Mitä tämä on?

Kävin eilen vuotuisessa lääkärintapaamisessa, syöpään liittyvä juttu. Kerroin hänelle, etten halua enää käydä sairaalassa, koska se saa minut tuntemaan itseni 'potilaaksi' ja haittaa paranemistani, uskon. Kun katselen muita ihmisiä odotushuoneessa ja ajattelen olevani yksi heistä, tunnen itseni sairaammaksi. Uskoisin, että jos pystyn unohtamaan syövän, voin parantua, omin avuin ja ilman sairaalaa, oli lääkäri miten osaava ja ystävällinen tahansa.

Kerroin lääkärille, ettei elämänhaluni ole kovin vahva. Eläminen on vaikeaa, enkä enää ajattele elämisen pituutta kovin tärkeänä asiana.

'En muistanut sinua noin masentuneena', lääkäri sanoi. 'Mikäs siinä elämässä nyt niin vaikeaa on?' No, syöpä tietysti. En kuitenkaan mielestäni ole masentunut. Mitä mieltä te olette? Yritän vain olla itseäni kohtaan rehellinen ja tajuan, etten oikein osaa elää. Miksi siis taistella kovin hurjasti? Jos on kerran sairauskin...

Faktana kyllä tiedän, tai muistan, että aika harvoin minulla on tällaisia alakuloisia päiviä ollut. Yleensä olen optimisti. Meneeköhän se nytkin ohi?
264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos sinulla on syöpä ,lääketieteellisitä hoitoista on monesti ratkaiseva apu. Jokainen päättää itse elämänsä laadusta. Jos et halua hoitoja ja hyväksyt että elämäsi loppuu suuremmalla todennäköisyydellä ilman hoitoja kun jäät kotiin, se on sinun valintasi.
Ymmärtääkseni tarkitat nyt syövän jälkikontrollihoitoja.

Äänestä

Kuinka hyvin tiedä syöpäsi ennusteen ja hoidon vaikututtavuuden?

Sinulla on mahdollisuus päättää itse asioistasi.


Minä olen ainakin päättynyt jo etulkäteen, että jos toipumisprosentti on pieni, en halua hoitoja vaan viettää viime kuukaudet/vuoden iloiten ja sitten morfiinia riittävästi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sa1r4s kirjoitti:

Kävin eilen vuotuisessa lääkärintapaamisessa, syöpään liittyvä juttu. Kerroin hänelle, etten halua enää käydä sairaalassa, koska se saa minut tuntemaan itseni 'potilaaksi' ja haittaa paranemistani, uskon. Kun katselen muita ihmisiä odotushuoneessa ja ajattelen olevani yksi heistä, tunnen itseni sairaammaksi. Uskoisin, että jos pystyn unohtamaan syövän, voin parantua, omin avuin ja ilman sairaalaa, oli lääkäri miten osaava ja ystävällinen tahansa.

Kerroin lääkärille, ettei elämänhaluni ole kovin vahva. Eläminen on vaikeaa, enkä enää ajattele elämisen pituutta kovin tärkeänä asiana.

'En muistanut sinua noin masentuneena', lääkäri sanoi. 'Mikäs siinä elämässä nyt niin vaikeaa on?' No, syöpä tietysti. En kuitenkaan mielestäni ole masentunut. Mitä mieltä te olette? Yritän vain olla itseäni kohtaan rehellinen ja tajuan, etten oikein osaa elää. Miksi siis taistella kovin hurjasti? Jos on kerran sairauskin...

Faktana kyllä tiedän, tai muistan, että aika harvoin minulla on tällaisia alakuloisia päiviä ollut. Yleensä olen optimisti. Meneeköhän se nytkin ohi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu