Siis miten lapsenne ovat suhtautuneet sairauteenne ja miten olette käsitelleet asiaa heidän kanssaan??
Minä itse olen kertonut alusta asti vanhemmalle lapselle rehellisesti sairastavani sellasta tautia johon voin kuolla, hän oli silloin vain 6v.
Toinen lapseni oli silloin vain 2v joten hän ei oikein ymmärtänyt vielä mistään mitään muuta kun sen että äiti on pipi ja koetti parantaa pipiä puhaltamalla.
Nyt lapseni ovat 7v ja 11v ja ihan tasapainoisia lapsia omasta mielestäni, vaikkakin ovat joutuneet seuraamaan minun sairauttani vierestä.
Vanhempi lapsista itse oma-aloitteisesti kysyy miten lääkärissä käynti minulla meni jne. vastaan hänelle yleensä niin rehellisesti kuin voin sillä omasta mielestäni valehteleminenkaan ei ole oikein lasta kohtaan sillä hekään eivät ole tyhmiä ,joten ei pidä aliarvioida.
Eivät he kumminkaan olisi lapsia jos he eivät mitenkään olisi reakoineet siihen kun minut on pitänyt leikata ja olen joutunut olemaan sairaalassa esim. niin että eivät ole oikein nukkuneet vaan unet ovat olleet levottomia tai kysyneet kuoleeko äiti nyt jne. Kyllä heitäkin pelottaa miten äidin käy ,mutta toisaalta he suunnittelevat jo tulevaa syyslomaa,joulua jne. edelleen ja niinhän sen pitää ollakkin ja minä suunnittelen heidän mukanaan sillä minähän elän vielä ;);)
Minä itse olen kertonut alusta asti vanhemmalle lapselle rehellisesti sairastavani sellasta tautia johon voin kuolla, hän oli silloin vain 6v.
Toinen lapseni oli silloin vain 2v joten hän ei oikein ymmärtänyt vielä mistään mitään muuta kun sen että äiti on pipi ja koetti parantaa pipiä puhaltamalla.
Nyt lapseni ovat 7v ja 11v ja ihan tasapainoisia lapsia omasta mielestäni, vaikkakin ovat joutuneet seuraamaan minun sairauttani vierestä.
Vanhempi lapsista itse oma-aloitteisesti kysyy miten lääkärissä käynti minulla meni jne. vastaan hänelle yleensä niin rehellisesti kuin voin sillä omasta mielestäni valehteleminenkaan ei ole oikein lasta kohtaan sillä hekään eivät ole tyhmiä ,joten ei pidä aliarvioida.
Eivät he kumminkaan olisi lapsia jos he eivät mitenkään olisi reakoineet siihen kun minut on pitänyt leikata ja olen joutunut olemaan sairaalassa esim. niin että eivät ole oikein nukkuneet vaan unet ovat olleet levottomia tai kysyneet kuoleeko äiti nyt jne. Kyllä heitäkin pelottaa miten äidin käy ,mutta toisaalta he suunnittelevat jo tulevaa syyslomaa,joulua jne. edelleen ja niinhän sen pitää ollakkin ja minä suunnittelen heidän mukanaan sillä minähän elän vielä ;);)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kerroin lapsilleni jottaminulla on syöpä ja otan hoidot vastaan ja ehkä paranen.Nuorimmainen pelkäsi kuolemaani niin kauan kun leikkaus oli ohi ja sain soitaa hänelle.Hän lauloi kun pikkulintu niin iloisenaOnhan se nuorimmaisella koko ajan piilotajunnossa.Aikuisikke lapsilleni kerroin myös.Mitä tulevan pitää.Kerroin jotta olen ystävä papilleni sen mitä lauletaan virsiä,Maunulanuurnalehdossa on isäni,äitini,ja pikkuveljeni hauta,minut laitataan samaan hautaan,Hautapaikka on maksettu 25v,eteenpäin.Hautajaisiini en halua kun lapseni ja veljebu,ne ihmiset jotka ovat samaa verta kuin minä.Vanhinnab pojan kaitoin hänet nuorimman lapsen huoltajaksi asianajajan kanssa,En haöua mitään kuolonkahvikesteja.Olen sanonut ettei tarvitse pelätä onhan minulla jo paljon aikaa jonka olen saanut elää ja kiitoksellinen siitäkin.Riippuu lapsen iästä miten asian kertoo.,Voitte mennä sairaalan papin puheille,hän osaa kertoa asian niin kuin se on..TSemppiä sinulle ja toivottavasti sinulla on vielä paljon aikaa edessä.
Periksi en aio antaa vaan taistelen niin kauan kun toivoa on ja toivossa on hyvä elää. ;)
Pappi kutsutaan kun on aika lähteä.Sä voisit mennä koe makaamaan sen hautapaikkas.Älä puhu soopaa.
Samoin minä,muutama vuosi vielä niin saisin lapseni vähän vanhemmaksi.Toivoa ja haaveita pitää olla.
Kun sairastuin rintasyöpään olivat lapseni 10 ja 13 ja 16 vuotiaita.
Minun äitini,lapsieni mummi,sairasti rintasyövän vain kolme vuotta ennen kuin minä sairastuin.
Myöskin naapurimme rouva oli sairastanut rintasyövän vain muutamia vuosia aikaisemmin,nuorimpien lapsieni kaverie n äiti.
Kun minä sairastuin,ei lapseni kovin paljoa pelästyneet ,heille rintasyöpä oli sairaus muiden sairauksien joukossa,olivathan he nähneet,kuinka mummi ja naapurin täti sen sairasti ja ovat parantuneet ,lapsilleni rintsyöpä ei ollut kuolemaan johtava sairaus.
Toki sekin mahdollisuus oli,etten minä ehkä selviä,vaikka mummi ja naapuri selvisivät,mutta sellaista pelottelua ja pelkoa en halunnut aloittaa.
En ajatellut kuolevani siihen,ajattelin että nyt on minun vuoroni käydä tämä läpi ja sitten ,toivottavasti minunkin elämäni jatkuu normaalisti.
Hautajaisia en ole miettinyt,ei äitinikään sairastuttuaan miettinyt.
Nyt minunkin hoidoista on jo lähe kaksi vuotta,täällä porsukutellaan eteenpäin äitini,naapurin rouva ja minä.
Sinulle c37.sanon,että olen seurannut kirjoituksiasi ja havainnut että sinulla on hyvin positiivinen ote,uskon että vielä voitat syöpäsi,vaikka se luokitellankin parantumattomaksi.
Pelotteluun en minäkään usko ,mutta kuten mainitsin lapsetkaan ei ole tyhmiä,joten rehellisesti heille vastaan jos kysyvät asioista ;)
Joskus on käyny mielessä että pitäskö tässä jottain tehhä sen etteen jos tähän tautiin kuolen ,mutta en oo vielä ruvennu hautajaisia kumminkaan suunittelemaan se on sit sen ajan murhe ku lääkäri toteaa et lähtö alkaa olla lähellä ja sillonki se lääkäri voi olla vielä väärässä.
Sitä toivomme varmasti kaikki,
Koen että lapseni ovat suhtautuneet sairauteeni jopa luonnollisesti, ihan kuin en olisi sairas koskaan ollutkaan vaikka olin.
Äiti oli pipi ja lääkärit hoitaa äidin kuntoon, niin se on mennyt. Tuo kesän sairaalareissu sen oikein todisti. Olin niin kuivunut ja kuumeinen ja tulin sieltä toipuneena kotiin, se loi sen tunnelman että kyllä lääkärit hoitaa äidin kuntoon.
Olen ajatellut mikä on tarkoitus ja johdatus, ja uskon että kaikella on ollut jokin tarkoitus.
Lapset ovat antaneet minulle toivoa ja uskoa elämään, en tiedä olisnko jaksanut ilman heitä, se on ollut minun kohdalla niin että lapset ovat elämäni tähdet.
Lapset ovat minulle kaikki kaikessa, haluan sen heille myös osoittaa että olen rakastava ja läsnäoleva äiti.
Kuolemasta olemme keskustelleet nyt juuri ja se on kova paikka, kun tuo vanhin pelkää jos äiti kuolee, johtuu sisareni poismenosta. Olen lohduttanut siten että minua seurataan tarkemmin kuin muita ja arvojani kontrolloidaan ja verenpaineet ynnä muut ovat ok.
Lasten kasvu, kehityksen seuraaminen kaikkine vaiheineen antaa minulle voimaa joka päivä.
Tyttäreni oli 17v ja kysyi heti kun sai tietää asiasta jos kuolen ja voisinko luvata hänelle,että en kuole,joten näin lupasian,mitä muutakaan siinä olisi voinnut tehdä? Oli akuutti leikkaus ja kaikki tapahtui sellaisella rytinällä,ettei mukana pysynnyt kukaan.Tästä on jo aikaa vuosia.Hänellä oli lukio meneillään ja teki sielä erikoistyönä miten syöpäpotilaiden lähimäisiä kohdataan tälläisessä tilanteessa. Se oli hänen tapansa työskennellä asiaa. Ja lopuksi kaikki menikin,kuten olin luvannut.