkuva epävarmuus on vain estänyt meitä. Näetkö meille tulevaksi tuollaista paikkaa. Se olisi sillä stressiin parasta lääkettä miehelleni.
Hei
näen sellaisen paikan, minkä rannalla on pari oikein isoa kiveä. se on rinteessä ja tien päässä, mökki on alhaalla veden läheisyydessä.
se ei ole uusi eikä suurikokoinen, mutta ympärillä on vanha vankka puusto.
siinä olisi teille hieno paikka eläkeikää ajatellen ja pihaan mahtuu telttoja lapsenlapsillekin.
tuolla kalustolla edellisessä viestissä tarkoitin sen työpaikan tavaroita.
kyllä te saatte mökin, kun sitä niin kovasti toivotte. katselkaa rauhassa ja neuvotelkaa hinnasta, sillä siinä on alaspäin ruuvaamisen varaa.
Kiitos! Ihan rauhassa katsellaan ja annetaan taloustilanteemme vakiintua. Näissä epävarmuustunnelmissa on mukava kuitenkin ajatella, ettei tämä haave haihdu epävarmuudenm myötä taivaantuuliin, vaan sille on aikansa ja paikkansa.
Kauniita syyspäiviä sinulle :)