Mulla kävi pieni "moka" Yaz-merkkisten e-pillereiden kanssa tossa kesäkuussa, ja jouduin lopettamaan pillereiden syönnin yhden kuukauden ajaksi. Yhtenä viininhuurteisena iltana päädyimme kuitenkin harrastamaan kihlattuni kanssa suojaamatonta seksiä, ja veimme sen täysin loppuun asti. Menkkojen alkaessa aloitin pillereiden syönnin taas normaalisti.
Heinäkuun lopulla alkoi alavatsan nipistelyt, joita tuli muutaman kerran päivässä lähes säännöllisin väliajoin. Kuukautiset tuli kuitenkin ajallaan, ja vaikuttivat täysin normaaleilta. Pari viikkoa sitten alkoi pahoinvointi, jota esiintyy muutaman kerran päivässä. Tänään ensimmäistä kertaa eläessäni makea hajuveden tuoksu alkoi kuristaa kurkkuani. Myös vatsani on ollut täysin sekaisin useamman viikon ajan, ja mahan seutuni on omasta mielestäni kasvanut himpun verran.
Mitään rintojen kasvua tai arkuutta ei kuitenkaan ole, ja tein tällä viikolla raskaustestin, joka näytti negatiivisen tuloksen. Voinko silti olla raskaana? Ja jos olen, onko syömäni e-pillerit haitaksi lapselle?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mietin, että voiko e-pillereiden syönti "huijata" raskaustestiä, ja saada sen näyttämään negatiivista, vaikka olisi oikeasti raskaana..?
Tuskin huijaa millään lailla ja e-pillereiden syönti ei vaikuta haitallisesti lapseen, se lukee minusta jo pillereiden käyttöojeissakin.
Tee uusi testi muutaman päivän päästä, en kyllä usko, että olisit raskaana. Monesti kun sitä ajattelee paljon, keho kehittelee itse itselleen oireita ja sitä tarkkailee itseään entistä herkemmin, ett todellakaan olisi ainut jolle käy niin.
Olen miettinyt ihan samaa, että jos tää olis mun omaa kuvittelua, kun olen niin kovin lapsirakas, eikä se nyt mun elämää kaatais jos lapsi tulis.
Mutta kun noi nipistelyt ja mahan sekasin olo ja pahoinvointi oli alkaneet kaikki, ennen kuin edes tajusin epäillä raskautta.
Täytynee varmaan seurailla omaa oloa ja vointia, ja uusia testi sitten vaikka ensi viikolla.