Ajattelin kirjoitella tänne ja kysellä millaisia kokemuksia tai tietoa muilla on.
Siis asiaan: olen miettinyt aika paljon tällaista kun olen syönyt ssri-lääkettä lähemmäs 4 vuotta, noin pari vuotta sitten vaihdettiin merkkiä, haluaisin siis lopettaa lääkkeiden syönnin monestakin syystä, mutta mietityttää että palautuuko se "oma luonnollinen" serotoniinitaso takaisin vai onko tuo keinotekoinen tehnyt sille jotain pysyvää haittaa?
Tiedän hyvin että niitä vieroitusoireita kyllä tulee vaikka lääkärithän aina sanovat ettei ssri.t aiheita vieroitusoireita, niin mullekkin on sanottu. Tai ehkä ne on sitten lopetusoireita joita sain kyllä silloinkin kun merkkiä vaihdettiin.
Olen näistä aiheista etsinyt tietoa ja kysellyt lääkäreiltä ja hoitajilta ja aina on samantyyliset vastaukset: kyllä niitä lääkkeitä kannattaa syödä, ja eihän ne esim. hikoilu, väsymys tai kadonneet seksihalut tai se että kun syö lääkkeitä viihtyy paremmin kotona itsekseen eikä edes halua "liittyä" normaaliin elämään, siis että eihän nuo ole kunnon syitä lopettaa lääkitystä.
No eipä tietenkään heidän mielestä, ja vielä aina se sama: täytyyhän diabeetikonkin lääkitä itseään joka päivä. Nii-in, no sehän onkin sama asia kuin mielialalääkkeet!
Ja silti kun mietin omaa masishistoriaani, niin parhaiten minua on auttanut läheisten tuki ja ajatusmallien muuttaminen. Ja nyt tuntuu että olen siinä pisteessä että jos jatkan lääkkeiden syöntiä, en ikinä pääse oikeisiin tunteisiini kiinni tai halua kunnolla kodin ulkopuolista elämää.
Tuntuu että lääkkeitä tuputetaan ensimmäisenä vaihtoehtona ongelmiin ja vaikka myönnänkin että niistä aivan alussa olikin apua, en koe että ne enää auttavat, pikemminkin pitävät minut kotona jumittamassa kun en niiden kanssa koe kauheasti tarvetta tai halua olla muiden seurassa.
Ainoa mikä pelottaa, on tuo että ovatko aivoni jo liikaa tottuneet kemialliseen serotoniiniin? Ja sekin ärsyttää kun kerran lääkkeitä määrätään serotoniinin vajaatoimintaan, niin miksei niitä pitoisuuksia ennen lääkitystä mitata? Eihän sellaista silloin tule kysyneeksi kun hakee apua.
Plääh.. tulipahan avauduttua.
Siis asiaan: olen miettinyt aika paljon tällaista kun olen syönyt ssri-lääkettä lähemmäs 4 vuotta, noin pari vuotta sitten vaihdettiin merkkiä, haluaisin siis lopettaa lääkkeiden syönnin monestakin syystä, mutta mietityttää että palautuuko se "oma luonnollinen" serotoniinitaso takaisin vai onko tuo keinotekoinen tehnyt sille jotain pysyvää haittaa?
Tiedän hyvin että niitä vieroitusoireita kyllä tulee vaikka lääkärithän aina sanovat ettei ssri.t aiheita vieroitusoireita, niin mullekkin on sanottu. Tai ehkä ne on sitten lopetusoireita joita sain kyllä silloinkin kun merkkiä vaihdettiin.
Olen näistä aiheista etsinyt tietoa ja kysellyt lääkäreiltä ja hoitajilta ja aina on samantyyliset vastaukset: kyllä niitä lääkkeitä kannattaa syödä, ja eihän ne esim. hikoilu, väsymys tai kadonneet seksihalut tai se että kun syö lääkkeitä viihtyy paremmin kotona itsekseen eikä edes halua "liittyä" normaaliin elämään, siis että eihän nuo ole kunnon syitä lopettaa lääkitystä.
No eipä tietenkään heidän mielestä, ja vielä aina se sama: täytyyhän diabeetikonkin lääkitä itseään joka päivä. Nii-in, no sehän onkin sama asia kuin mielialalääkkeet!
Ja silti kun mietin omaa masishistoriaani, niin parhaiten minua on auttanut läheisten tuki ja ajatusmallien muuttaminen. Ja nyt tuntuu että olen siinä pisteessä että jos jatkan lääkkeiden syöntiä, en ikinä pääse oikeisiin tunteisiini kiinni tai halua kunnolla kodin ulkopuolista elämää.
Tuntuu että lääkkeitä tuputetaan ensimmäisenä vaihtoehtona ongelmiin ja vaikka myönnänkin että niistä aivan alussa olikin apua, en koe että ne enää auttavat, pikemminkin pitävät minut kotona jumittamassa kun en niiden kanssa koe kauheasti tarvetta tai halua olla muiden seurassa.
Ainoa mikä pelottaa, on tuo että ovatko aivoni jo liikaa tottuneet kemialliseen serotoniiniin? Ja sekin ärsyttää kun kerran lääkkeitä määrätään serotoniinin vajaatoimintaan, niin miksei niitä pitoisuuksia ennen lääkitystä mitata? Eihän sellaista silloin tule kysyneeksi kun hakee apua.
Plääh.. tulipahan avauduttua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ole kemiallista serotoniiniä vaan se aivojen oma tuotos, joka ei karkaa mihinkään tuon lääkkeen vaikutuksesta. Lääke ei muuta mitään muuta aivoissa kuin estää serotoniinin katoamisen.
Itselläni nyt 30 mg päivässä annos.
30mg päivässä, mutta mikä lääke, sehän riippuu ihan siitä!
-itse olen ottanut 450mg lääkettä päivässä!
-lääkkeen nimi on aurorix, eli ei kuulu ssri-lääkkeisiin
citalopram on se lääke jota otan nyt 30 mg päivässä.
Kuka lääkäri sanoo, etteivät SSRI:t aiheuta lopetusoireita? Oletko ymmärtänyt väärin: jospa onkin tarkoitettu, etteivät SSRI:t aiheuta riippuvuutta. Jotkuthan pitävät "riippuvuutena" sitäkin, etteivät viitsi sietää pienintäkään epämukavuutta olossaan, mikä tulisi lääkkeen lopetuksen oireyhtymänä vastaan.
Eivät lääkkeet ole mitään "kemiallista serotoniinia" (tottakai serotoniini sinänsä on kemiallista) eivätkä vie aivoihisi mitään serotoniinia, mitä siellä ei jo olisi.
Kirjoituksesi on hieman kyyninen. Vakavasti masentuneet nimittäin tarvitsevat masennuslääkkeitä. Ne eivät ole estäneet heitä käsittelemästä ongelmiaan terapioissa joskus jopa vuosikymmeniä eivätkä terapeuttiset menetelmät mitään ratkaisevaa apua heidän sairauteensa ole tuoneet (tosin usein muuttavat suhtautumista siihen). Niinpä on aivan oikein sanoa, että jotkut todella tarvitsevat masennuslääkityksen samalla tavalla kuin diabeetikko tarvitsee omansa. Se, tarvitsetko juuri sinä, on tietenkin omassa harkinnassasi.
Sekin pitäisi osata ottaa huomioon, että useimmiten lääkitystä ollaan lopettelemassa juuri siksi, että se on tehonnut ja tuntuu turhalta. Tähän ansaan ei pidä vakavaa masennusta sairastavien mennä.
Kiitos, aloittaja, kun avauduit kertomaan. Olen itse miettinyt ihan samoin! Olen käyttänyt ssri:tä vuodesta 1998 joka päivä, samalla pienellä määrällä. Tajuan myös, että olen jotenkin tunnepuolelta välinpitämättömän turta ja seuksuaalisuus katosi juuri noilla main, kun olin lääkettä jo vähän aikaa käyttänyt. Toisaalta hyvä, etten kaipaa fyysistä läheisyyttä, kun ei ole elämänkumppaniakaan; tavallaan lääke helpottaa elämää tuollai! Ironista. Myöskin lääkitys pitää minut kuosissaan eli normaalipainoisena, sillä fluoksetiinilla on minuun ruokahalua vähentävä, hillitsevä vaikutus. Samaa lääkettähän käytetään myös bulimiaan ja pakko-oreiseen luonteeseen.
Samoin olen kokenut, etteivät lääkärit tiedä, voiko käyttää ns. hautaan asti. Itse olen näin pitkän ajan jälkeen alkanut pelätä lopettamista! Käsittääkseni se olisi niin iso muutos, ettei kannata edes yrittää. Myöskään en usko pysyväni auttavassa tasapainossa.
Hieno on kirjoitukses, pisti miettimään. Meitä on monta.
joo, itekki syöny ssri lääkkeitä ekan kerran alotin seronil nimisen lääkkeen kai 12 vuotiaana ja sit lopetin ja alotin uudestaan ja nyt viimiset 4 vuotta syöny cipralexia.
Kyllä käyyny itelläki mielessä että mitähän pitkäaikais vaikutuksia noilla voi olla, mutta itellä tuntuu olevan pakko syödä niitä että pysyy pää kasassa.
Mutta, sen nyt ainaki voin sanoo että nuo on mua auttanu ihan hitosti, ja noihi lääkkeihin ansiosta oonki pystyny elää iha normaalisti, eikä oo millää tavalla muuten vaikuttanu muhun ku auttanu, ja iha oma itteni oon ollu ja asiat kiinnostanu jne.
Mulla siis se mihin syön tota on se että pää tuppaa menemää iha jumiin(sellasta aivosumua), muisti ei toimi, tuntuu etttei kykene ajattelemaa vaa pää on iha jumiss 12 vuotiaasta asti kärsiny pakko oireista.
Ainut haittavaikutus (jonka oon huomannu) on että humalapäissään ei meinaa stondata, ja vähän heikentyny potenssi ehkä muutenki.
Seksihalut ei kyllä oo menny mihinkää :P
Kyllähän se toki ottanu pari kertaa päähä ku jonku helmen muijan löytäny baarista ja sit ei oo vehkeet toiminukkaa...
Mutta toisaalta jos e ois alkanu tuota syömään oisin nii pää jumis ettei musta ketää naista ois hommmaamaan.
Ite siis en oo mitää terapiaa saanu, ja pidänki sitä aika tyhjänpäiväsenä lässytyksenä, tai siis ainaki mulle.
njoskus käyny pari kertaa psykiatrilla ni enemmän seki lässytti vaa ja minä' kuuntelin, hyvä jos suunvuoroo sai xD
nii ja toi mun annos kai suht pieni cipralex 10mg 1 kerran päivässä