Meille tarvitaan sekä kokki- että saliharjoittelijoita koko alkavaksi sesongiksi, 8.10.-8.4. oman harjoittelujaksonne mukaiseksi ajaksi.
À la Mummo on hyvätasoinen Pohjois-Eurooppalaisten standardien mukaista ruokaa tekevä iltapainoitteinen ruokapaikka jossa ei ole ohjelmaa. Asiakkaistamme edellisellä kaudella oli noin 40% suomalaisia, 15% ruotsalaisia ja sitten tasaisesti holantilaisia, norjalaisia, brittejä. Kaiken kaikkiaan meillä oli asiakkaita 20 maasta, joten salipuolen ihmisillä pitää olla varmuutta esiityä muillakin kuin kotimaisilla kielillä. Keittiössä pärjää Suomi-Englanti-perus Espanja tasolla
Laittakaahan kuvallisia CV:itä tulemaan ja jaksoja jotka voisitte olla meillä, mutta vasta sen jälkeen kun olette kysyneet koulultanne voitteko lähteä ulkomaille ja oletteko oikeutettuja avustuksiin. Tarvitsen myös suositukset opettajaltanne että olette soveltuvia ulkomaille lähtijöiksi, elämä täällä on hieman erilaista.
Eläminen täällä maksaa hieman vähemmän kuin Suomessa, vuokrat riippuvat siitä kuinka moni jakaa huoneiston, kaikki asuvat kimppakämpissä, myös meidän normaalit työntekijät.
Jos kiinnostus heräsi, ottakaa imeessä yhteyttä [email protected] osoitteseen. Lueskelen sitten hakemuksia ja vastaan jokaiseen,
Kari / ravintolapäällikkö
Työharjoittelu Kanariansaarilla
Kari @ alamummo
0
399
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651792Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661189- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu16859- 81636
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92595- 45528
- 47505