Kirjoitan miehestä, joka muistuttaa minua sinusta. Kirjoitan naisesta, joka häneen rakastuu. Kerron surusta. Kerron vaikeuksista. Kerron sodasta. Miten he ovatkaan omien rooliensa vankeja. Miten paljon he haluaisivatkaan olla vapaita. Miten paljon tässä on totta - en tiedä.
Se on kuitenkin sinun kirjasi ja en voi kohdella sinua julmasti. Haluan että he rakastavat sinua samoista syistä kuin minä. Haluan että he ovat puolellasi, eikä mikään sitä muuta. Ei aika, ei teot, ei sanat. Se on niin syvällä minussa.
Tämä ilta on liian kaunis suruun, mutta silti se nousee kuin syvä vesi.
Se on kuitenkin sinun kirjasi ja en voi kohdella sinua julmasti. Haluan että he rakastavat sinua samoista syistä kuin minä. Haluan että he ovat puolellasi, eikä mikään sitä muuta. Ei aika, ei teot, ei sanat. Se on niin syvällä minussa.
Tämä ilta on liian kaunis suruun, mutta silti se nousee kuin syvä vesi.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Syvässä vedessä on oma kauneutensa sille ,joka sen uskaltaa ja pystyy näkemään.
On siellä rumuuttakin ja paljon sellaista, mistä ei tiedä.
Sen tajuaa vasta, kun on turvallisesti päässyt pinnalle.
Outoa , kun tahtoisi nähdä enemmän ja toisaalta
ei tahtoisi sinne nähdä enää koskaan.
Viisas ei pelkää syvyyttä, mutta kunnioittaa sen voimaa.
Kuten ymmärtää myös sanojensa voiman. Miten käsitellä fiktiivistä hahmoa, joka muistuttaa todellisuudesta? Miten kohdata hänen kauttaan kaikki tapahtunut? Kirjoittaessani kaikki palaa aina takaisin, hyvä sekä paha, enkä voi sulkea itseäni niiltä.
Miten paljon antaisinkaan jos voisin oikeasti istua hänen seurassaan. Ilman aikaa, kiirettä vailla ja kuunnella hänen tarinoitaan.
Minä antaisin pikkusormeni.. ;)
...kaiken jälkeenkin.
puhdas jälki
Mitähän hyötyä pikkusormestasi pois antamisessa olisi ?
Eihän se ole tarpeeton. Sitähän tarvitsee näpytellessäkin.
Eikö tuo olisi jo kohtuutonta?
Niin. Ehkä sielun myyminen pirulle olisi helpompaa?
Mutta mitä sitä ihminen voisi oikeastaan antaa, jos mahdollisuus tarjoutuisi? Minä kauppaisin ehkä elinvuosiani, niin kuolisin sitten 60-vuotiaana kun olen yhä huipulla ja onnellisena. Ei minulla muuta olekaan kenellekään antaa kuin se kaikki mitä kannan mukanani.
Kaiken jälkeenkin
Tuossakin jokin mättää "sielun myyminen pirulle olisi helpompaa?"
Onko tuon toiveesi toteutuma jokin vaihtokauppa?
Miten tuskaiselta tuntuukaan ajatuksesi, näin aamulla! Oletko miettinyt mitään helpompaa keinoa, kuin luopumista jostain. Eihän elinvuosistakaan luopuminen ole hänen kannalta oikea ratkaisu. Elinvuodet on lahja elämälle. Aika kohtuutonta!
Ihminenhän toivoo terveyttä ja pitkää ikää! kahdenkeskeistä yhdesäolon onnea....
Miksi et voisi istua hänen seurassaan jonain päivänä lähitulevaisuudessa? Mikä estää?
Elokuuta on niin vähän jäljellä...Ja jos roolit pettää ja pettyy.. Eipä muita esteitä ole tapaamiselle..
Joka ei minua tunne, eikä se täällä välity, että mietintäni ovat usein hiukan ironisia luonteeltaan, tai ajatusleikkejä.
Sitä on tapana sanoa, että antaisi vaikka pikkusormen. Toinen perinteinen kauppatavara on ollut sielu. Ja kyllä, jos minun pitäisi jostain elämässäni luopua vaihtokaupaksi jostakin niin elinvuodet tuntuisivat sielua ja pikkusormea luontevammilta. Terveys ja pitkä ikä kun harvemmin kohtaavat... Varsinkin jos maapallo 40 vuoden kuluttua ei ole enää kovinkaan elinkelpoinen planeetta elää, tai kulttuurimme romahtaneet.
Minulle elämän pituus on toissijaista. Tärkeintä on elää koko ajan hetkessä, ei epämääräisessä tulevaisuudessa "että sitten kun ja jos". Istuttaa taimia, vaikka ei niitä metsänä näkisikään, mutta koska jo sillä teolla ja niillä taimilla on jo siinä hetkessä oma rakas, painava arvonsa.
Toiveeni toteutuma on vaihtokauppa, mutta se ei ole sielun, pikkusormen tai elinvuosien vaihtokauppa. Se olisi tunne tunteesta, ystävyys ystävyydestä, hetki hetkestä, katse katseesta. Ei minulla ole antaa kuin tunteeni, ystävyyteni ja koko sielunelämäni kirjo, mutta ehkä ne kaikki ovatkin jo yhdessä arvokas lahja.
Koska ehkä se on yksin minä, joka toivoo ja kaipaa tämän toisen seuraa.
Kaiken jälkeenkin
Kirjoitit hyvin asiasta. Ymmärrän kyllä nuo esittämäsi vaihtokauppasi,ajatusleikkejä.teemat, joita monissa kertomuksissa ja oopperoissakin käsitellään. Minustakin noista vaihtoehdoista, tuosta vanhuuden elinpäivistä luopuminen, tuntuu nyt helpoimmilta, ja jopa suotavalta ratkaisulta . Sehän tuntuu, jopa liiankin helpolta ratkaisulta nyt, kun se aika ei ole vielä. Vain tervettä elämää minäkin kannatan. Vaan sitähän ei tiedä, koska se loppu tulee.
Voitkin olla vielä terve ja niitä taimia kasvattelemassa ja haluaisit kiihkeästi nähdä sen metsän kasvavan. Haluat istuttamaasi harventaa ja hoitaa..
Minulla vaan on pyörinyt tänään tuo kohtuuden teema päässäni. En kyllä ole siihenkään kysymykseen saanut tolkkua. Mikä jollekin on kohtuullista voikin toiselle olla kohtuutonta. Eihän siihenkään tunnu olevan selkeätä ratkaisua. Se riippuu niin ihmisistä. Tuntemuksista.
"Ei minulla ole antaa kuin tunteeni, ystävyyteni ja koko sielunelämäni kirjo, mutta ehkä ne kaikki ovatkin jo yhdessä arvokas lahja."
Niin kauniisti sanottu..
Tuohan lupaus kuulostaa arvokkaimmalta lahjalta ,mitä toiselle voi antaa ja luvata
Jos minä olisin hän, olisin myyty... vertauskuvallisesti .
Kuinka kaukana olet?. Koska näen sinut?
Hän kyllä tietää missä olen ja mistä tavoittaa. Emme enää näe ellemme niin sovi - niin eri polkuja kulkevat nyt tiemme.
Et ole yksin sinä kaipuusi kanssa, minä olen kanssasi tässä. Fiksulle laitoit sinä viestisi tätä kautta, ja kaiku vastasi.
Mutta sanat täällä menevät kasvottomille, muukalaisille ja vain kaiku vastaa?
Kuka valvoo hiipuvassa pimeydessä, kuka taivaan vaaletessa ei tunne muistojensa haalenevan? Kuka kuuntelee tuulta talon nurkalla ja laskee katoavan yön viimeisiä tähtiä? Kuka kantaa enää vain sanoja mukanaan?
Vaikka minä...
Vaikka sinä, ja vaikka minä. Me kaikki, jotka palaamme tänne kuin janoiset, jotka yrittävät janoaan sammuttaa - turhaan.
Kaiken jälkeenkin
Tuota se on. Hetken tuntee kuitenkin, jotain tapahtuvan .. Kun hetken uskoo ja tuntee tutun tuntuisen sanojen kosketuksen. Tuntee, että joku ymmärtää sinun janoasi ja haluaa sitä sammuttaa.. Ne ovat pieniä hetkiä maailmankaikkeudessa. Noistä kauniista kirjoituksistasi, olen tuntenut, kummallisen sekoitusen kaipuusta ja onnesta. Jotenkin niitä haluaa ja hamuaa lisää. Ei kai tämä vain ole riippuvuutta..
Mutta onko tässä jotain pahaa, jos se ei sekkoita kaikkea aikaa.
Nyt siivouksen jälkeen, sielu voi tulla taas kaarelle.Jos sinä vain haluat
Jos en olekaan hän, niin pahoittelen ja poljen jalkaani..
Pidä hänestä hyvää huolta ystäväiseni.. Muusastasi..
Kuljen kaukana, mutta lähellä. Seuraan purjetta horisontissa valmiina auttamaan, jos minua kutsutaan. En koskaan hylkää heitä, jotka päästän elämääni ja hyväksyn suojelukseeni - suojelen kuin susi laumaani. Ja he kulkevat omia polkujaan, tietämättä että ajassa yksi joskus valvoo heidän untaan aamua vartoessaan.
Kuljen kaukana ja odotan - ehkä hän ei koskaan minua kutsu, ehkä hän on päästänyt irti, laskenut menemään, mutta ei tiedä että tätä sidettä ei aika, eikä etäisyys riko. Se vain vajoaa syvyyteen palatakseen yhä uudestaan.
Tuota kauniimpaa, en ole koskaan saanut lukea. Sinua en halua unohtaa. Sinä muistutat minua aina ihmisen jaloudesta Jos kutsut niin tulen.Jos minusta on sinulle apua..tai iloa.
Minua ihan itkettää tuo tunteiden myrskyn määrä. Ja tuskakin lakkaa aikanaan..
Mieleni täytti jokin alakuloisuuden tunnelma...Hänestä haluaisin pitää kiinni..
..
Vesikin tarvitsee happea, jotta siellä olisi elämää, kasveja ja kaloja, joita voimme sukeltaessa ihailla.
Niin myös elämämme tiellä on pljon nähtävää ja koskettavaa.
Joltain haluamme sulkea silmämme jottei se mieltämme satuttais, eli suojeleva on vaistomme. Paha vain, ettei sitä vaistoa kaikille ja kaikelle ole suotu
Onneksi on myös kaunista, jota epätoivoisesti yritämme sisällämme säilytää muistelemalla, suremalla mennyttä hyvää ja aitoa..
Nyt uusia kokemuksia etsimässä ..... sinusta,joka olet ajatuksieni sopukoissa..
Voiko vain epätoivo suojella kaikkea kaunista? Todellinen kauneus on pysyvää - se ei tarvitse suojelua. Se on aitoa ja hyvää.
Moni muu olisi sijassani jo luovuttanut, mutta hänessä löysin jotain, jota ei muissa ole.
Kaiken jälkeenkin
olen sanaton.. ja kohtuuttomasti ..halun olla lähelläsi..pian
Voisitko sä soittaa...tai sähköpostia laittaa....
Pelkään niin nolaavan sinut ja itseni..
Mitä hävettävää on siinä, että rakastaa? Hävettävää on vain sillä, joka tekee toisen tunteista pilkkaa.
Älä pyydä tuntemattomilta täällä mitä sinun tulisi tehdä itse.
Hallihuomenta Kaiken jälkeenkin
Näin unta, että sielumme oli sulautuneet yhteen kaarelle..
kun heräsin tunsin yksinäisyyden tuskaa
Sinua niin kovasti janoan
"Älä pyydä tuntemattomilta täällä mitä sinun tulisi tehdä itse."
Mielenkiintoinen uni - miltä sielu näyttää unessa?
Itse olen uneksinut koko kesän mitä ihmeellisimpiä unia Juhannuksen jälkeen - ikään kuin jokin alitajunnan lukko olisi murtunut, mutta hänestä harvoin. Tosin viimeisimmässä elimme toisessa todellisuudessa toisenlaista elämää - oma ajatusleikkini siirtyi uneksi ja muuntui elämäksi, jota elin sen unen verran.
Epätoivo synnyttää lisää tuntemuksia...entiset jos jää ja uusia tulee...epätietoisuus peittää pian nuo kauniit muistot...ne tunteet epätietoisuuden tuomat kuten luottamuspula, epäily jne... Ne tunteet valtaa sielua pikkuhiljaa, nuo tunteet uudet ja karut heittää harsonsa kaiken kauniin päälle ja asettuu sieluun asumaan...vaikkei anna lupaa..
Tunteiden oravanpyörä...
Kaiken jälkeenkin
"miltä sielu näyttää unessa?"
Se oli valoa ja räiskyntää, se vapisutti koko huonetta.
Jota nyt sitten pitäis siivota...
.
Jumpassa kävin itseäni aamusta keräämässä, kesäkiloja vähentämässä
viestejä kun tässä nyt luekelen ja yrtän kertoa mitä tunnen
Ystäväisesi tahtoisin olla ainakin . Siihen olet osoittanut taitos ja tukesi..
Olisiko vielä liikaa haluta, jos sinulta rakkautta saisin
Nyt ajatukse hajoaa... haluaisin sinua maistaa..
Älä ajaudu harhaan, että täällä kirjoitamme juuri sille oikealle. Vain todellisuuteen voi luottaa, se puhuu omaa kieltään.
Itse kirjoitan tottumuksesta. Lukee tai ei lue, kaipaa tai ei kaipaa, mitä nämä sanani täällä ovat kuin vain katoavia, hukkuvia merkkejä elämän suuressa kohinassa. Viikkoja näkemättä ja silti palaan aina alkuun kuin kahdeksikko joka on kyljellään - palaan takaisin siihen tunteeseen. Se ei vain katoa, mutta hän ei siitä huoli.
"kirjoitan tottumuksesta. Lukee tai ei lue, kaipaa tai ei kaipaa,"
Tuossa on varmaankin syy kahdeksikkoosi.
Tunnen myös sisälläni, kaikenlaisia kysymyksiä ja epäilyjä, miten tositilanteessa ihminen selviää.
Kun en ole sitä mitä luulet. Etkä sinäkään ole varmaan sitä mitä kuvittelen.
Sitäkö tarkoitit, vai halusinko luke väärin rivienvälistä? No ei tarvitse vastata. huono kysymys.
Ei minuakaan vaivaa kuka lukee. Minua vaivaa vain se mitä sinä kirjoitat minusta.
Keräilen voimia jos vaikka soittaisin sinulle ja kysyisin tuon kysymyksen. Ovatko kauniit kirjoituksesi totta? Se pitänee selvitää. Ettei myöhemmin kaduta
On aina hämmentävää lukea sinutteluviestejä täällä. Ilman nimiä ja selkeitä tunnisteita ne ovat kuin tuntemattomia huutoja unessa. En pääse irti tunteesta, että erehdyt ja lasket liikaa palstojen varaan, vaikka sinun vain pitäisi kerätä voimasi ja ottaa selvää - kuten kirjoitit.
Ovat kirjoitukseni totta? Kyllä. Tietysti. Minun näkökulmastani ne ovat, sillä kirjoitan aina sielulla ja sydämellä. Ovatko kaikki tarinankertojat valehtelijoita, vai pukevatko he vain arkisen todellisuuden uusiin vaatteisiin? Korostavat sen kauniita tai huonoja puolia - tahtonsa mukaan.
Etteikö hän olisi mitä luulen... Ei hän ole mikään hetken tuttavuus, vaan vuosien. Tunnen niin hyvät kuin huonotkin puolet, en kaikkia tietenkään, mutta paljon. Hänen seurassaan vain on hyvä olla ja parhaimmillaan koen voivani itsekin olla juuri sellainen kuin olen. Minun ei tarvitse sulkea itseäni. Voin olla vahva ja voin olla heikko.
Onko muusan osa koskaan helppo, jos sellaiseksi joutuu pyytämättään?
Kirjoita minulle suoraan, jutellaan... Soita vaikka, saat varmasti numeroni ja viestini jos olet hän..