Saabia ei kannata yrittää vaihtaa tällä hetkellä. Kävin kahdessa liikkeessä ja molemmissa oli sellainen henki, että pitää odotella tilanteen selviämistä. "Ilmaiseksi" eli noin Fiat Punton hinnalla kaupat kyllä tulisi. Odotellaan sitten.
Ei vaihtoa
omistaja -05
30274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Hopö höpö. Pelkästään sähköpostilla kyselemällä saa Saabiin hyviä vaihtotarjouksia lähes liikkestä kuin liikkeestä. Vähän ajetuista Saabeista on tällä hetkellä pulaa, ei hyvityshintoja laskevaa ylitarjontaa kuten monella halpismerkillä näyttää olevan.
Vaihto uuteen toisen merkkiseen ja Saabia ei olisi otettu lainkaan vaihdossa. Arvo olisi pitänyt olla käsittääkseni 3-4k€.
Kolme vuotta vanhojen Saabien hintapyynnit ovat samaa luokkaa Auriksen kanssa. Ei ole mitään järkeä antaa sellaista vaihdossa Punton hinnalla.
Myy itse suorilla entinen ja osta uusi käteisalennuksineen.
Saabia ei kukaan ole halunnut ottaa vaihdossa vuosikausiin, tänä päivänä Saabista ei pääse eroon kuin Kuusankoskelle viemällä. Onneksi itse pääsin Saabeista eroon aikanaan, kärsitty tappio oli huomattava mutta onneksi aika parantaa....
Miksi vaihtaa -- muuta kuin uuteen Saabiin tai uudenkarheaan Saabiin. Ei Saabista auto parane !
Lähinnä ajattelin että 05 mallia vailla oleva saattaa ajella vanhemmalla Saabilla. Tämä 05 tyyppi taas hakee uudempaa vuosimallia.
Onneksi Saabistit eivä ole yhtä tyhmää porukkaa, kuin esim. Toyotistit, jotka tukkivat Fukushiman katastrofin jälkeen Toyota-myyjien puhelimet kyselemällä hätääntyneenä Toyotiensa jälleenmyyntiarvon perään. (kyllä, näin todella tapahtui) Mahtoi olla kauppiailla hauskaa ja taisispa jokunen pienempi myyjä tehdä hyvän tilin, Toyotan omistajien typeryydellä. ...minä ainakin olisin tehnyt ;)
Tuo on jo halpamaista hädänalaisten typerysten huijaamista. Täytyy muistaa että jos on kauhalla annettu niin ei voi ämpärillä vaatia.
Emme millään voi ottaa epäkurattia tavaraa ylihintaan vaihdossa. Saab ei ole epäkuranttia siksi, että se olisi autona huono. Epäkuranttia se on, koska sille ei ole kysyntää tällä hetkellä. Itse asiassa jo pari viimeistä vuotta Saabit ovat löytäneet erittäin huonosti uusia ostajia. Kaupat ovat olleet pääasiassa sellaisia, että vaihdossa on tullut vanhempi Saab.
Eiköhän teikäläisen kommentin takana ole puhdas ammattitaidottomuus. Jos halli täynnä pitkäksi hyvitettyjä vaihdokkeja tuppaa kierto jäädä huonoksi merkistä riippumatta.
Itse asiassa Saab on helppo myytävä. Aina menneet kaupaksi juuri kertomallasi tavalla hyvällä katteella.
Autokauppiaat ovat kanssasi erimieltä:
"Omistajasotkuista ja epävarmoista tulevaisuudennäkymistä huolimatta muutaman vuoden ikäinen vaihto-Saab on yhä helppo myydä. GM:n luovuttua Saabista sitä tuo maahan nyt Saab Automobile Finland Oy.
- Yleensä Saab vaihdetaan toiseen Saabiin. 2-3 vuotta vanhana ja noin 100 000 kilometriä ajettuna se ei edelleenkään ole sen vaikeampi myydä kuin vaikkapa toinen ruotsalaismerkki, Volvo, sanoo maan suurimman vaihtoautoliikkeen. Eikä niitä tarvitse myydä hinnallakaan, sanoo Rinta-Jouppi Oy:n Helsingin paikallisjohtaja Markus Mäki.
Arvaa kumpaa uskon? Omia johtopäätöksiään vetelevää keskenkasvuista näppylänaamaa, vai yhtä maan suurimmista autokauppiaista? Hmm... tää on todella vaikea valinta :)
Eipä merkkimyyjä autoansa uskalla haukkua. Tai tässä tapauksessa kertoa totuutta. Laita muuten linkki niin näemme kuinka uutta "tietoa" tämä on.
Kirjoita edes omalla nimimerkilläsi. Toisen nimimerkillä kirjoittelu ja vastaaminen on todella alaarvoista.
Ei Saabin eikä minkään muunkaan automerkin haluttavuus miksikään muutu alle vuodessa. Merkki on tehnyt kuolemaa jo monta vuotta, eikä sillä ole ollut mitään vaikutusta mekin haluttavuuteen vaihtoautona. Ainoa vaikutus on se, että tällä hetkellä uuden Saabin tilaukset ovat jäissä. Se lisää osaltaan käytettyjen haluttavuutta.
Miksi tuosta pitää vielä vängätä, kun pieni vilkaisu käytettyjen Saabien hintapyyntöihin kertoo, että Saabien haluttavuus on pysynyt muuttumattomana? Odotankin nyt sinun linkkiäsi, jossa uutisoidaan, että Saab ei olekkaan haluttu vaihtoauto. Mikään tämän ketjun aloittajan pöytälaatikkotarina ei todista yhtään mitään. Se on vain väite, niinkuin se, että maapallo on litteä ja kuu on juustoa.
Mihinkäs tämä linkki hävisi? Onneksi se oli Googlen välimuistissa. Siis tämä oli vuoden vanha juttu.
http://www.iltalehti.fi/autotestit/2010101112466781_at.shtml?ref=kn
Joku oli ilmeisesti ilmoittanut sen asiattomalksi viestiksi. Mutta siis nämä arviot Saabin jälleenmyyntiarvosta ja tulevaisuudesta olivat viime syksyltä. Todella naurettavaa laittaa sellaisia tänne uusina.
PÄIVÄN VITSI:
"Ei Saabin eikä minkään muunkaan automerkin haluttavuus miksikään muutu alle vuodessa. Merkki on tehnyt kuolemaa jo monta vuotta, eikä sillä ole ollut mitään vaikutusta mekin haluttavuuteen vaihtoautona. Ainoa vaikutus on se, että tällä hetkellä uuden Saabin tilaukset ovat jäissä. Se lisää osaltaan käytettyjen haluttavuutta."
Totta on että hinnat on pudonneet.
Tämäkin n. 4 vuotta karvalakki Saab 9-3 pyyntö on vain 25 tEur, uuden hinta on sentään 30tEur. On siinä hinta saanut kyytiä !
http://www.toyotaitakeskus.fi/vaihtoautot_3_esittely.aspx?vid=YGZ285&cid=1111
Eiköhän sillä lähde!
nimittäin se joka otti tuon pitkänä sisään.
Juu, se pudonnut 5 tonnia on melkein sama hinta, jolla lähtee tänä päivänä uusimman mallin Corolla häkkimyymälästä. Ylitarjonta pudottaa eniten vaihtoautojen hintoja. Vanhempi C5 ja vanhemman korimallin Avensis ovat tämän hetken suurimmat pudottajat
Riippuu vähän kunnosta ja kilometreistä. Kymppiä siitä ei sa keneltäkään.
Täällä yritetään jatkuvasti myös siirtää negatiiviset uutiset alas ettei totuus paljastuisi.
Saabien arvo laskee muutenkin silmissä.
perjantaita
romahtaa
jo nyt nollissa
Saisin nytkin Aerosta kunnon voiton. Vaan en myy kun tuo woima puhuttelee..
En kans ymmärrä että miks se SAAB tarvis vaihtaa toiseen merkkiin. 100% varmuudella sais huonomman tilalle. Joten ei paljo tarvi stressata. Koittakaa keksiä vähän jotain järkevämpiä juttuja.