Ihan kamalaa, olen ollut pitkä-aikaisessa parisuhteessa jo tovin, mutta nyt olen löytänyt jotain paljon kiinnostavampaa uuden opiskelupaikan myötä.
Olen korviani myöden ihastunut erääseen poikaan, joka muistuttaa hyvin paljon nykyistä poikaystävääni.. Samalla luokalla hän ei ole, mutta samaa alaa kylläkin opiskelee.
En tiedä kys. hlöstä mitään, kerran olen ohimennen kysynyt neuvoa jostain. En edes huomioi miestäni nykyään mitenkään, ajatukseni on jatkuvasti ihastuksessani. Haluaisin saada hänet kiinnostumaan musta jotenkin. Tämä on epätoivoista ja turhaa, tiedän, mutten edesomaa miestäni kohtaan ole tuntenut samoin pitkään aikaan...
Olen korviani myöden ihastunut erääseen poikaan, joka muistuttaa hyvin paljon nykyistä poikaystävääni.. Samalla luokalla hän ei ole, mutta samaa alaa kylläkin opiskelee.
En tiedä kys. hlöstä mitään, kerran olen ohimennen kysynyt neuvoa jostain. En edes huomioi miestäni nykyään mitenkään, ajatukseni on jatkuvasti ihastuksessani. Haluaisin saada hänet kiinnostumaan musta jotenkin. Tämä on epätoivoista ja turhaa, tiedän, mutten edesomaa miestäni kohtaan ole tuntenut samoin pitkään aikaan...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itselläni on hyvin kaukaa samanlainen tilanne. Erona se, että tunnen (periaatteessa entisen) ihastukseni toista kautta kuin opiskelusta ja olen myös ollut hänen kanssaan tekemisissä. Olen ollut monta vuotta yhdessä nykyiseni kanssa ja lähes kaksi vuotta sitten sain tietää ihastukseni olevan kiinnostunut. Olin kuin taivaassa häntä nähdessäni, kotona kiukkuinen enkä ollenkaan kiinnostunut avomiehestäni. Hänen halatessaan tai koskettaessaan ajatukset eksyivät ihastukseeni ja siitä seurasi kauheaa oloa ja lisää kiukuttelua.
Kävin muutaman kerran ns. treffeillä ihastukseni kanssa, vaikka en ollut käytännössä edes kunnolla selvittänyt välejäni avomieheeni saati sitten edes eronnut kokonaan. Se tunne tai kemia tai miksi sitä kutsuisikaan minun ja ihastukseni välillä, sitä oli, mutta en itse pystynyt täysillä näyttämään sitä. Olin ollut avomieheni kanssa niin kauan, että tuntui oudolta yhtäkkiä tuntea niin paljon jotain toista kohtaan. Pelästyin niitä sekavia tuntemuksia, en kestänyt stressiä ja jatkoin avomieheni kanssa, yhä ajatellen ihastustani.
Viime vuonna olin ihastukseni kanssa yhteydessä tekstiviestitse, en edes muista kaikkea sitä mistä ja mitä puhuimme. Kysyin kuulumisia, taka-ajatuksena kuitenkin jotain muuta. Hänkin oli tavannut naisen ja ilmeisestikin piti hänestä, niin ainakin sanoi. Minusta tuntui pahalta ja jopa itketti, mutta tukahdutin koko asian ja yritin keskittyä avomieheeni ja yhteiseen elämään. Seuraavana päivänä hän kysyi miksi otin häneen yhteyttä ja kertoi (väitti) ajatelleensa minua. Lopulta sain jotenkin puoliksi sanottua hänelle, ettei meistä mitään tulisi ja että olemme liian erilaisia.
Vielä nykyäänkin ajattelen usein ihastustani ja joskus koko juttu harmittaa niin paljon että suututtaa. Suuttumuksen puran tietenkin suoraan avomieheeni ja tiuskin myös muille. En haluaisi ajatella enää toista miestä, mutta en saa häntä poiskaan mielestä. Tiedän hänen melko varmasti seurustelevan tällä hetkellä ja se satuttaa. Ei sen pitäisi, mutta luultavasti asiat ja tuntemukset jäivätkin selvittämättä silloin. Helppohan se on sanoa ettei tästä mitään tule, mutta oikeat tunteet ovatkin sitten erilaiset.
Kuulostipas tutulta. Ihan kaikki meni juuri noin. Missä päin maailmaa tämä sinun elämäsi tapahtumapaikka on?
Ei pääkaupunkiseudulla, ei pohjoisessa, kuitenkin melko suuressa kaupungissa. Silti täällä kaikki ovat tuttuja jonkun kautta. Siltä ainakin tuntuu. Viimeisen vuoden sisällä nähty vain vilaukselta silloin tällöin, osittain johtuu ehkä välttelystäkin.
Ei tätä koko asiaa pitäisi enää edes ajatella, sain jo hetkeksi itseni ymmärtämään että tämä mies siirtyy kyllä elämässään eteen päin ja niin pitäisi minunkin keskittyä olennaiseen. Joku pieni kääpiö sisälläni tuntuu vain välillä huutelevan hänen peräänsä ja haluaa minun epäröivän nykyistä suhdettani. Toisaalta eipä tässä kehumistakaan ole, ero on käynyt mielessä ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten ja sen jälkeen lähes jokaisen riidan ja erimielisyyden yhteydessä.
Vilaukselta näkeminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta kiva nähdä, mutta toisaalta tietää heti kuinka paljon toinen taas tuleekaan pyörimään ajatuksissa.
Keskittyä olennaiseen ja siirtyä eteen päin. Jos se olisi noin helppoa niin varmaan näin olisikin käynyt.
Edelleen kuulostat hyvin tutulta, mutta luulenpa, että viittaat tuossa kaupungin olevan joko Tampere tai Turku. Emme siis ole samalla tapahtumapaikalla.
Kyseessä ei ole kumpikaan mainitsemistasi kaupungeista. Mutta oma "kertomukseni" voi kuulostaa tutulta monen mielestä. Jotkin asiat voi vääntää sopimaan omaan menneisyyteensä. Eihän sitä silti koskaan tiedä, mutta silloin ymmärsin hänen puheistaan olevani hieman väärä ihminen hänelle. Ehkä annoin sellaisen kuvan itsekin tai uskottelin ettemme sovi yhteen. Olin silloinkin hieman hukassa itseni kanssa ja se on huono tilanne yrittää olla täysin oma itsensä, olisikin pitänyt kysellä hänestä enemmän. Jälkeen päin tuntui että minä olin se josta hän kyseli ja kaduttaa etten tuonut oikeaa kiinnostustani esiin. Tai yksinkertaisesti olisi pitänyt olla hetken aikaa ihan vaan yksin.
Yksin hetken aikaa, se olisi ollut oikea ratkaisu. En minäkään tarpeettomasti sellaisen "oman ajan" aikana ahdistelisi.
Huvittaa vaan jos kumpikin vielä miettii, entä jos, mitä jos, olisi pitänyt jne. Kaipa se jotakin tarkoittaa.
Totta, huvittavaa. Mutta en usko hänen miettivän enää mitään. Hymyä huuleen vaa, vaikka feikkaamalla kuten törmätessämme.
Mietin minä ainakin. Ei ole tarvinnut paljoa hymyäni feikkailla, nähdessäni tuntuu vaan siltä.
Se hymyilykin on kaksipiippuinen juttu. :) Hymyilen ihan aiheesta, mutta todellisuudessa tekisi mieli purskahtaa itkuun. Hän saa minut edelleenkin hymyilemään, mutta teen itse itsestäni surullisen.
Oletko kertonut hänelle suoraan tuosta mitä tunnet? Vai vihjaissut vain hieman että ehkä kaikki ei ole aivan parhaalla mahdollisella tavalla? Hänen näkemisensä saa aina minut hyvälle tuulelle, joskus vaan tajuan sitten ettei kannata haaveilla suhteessa olevista.
Näemme harvoin, jos nykyään lainkaan. Hän ei tiedä nykyisistä tuntemuksistani, annoin viime vuoden lopulla hänelle sellaisen kuvan etten haluakaan mitään. Ainakin uskon niin ja niin antoi hänkin.
Samoin, harvoin minullakin näkeminen, ei ole montaa kertaa nähty tämän vuoden puolella. Haluisin nähdä kuitenkin useammin, vaikkei mitään suhdetta ikinä tulisikaan, mutten kehtaa tuppautua. Miksi muuten annoit sellaisen kuvan ettet haluaisikaan mitään?
Lähinnä sen vuoksi, että hän silloin tapaili erästä ja siinä kun tuli asioista juteltua (tekstiviestitse), sain sellaisen kuvan ettemme sovi yhteen. Silloin ajattelin, että parempi antaa olla. Olihan hän löytänyt jonkun, joka ilmeisesti miellytti sekä sisäisesti että ulkoisesti ja oli minua "menevämpi".
Koko juttu kuivui muutenkin jotenkin kasaan, mutta tunteet jäi. Hankalimman siitä teki ja toisaalta tekee edelleen se, että liikumme toisinaan paljon samoilla suunnilla ja sen vuoksi törmääminen on melko todennäköistä. En ole sanaakaan hänen kanssaan vaihtanut viime vuoden lopun jälkeen, joten ne ns. törmäilytkin ovat lähinnä sellaisia vilahduksia.
0=