on strategisesti loistava paikka esim. tiedustelutyyppiseen toimintaan. Minkä tahansa peiterakennuksen sisään voidaan helposti sijoittaa lähi- tai kaukotiedusteluun liityvää laitteistoa. Sitä voidaan tarvita mm. kaasuputken suojeluun tai muuhun Itämeren valvontaan liittyviin toimiin. Levittäytyminen ulkomaille käy parhaiten, kun vieras valtio hyväksyy saapumisen. Syyksi käy esim. "kylpylätoiminnan" aloittaminen...
Pookinmäki
NSA Finland
5333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No kauanpa kesti ennenkuin salaliittoteoria tuli tänne. Olin varma, että se tulee alle vuorokaudessa.
Taitaa olla kirjoittaja saanut lapsuudessa kuunnella aika rankkoja iltasatuja.
No toi on kyllä aika kaukaa haettua, mutta ei näissä asioissa kannattaisi liian sinisilmäinen siltikään olla. Ei kaikki ole aina sitä miltä näyttää.
Tarkistappa nyt äkkiä se lääkitys taas kohdilleen.. ettei vain olisi jäänyt pillerit aamulla ottamatta?
Hehee... Kyllähän nykyisinä tiedustelusatelliittien kulta-aikana tarvitaan tiedustelutukikohta Pookinmäelle... Ettei vain olisi lisäksi aikomus ryöstää Sapokan sorsilta leivät.
Yllättävää kyllä, kysymyksessä ei siis Kotka-palstan yleisilmeestä poiketen ole tällä kertaa Kotkan demarien tiedustelukeskus tai kaupunginjohtaja Lindelöfin salaa yksityissaunassaan laatima valeoperaatio.