Nuoria äitipuolia?

Täällä, mä olen 35 vuotias, ja mun miehen lapset ovat 25 ja 22 v, joille olen äitipuoli ja toinen vastuullinen aikuinen. Ei ole paljon eroa iässä, joten lapset kyllä tykkää, kun olen kuin kaveri heille, vaikka olenkin heidän isän vaimo, mutta kohtelevat minua kyllä äitinä ja tottelevat.

Taas tuo lissuttelija! Mikähän hänellä mättää, kun kaikki on täällä hänen mielestään lissuja??? Voiko hänen elämänsä olla todella noin kurjaa ja olematonta?

Onpas kumppaniehdokkaasi itsekäs, hänellä kun on jälkikasvua sen pitää riiittää sinullekin. Mitäs kun sinua alkaa vauvakuume viittä vaille viimhetkellä kovinkin polttelemaan, tai jos eroattekin 10 vuoden jälkeen ja jäit ilman lasta (mies tod. näk. vaihtaa tuoreempaan painokseen).

Miksi ihmeessä ei saanut suutaan auki lapsestaan ennenkuin vasta nyt? Et saanut tilaisuutta itse päättää haluatko koko paketin. Nyt olet jo tyyppiin kiintynyt.

Sori vaan mutta ei hyvältä näytä sinun kannaltasi, yksinomaan miehen ehdoilla olettee menneet ja tod. näk. meno jatkuu samalla tavalla, viis sinun toiveistasi/tarpeistasi.

Itse olen 22 ja aloin seurustelemaan nykyiseni kanssa vähän yli vuosi sitten ja hänellä on edellisestä suhteestaan vajaa 2-vuotias lapsi. Minulla ei tietenkään ollut asiassa mitään ongelmaa, hyvin lapsirakas kun olen :) Mutta, kieltämättä kyllä minuakin jälkeenpäin on paljonkin harmittanut että en koskaan saanutkaan sellaista perhe-elämää kuin olin aina toivonut...perhettä missä kaikki olisivat verisiteiltään samaa äitiä ja isää. Ja jotenkin olen huomannut, että naisten on vaikeampi suhtautua toisten naisten lapsiin kuin esim. miesten toisten miesten lapsiin..tapauskohtaistahan se on silti :) Meillä on jokatapauksessa mennyt hyvin ja ehkä vielä paremminkin nyt kun syntyi tämä yhteinen lapsi ja hänestä tulee olemaan paljon leikkikaveria tälle edelliselle kunhan tuosta kasvavat :) Mutta asian pointtina; minä hyväksyin toisen naisen lapsen, koska rakastan miestäni joka sattuu olemaan tämän lapsen isä...ja viaton se lapsi aina on, eikä hän koskaan voi valita vanhempiaan. Neuvoisin siis yrittämään ja jos alkaa tuntumaan mahdottomalta niin silloin kannattaa ottaa etäisyyttä ja ajatella asioita monelta kantilta. Mutta siihen, että mies ei halua enää enempää lapsia KENENKÄÄN kanssa, ei edes sinun, en osaa sanoa oikeen muuta kuin että itse en ikinä pystyisi olemaan sellaisen ihmisen kanssa..ja jos vielä tietää itse että sitä jälkikasvua joskus vielä haluaisi :( Tsemppiä kuitenkin näiden asioiden kanssa painimiseen, helppoja ne eivät ole, mutta ikinä ei itse kannata ryhtyä tekemään niistä ainakaan vaikeampia..ei muille eikä varsinkaan itsellensä :)

Tyypillä tarkoitin miestä, lasta en kommentoinut millään tavalla? Tarkoitin että 10 vuoden päästä vaihtaa nuorempaan painokseen, jolla ei niin vauvakellot kilkata...

Onhan sulla pari vuotta "aikaa katsella" mutta vaakakupissa ovat nyt lisääntymistarpeesi ja valmis paketti.

Joko se omakin perhe ja vauva-asia ei ole niiiiin tärkeä (jos miehesi lapsi on jo teini, kuinka syvän ystävyyden pystyt rakentamaan... riittääkö korvaaman oman lapsen), et osaa vielä päättää (katselet pakettia ja hampaankolossa kaihertaa), tai haluat sen oman perheen ja nostat kytkintä (seisot omien valintojesi takana, riidoissa ei silti tarvitse erota).

MInua hiertää ja pahasti että suhteenne alku on rakennettu peittelyille (puuttuu ne vaaleanpunaiset lasit jolla miestä katselet) ja että mies odottaa että hänen lisääntymistarpeensa ratkaisevat sinunkin halusi, mutta sinä päätät mitä tästä ajattelet.

Nyt olet kovin rakastunut, toivot ehkä että mies ei vielä tiedä mitä kanssasi haluaa ja muuttaa mielensä kun tarpeeksi taivuttelet... En luottaisi siihen ja sitten katkeroituisi "tuhlatuista" vuosista. Voi olla että valehtelet itsellesi.

Oletko suoraan kysynyt mieheltä osaako asettua sinun asemaasi, juuri nyt sinulla periaatteessa ikäsi puolesta olisi vielä kaikki edessäsi ja mahdollista.

Ihan oikeassa olet, meiltä vain puuttuu puhe yhteys näissä lapsi-jutuissa. Hän on aika huono puhumaan, enkä usko että hän oikein edes ymmärtää tunteitani tässä asiassa. Pitää yrittää vain jyrkemmin ottaa asia esille.

Kyllä tosiaan olen toivonut että hän muuttaisi mieltään. Hän on todella hyvä isä ensimmäiselle lapselleen. :( Ja sitä kautta ihmetyttää se että on itse parikymppisenä päättänyt alkaa isäksi, niin miksei 36-vuotiaana?

Tuo lapsiasia nousee jatkossa suurempaan roolin, kun vanhenet. Jos jatkatte yhdessä, rakastatko miestä niin paljon että luovut mahdollisuudesta saada omia biologisia lapsia. Serkkuni meni naimisiin miehen kanssa, jolla oli valmiiksi tehdyt lapset. Kun mies ei halunnut lisää lapsia, serkkuni otti eron muutaman vuoden päästä ja perusti perheen lapsettoman poikamiehen kanssa. Hän on nyt kolmen lapsen äiti.

Lapsiasia kannattaa keskustella ennen kuin jatkat suhdetta pidemmälle.

älä uhraa lapsia miehen takia. Mies ei ollut rehellinen alusta asti, vaikka on jo melkein nelikymppinen. Jotain toista miestä voit rakastaa ja hankkia lapset hänen kanssaan Vaikeaa mutta minäkin olisin tehnyt niin jos oma mieheni olisi sanonut ettei halua enempää lapsia kuin entisestä suhteestaan olevan. Onneksi oma mieheni kertoi heti tapaamisiltana että hänellä on lapsi ja että joskus haluaa lisää...

Minun miehelläni on aikuiset lapset, toinen on minua vanhempi, mies oli 17 v kun sai ekan. Nyt on valtataistelu kun tämä neitokainen alkaa hyppimään silmilleni, vaikka olen hänen äitipuoli ja ylempiarvoinen kuin hän.
Olen puhunut tämän tytön isälle, mutta hän sanoi ettei voi asialle mitään kun lapsi on aikuinen.Meillä on 5 v ikäeroa tyttären kanssa, ja hän ei ymmärrä kunnioittaa ja arvostaa isänsä uutta puolisioaan.
Toinen tytär on minua nuorempi, mutta osa arvostaa minua eikä hypi silmille, sillä jo aikanaan laitoin hänelle rajat.
Miten minun pitää kohdata tämä neiti nokkava, kun ei mikään puhe mene perille. Äipuolena mulla on suuri velvollisuuskin sopia asiat.
Olen sanonut ettei mua tarvi sanoa äidiksi eikä äitipuoleksi, siihen on vapaus valita, mutta kohdella tarvii hyvin.

Minä myös olen äitipuoli ja en tiedä miksi en ole vieläkään täysin hyväksynyt mieheni lasta. En koe olevani mustasukkainen mieheni lapsesta mutta jotenkin alan voimaan jo fyysisesti pahoin edellisenä iltana ennen lapsen tuloa. Koen hermostuneisuutta ja olen pahalla tuulella. Hassua sinänsä että olen aina rakastanut lapsia mutta en vaan voi jostain syystä sietää mieheni lasta. Tiedän että helpointa olisi lähteä lätkimään, jos homma ei kerta suju mutta se ei ole enää niin helppoa, koska meille syntyy kohta yhteinen lapsi. Tämä minun oireiluni on vain pahentunut raskauden aikana. Aluksi luulin että puran mieheni lapsen kautta kaikkea sitä mitä olen joutunut kestämään ex-vaimolta. Tiedän että olen ehkä lapsellinen mutta meillä suhde toimii hyvin ja rakastamme toisiamme kovasti mutta haluaisin selityksen miksi olen ahdistunut monta päivää vielä sen jälkeen kun mieheni lapsi on meiltä jo lähtenyt. Haluaisin tutustua lapseen ja touhuta sen kanssa mutta en vaan osaa lähestyä. En malta odottaa kun vauva syntyy ja pääsen elämään arkea pienen kanssa mutta ajatus siitä että joudun jakamaan oman kodin miehen lapsen ja oman yhteisen lapsen kanssa tuntuu mahdottomalta.!! Itse olen soppani keittänyt ja yrittänyt puhua ammattilaisen kanssa mutta en saa vastauksia. Tuntuu että en rakasta omaa miestäni silloin kun hänen lapsensa on meillä. Minut saa haukkua pystyyn, sillä tunnen pilaavani lapsen suhteen isäänsä. En siedä sitä että meillä saa tehdä mitä vain, lastenohjelmia katsotaan jopa 12 tuntia päivässä, mitään ei tarvitse tehdä oma-aloitteisesti ja kaikesta kitistään ja maristaan. Olen pyrkinyt asettamaan rajoja ja sanonut miehelleni että vaikka lapsi on hänen, niin meillä on yhteinen koti ja siellä pätee myös minun säännöt mutta ei auta, minun pitäisi kuulllemma ajoitta kotiaskareet niin ettei ne häiritse silloin kun tyttö on meillä. En saisi edes siivota viikonloppuisin kun hänen lapsensa on meillä ja koko ajan tuntuu että minun pitää olla varpaillani omassa kodissani ja vain mielistellä 5-vuotiasta. Kohta meillä yhteinen vauva ja silloin todellakin siivotaan silloin kun voi ja ehtii. Olen väsynyt ja varmaan hieman masentunutkin koska tuntuu että en jaksa.

Meillä miehen tenavat kateselee myös lastenohjelmia vaikka viikon yhtwen soittoon, ei mitään rajaa! Mun lapset sen sijaan eivät ole yhtä tohkeissaan lasten ohjelmista, kun laitoin rajat.
Ja muutenkin omani ovat asiallisia sekä oppivaisia hyvä käytöksisiä. Kovasti yritämme opettaa ja auttaa miehen tenavia, ja esimerkillä lapseni näyttää miten kaikki toimii ja menee, mutta minkäs teet, ovat niin kova päisiä.

Täällä äitipuoli 21v. oma lapsi 5v ja miehen lapset 16v. ja 10v. olen vuoden nyt yrittänyt tehdä kaikkeni hänen lapsiensa eteen. Minkäänlaista kiitosta mistään ikinä saamatta. Kun lapset menevät äidilleen niin siellä kilpaa haukutaan minua ja sitten saa taas aloittaa kaiken työn alusta. Nyt kun minun ja mieheni yhteinen ensimmäinen lapsi kuoli oli vanhin miehen lapsista vain että "minua ei kuule paljon hetkauta" ....... Olen ottanut jo niin paljon paskaa niskaan koko vuoden jaksaen koko ajan hymyillä ja olla tukena kuitenkin. Nyt riittää!

Hei,
ihanaa löytää täältä jotakin joka edes vähän vastaa omaa perhettä. miehelläni on myös lapsi edellisestä liitosta ja kaikki on mennyt hyvin enkä minä ainakaan koe asiaa mitenkään "turn-offina" (meillä ikäeroa 12v ja minulla ei lapsia). kaikilla on menneisyytensä. mutta nyt olen itse raskaana ja mies onkin sitä mieltä ettei "ole kyllä just nyt suunnitellu lapsia". fiilis on suoraan sanottuna paska. itse olisin valmis yhteiseen vauvaan... Apuja tarvitsisin minäkin :)

Mun miehen lapset ovat aikuisia, joten outo tunne olla heille äitinä! Meillä on ikäeroa noin 10 v ja tuntuu hassulta komentaa heitä ja kuria pitää ja kun he puhuttelevat minua äitinä niin sekin tuntuu omituiselta, kai siihen tottuu.

Eilen käskin tyttöä siivoamaan pöydän, niin heti laitto vastaan, kuvitteli että mun sanomisilla ei ole väliä, mutta laitoin tytön kuriin ja niin nenä nyrpässä siivosi ja tiskasi asitat. Kyllä tuon ikäsillekin kuria saa kun on päämäärä ja tiukka eikä anna periksi.
Monesti ollaan yhteen otettu, mutta kun olen heidän isän uusi vaimo olen myös lasten äiti vaikkei he sitä mielellään myönnä, mutta tiukkana on oltava.

Voisimme olla lasten kanssa vaikka kavereita, mutta kun olen heidän isän vaimo, niin meillä on äiti-lapsi suhde, ja olen auktoriteetti heille ja oletan että he arvostavat ja kunnioittavat minua. Minulta kysytään lupa jos jotain halutaan tai johonkin mennään. On hienoa olla nuori äiti nuorille aikuisille lapsille. Voin sanoo että minun lapsilleni..

Minä kovasti ihmettelen suhteita,joissa parilla on suuri ikäero. Juuri tuollaisen erilaisen elämäntilanteen takia. Parikymppinen nainen seurustelee itseään 16 vuotta vanhemman miehen kanssa. On odotettavaa, että parikymppisen aikuistuessa iskee perheen perustamisvietti, ja aika usea lähes neljäkymppinen on jo toisella kierroksella, eikä välttämättä halua lisää lapsia, biologinen tarve lisääntymiseen on jo täytetty. Ongelmiahan siitä tulee..

Olen 20-vuotias. Omalla miehellä on 2 lasta aiemmasta suhteesta. Tarkemmin ottaen toinen näistä ei edes ole miehen biologinen lapsi, mutta on huolehtinut tästä vauvasta saakka, ja lapsi (kohta 4v) luulee häntä isäkseen.

Lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu, kuten tapaamisoikeuden mukaan kuuluukin. Molemmat ovat jossain välissä aina sanoneet minua äidiksi, nuorempi (2v) sanoi useastikin, ennen kuin ymmärsi alkaa kutsua etunimellä. En halua markkinoida itseäni äitinä, vaikka todennäköisesti jonkinlainen äitihahmo näin pienille lapsille kuitenkin olen, ja käytännössähän olen äitipuoli (tai olisin, jos lapset asuisivat kokonaan meillä, vai?). Ja kyllähän heitä tulee kohdeltua kuin omia lapsia kun täällä ovat, sen verran villejä tapauksia, ettei heidän kanssaan voi ottaa muuta kuin äidilliset otteet haltuun.

Lasten biologinen äitihän vastustaa edes ajatusta, että lapset kävisivät täällä meillä (koska minä olen täällä), mutta pakkohan hänen on siihen oikeastaan suostua - ja olisi lasten kannalta kovin epäreilua, jos ei suostuisi. Äiti kuitenkin mustamaalaa minua etenkin vanhemmalle lapselle, mikä tuntuu kovin pahalta, koska se sekoittaa pienen lapsen päätä - olipa lapsi jopa tokaissut, että "äiti vihaa ***" - ja ikää on tosiaan tällä hetkellä se 3 vuotta. Lapset kuitenkin viihtyvät täällä hyvin, en ymmärrä miksei nainen vain voisi olla tyytyväinen, että hänen lapsensa voivat hyvin.

No, tämän äidin asiat kuitenkin näyttävät menevän siihen suuntaan, ettenpä ihmettelisi vaikka lapset muuttaisivatkin isänsä luokse asumaan - eli meille. Eipä tuo kai minua haittaisi, menisihän siinä elämä uusiksi, mutta mukavia muksuja niin mikäs siinä.