Nyt aloitetaan odotus

Anelmas

--- toinen vanhemmista (äidin oma tumman lilan värinen) orkideoistani alkoi kukan kasvattamisen. Toinen, se vanhin valkoinen, kuivui ulkotiloissa kesällä. Liian kuuma paikka ja kastelu unohtui moneksi viikoksi. Kiirettä piti :o)
Keikit kasvattavat lisää lehtiä.

9

325

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muatuska

      Eikö olekin hauskaa seurata kukinnan kasvua? Olin 4 päivää poissa ja olivat
      kukkavarraet venyneet monta senttiä.
      Heinäkuun alussa pensaan juurelle (pohjoisen puolelle) nakatut alkoivat
      kolmen viikon päästä työntää uutta kasvua ja kahta kukkavartta.
      Tämä on se, jonka viime vuoden toukokuussa toin äidiltäni TÄYSIN nuutuneena.
      Toista vuotta meni, ennenkuin toipui kasvamaan.
      Keiki työntää lehteä ja tummalila, joka on ollut sisätiloissa, kukkii kolmatta kuukautta,32 kukkaa yhdessä kukkavanassa (3 haaraa) ja nuppuja vielä
      aukeamassa.Tämän toin Lyypekistä v.2007.

      • AnelmaS

        Hienosti menee sinunkin orkideoillasi. Minulla ei ihan niin, mutta on kiva seurata niitä kuitenkin, kuten sanoit.

        Luulin, että sinne väliin tulee toinenkin kukkavarsi, mutta se olikin juuri, joita on tullut ainakin viisi tai enemmänkin, ja paksuja juuria, jotka näyttävät ihan vihreiltä, suurilta madoilta.

        Minullakin yksi oli kuoleman kielissä, mutta virkosi, kun oikein juotin sitä. On mukavaa, että keikeistä toinen on myös hyvin elinvoimainen. Se on tullut emoonsa, joka kukki aina runsaasti, yli kymmenen nuppua varsi.


    • Anelmas

      Olin kuukauden matkoilla, ja mieheni hoiti orkideat ja muutkin. Tällä kertaa kiitettävästi, yhtään ei kastelut pilalle. Kukkavana nousee jo 20 cm ja yrittää valoon päin. Pitäsisi antaa valohoitoa, jos löytäisin lampun.

    • epätietoinen59

      Nyt kun mullakin tekee kukkavartta niin tartteeko niitä lannoittaa näin pimeänä vuoden aikana?

    • Anelmas

      Äidin orkiedea kukki sitten koko viime joulun ajan. Nyt se on levännyt tähän asti, ja vasta nyt alkaa näkyä uusi kukkavana. Sitä odotellessa taitaa taas joulu tullakin.

      Toinen keiki on kuolemaisillaan, sen juuret eivät ole kasvaneet, kuten toisen. En ole vielä heittänyt pois, mutta huonolta näyttää. Voisiko sitä laittaa kokonaan veteen, että solut täyttyisivät, kun se näyttää niin kuivuneelta? Kenellä on tietoa tai kokemusta?

      • Onko se ihan "lötkistynyt" veltoksi? Laita se aivan lehdenpäitä myöten umpihuppeluksiin joka toinen päivä vaikka puoleksi tunniksi.Valuta hyvin ja kuivaa ne lehtihangat vaikka talouspaperilla hammastikun kanssa.
        Ja se kylvetysvesi sade-, järvi- tai muuta luonnonvettä, jossa ei ole kemikaaleja, kuten AINA vesilaitoksen vedessä.
        Milloin olet vaihtanut kasvualustan? Männynkaarnapaloja, puuhiilenpaloja, koivun nilaa siitä tuohen ja puun välistä n.1-2 cm:n kokoisina.
        Anna lannoitusta hyvin varovasti, esim.Pirkka-kukkaravinne puolet suositellusta määrästä.
        Ja toipumisen aikana pidä valoisessa mutta ei paahteessa.Tsemppiä;-)


      • Anelmas1
        timarni kirjoitti:

        Onko se ihan "lötkistynyt" veltoksi? Laita se aivan lehdenpäitä myöten umpihuppeluksiin joka toinen päivä vaikka puoleksi tunniksi.Valuta hyvin ja kuivaa ne lehtihangat vaikka talouspaperilla hammastikun kanssa.
        Ja se kylvetysvesi sade-, järvi- tai muuta luonnonvettä, jossa ei ole kemikaaleja, kuten AINA vesilaitoksen vedessä.
        Milloin olet vaihtanut kasvualustan? Männynkaarnapaloja, puuhiilenpaloja, koivun nilaa siitä tuohen ja puun välistä n.1-2 cm:n kokoisina.
        Anna lannoitusta hyvin varovasti, esim.Pirkka-kukkaravinne puolet suositellusta määrästä.
        Ja toipumisen aikana pidä valoisessa mutta ei paahteessa.Tsemppiä;-)

        Ei auttanut tehohoito, joten annoin periksi.
        Onneksi toinen keiki kasvaa ja on tosi voimakas. Näin sekin väri säilyy.


    • Anelmas

      Ei olut kukka vaan juuri, joten :o(
      Kuitenkin hengissä ovat --- vielä!

      • AnelmaS

        Mutta nyt nousee kukka! Se tulee saman lehden välistä kuin juuri, mutta ylempää ja on aivan eri näköinen, sileämpi. Taitaa taas tulla joulukukka...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe