Narsisti herättää usein säälin tunteita etenkin suhteen alussa. Ainakin omalla kohdallani sääli esitti suurta roolia siinä, miksi jäin suhteeseen. Kun oli ne hirveät exät ja kamala lapsuus ja mäkin olen tietysti joku kamaluus- ja halusin sitten todistaa, etten ole. Tuo säälin herättäminen on aikamoinen koukutuskeino. Sitten sitä kai kuvittelee rakkaudeksi.
Mutta ihminen, joka toista rakastaa aidosti, ei uhkaile itsemurhilla, vaan antaa mennä jos toinen haluaa. Antaa vapautta olla ehjä ja kokonainen ihminen. Ei kiristä tai uhkaile.
Narsistin kanssa jotenkin kaikki palautuu aina tuohon säälin tunteeseen. Onhan se nyt niin kiltti ja ihana, harmi että sillä on ollut niin vaikeaa. Yritänpä ymmärtää. Mutta eikö aidossa rakkaudessa myös se toinen kykenisi vastavuoroisesti ymmärtämään sinua??? Ja pyytämään anteeksi.
Mutta ihminen, joka toista rakastaa aidosti, ei uhkaile itsemurhilla, vaan antaa mennä jos toinen haluaa. Antaa vapautta olla ehjä ja kokonainen ihminen. Ei kiristä tai uhkaile.
Narsistin kanssa jotenkin kaikki palautuu aina tuohon säälin tunteeseen. Onhan se nyt niin kiltti ja ihana, harmi että sillä on ollut niin vaikeaa. Yritänpä ymmärtää. Mutta eikö aidossa rakkaudessa myös se toinen kykenisi vastavuoroisesti ymmärtämään sinua??? Ja pyytämään anteeksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vanhoissa sanonnoissa on viisautensa. Kuten tässäkin: Sääli on sairautta. Säälimällä saattaa sairastuttaa itsensä, ainakin.
Nietzschen legendaarinen lause, sen toisen ohess (Jumala on kuollut.). Viittaavat samaan kaksinaismoralistiseen viktoriaaniseen asenteeseen ihmisiä kohtaan.
Vastalauseita teennäisyydelle ja huudahduksia aitouden puolesta.
Sääli on sairautta, myötätunto ei. Itse olen törmännyt tuohon samaan säälikoukun käyttöön, ja se toimii...niihin jotka eivät sitä vielä ole kokeneet. Minuun se ei enää toimi. Minulle on aivan turha tulla parkumaan että exä oli kamala jne. Kysyn heti että mitä itte teit.
Jos ihmisellä on nph-piirteitä, itsesääli on hänellä koko ajan päällä. Mutta aina se ei näy heti, kaikki ei valita lapsuuttaan tai kamalaa exää. Jotkut osaavat kätkeä sen hyvin, ja se ilmeneekin eri tavalla. Esim. "mä jätän sut"-teatterina, johon kuuluu se että sinun kuuluu parkua ja itkeä perään että "älä jätä, älä jätä". Sinun syyttämisenä siitä että kun hän aiheuttaa sinulle pahan olon, hänen on jätettävä sinut kun ei kestä sitä. Niinpä alat piilotella pahaa oloasi, koska tunnet syyllisyyttä siitä. Jos itket, sinua voidaan syyttää siitä että hänen tulee paha olo kun itket. Jos kerrot jostain sinulle tapahtuneesta ikävästä asiasta, hän ei halua että kerrot koska taas hänelle tulee paha olo siitä. Kytken tämän itsesääliin. Hän on ainoa jolla on kamaa, hän on niin tunneihminen ja kärsii. Jos yrität kertoa omista huonoista tunteistasi tai oloistasi, hän suuttuu sisimmässään koska näkee sen kilpailuna itsensä kanssa. Hänellähän tässä on paha ja huono olo koko ajan, hittoako sinä siihen alat omia olojasi syöttämään? Hän on se joka on kaiken kurjuutensa takia oikeutettu saamaan myötätuntoa ja hellyyttä, ja sinun velvollisuutesi on hitto vie antaa sitä eikä saada.
Tämä laji on paha koska niitä ei tunnista niin nopeasti kuin ne exästä ja lapsuudesta parkujat.
Totta tarinoit 20 9, tuo laji on paha. Olen myös sen lajin kovettama, että exät ja lapsuudet tulee sietää eikäs niitä itketä, silloin olen valmis heti torjumaan tyypin. Mutta juuri tuo muu kuvaamasi "ikävistä asioista ei kerrota" on tuttua. Ei saa olla olemassa ikäviä asioita, on vain kivoja asioita ja niistä voi kertoa. Ja säälin tunne tai sanoisinko näin "terveenä ihmisenä" empatian tunne tuli ainakin itselleni silloin kun olin jättämässä n-persoonaa silloin kun se olisi ollut minulle vielä turvallista ja helppoa, mutta kuinka en kuitenkaan sitä voinut tehdä koska koin syvää "sääliä" häntä kohtaan, jollakin tapaa hän pystyi luomaan minulle sen tunteen, oikeastaan tekemättä yhtään mitään ;-). Tosin ilman sääliä hän taas pystyi minut jättämään, minä en osannut sitä tunnetta hänelle luomaan, vaikka en edes itkenyt enkä anellut.
No, vahinko pääsi tapahtumaan ja tunnelukko jäi pahasti päälle, luulenpas jopa että niin pahasti, että taidan olla loppuelämäni kiinni tunteen tasolla n-persoonaan. En tiedä millaisen terapian, lobotomian tai tunteensiirron tarvitsisin, mutta valitettavasti kukaan yksilö ei herätä enää minkäänlaisia hyvänolon tunnetiloja, en voisi kuvitellakaan suhdetta kenenkään kanssa. Olen hyväksynyt tosiasian enkä edes taistele asiaa vastaan.
Niinpä. Kirjoittaessani omaa juttuani tajusin, että juuri tuo oli se koukku mikä minut piti kiinni "minä rakastan sinua yli kaiken, mutta koska sinun on niin paha olla kanssani minun on pakko jättää sinut". Tätä sain kuunnella viikosta toiseen. Ihan noilla sanoilla. Tämä tehosi minuun, koska minun heikon itsetuntoni perusajatus taas on "olen vain muiden ihmisten tiellä, kaikki haluavat minusta eroon, olen pelkkä rasite kaikille ja turha riesa tässä maailmassa". Kyllä, teen sen kanssa töitä nyt kun tajuan sen perinjuurin. On helppo sanoa että on heikko itsetunto, mutta sitten pitää vielä tiedostaa mikä on sen heikon itsetunnon perusteema. Yritin itse lähteä 5 kertaa, ikävä, toivo paremmasta (siitä rakkaudesta) ja oma rakkauden tunne panivat aina yrittämään uudelleen. Ajattelin että kun vaan itse yritän vähän vielä enemmän niin kyllä se siitä. Juu ei.
Mutta kun kyseinen NPH sitten itse lähti niin siinä ei sääliä tunnettu. Hän lähti 9 tuntia ennenkuin meidän piti startata hartaasti suunnitellulle yhteiselle viikon lomamatkalle. Naps vaan. Keskellä yötä pakkasi tavaransa, haistatti minulle pitkät ja heitti avaimen. Syy? Olin käyttäytynyt häntä kohtaan koko viikonlopun halveksivasti, ylimielisesti eikä hän tuntenut että häntä rakastetaan. Ja tässä on nyt siis kyse 40-vuotiaasta miehestä. Totuus: olin kipeä. Minulla oli kovat vatsakivut (naisten jutut ne tässä iässä voi olla pahoja), hiivatulehdus ja hellettä oli yli 30 astetta. Migreenikohtaus vielä siihen päälle. En yksinkertaisesti jaksanut esittää iloista. En jaksanut alkaa tunteja kestävään parisuhdetutkiskeluun (joka perustui aina siihen että minä olen paska enkä vaan ymmärrä häntä), olin liian väsynyt. Hän tiesi kyllä että olen kipeä. Mutta eipä sillä ole väliä kun NPH saa itsesäälikohtauksen ja kukaan ei rakasta eikä välitä. Hänen on se huomio saatava, siinä ei toisen kivut paljon paina!
Hän oikeasti kuvitteli että ottaisin hänet tuon jälkeen vielä takaisin. Juu ei. Rakkautta on vannottu, ikuista sellaista yms. mutta minussa kuoli jotain lopullisesti tätä ihmistä kohtaan. Ja opina jotain jälleen kerran.
Hänen heikkoutensa säälitti sinua aivan samoin kuin minuakin säälitti exäni sisäinen pieni poika, joka oli niin eksyksissä, että se herätti vaistomaisesti säälin tunteen. En silti halunnut elää tunteettoman itsekeskeisen pikkupojan kanssa vaan halusin rinnalleni aikuisen, oikeita tunteita tuntevan miehen. Sääli on edelleen se tunne, jota exää kohtaan tunnen ja haluan, että hän elämässään olisi kaikesta huolimatta onnellinen. Koskaan en ole alkanut vihata häntä vaikka hetkellisesti olen sitäkin häntä kohtaan tuntenut, sääli on vihankin tunteen pian tukahduttanut.
Sinulla on todellinen ongelma itsesi kanssa. Narsismi ei ole se asia, joka sinua pitää exään kiinni vaan sinun oma riippuvuutesi. Riippuvuus syntyy, kun ei myönnä itselleen tosiasioita vaan jatkaa ruokkimalla samaa harhakuvitelmaa päivästä toiseen.
Sääli, syyllisyydentunto, häpeä ja rakkaus menevät helposti käsitteinä sekaisin.
Säälikoukkuun jää helposti, niin "uhri" kuin "narsistikin" ja ihmiset ovat kautta aikojen käyttäneet sitä ja tulevat käyttämään sitä apunaan.
Empatiaa ei kannata hukata mutta rajat pitää olla.
Tietynlainen marttyyriasenne kun valtaa muuten koko tilan.
Toiset myös kokevat kokeneensa niin paljon enemmän ja kovemmin kuin kukaan muu ja toistavat tätä mantraansa loputtomiin, vieden sillä tilan ja ahdistaen muita.
"Sinä et tajua miltä minusta tuntuu..."
"Kukaan ei ymmärrä..."
Sellainen ihminen on jotenkin niin hukassa ja odottaa jonkun poistavan sen pahan olonsa mutta eihän se onnistu. Ei siinä välttämättä ole mitään pahaa agendaa alunperinkään takana, se vain tuntuu siltä.
Noh, voi ei, meillä kaikilla on kokemuksemme ja voi pysäyttää tuolta kadulta kenen vain...jokaisella on oma paha tarinansa. Ihan varmasti.