Niin totta, kun pystyn puhumaan

Vanha massikka

Köyhällä ei ole varaa edes kunnon tukiin

Eniten apua tarvitsevien on usein vaikea saada sitä sosiaalitoimistosta, kertoo tuore tutkimus.
Sosiaalityöntekijöiden mukaan moni niukoilla rahoilla sinnittelevä saisi asiansa oleellisesti parempaan kuntoon 150-500 euron kertasummalla.


Onko Suomessa liian vaikea saada sosiaalitukia?
Jo sosiaalityöntekijän puheille pääseminen voi olla asiakkaalle ylivoimaisen työlästä.
Useat tutkimukseen haastatelluista kertoivat luopuneensa esimerkiksi toimeentulotuen hakemisesta, vaikka sitä tulojen perusteella olisi ollut mahdollista saada. Taustalla oli kokemus, että tukea saadakseen on selvittävä raskaasta byrokratiasta ja paperisodasta.
Sosiaalityöntekijät vahvistavat tutkimuksessa, että sosiaalietuuksien alikäyttö on yleisempää kuin niiden ylikäyttö. Heidän arvionsa mukaan moni niukoilla rahoilla sinnittelevä saisi asiansa oleellisesti parempaan kuntoon 150-500 euron kertasummalla.
Tampereen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa haastateltiin 16 yksinhuoltajaäitiä, 19 yksin elävää miestä sekä 20 pienituloista vanhusta. Tutkimuksen julkaisi Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Tutkimus sähköisenä osoitteessa http://www.kaks.fi

4

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työn raskaan raataja

      Työ on parasta sosiaaliturvaa, myös Pohjois-Karjalassa. Eli hop vaan työnhakuun hopi hopi!

      • Kuukauden törppö

        Työnhausta ei saa palkkaa..! Se on kokopäiväistä ja turhauttavaa, jatka sinä vaan siinä suojatyöpaikassasi jonka oot sukulaissuhteilla tai muilla suhteilla saanut. Sosiaaliturvaa ei ole vaikka olet töissä, etkö tiedä minne eläkerahasi haaskataan..? Kantsii miettii meneekö ensikesänä Kreikkaan tai Portugaliin. Vai ottasikko jonkun muun maan joka ei nussi sosiaalirahojamme.. Sitä rataa työn raskaan raataja.;-) Saat vielä kuukauden puurtaja mittalin ja Halosen kättelyn. Näin sitä toiset on töissä toiset "mustalla listalla"


      • työn raskaan raataja
        Kuukauden törppö kirjoitti:

        Työnhausta ei saa palkkaa..! Se on kokopäiväistä ja turhauttavaa, jatka sinä vaan siinä suojatyöpaikassasi jonka oot sukulaissuhteilla tai muilla suhteilla saanut. Sosiaaliturvaa ei ole vaikka olet töissä, etkö tiedä minne eläkerahasi haaskataan..? Kantsii miettii meneekö ensikesänä Kreikkaan tai Portugaliin. Vai ottasikko jonkun muun maan joka ei nussi sosiaalirahojamme.. Sitä rataa työn raskaan raataja.;-) Saat vielä kuukauden puurtaja mittalin ja Halosen kättelyn. Näin sitä toiset on töissä toiset "mustalla listalla"

        Sanonpa vain että aika pihalla pitää olla, jos luulee että kaikki työt saadaan suhteilla. Pistää vaan hakemusta niin kyllä se nappaa, missähän maailmassa oikein elät? :D

        Enkä ymmärrä miksi työnhausta pitäisi erikseen saada palkkaa, voithan ajatella että se työttömyyskorvaus on se palkkasi työnhausta. Ihme reppanoita todellakin pyörii kotimaakunnassani. Surullista melkeinpä.


    • Kuukauden törppö

      Nimenomaan ollaan pihalla.Kyllä tässä jo kaipaisi lämpimiin ja siistiin sisätöihin.;-).. Ihan tässä maailmassa elän, työnhaku on kovaa puuhaa semmoisilla alueilla missä töitä ei ole..! Turha Jeesustella muille.! Jos sulla on työpaikka ole iloinen siitä. Tuohan kertoo kaiken kukako se sitten onkin se "reppana" asenteensa puolesta..! Jos työttömät v.i.t.u.t.t.a.a. vaihda paikkaa työtömän kanssa, siihen se ahisttus sultakin loppuu. Alkaa toisenlaiset murheet, ei siinä työttömiä kerkee miettiä, kun oma työpaikka on uupelossa..!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      93
      3213
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1787
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1647
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1480
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1457
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      409
      1354
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1270
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1127
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      344
      959
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      272
      946
    Aihe