Siinä se

Onko pidempi suhteemme tummatukkaisen miesystäväni kanssa ohi tai onko parannusta tulossa? Ero tai tauko nyt, mutta yhteyttäkin pidetään.
Mies vetäytyi. Hänellä nyt vaikeuksia muutenkin.Haluaako pysyä poissa elämästäni jatkossakin tai onko palaamassa?

Kiitos
256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hän on kovin pahoillaan ja loukkaantunut, pettynytkin, mutta en näe lopullista eroa vain taukoa, jossa hän haluaa miettiä ja antaa sinullekin aikaa ja tilaa miettiä, mitä todella haluat ja haluaako hän jatkaa. Kriisi on hyvä suhteen lujittaja ja todellisten tunteiden punnitsija se on kasvun paikka teille molemmille, josta voi alkaa uusi ja parempi aikakausi. Näen suhteen palautuvan ja rakentuvan pala palalta, kumpikin haluaa tosissaan yrittää. Olette molemmat olleet tunteidenne kanssa hukassa ja molemmilla on ollut epäluuloja toistansa kohtaan. Suhde on alkanut heikosti, mutta alatte pikkuhiljaa ymmärtämään toisianne, haluatte kumpikin rehellisyyttä ja haluatte luottaa toisiinne. Siltä teistä tuntuu nyt, mutta...

Luottamusta ei voi kovin nopeasti saada palautettua sinun pitää olla kärsivällinen. Toisaalta olet hyväksynyt hänen päätöksensä ja halunsa pysyä poissa, olet jopa hyvilläsi, kun olet saanut itsekin miettiä ja olla rauhassa. Näen, että suhde on rasittanut ja rasittaa sinua ja siksi ero on sinullekin nyt tervetullutta.

Kysy itseltäsi haluatko hänet tosiaan takaisin, se on kysymys, joka sinun on itsellesi selvitettävä. Onko tunteesi häntä kohtaan muuta kuin ystävyyttä ja haluatko itse jatkaa sitä niillä ehdoin vai haluatko täyden muutoksen. Olet mielessäsi haaveillut toisenlaisesta tulevaisuudesta, mutta et tiedä pitäisikö sinun luopua kaikesta entisestä, jossa kuitenkin on hyvät puolensa.

Hän on valmis jatkamaan, mutta hänellä on vaatimuksensa ja sinä itse et ehkä ole enää kovinkaan halukas entistä sidoksellisempaan suhteeseen, jossa voit joutua luopumaan jostakin sinulle hyvin tärkeistä asioista...se mietityttää sinua ja tekee olosi epävarmaksi...mieti hyvin tarkkaan, mitä haluat ja mikä on sen suhteen hinta.

Äänestä
  • Kiitos Sinulle tosi paljon viestistäsi. Pisti miettimään. Ja joitakin asioita vallan eri kantilta. Se on nyt kyllä inventaarion paikka. Tässä epävarmassa tilanteessa olen suojellut itseäni pettymyksen pelossa liialliselta tunteilulta ja yleensäkin jatkosuunnitelmilta. Vaikka toisaalta asiaa pohtii paljonkin, niin on asioita joita taitavasti sivuttaa. Pitää tässä nyt kyllä päivittää oma tunnetila, toiveet ja realiteetit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietityttää kovin kirjoitti:

Onko pidempi suhteemme tummatukkaisen miesystäväni kanssa ohi tai onko parannusta tulossa? Ero tai tauko nyt, mutta yhteyttäkin pidetään.
Mies vetäytyi. Hänellä nyt vaikeuksia muutenkin.Haluaako pysyä poissa elämästäni jatkossakin tai onko palaamassa?

Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu