Noin puoli vuotta sitten kohtasin tahtomattani erittäin juopuneen mieshenkilön, joka otti oikeasta ranteestani kiinni erittäin lujaa. Pääsin onneksi otteesta irti ja lähdin tietenkin äkkiä karkuun. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut varmaan jäädä viereen pällistelemään ja soittaa poliisit, sillä vielä puolen vuoden jälkeenkin ranteeni on kipeä kyynärluun puolelta. Nyt saan maksaa itse terveydenhuoltokäynnit ym.
Ranne ei ole muuten mitenkään kipeä, mutta voimaa vaativissa asioissa juuri tuonne kyynärluun distaalipäähän sattuu aivan mahdottomasti. En voi esimerkiksi tehdä ranskalaisia punnerruksia tai hauiskääntöjä salilla/bodypumpissa tai työssäni (olen hoitoalalla) nostaa potilaita kunnolla. Kipu tuntuu nimenomaan silloin, kun ranne on suorassa ja joudun käyttämään voimaa edellä mainitun kaltaisissa tilanteissa.
Hakeuduin lääkärin vastaanotolle kolmen kuukauden jälkeen, kun ranne ei ollut parantunut. Ranteesta otettiin röntgenkuvat, mutta tietenkään mitään luumurtumia ei näkynyt. Nyt odottelen kutsua käsikirurgian poliklinikalle. Olivat kadottaneet lähetteeni, joten olen joutunut odottamaan kutsua enemmän kuin normaalisti.... Pelkään, että aikaa on tuhraantunut liikaa...
Onko ketään muuta, jolla olisi samankaltaisia oireita? Onko käsi parantunut? Miten hoidettiin? Vai pitääköhän minun vain menettää toivoni, ettei ranteeni ole enää koskaan kunnossa...? :S

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pääsitkö käsikirurgille? Mitä sanottiin ja tehdäänkö sulle jokin toimenpide siihen ranteeseen? Mulla on kai jokin ligamentti repeämä ranteessa ja olen menossa magneetti-artrografiaan.
minulla ei ranne myöskään parantunut itsestään kun olin sen urheilussa rikkonut. minulla homma eteni niin että ensin kirurgian poliklinikalla tarkastettiin käsikirurgin toimesta käsi ja minut ohjattiin röntgeniin. röntgen kuvissa ei löytynyt mitään erikoista, joten minut laitettiin magneettikuvaukseen. magneettikuvissa oli jotain häikkää ja minut laitettiin käsileikkaukseen päiväkirurgisena toimenpiteenä. nukutuksessa tehtiin tähystysleikkaus ja sieltä löytyi LT-ligamentin ruptuura tai joku vastaava :) sitä ei voi käsittääkseni korjata tähystysleikkauksena ja nyt olen jonossa toiseen leikkaukseen...