Röyhkeä johtaja

USA:n yliopistojen tutkimuksen mukaan röyhkeys ja epämiellyttävyys auttavat miestä uralla. Johtajaksi valitaan häikäilemätön, häpeämätön, moraaliton, inhottava, epäystävällinen, tyly, kiero, nälvijä, epäoikeudenmukainen, yhteistyökyvytön, alaisilleen ja yhteistyökumppaneilleen huutava jne. Johtaja, jolla on kaikki nämä ominaisuudet eikä alkeellisintakaan johtamisen ammattitaitoa, jatkaa nyt "menestyksellistä" uraansa muualla. Jo oli aikakin, suurin osa alaisista teki omat johtopäätöksensä lähtien muualle yksi toisensa jälkeen.
2233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Talouselämässä oli tanoin entisten alaisten määritelmänykyisestä metsäyhtiön johtajasta: Sika herrojen vaatteissa.

Käytännön kokemus osoittaa USAssa tutkitun päivänselviä asioita. Helsingissä huomattiin tutkimuksessa, että kaupunkiin on klo 7-8 enemmän liikennetä kuin kaupungista pois.

Äänestä

Juu, Naantalis varmaan jatkuu sama homma! Hellurei ja tsemppiä sinne!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sikailija menestyy! kirjoitti:

USA:n yliopistojen tutkimuksen mukaan röyhkeys ja epämiellyttävyys auttavat miestä uralla. Johtajaksi valitaan häikäilemätön, häpeämätön, moraaliton, inhottava, epäystävällinen, tyly, kiero, nälvijä, epäoikeudenmukainen, yhteistyökyvytön, alaisilleen ja yhteistyökumppaneilleen huutava jne. Johtaja, jolla on kaikki nämä ominaisuudet eikä alkeellisintakaan johtamisen ammattitaitoa, jatkaa nyt "menestyksellistä" uraansa muualla. Jo oli aikakin, suurin osa alaisista teki omat johtopäätöksensä lähtien muualle yksi toisensa jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu