Olen teinivuosinani sairastanut vakavan masennuksen, oli itsemurha-ajatuksia, viiltelyjä ja olo täysin turta. Sain apua nuorisopsykapolilta, mutta hoito lopetettiin, koska he kokivat tehneensä sen minkä pystyivät. Siitä olisi pitänyt jatkaa kunnon terapiaan, kognitiiviseen vai mikä se nyt oli, mutta uskoin tuolloin että asiani alkavat olla ihan ok ja että pärjään yksin.
Masennus on ollut kuitenkin mukanani koko ajan, joskus vahvempana, joskus heikompana. Toisinaan, kun elämässäni tapahtuu jokin muutos, (uusi koulu, työ, asunto, suhde..) tunnen itseni todella terveeksi ja hyvinvoivaksi. Olen pirteä ja aikaansaava. Siivoilen tms. Olenko maanis-depressiivinen, kun tuollaisia hyviäkin kausia on? Sitten kun muutoksen kuherruskuukausivaihe on mennyt ohi, vajoan taas synkkyyteen.
Viiltely, ryypiskely ja muut pahimmat oireet ovat jääneet pois. Jotakin olen oppinut. Oloni on kuitenkin koko ajan tyhjä ja joskus havahdun siihen että totean ääneen tai ajattelen että "Tekisi mieli tappaa itseni". Tuntuu, kuin se olisi joku muu kuin minä, joka sen sanoo, tai niin ajattelee, sillä havahdun siihen ja säikähdän näitä ajatuksia. Niinkuin masennus olisi toinen persoona, joka pitää minua paikallani ja väsyneenä. Muistiongelmia minulla on, mikä on jäännettä pahalta masennuskaudelta. Olen myös väsynyt henkisesti ja fyysisesti. Haluaisin vain nukkua eikä mikään unimäärä saa minua tuntemaan itseäni virkeäksi.
Olenko masentunut, bipo tai jotain muuta? Narsisti? Niitäkin piirteitä löytyy, muutamia.
Narsismiin voisi osua se, että laiskottelen aina kun mahdollista, mutta sitten, kun joku tulee kylään tai minun pitää tehdä jotakin jonkun kanssa siivoan ja "peittelen" saamattomuuteni jälkiä. En halua jäädä kiinni siitä miten saamaton olen. Vaahtoan asioitani ystäväraukoille jotka vielä jaksavat kuunnella ja kumppanini joutuu olemaan olkapääni, vaikka hänellä on raskas työ, viikot poissa kotoa, eikä häntä varmasti huvittaisi viikonloppuisin olla vain sohvalla kuuntelemassa murheitani. Marttyyrimaisesti selittelen väsymystäni milloin milläkin.
Kylläpäs kuulostankin inhottavalta ihmiseltä!
Olisi kiva kuulla jos jollakin on samanlaisia tunteita ja saada vinkkejä siitä miten saisin elämäni kursittua kasaan. Elämäni on vain aamuja, päiviä, iltoja ja öitä toisen perään. Mitään en saa aikaiseksi, aika vain valuu enkä osaa tarttua siihen kiinni ja alkaa tekemään jotain.
Olisi kiva saada vertaistukea. Mutta ne, joilla ei mitään sanottavaa ole, voisivat olla kirjoittelematta. "Olet laiskapaskasaamatonvätys, hankielämäjaotaitseäsiniskastakiinni" -tyyppiset viestit ovat turhia, niitä on mielessäni jo ihan riittämiin.
Masennus on ollut kuitenkin mukanani koko ajan, joskus vahvempana, joskus heikompana. Toisinaan, kun elämässäni tapahtuu jokin muutos, (uusi koulu, työ, asunto, suhde..) tunnen itseni todella terveeksi ja hyvinvoivaksi. Olen pirteä ja aikaansaava. Siivoilen tms. Olenko maanis-depressiivinen, kun tuollaisia hyviäkin kausia on? Sitten kun muutoksen kuherruskuukausivaihe on mennyt ohi, vajoan taas synkkyyteen.
Viiltely, ryypiskely ja muut pahimmat oireet ovat jääneet pois. Jotakin olen oppinut. Oloni on kuitenkin koko ajan tyhjä ja joskus havahdun siihen että totean ääneen tai ajattelen että "Tekisi mieli tappaa itseni". Tuntuu, kuin se olisi joku muu kuin minä, joka sen sanoo, tai niin ajattelee, sillä havahdun siihen ja säikähdän näitä ajatuksia. Niinkuin masennus olisi toinen persoona, joka pitää minua paikallani ja väsyneenä. Muistiongelmia minulla on, mikä on jäännettä pahalta masennuskaudelta. Olen myös väsynyt henkisesti ja fyysisesti. Haluaisin vain nukkua eikä mikään unimäärä saa minua tuntemaan itseäni virkeäksi.
Olenko masentunut, bipo tai jotain muuta? Narsisti? Niitäkin piirteitä löytyy, muutamia.
Narsismiin voisi osua se, että laiskottelen aina kun mahdollista, mutta sitten, kun joku tulee kylään tai minun pitää tehdä jotakin jonkun kanssa siivoan ja "peittelen" saamattomuuteni jälkiä. En halua jäädä kiinni siitä miten saamaton olen. Vaahtoan asioitani ystäväraukoille jotka vielä jaksavat kuunnella ja kumppanini joutuu olemaan olkapääni, vaikka hänellä on raskas työ, viikot poissa kotoa, eikä häntä varmasti huvittaisi viikonloppuisin olla vain sohvalla kuuntelemassa murheitani. Marttyyrimaisesti selittelen väsymystäni milloin milläkin.
Kylläpäs kuulostankin inhottavalta ihmiseltä!
Olisi kiva kuulla jos jollakin on samanlaisia tunteita ja saada vinkkejä siitä miten saisin elämäni kursittua kasaan. Elämäni on vain aamuja, päiviä, iltoja ja öitä toisen perään. Mitään en saa aikaiseksi, aika vain valuu enkä osaa tarttua siihen kiinni ja alkaa tekemään jotain.
Olisi kiva saada vertaistukea. Mutta ne, joilla ei mitään sanottavaa ole, voisivat olla kirjoittelematta. "Olet laiskapaskasaamatonvätys, hankielämäjaotaitseäsiniskastakiinni" -tyyppiset viestit ovat turhia, niitä on mielessäni jo ihan riittämiin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Teinipaska, ei sun tekstiä kukaa jaksa lukee. Viitele lisää vaikka..
Voisin kirjoitella sun kanssa, olisi hyvä vaihtaa ajatuksia jonkun toisen kanssa. Minullakin myös masennusta. Mihin osoitteeseen sinulle voisi kirjotella sähköpostia?