Mistä johtuu, että neitokakaduni hilseilee kovasti? Siltä tuntuu lähtevän paljon höyheniä, vaikka mielestäni sen sulkasato oli jo aiemmin keväällä. Nyt kuitenkin isoja siipisulkiakin putoilee aika tavalla ja pikku-untuvaa on häkin ympäristö täynnä. Onko siis sulkasato alkanut vasta nyt/uudestaan?
Aloitin uudestaan antamaan "Feather Up" -valmistetta, jota tarjosin "sulkasadon" aikana. Lisäksi olen vähän useammin alkanut tarjota kananmunaa ja muutenkin monipuolisempaa ruokaa. Näin kesällä häkki on usein lämpimällä valvonnassa ulkona, ja usein suihkuttelenkin lintuni siellä.
Minulla on toinenkin neitokakadu, joka parhaansa mukaan yrittää alistaa toista. Niillä on joskus pientä nokkapokkaa, ja mielessä kävi, että ehkä ne ovat tapelleet. En kylläkään usko, että tappelussa lähtisi niin paljon höyheniä, koska tämä nahistelu ei tosiaankaan ole mitään hirveän pahan näköistä. Sitä paitsi linnut kyllä usein sukivatkin toisiaan ja nokittelevat ystävällisesti.
Hilse
1
384
Vastaukset
- -M-
Ei se sulkasato välttämättä kerralla tule, monetkin linnut varistelevat höyheniä vähän kerrassaan silloin tällöin. Esim. meidän koukkunokilla juuri tässä kevätkesällä lähtee enemmän höyheniä mutta etenkin isompia sulkia vaihtuu aika tasaisesti pitkin vuotta ja "pikkusulkasatoja" voi olla muulloinkin.
Onko hilse "oikeaa" hilsettä (siis ihosta irtoavaa) vai vaan murenevia höyhentuppia? Jos lintu on pudottanut höyheniä enemmän viikko-pari sitten niin juuri nythän ne uudet vasta alkavat puhjeta ulos suojaavista sulkatupista, jotka lintu sitten murentaa pois hilseenä. Häkin pohjalle voi tulla yhdellä ruoputtelukerralla melkoinen purukasa jos useita höyheniä on juuri sopivassa kasvuvaiheessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss845900Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243527- 1592049
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2281977Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1741741Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2821485Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571021- 671011
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.21990Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.109927