tyttöhaave

sairastako?

Entiedä voiko tämmöistä edes kirjoittaa. Saako näin ajatella?

Mutta mä haluan tyttölapsen. Tämä kuulostaa hullulta. Pitäisi olla onnellinen jos saisi terveen lapsen. Ja kaikki ei edes saa lapsia ollenkaan.

Mulla on alle vuoden ikäinen poika lapsi, ja rakastan häntä valtavasti. Normaalisti kaikki on ok, mutta jos mennään johonki julkisille paikoille ja näen tyttölapsia, jos jollekkin syntyy tyttövauva tai kaupassa näen mekkoja yms tyttöjen vaatteita, tulen äärimmäisen kateelliseksi. Minäkin haluan tytön.

Olen pienestä asti haaveillut kilteistä tyttölapsista. Lapsuudessani en saanut läheskään mitä halusin, minua kiusattiin koulussa ja olin aika paljon yksin. En ole koskaan viettänyt ns. tyttöelämää(pukeutunut prinsessaksi, meikannut yms)
Joten haaveeni on aina ollut että minulla olisi tyttö jonka kanssa saisin elää "uudestaan" lapsuuden. Saisin tytön kanssa ostella mekkoja, pukeutua hienoksi, lakata kynsiä, kävellä isoilla korkkareilla. Tehdä tyttöjen juttuja. Musta tuntuu että tyttö-äiti suhde on paljon vahvempi kuin äiti-poikasuhde. Ei naiset voi ymmärtää miesten ajatuksia. Enkä mä edes tiedä autoista ja traktoreista yhtään mitään.

Haluiasin toisen lapsen ja kolmannenkin. Mutta entä jos taas saan pojan, tiedän että se masentaa.
Miten päästä tästä kummallisesta ilmiöistä eroon, tai mitä tehdä?

18

562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elä halua:)

      meillä eletään 14v tytön murkkukautta ja voin kertoa että kiltti tyttö on kaukana haaveissa taas:) ja mitä tuohon prinssessa juttuun tulee oletko ottanut huomioon että se tyttö ei ehkä haluakkaan olla prinsessa :)no,onhan siinä muutama vuosi äidillä valta miten pukea lapsi mutta kun oma tahto tulee niin ongelmat alkaa..jo silloin :)
      Meillä ei pojan kanssa ollut mitään ongelmia nyt 18v mutta voi kauhiaa nyt..eilen sain juuri kuulla ettei hän haluaisi olla minun lapseni kun erehdyin kertomaan että 21.15 ei ole oikea aika tulla arki-iltana kotiin ja että 50 euron puhelinlasku on hieman liian korkea..:)ei oikeasti,kyllähän sitä rakastaa mutta nyt se on koetuksella kovasti paljon :):)

      • Tytön äiti

        Hei kuulostaapa hyvin tutulta! Heh heh.... Olen kuullut useamminkin kuin yhden kerran, kuinka p*aska ja läski ihminen olen, ja kuinka minua vihataan ja kuinka nopeasti tyttö haluaisi muuttaa pois kotoa. Ihmisarvo on poljettu lokaan aika totaalisesti aina kun asiat ei mene kuten itse tahtoisi. Vaan olenpa onnellinen, että tyttö pärjää nyt ja hormonit on jo tasoittuneet - itsepäisyydestä on ollut pelkkää myönteistä kun pitää löytää oma elämänpolku ja taistella omien unelmien eteen.

        Jotkut ei uskalla taistella murrosikäisen tytön kanssa, ja antavat periksi kaiken - on vaikea sanoa ei kun toinen suorastaan uhkailee. Tiedän lähipiirissä jopa tyttölapsen, joka oli niin "fiksu", että meni niin pitkälle (15 vuotiaana) , että teki äidistään lastensuojeluilmoituksen väittämällä että ei saa kotonaan ruokaa ja vaatteita, koska oli kuullut joltain kaverilta, että huostaanotettu lapsi saa pitää oman lapsilisän ja käyttää rahansa miten haluaa. Riita varsinkin rahasta voi mennä näin pitkälle. Murkkuikäisillä on jatkuva kilpavarustelu vaatteissa ja meikeissä ja muussa ulkoisessa, joten tämä saa suorastaan epätoivoisiin tekohin.

        Meilläkin jo varhain tuli tämä merkkivaatehössötys, jolla sitä katu-uskottavuutta pitää saada. Puhelinsaldot paukkui meilläkin päivässä yli jne... Mitkään selitykset rahojen rajallisuudesta ei jotenkin vaan mene jakeluun... Jos kavereiden vanhemmat on varakkaita tai elää yli varojensa, niin murkkuikäiset pakottavat omat vanhempansa samaan, jotta ei joudu syrjityksi ja pois porukasta. Hieman on erilaista kuin omassa teini-iässä... :-/

        Onneksi homma on jo siinä pisteessä, että menneet saa unohtaa ja muksu on aikuinen. Sitten jää vain rakkaus ja kiintymys, eikä vanhoja muistella. Silloin sitä lasta pitäisi rakastaa eniten, kun hän sitä vähiten ansaitsisi.


      • raivotonroosna
        Tytön äiti kirjoitti:

        Hei kuulostaapa hyvin tutulta! Heh heh.... Olen kuullut useamminkin kuin yhden kerran, kuinka p*aska ja läski ihminen olen, ja kuinka minua vihataan ja kuinka nopeasti tyttö haluaisi muuttaa pois kotoa. Ihmisarvo on poljettu lokaan aika totaalisesti aina kun asiat ei mene kuten itse tahtoisi. Vaan olenpa onnellinen, että tyttö pärjää nyt ja hormonit on jo tasoittuneet - itsepäisyydestä on ollut pelkkää myönteistä kun pitää löytää oma elämänpolku ja taistella omien unelmien eteen.

        Jotkut ei uskalla taistella murrosikäisen tytön kanssa, ja antavat periksi kaiken - on vaikea sanoa ei kun toinen suorastaan uhkailee. Tiedän lähipiirissä jopa tyttölapsen, joka oli niin "fiksu", että meni niin pitkälle (15 vuotiaana) , että teki äidistään lastensuojeluilmoituksen väittämällä että ei saa kotonaan ruokaa ja vaatteita, koska oli kuullut joltain kaverilta, että huostaanotettu lapsi saa pitää oman lapsilisän ja käyttää rahansa miten haluaa. Riita varsinkin rahasta voi mennä näin pitkälle. Murkkuikäisillä on jatkuva kilpavarustelu vaatteissa ja meikeissä ja muussa ulkoisessa, joten tämä saa suorastaan epätoivoisiin tekohin.

        Meilläkin jo varhain tuli tämä merkkivaatehössötys, jolla sitä katu-uskottavuutta pitää saada. Puhelinsaldot paukkui meilläkin päivässä yli jne... Mitkään selitykset rahojen rajallisuudesta ei jotenkin vaan mene jakeluun... Jos kavereiden vanhemmat on varakkaita tai elää yli varojensa, niin murkkuikäiset pakottavat omat vanhempansa samaan, jotta ei joudu syrjityksi ja pois porukasta. Hieman on erilaista kuin omassa teini-iässä... :-/

        Onneksi homma on jo siinä pisteessä, että menneet saa unohtaa ja muksu on aikuinen. Sitten jää vain rakkaus ja kiintymys, eikä vanhoja muistella. Silloin sitä lasta pitäisi rakastaa eniten, kun hän sitä vähiten ansaitsisi.

        paska ja läski???? huhhuh.. missä on teiän mökin kasvatus??mäkkärissäkö hoiatte sen? mulla on 19v poika,5v tyttö,ei ikinä erehtyis sanomaan minua läskiksi tai paskaksi. varmasti syttys sellanen sota ettei sitä halua kukaan kokea.
        karmeelta toi teillä kuulostaa. tässä nähdään mihin tää maailma menee.


    • Tytön äiti

      No, onhan tällä forumilla nähty aivan samanlaisia kirjoituksia sillä erotuksella, että joku on haaveillut pojasta, kuten sinä tytöstä. Ei kai siinä mitään sairasta ole, jos haaveilee? Joissakin perheissä on tullut pelkkiä poikia ja joissakin pelkkiä tyttöjä ja monet luovuttaa yrityksen saada molempaa sukupuolta, kun on jo monta samaa "sorttia". Vanha kansa sanoo, ettei samoilla vehkeillä tehdä kuin yhdenlaisia. ;-)

      Ei tähän aiheeseen oikein liity, mutta jostain olen kuullut, että poikalapsi muuttaa äidinkin hormonitoimintaa lisäämällä testosteronia. Kun kuulin tämän ja aloin tarkkailla tuttavia ja tuntemattomia, niin huomasin että asia ei voi olla täysin tuulesta temmattu. Kaikki tuntemani pelkkien poikalasten äidit ovat aika miesmäisiä tai muuttuneet sellaisiksi nuoruuden naisellisista päivistä. Minulla on lapsuudenystävä, jolla on 4 poikaa. Ystäväni on itsekin muuttunut liikkeiltään kulmikkaaksi, on leikannut tukkansa lyhyeksi, kulkee meikittömänä ja vaatetus on kuin miehen vaatekaapista.

      Tapahtuuko tämä pelkästään hormonien vaikutuksesta vai onko se myös miesten kulttuuriin samaistumisesta ja juuri mainitsemastasi auto- ja traktorijutuista, pukeudutaan lenkkareihin ja ollaan meikittömänä jääkiekkokaukalon ja cartingratojen laidoilla jne. Toisaalta erilaisuuden paremmin salliva yhteiskunta hyväksyy pojille vähemmän machoja harrasteitakin. Mutta maalla ollaan vielä hyvin tiukkoja näissä sukupuolirooleissa.

      "Olen pienestä asti haaveillut kilteistä tyttölapsista"

      Minua tämä nauratti, tyttölapsen äitinä. :))) En nyt ihan liittäisi häneen määritelmää "kiltti", semmoiseen pyöritykseen tyttölapset laittaa äidit viimeistään murkkuikäisenä, kun omat hormonit alkaa sekoittaa päätä. Omani on ollut hyvin raisu, mutta silti suloinen. Luulisin että kaikki tykkäävät "kilteistä" lapsista, olivatpa ne poikia tai tyttöjä. Ikävä kyllä aina ei saa sitä mitä tilaukseen laittaa. :DDD Toisaalta liian "kiltti" ja mukautuva lapsi voi olla pelkästään nujerrettu, jos häneltä odotetaan tietynlaista roolia ja varsinkin tytöiltä odotetaan aina juuri tuota "kiltteyttä", jolloin häntä ei tavallaan hyväksytä tyttönä kuin tietynlaisten odotusten mukaan. Jokaisen pitäisi saada olla mitä on, ja tulla rakastetuksi yksilönä.

      Äiti-tytär-suhde voi olla tosiaan erittäin kiinteä, mutta sitä raastavampi, koska äiti käy oman tyttärensä kasvaessa omaa lapsuuttaan ja ja varsinkin murrosiän vaikeuksia läpi. On vaikea pysytellä samalla kertaa äitinä ja turvana lapselle, ja samalla tuskailla omia kokemuksiaan ja vajavuuksiaan lapsen kautta.

      Voin luvata, että tyttöjä alkaa teilläkin tulla tupaan siinä vaiheessa, kun pojat tuo morsiamia. :) Mutta jos ottaisit itsellesi tässä vaiheessa kummitytön, jolle saat ostaa kaikkea tyttömäistä ja voisit adoptoida tai ottaa vaikka jonkun sijoituslapsen, lastensuojelutapauksia kun riittää? Samalla tarjoaisit jollekin tytölle sitä vanhemmanrakkautta, mitä hän ei koskaan muuten saisi.

      • olipa provo

        Itse meikkaan samalla tapaa kuin ennen raskauksia, silloin kun kotoa jonnekin lähden. Pukeutuminenkin muuttuu varmasti jokaisella, mutta siihen vaikuttaa enemmän aika, ei hormoonit :)


    • jfadshäk,'ÄÖ

      Minä ymmärrän sinua. Itse toivoin ihan valtavasti tyttöä - niin paljon, etten uskaltanut sitä kenellekään edes kertoa. Tiedän, että jos olisin saanut pojan, olisi se ollut tosi suuri pettymys - joka toisin olisi varmaan iloksi muuttunut.

      Minulla on vain tämä yksi lapsi. Hän oli itsepäinen, vauhdikas taapero. Tunnollinen, herttainen alakoululainen ja nyt fiksu, mutta sopivasti kapinoiva teini. Ja yhä edelleen olen kiitollinen siitä, että sain juuri tytön, koska en koskaan toista lasta kyennyt saamaan.

    • CLoetta....

      Yhtä tavallista on varmasti sekin, että miehet haaveilevat pojasta. Todellisuudessa kuitenkin suurin osa vanhemmista ovat onnellisia siitä terveestä lapsesta, jonka saavat.

      Itselläni on sekä tyttöjä että poikia ja olen onnellinen ja ylpeä heistä kaikista. Tyttärieni kanssa suhde on toisen lainen kuin poikien kanssa. JOhtuneeko kasvatuksesta vai mistä, en tiedä enkä välitäkääm asiaa analysoida.

    • wauwa8

      Tuosta oli juttua vauva-lehden jossakin viime kevään numerossa. Jos vaan saat käsiisi, niin lukaisepa :)

    • kasv.psykol.

      Toivoa ja haaveillahan toki saa ja pitääkin, mutta todellisuudessa se taitaa useinkin olla niin, että määrätyssä iässä ne tyttölapset käyttäytyvät omaa äitiään kohtaan aika ikävästi. Sen sijaan isäänsä kohtaan tytöt taas suhtautuvat, kuin pulmuset.
      Vastaavasti pojat ovat äitiään kohtaan, kuin herran enkeleitä, mutta isän kanssa kokeillaan rajoja ja jopa suoranaisesti härnätään isä rukkaa, joka joutuu usein koville poikien kanssa.

      Tämä kaikki liittyy eriasteisena aikuistumiseen ja rajojen hakemiseen.
      Kunhan mietitte omaa lapsuuttanne ja nuoruuttanne, niin useimilla se on mennyt juuri noin.

    • jsjekle

      "Olen pienestä asti haaveillut kilteistä tyttölapsista. Lapsuudessani en saanut läheskään mitä halusin, minua kiusattiin koulussa ja olin aika paljon yksin. En ole koskaan viettänyt ns. tyttöelämää(pukeutunut prinsessaksi, meikannut yms)
      Joten haaveeni on aina ollut että minulla olisi tyttö jonka kanssa saisin elää "uudestaan" lapsuuden."

      Elli haluaisit elää lapsen kautta omaa lapsuuttasi uudelleen. Se jos koskaan on väärä syy hankkia lapsia (tyttöä tai poikaa). Jospa alkaisit terapioida sitä ihan todellista ongelmaasi, etkä hankkia lasta terapeutiksesi.

      Ajattelit tehdä lapsen itseäsi ja jotain erityistä tehtävää varten. Todella itsekästä. Muista, lapsi on aina se saava osapuoli, sinun tehtäväsi on vain antaa itsestäsi, kaikki, ja lopulta päästää irti. Lapsi on oma erillinen yksilönsä, hän ei ole sinun omaisuutta, eikä paikkaa sinun lapsuutesi haavoja. Sinulla on jo yksi lapsi, miksi se ei riitä?

    • tää outoa on...

      Mun piti kirjoittaa ihan samaa mitä edellinen, että kannattaa hoidattaa päänsä ja traumansa ensin kuntoon ammattilaisella, ennenkuin edes haaveilee toisesta lapsesta, ja jos noin kova pakkomielle on lapsen sukupuolielimiin, suosittelisin jättämään koko lapsen hankkimatta, ettei vaan tule pettymystä ja viaton lapsi saa kärsiä siitä. "Haluan elää lapsuuteni uudestaan tytön kautta" on lapsellisinta ja oudointa mitä olen kuullut.

    • en pidä vääryytenä jos haluaa tyttölapsen. monet ihmiset haluaa esim.pojan jälkeen tytön. itse en sanut lapsia meni kuusi vuotta ennenkuin keinohedelmöitys auttoi. siitä huolimatta haave oli tyttölapsi ja tytön saimme.

      en usko että vain sukupuoli ratkaisee minkalaisen suhteen saa lapseensa oli se sit poika tai tyttö. vanhemmsita se on kiinni ja joskus ei kemia pelaa vaikka onkin kyse omista lapsista.
      vanhempana voi harrasteita jakaa lasten ja vanhempien kesken. kyllä sitä yhteistä touhua löytyy sukupolveen katsomatta. vanhempien ja lasten suhde rakennetaan syntymästä ei kannata ruveta ajatteleen että kun ne osaavat olla yksin ulkona niin ne pärjää . itse olimme ahkerasti mukana siitä syystä että lasten leikeissä tapahtui paljon asioita ja silloin oli hyvä että oli joku aikuinen joka saattoi kertoa mikä on väärin ja mikä oikein. ei ne aina voi itse selvitellä välejään.


      mutta nuo haaveet mitä sitten tytön kanssa teet voi jäädä haaveksi. murrosikä tytöillä on tosi vaikeaa siitä kuulin muilta ja paikkansa piti. ne vaikeat vuodet jos jaksaa olla läsnä nuoren elämässä on tärkeää.

    • dfgyhuik

      Meille syntyi juuri tyttö, sitä toivoinkin. Mummo, täti ja kaksi ystävää ovat kaikki naisia, joilla on pelkkiä poikalapsia 2-3. Ne on kaikki olleet ihan innoissaan, ostaneet vaaleanpunaisia mekkoja tolkuttomat läjät, koska "aina olisin halunnut ja nyt kerrankin saa". Niistä on ihanaa mennä kaupaan hypistelemään niitä! Kyllä minäkin katson kaupassa poikien vaatteita ja toivon että niitä seuaavaksi. Heh, soppailemalla me naiset toteutetaan itseämme;)

      Toivottavasti jokainen äiti saa yhden tyttären ja jokainen isä yhden pojan! Lapsiaanhan rakastaa joka tapauksessa, ei tässä mitään moraaliongelmaa ole!
      Onnellinen äiti

    • prinsessan äiti

      Minä taas olen aina ajatellut, että haluan poikalapsen. Suorastaan inhotti ajatus vaaleanpunaisista röyhelömekoista, joita joutuisi tytölle ostamaan. Ja kun muistelen millainen itse olin teininä äitiäni kohtaan, ajattelin, että pojan kanssa olisi helpompaa.

      No, rakenneultran jälkeen oli fiilikset aika sekavat, kun saatiin tietää, että on tyttö todennäköisesti tulossa. Pikkuhiljaa sitä kuitenkin tottui ajatukseen ja alkoi jopa odottaa innoissaan tyttölapsen tuloa maailmaan. Ja kun neiti sitten syntyi, olin ihan myyty. Jopa vaaleanpunaisia prinsessamekkoja aion ostella, kun tyttönen kasvaa. :D

      Eli loppupeleistä ei ole niin väliä, kummanko saa - tytön vai pojan. Joka tapauksessa se on oma lapsi ja rakas. Meillä on suunnitteilla vielä pari lasta, mutta mulle on ihan sama, ovatko tyttöjä vai poikia. Ainahan sitä voi haaveilla, mutta minusta ei pitäisi pettyä lapsen sukupuoleen, koska lapsi on aina lahja...

    • ärrrrrr

      "jos jollekkin syntyy tyttövauva tai kaupassa näen mekkoja yms tyttöjen vaatteita, tulen äärimmäisen kateelliseksi. Minäkin haluan tytön."

      Aloittaja on saanut joulupukilta väärän lahjan, ja hän haluaa nyt sen prinsessanuken joka tekisi hänet onnelliseksi. Ainakin hän KUVITTELEE niin. Suurin osa näistä kirjoittajista ei tajua yhtään mistä on kyse, mutta ovatpa vaan kirjoitelleet tänne jotain pinnallista ja aivotonta p...kaa, koska muuhun eivät pysty.

    • Poikien äiti

      Hui!

      Hei ihan oikeasti Ap! Sun pitää itse pukeutua naisellisesti ja tyttömäisesti nyt! Mikä kumma naisia vaivaa, että ei itse uskalleta meikata ja olla nättejä vaan kinutaan sitä tyttöä, jotta uskalletaan ostella mekkoja ja hörselöitä. Minä poikien äitinä pidän huolta siitä, että itse laittaudun nätiksi ja nautin kaikesta naisellisesta hömpästä. Poikalapset ovat ihan yhtä ihania kuin tytötkin. Ja oma lapsuus pitää käsitellä ihan omassa rauhassa sotkematta lapsiaan siihen.

    • mel_b

      Haaveilu ei ole väärää tai pahaa, mutta usein hyvin harhaan johtavaa. Kenenkään ei pitäisi elää lapsensa kautta mitään uudelleen vaan pistää elämänsä kuntoon itse. Et sinäkään ap vielä haudassa ole, ehdit hyvin alkaa panostamaan ulkonäköösi ja nauttimaan naiseudestasi. Väittäisin vielä, että se on paljon kivempaa aikuisessa seurassa kuin pikkutytön kanssa.
      Eikä ne tytöt tosiaan pysy pienenä ikuisesti. Haluatko teini-ikäisen kiljuvan likan taloosi? Kakissa kolikoissa on kääntöpuoli. Ja toisin kun yksi aikaisempi vastaaja totesi EI en toivo että jokainen äiti saisi edes yhden tyttären ja jokainen isä saisi edes yhden pojan. (Älytön ajatus sinäänsä koska ei kaikki äidit toivo tytärtä eikä kaikki isät poikaa). Vaan toivon, että jokainen olisi onnellinen siitä mitä on saanut.

    • Neljänäiti

      Saa haaveilla ja saa toivoa, mutta ei saa kostaa lapselle, joka ei voi päättää kumpana syntyy.

      Minulla oli ystävätär, joka halusi aina ruskeasilmäisen, tummatukkaisen pojan. Sai vaaleahiuksisen ja sinisilmäisen tytön ja rakastaa lastaan valtavasti; loppupeleissä olikin avian sama, lapsi on oma ja siksi ainutlaatuinen ja ihana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1256
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      8
      1139
    Aihe