MX-5?

Hei!
Kertokaahan tietoja ja kokemuksia ko. pelistä. Miten pirssi sopii tänne Pohjolan perukoille? Olen funtsinut tuollaista kakkosautoksi, eli sellaiseksi jonka voisi pahimman lumimyrskyn sattuessa jättää kotiin mutta silti olisi kiva että talvellakin voisi normaalikelissä ajella! Ai niin, ja kyse on nimenomaan palttiarallaa 90-luvun puolenvälin mallista, jos ostokseen päädyn. Thanks!
5922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Loistavasti se tännekin sopii. Itse olen kolme talvea omaani (mallia -99) ajellut mm. työmatkoja, eikä ongelmia ole ollut. Hardtop on kylläkin mielestäni melkoisen välttämätön talviajossa, rätti olisi kai aika kovilla jäätyessään, sulaessaan, jäätyessään... pahimmilla suolakeleillä olen jättänyt ajot vähiin (pesupaikkaa ei ole tahtonut oikein löytyä), kolmenkympin pakkanen ei ole mikään ongelma. Kaiken kaikkiaan todella hieno peli, suosittelen. Tekniikka toimii ja ylläpito/huoltaminen on mielestäni edullista.

Äänestä

lisäisin edelliseen, että lämmityslaite on erittäin hyvätehoinen isommillekin pakkasille, omat kokemukseni on 1,6 -99 mallista

Äänestä
  • ..kiinnostaisi kuulla ajo-ominaisuuksista, eli miten "kevyt" perä oikein on talvella? Muuten takavetoisen oikut ovat hallussa (ykkösautokin tuuppaa takaa=), mutta lähinnä askarruttaa miten tuolla pääsee etenemään liukkaalla? Tietääkö joku muuten kertoa, mihin vuosimalliin tasauspyörästön lukko tuli vakiovarusteeksi?

    Äänestä

  • Juuso kirjoitti:

    ..kiinnostaisi kuulla ajo-ominaisuuksista, eli miten "kevyt" perä oikein on talvella? Muuten takavetoisen oikut ovat hallussa (ykkösautokin tuuppaa takaa=), mutta lähinnä askarruttaa miten tuolla pääsee etenemään liukkaalla? Tietääkö joku muuten kertoa, mihin vuosimalliin tasauspyörästön lukko tuli vakiovarusteeksi?

    ei ongelmia ole ollut. Perä ei ole mielestäni ollenkaan kevyt, ehkä johtuen siitä että ko. autossa painojakauma akseleilla on käsittääkseni jokseenkin 50/50. Jos liukuun hankkiutuu, käytös on kokemukseni mukaan usein hieman nelivetoisen oloista ts. perä ei lähde alta ihan samalla tapaa kuin useimmissa takatuuppareissa (jos pyytämällä pyytää niin sitten kyllä...). Lisäpaino kontissa ei mielestäni ole ollenkaan tarpeellinen - jos siis pärjäät ykkösautollasi, uskoisin ettei MX-5:lla ole sen enempää ongelmia.

    Äänestä

  • Timppa kirjoitti:

    Nyt on kuume jo aika korkealla, taidanpa ensi viikon alussa pistäytyä koeajolla (yksi yksilö sopivasti myytävänä näillä nurkilla..)! Tuskin maltan odottaa. Kiitoksia asiallisista vastauksista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juuso kirjoitti:

Hei!
Kertokaahan tietoja ja kokemuksia ko. pelistä. Miten pirssi sopii tänne Pohjolan perukoille? Olen funtsinut tuollaista kakkosautoksi, eli sellaiseksi jonka voisi pahimman lumimyrskyn sattuessa jättää kotiin mutta silti olisi kiva että talvellakin voisi normaalikelissä ajella! Ai niin, ja kyse on nimenomaan palttiarallaa 90-luvun puolenvälin mallista, jos ostokseen päädyn. Thanks!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu