Ehtiikö vielä

Ehtiikö vielä aloitella kasvimaan viljelyn? Olis mahdollista saada pieni palsta kaupungilta (Etelä-Suomesta), mutta olenko jo auttamattoman myöhässä jos tänä viikonloppuna pääsen kylvämään siemenet?

Entä mitä vielä ehtii viljellä?
1177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt on ollut niin kylmä kevät, että parempi kun et vielä ole laittanutkaan mitään maahan. Esimerkiksi herneellä, sipulilla kasvuaika on aika lyhyt, joten ne on ainakin varmoja. Samoin tilli, retiisi. Hitaampia ovat porkkana ja persilja. Ja osta osittain valmiita taimia, esim. kesäkurpitsaa, kaaleja.. Tietysti riippuu siitä minkälainen kesä tulee ! Monet ovat sitä mielstä, että vasta kesäkuun kymmenennen päivän aikoihin kannattaa aloittaa. Jos esimerkiksi sipulit(liota ennen istutusta samoin herneet) laittaa liian kylmään aikaan maahan, ne kasvattavat vain vartta mutta sipulit jäävät pieneksi. Onnea yritykselle !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aloittelija kirjoitti:

Ehtiikö vielä aloitella kasvimaan viljelyn? Olis mahdollista saada pieni palsta kaupungilta (Etelä-Suomesta), mutta olenko jo auttamattoman myöhässä jos tänä viikonloppuna pääsen kylvämään siemenet?

Entä mitä vielä ehtii viljellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu