Pohjan hionta

Kannattaako uudelleen käsitelty pohja hioa tasaiseksi vesipaperilla.

Pohjaan on siis laitettu 4*primer käsittely ja 2*hard racing White, levitys tehty telalla ja pinta tasainen mutta hieman nypyläinen.

Joku kylähullu tiesi sanoa ettei kannata hioa, liukuu paremmin kun taas toinen on toista mieltä.

Mitäs ammattilaiset tuumaavat?
2515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei meinaa vastauksia tulla?

En ole ammattilainen mutta veneitä maalannut perusveneilijä kylläkin. En näe mitään järkeä hioa myrkkymaalia. On sillä ehkä pieni merkitys kitkaan mutta en ole kuullut että kukaan hioisi ainakaan moottoriveneiden myrkkymaalikerrosta.

Kun vene on vedessä, siinä on maalissa pieni leväkerros joka tapauksessa, pienet skrubut menettävät merkityksensä.

Joku kilpapurjehduslaji on sitten asia erikseen.

Äänestä
  • Juu, tuo tuli vain mieleen kun maalipurkin kyljessä oli teksti että voidaan hioa tasaiseksi maalauksen jälkeen. Kilpavene ei tosiaankaan ole kyseessä joten jätän hionnat ensi kevääseen, odottamaan seuraavaa myrkkykerrosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jorppe kirjoitti:

Kannattaako uudelleen käsitelty pohja hioa tasaiseksi vesipaperilla.

Pohjaan on siis laitettu 4*primer käsittely ja 2*hard racing White, levitys tehty telalla ja pinta tasainen mutta hieman nypyläinen.

Joku kylähullu tiesi sanoa ettei kannata hioa, liukuu paremmin kun taas toinen on toista mieltä.

Mitäs ammattilaiset tuumaavat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu