Jos on joutunut sellaiseen tilanteeseen, että todennäköisesti pienen unohduksen takia on saanut mielestään väärän päätöksen oikeudesta työttömyyskorvaukseen eli karenssi Kela/Työkkäri. Päätöksen lopussa lukee tähän päätökseen ei valitusoikeutta.
Karenssi perustuu työstä kieltäytymiseen sen takia kun unohtanut ottaa yhteyttä postissa lähetettyyn työpaikkaan mikä ei työttömyysturvalain mukaa olisi tarvinut edes mennä. Ja asiaa virkailijan kanssa yrittäessä korjata on suurinpiirtein sanottu voi voi ei voi mitään ja tämä kuulemma motivoi työn etsimistä.
Työmatka tulisi olemaan edestakaisin noin 140km. kahdella bussilla ja loppumatka kävellen/taksi työkohteet vaihtelevat. eli joskus ehkä yhdellä bussilla jos tuuri käy. omaa autoa ei ole.
Jo näillä perusteilla olisi oikeus olla menemättä työhön.
Työnhakijalla on pätevä syy kieltäytyä vastaanottamasta hänen työssäkäyntialueeltaan tarjottua työtä, jos hänen päivittäisen työmatkansa kesto ylittäisi kokoaikatyössä keskimäärin kolme tuntia ja osa-aikatyössä keskimäärin kaksi tuntia.
työpaikkaan olisi työ- ja elinkeinotoimiston arvion mukaan saatavissa sellaisia sopivia työntekijöitä, joiden työssäkäyntialueella avoin työpaikka sijaitsee;
työ ei ole pysyväisluonteista toimeentulon turvaavaa kokoaikatyötä;
uudella paikkakunnalla ei ole saatavissa työnhakijalle ja hänen perheelleen sopivaa asuntoa;
Mutta kyse on vain työkkäristä postissa tulleeseen työpaikkaan unohtuneesta yhteyden otosta. yhdestä puhelinsoiton soittamisesta. Miten korjaa asian ja mihin voi tehdä vastineen asialle kun päätöksessä lukee ei valitusoikeutta. Jotenkin tekisi mieli nostaa kissa pöydälle.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Täytyy olla jokin erityisen hyvä ja todisettavissa oleva syy miksi et ole ajoissa ottanut työpaikkaan yhteyttä.
No ei ole erityistä syytä siihin, vain huono muisti, mutta mielestäni sellaisessa työpaikka yhteydenotossa oisi kohtuullista lukea jotain uhkauksia/seurauksia esim:, jos ette ota yhteyttä nii katkaisemme työttömyysrahanne ym.. Elikkä eihän se niin voi olla, että olette saanut karenssin huonon muistin takia. Työpaikka ei millään tavalla työttömyysturvalainmukaankaan olisi edes ollut mahdollinen ottaa vastaan. eli mihin voi valittaa päätöksestä missä lukee ei valitusoikeutta?.
Ei mihinkään.
Tuo oli täysin sinun oma mokasi ja joudut seuraukset kärsimään.
Ja se on kyllä ihan oikein.
Todennäköisesti kun olet kärvistellyt karenssiajan alennetulla sossunkorvauksella, niin oppimisprosessi on sen verran toiminut että ensi kerralla muistat hyvin ottaa yhteyttä mahdolliseen työnantajaan - tai sitten olet todella paksukalloinen.
Eli järjestelmä toimii.
Tosiaan kärsin mieluusti, jos en muuta voi, mutta valmistauduin vasta ammattiini ja yhden kuukauden kerkisin vähennettyä työttömyyskorvausta nauttia ennen karenssia sentäs, Joten ei tässä sossusta eikä muualtakaan kärvistelyrahoja haeta. Ollaan ilman rahaa sitten.ei tässä ihan veronmaksajien rahoja olla urakalla tuhlailtu, eikä ole jatkossakaan aikomus. Vaikka olen iältään nuori, niin olen opiskellut etten sentäs tyhmä kuitenkaan, jos sulla ei ole mitää asiallista sanottavaa tähän keskusteluun ja olet hyvilläsi toisen epäonnesta , niin voit hyvin olla sanomatta mitään.
No opintotuistasi en tiedä, mutta kyllä se on tyhmyyttä jättää käyttämättä rahat jotka sinulle lain mukaan annettaisiin.....
Voit tietysti muuttaa johonkin, niin et kuluta enempää (suomalaisen)yhteiskunnan rahoja...
ota rynkky ja mene
Kyseessä on siis vasta työkkärin antama karenssipäätös? Haet työttömyyskorvausta Kelasta/työttömyyskassasta, hakemus hylätään työkkärin lausunnon perusteella, saat asiasta valituskelpoisen päätöksen ja teet valituksen ohjeiden mukaisesti. Maksaja pyytää työkkäristä vastineen ja siellä tutkitaan asia uudelleen. Tässä vaiheessa työkkäri voi perua karenssin tai pitää annetun lausunnon voimassa. Jos lausuntoa ei muuteta, lähtee valitus eteenpäin.
Työvoimapoliittiset lausunnot ei yleensäkään ole valituskelpoisia, vaan vasta työttömyyskorvauksen maksajan antamasta päätöksestä voi valittaa.
See on nuorenkin joskus kasvettava aikuiseksi ja opittava se, että asioita ei vaan voi unohtaa.
Unohtaminen tai viitsiminen on teinien selitys jonka lepsut vanhemmat tai opettajat saattavat joskus päästää läpi.
Vielä pari-kolmekymmentä vuotta sitten kasvatuskin toimi ja unohduksesta annettiin esim. koulussa ensin jälki-istuntoa, sitten opettajalta lappu kotiin, ja vielä kotona kunnon selkäsauna nahkaremmillä.
Sillä suomalaisista kasvatettiin tunnollisia ja tarkkoja.
Pullamössösukupolvet sen sijaan polttelevat hamppua ja unohtelevat milloin hakea töihin, milloin mennä kouluun, milloin maksaa vuokransa ja laskunsa.
Armeijastakin on tullut joku pahuksen lepokoti.
*Teet päivärahahakemuksen joka hylätään ko. lausunnon perusteella mutta siitä päätöksestä sitten saa valittaa ja siinä voi vedota noihin seikkoihin ja saada sitten hyvällä tuurilla ne rahat.