Flunssassa

No niin. Minä tunnen itseni surulliseksi ja YKSINÄISEKSI. Yksinäisyyttä ei nyt poista ystävät, ei kaverit.

Tämä johtuu siitä, että mulle tuli kova ikävä entistä rakastani. Sitä, joka voisi vähän paijata kuumeista ja kipeää, tulla kylkeen hoitamaan. Ikävä sitä sellaista läheisyyttä, jota voi saada vain hyvässä parisuhteessa. Hoitavaa kosketusta.

Olen normaalisti itsenäinen ja sosiaalinen, enkä tunne itseäni yksinäiseksi. Nämä sairastamiset nostavat sellaisen miehen kaipuun. Olisi niin hyvä tuntea olevansa jollekin niin tärkeä, että oman terveytensä uhallakin tulisi minua hoitamaan.

Pahinta tässä kai on se, että vanhat arvet aukesivat. Hän ei oikeasti ollut koskaan paikalla silloin kun olisin häntä eniten tarvinnut! Haaveilen vaan. Voi itku!

Miten tuota nyt kenellekään tuttavalle selittää?? Täytyy vaan itkeä sisään päin ettei kukaan huomaa.

Pahinta sinkkuudessa taitaa olla ypöyksin sairastaminen.
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niinhän tämä on, ei mitään jaksa tehdä ja ajatukset karkaa jonnekkin vanhoihin teinijuttuihin ja tuttavuuksin. Unet on mitä ihmeellisimpiä ajatuksia ja sekavaa kuin huumeissa olisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksin kipeänä kirjoitti:

No niin. Minä tunnen itseni surulliseksi ja YKSINÄISEKSI. Yksinäisyyttä ei nyt poista ystävät, ei kaverit.

Tämä johtuu siitä, että mulle tuli kova ikävä entistä rakastani. Sitä, joka voisi vähän paijata kuumeista ja kipeää, tulla kylkeen hoitamaan. Ikävä sitä sellaista läheisyyttä, jota voi saada vain hyvässä parisuhteessa. Hoitavaa kosketusta.

Olen normaalisti itsenäinen ja sosiaalinen, enkä tunne itseäni yksinäiseksi. Nämä sairastamiset nostavat sellaisen miehen kaipuun. Olisi niin hyvä tuntea olevansa jollekin niin tärkeä, että oman terveytensä uhallakin tulisi minua hoitamaan.

Pahinta tässä kai on se, että vanhat arvet aukesivat. Hän ei oikeasti ollut koskaan paikalla silloin kun olisin häntä eniten tarvinnut! Haaveilen vaan. Voi itku!

Miten tuota nyt kenellekään tuttavalle selittää?? Täytyy vaan itkeä sisään päin ettei kukaan huomaa.

Pahinta sinkkuudessa taitaa olla ypöyksin sairastaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu