nynnyjäkö

miksi huittisten valtuutetut ovat pehmoja kukaan ei ota kantaa jos haluaa selvitystä selviin epäkohtiin. vastataan, asiat ovat vain niin.
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sama koskee kaikkia kuntia - valtuutetuilla ei välttämättä ole tietoa.

Kysymykset tulee osoittaa viranhaltijoille ja mielellään kirjallisesti (esim. sähköposti), sillä heillä on virkavelvollisuus vastata.

Mikäli vastausta ei tule kohtuullisessa ajassa, sitten kysymys lautakunnalle (jossa niitä valtuutettujakin on). Kysymykseen liitteeksi alkuperäinen viranhaltijalle osoittamasi posti.

Mikäli et vieläkään saa vastausta, niin kantelu oikeusasiamiehelle ja / tai hallinto-oikeuteen siitä, että viranhaltija on jättänyt noudattamatta virkavelvoitettaan kun ei ole vastannut kysymykseesi.
Vain harvoin joudutaan tähän, sillä siinä vaiheessa kun olet osoittanut kysymyksen lautakunnalle, he joutuvat käsittelemään asian kokouksessaan ja kokouspöytäkirjat ovat julkisia.

Sen sijaan jos sinulla on mielessäsi toteuttamiskelpoinen aloite; silloin oman puolueesi valtuutetut ovat erinomainen kanava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko näin kirjoitti:

miksi huittisten valtuutetut ovat pehmoja kukaan ei ota kantaa jos haluaa selvitystä selviin epäkohtiin. vastataan, asiat ovat vain niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu