Toivotonta!

En nyt keksi että minne tästä paskasta menisi purkautumaan, joten päätinpä kirjoittaa sitten tänne.Enää en kehtaa kavereillekkaan tästä valittaa, kun tilanne jo jatkunut liian kauan.
Olen yksinhuoltaja ja poikani on alle vuoden ikäinen, hänen isänsä ei ole ollut koskaan kuvioissa mukana ollenkaan. Viime keväänä tapasin ihanan miehen, jonka kanssa aloimme tapailla. Hän ei ollut mitenkään erityisen komea vaan ihan tavallinen ihminen, joka sattumoisin pitää samoista asioista kuin minä, kannattaa samoja arvoja kuin minä ja olisi muutenkin ollut aivan täydellinen minulle. Luulin jo, että seurustelumme oli menossa vakavampaan suuntaan, kun ykskaks hän lopettaa yhteydenpidon, eikä vastaa minun viesteihini. Parin viikon hiljaisuuden jälkeen hän soittaa, pyytää anteeksi ja ilmoittaa muuttavansa pois kaupungista, myyvänsä talon jne. Hän ei ollut saanut potkuja eikä uutta työpaikkaa, hän päätti vaan lähteä,koska ei kuulemma viihdy tässä kaupungissa.
Tästä on nyt noin kuukausi, enkä unohda tuota ihmistä.
Ajattelen häntä päivisin silloin tällöin, illalla ja aamulla.
Yritin unohtaa koko kusipään, poistin hänen numeronsa, poistin hänet facebook-kaverilistaltani.. Poissa silmistä ei näköjään olekaan poissa mielestä.
Miten siis pääsen tästä toivottomasta ihastuksesta eroon??Unohtuuko ukko uudella? Kokemuksesta tiedän, että saatan velloa näissä tunteissa hyvin pitkään sitä kenellekkään paljastamatta.
4191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tyyppi ei sanonut, että ei viihdy sinun kanssasi, vaan kiertoilmaisun kautta: ei viihdy kaupungissa. Mikäänhän ei estä seurustelua kahden kaupungin välillä, jos kiinnostusta riittää. Jos olisi välittänyt sinusta, olisi pyytänyt mukaan jne. Toiseen kaupunkiin muutto ei ole este seurustelun jatkumiselle.

Koska tyyppi on lopettanut yhteydenpidon ilman mitään selittelyjä ja lähtenyt paikkakunnalta, hän on löytänyt toisen eikä kehtaa sitä sinulle sanoa. Näin se vaan on, että miehet on henkisesti heikompi astia, ja suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä löytyy aika harvoista yksilöistä joten - hyvä kun pääsit eroon, oikeasti onnittelen sinua.

Kyseessä on tyyppi, joka pitää yhtäaikaa lämpimänä montaa naista, jotka eivät vaadi mitään. Voi olla että kun onni ei suosikaan siellä naapurikaupungissa, niin palaa taas sinun luoksesi, kun muistaa että sinä jäit kaipaamaan, etkä vaatinut mitään, ei edes selityksiä. Älä ota häntä takaisin, sillä kynnysmattona pidetään vain niitä, jotka ovat tarpeeksi epätoivoisia. Epätoivoinen ei vaadi toiselta ihmisarvoista kohtelua, vaan suostuu kaikkeen saadakseen epätoivoisesti kiintymystä joltain. Miehet pyörittävät niitä naisia, joiden kanssa se onnistuu, ja jotka suostuvat hiljaa siihen, että toinen häipyy kuvioista ja palailee taas, kun tarvii seuraa ja toinen nainen on heittänyt mäelle kyllästyttyään tuollaiseen kohteluun.

Ilmeisesti tässä miehessä on kuitenkin ollut myös negatiivisia ominaisuuksia, kuten meissä kaikissa? Henkisesti eroon pääsemiseksi voit yrittää mieltää tästä henkilöstä vain näitä negatiivisia juttuja. Minä pääsin eroon henkisesti exästä siten, että ajattelin hänen piereskelyään, nenän kaiveluaan ja v*ttumaista äitiään ja haisevia sukkiaan ja kaikkia niitä kertoja, kun hän on ollut huono sängyssä - kaikkia heikkoja hetkiä. Älä helli mitään omia toiveunia vaan ajattele mahdollisimman prosaallisia ja mieti, että hyvä kun pääsit siitä eroon, että tuli tilaa jollekin paremmin sinulle sopivalle. Ansaitset parempaa. Kunnollisen selityksen, miksi juttunne ei toiminut.

Äänestä

olet oikeassa, kiitos rohkaisusta!

Äänestä

Koita keskittyä nyt varmasti ihanaan poikaasi jonkin aikaa. Touhutkaa yhdessä pojan ja ystävien kanssa kaikkea, kun on paljon tekemistä niin luulisi tuollaiset jätkät unohtuvan! Ajattele asiaa näin; ilmeisesti hän ei ollut se oikea sinulle. Ansaitset parempaan kuin miehen joka vain häipyy. Mieti jos olisit ehtinyt esitellä poikasi hänelle (et ainakaan mainitse että olisit esitellyt) ja viettäny aikaa paljon kolmestaan, poika olisi varmasti nopeasti kiintynyt mieheen koska ei ole omaa isää koskaan "omistanut". Tällöin miehen lähtö olisi rankempaa kuin mitä se nyt on!

Olet nyt jonkin aikaan vain taas poikasi kanssa kahden. Sitten voit alkaa hieroa uutta tuttavuutta johonkin toiseen mieheen, missä ikinä nyt sulla siihe mahollisuus on (työpaikka, "bileet", chat yms yms) ja jos/kun ihastut toiseen tyyppiin, varmasti unohdat tämän tyypin joka vain häipyi ja tuolloin ajattelet että miksi ikinä uhrasitkaan aikaa hänen peräänsä jahkailuun!

Tilanteesi on varmasti ikävä, muttei toivoton! Toivon ihanaa ja rattoisaa syksyä sinulle ja pojallesi! :-)

Äänestä

minusta myös tuossa oli nyt kyseessä tavan auervaara. jos toisesta tykkäisi edes kaverimielessä,sanois vaikka et näkyillään,soitellaan tm. se teki selkäksi että kiinnostaa kun kilo kakkaa. eikun uutta matoa koukkuun joskus sitten.. :) mulla taas on päinvastanen tilanne. seukkaan jo viiettä vuotta ukonkans,joka on ihan "jees" muttei missään nimessä se oikea! meil ei ole mitn yhteistä. se ei tykkää lapsista,paitsi meiän yhteisestä tytöstä just ne pakolliset,ei elukoista,ei mistään mikä vois merkata mulle jotain. se vaan ei tee mitään sellasta et saisin OIKEESTI syyn potkasta ulos tästä sen. vaikka mulla on jo ikää ja pitäs tajuta ettei vaan toimi,sen pitäs olla syy..mutkun oon tossu. tarvisin joko likkakamun apua,tai laastarin... auttakaas minua mitä teen :"(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Roudrunnerhoney kirjoitti:

En nyt keksi että minne tästä paskasta menisi purkautumaan, joten päätinpä kirjoittaa sitten tänne.Enää en kehtaa kavereillekkaan tästä valittaa, kun tilanne jo jatkunut liian kauan.
Olen yksinhuoltaja ja poikani on alle vuoden ikäinen, hänen isänsä ei ole ollut koskaan kuvioissa mukana ollenkaan. Viime keväänä tapasin ihanan miehen, jonka kanssa aloimme tapailla. Hän ei ollut mitenkään erityisen komea vaan ihan tavallinen ihminen, joka sattumoisin pitää samoista asioista kuin minä, kannattaa samoja arvoja kuin minä ja olisi muutenkin ollut aivan täydellinen minulle. Luulin jo, että seurustelumme oli menossa vakavampaan suuntaan, kun ykskaks hän lopettaa yhteydenpidon, eikä vastaa minun viesteihini. Parin viikon hiljaisuuden jälkeen hän soittaa, pyytää anteeksi ja ilmoittaa muuttavansa pois kaupungista, myyvänsä talon jne. Hän ei ollut saanut potkuja eikä uutta työpaikkaa, hän päätti vaan lähteä,koska ei kuulemma viihdy tässä kaupungissa.
Tästä on nyt noin kuukausi, enkä unohda tuota ihmistä.
Ajattelen häntä päivisin silloin tällöin, illalla ja aamulla.
Yritin unohtaa koko kusipään, poistin hänen numeronsa, poistin hänet facebook-kaverilistaltani.. Poissa silmistä ei näköjään olekaan poissa mielestä.
Miten siis pääsen tästä toivottomasta ihastuksesta eroon??Unohtuuko ukko uudella? Kokemuksesta tiedän, että saatan velloa näissä tunteissa hyvin pitkään sitä kenellekkään paljastamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu