Tällä palstalla tuntuu menevän nuo käsitteet aika hyvin sekaisin, joten ajattelin hieman selventää niitä. Nämä ovat puhtaasti omia mielipiteitä ja niitä voi vapaasti kommentoida.
Urheilu kamppailu:
Tilanne, jossa kaksi ihmistä vapaaehtoisesti hengessä ottavat selvää kumpi on kovempi jätkä. Tähän lajiin kuuluu myös vapaa ottelu, missä on loppujen lopuksi aika tiukat säännöt. Tekniseltä suoritukseltaan voi muistuttaa hyvinkin paljon itsepuolustusta mutta eroaa henkisellä puolla (urheilussa hyvässä hengessä eikä yritetä teloa vastustajaa)
Voiman käyttö:
Viranomaisten lähinnä poliisin ja muiden järjestyksen valvojien suorittamaa kamppailua. Eroaa muista käsitteistä siinä, ettei "asiakkaalle" saa aiheuttaa vammoja lisäksi poliisin pitää rauhoittaa tilanne kun taas esim itsepuolustuksessa tilanteen voi laukaista vain poistumalla paikalta.
Itsepuolustus:
Tilanne, josta pyritään pääsemään eroon mahdollisimman nopeasti telomatta kuitenkaan toista osapuolta tarpeettomasti. Eroaa urheilusta siinä että ainakin toinen yrittää ihan oikeasti teloa toista. Paras itsepuolustus lienee poistua paikalta?
Taistelu:
Tilanne, jota toivottavasti suomessa koskaan pääse tapahtumaan mutta esim. Israelin armeija ilmeisesti päivittäin joutuu tälläisiin tilanteisiin (aseettomia mielenosoittajia kun ei oikein voi vaan ampua vaikka jos pääsevät kurkkuun kiinni niin varmasti puristavat niin kauan kuin henki pihisee) eli joutuu tappelemaan ihan oikeasti henkensä puolesta ja vastaavasti ei joudu mitenkään rajoittamaan omia toimiaan.
Urheilu kamppailu:
Tilanne, jossa kaksi ihmistä vapaaehtoisesti hengessä ottavat selvää kumpi on kovempi jätkä. Tähän lajiin kuuluu myös vapaa ottelu, missä on loppujen lopuksi aika tiukat säännöt. Tekniseltä suoritukseltaan voi muistuttaa hyvinkin paljon itsepuolustusta mutta eroaa henkisellä puolla (urheilussa hyvässä hengessä eikä yritetä teloa vastustajaa)
Voiman käyttö:
Viranomaisten lähinnä poliisin ja muiden järjestyksen valvojien suorittamaa kamppailua. Eroaa muista käsitteistä siinä, ettei "asiakkaalle" saa aiheuttaa vammoja lisäksi poliisin pitää rauhoittaa tilanne kun taas esim itsepuolustuksessa tilanteen voi laukaista vain poistumalla paikalta.
Itsepuolustus:
Tilanne, josta pyritään pääsemään eroon mahdollisimman nopeasti telomatta kuitenkaan toista osapuolta tarpeettomasti. Eroaa urheilusta siinä että ainakin toinen yrittää ihan oikeasti teloa toista. Paras itsepuolustus lienee poistua paikalta?
Taistelu:
Tilanne, jota toivottavasti suomessa koskaan pääse tapahtumaan mutta esim. Israelin armeija ilmeisesti päivittäin joutuu tälläisiin tilanteisiin (aseettomia mielenosoittajia kun ei oikein voi vaan ampua vaikka jos pääsevät kurkkuun kiinni niin varmasti puristavat niin kauan kuin henki pihisee) eli joutuu tappelemaan ihan oikeasti henkensä puolesta ja vastaavasti ei joudu mitenkään rajoittamaan omia toimiaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"Tähän lajiin kuuluu myös vapaa ottelu, missä on loppujen lopuksi aika tiukat säännöt."
nyt pommin tiputit. Minusta vapaaottelun tiukin sääntö on moraali, tai urheiluhenki, toisin sanoen kyllä sinä niillä sännöillä voisit hakata jonkun veriseksi läntiksi, mutta ei niin tehdä koska se ei ole urheiluhengen mukaista.
Voin olla väärässäkin mutta käsittääkseni vapaa ottelussa on kielletty esimerkiksi mm. kaularanka iskut, avokämmentekniikat , silmien tökkimiset...
Tottakai niillä tekniikoilla voi märän läntin tehdä mutta niin voi esimerkiksi nyrkeilylläkin... Nyrkkeilyssäkin hakataan kunnes tyrmätään, luovutetaan tai aika loppuu AIVAN KUTEN vapaa ottelussa. Vapaa ottelussa on mukana tietysti lukot ja kuristukset, jotka loppuvat taputukseen!!
Niin ei varmaankaan tehdä koska kehässä on tuomari...
Miksei urheillessa sitten voisi vastustajaa tahallaan tarkoituksenmukaisesti teloa?
Kyllä minä ainakin joskus pyrin ihan ehdoin tahdoin tämmimään vastustajaa, niin että muistaa kans seuraavalla kerralla kun vastaan tulee. ja vielä enemmän yritän teloa kun olen häviöllä. Pitäähän sitä jollain yrittää vastustaja tyrmätä.
Tosin harvemmin enää vedän tämmöstä linjaa, mutta joskus kyllä tein näin.
Uskon, että aikas monella muullakin on vähän samanlainen meininki mielessä lajista riippumatta.
Vaikka urheilulajista olisikin kyse.
Eikö se urheilu ole vähän jokaisen omassa päässä.
En tiedä millaista lajia harrastat mutta jos laji on puolikontaktilla tuomareiden pitäisi ottaa pois nuo tahalliset telomiset.
Jos laji on täyskontaktilla niin mielestäni vastustajan mukilointi kuuluu siihen "reiluun urheilu henkeen", edellyttäen että pelataan silti sääntöjen mukaan eikä esimerkiksi nyrkeillessä purra...
En nyt kommentoi mitenkään näitä aikasempia. Tuli vain mieleen kamppailu- ja taistelulajeista puhuttaessa. Suomen kielen vivahde-eroja:
Mitaleista kamppaillaan, mutta henkirievusta taistellaan.
Mainitset että käsitteet ovat menneet sekaisin. Olen osittain samaa mieltä. Mutta oletko miettinyt miksi?
Mä olen. Tämä että termit ovat menneet sekaisin johtuu siitä että eri lajit painottuu eri asioihin ja eri seuroissa opetetaan erilailla, esim. että mikä on itsepuolustasta ja mikä on taistelua jne.
Esim. Voiman käyttö merkitsee muutakin kuin kamppailutapaa. Esim se voi tarkoittaa sitä että kuinka paljon käyttää voimaa kun tekee tekniikkaa.
Ja ei voi vetää rajaa Itsepuolustuksen ja Taistelun väliin. Esim. 2 itsepuolustustilannetta:
1. Joku tyyppi käy juovuksissa kimppuuni, en käytä voimaa, vaan suojaan itseäni ja rauhoittelen heppua. Luultavasti tilanne ohi
2. Joku tyyppi käy kimppuuni puukon kanssa. Silloin on vain kaksi vaihtoehtoa: Joko minä tai hän. No tietenkin valitsen sen että hänelle käy huonosti enkä sitä että mulle käy huonosti.
Ja molemmat oli itsepuolustustilanteita, mutta ton sun listan mukaan ensimmäinen oli itsepuolustustilanne ja toinen taistelutilanne.
Mitenkäs selität tämän? Et mitenkään, juuri sen vuoksi käsitteet on sekaisin, tai eihän ne sekaisin ole, kaikki vain ajattelevat eri lailla. Siinä se.
Eli mieti aina asia yhteyttä niin ei tuota sulle ongelmia lukea näitä viestejä.
Molemmat kuvailemistasi tilanteista oli kyllä itsepuolustusta!!
Et voi edes puukolla riehujaa teloa mielin määrin... jos tapat sen linna reissu on edessä.
Taistelu tilanne kuten se israelin armeija juttu jos sotilas tappaa se hyökkääjän niin MITÄÄN jälkiseuraamuksia ei ole...
olen aselajiltani sotilaspoliisi ja meille opetettiin jonkin verran tätä voimankäyttöä. Elikkä se ei todellakaan tarkoita vain fyysistä väkivaltaa vaan se alkaa verbaalisella kehottamisella, sitten komentamisella, sitten se menee siitä eteenpäin käytteillä olevilla voimakeinoilla (maahanvientiä/lukkoja, aseita jos on jne.)
Tietysti ennen voimankäyttöä on se verbaalinen puoli, 9 kertaa 10 pelkästään poliisin ilmestyminen rauhoittaa tilanteen.
Itse ymmärrän voimankäytön varsinaisesti alkavan siitä fyysisestä puolesta. Kuten sanoit, AINA ennen sitä kuitenkin se verbaalinen puoli....
luoda erikseen oma keskustelulinja "taistelijoille", jotka haluavat olla eri porukkaa kuin "urheilijat". Vinkkinä flammeelle. Sillä tämän otsikkohan on tunnetusti "Urheilu&kuntoilu/kamppailulajit". "Taistelijoille" itselleenkin varmaan sopisi paremmin ko. järjestely, jota ehdotan. Turha pilkun viilaaminen ja jankutus jäisi hieman vähemmälle. Ei luulisi olevan hankala luoda ko. linkkiä, jne. Mutta ei mielellään "Urheilu&kuntoilu" alapuolelle, jos saa toivoa, vaan jonkun muun otsikon alle. Tämä on vain ehdotus, mutta flammee mieti asiaa. "Kamppailulajit" kuuluu urheilun alle, koska hyvin monet ovat valinneet nimenomaan urheilulajikseen jonkin kamppailulajin, kuten paini, nyrkkeily, jujutsu, karate, judo, taekwondo... Sitten on karaten,aikidon, kungfun,.. harrastajia, joille laji merkitsee elämää suurempia asioita, jne., niin he voisivat keskustella "taistelijat" foorumilla omista mielenkiintoisista asioistaan. Tämä on ehdotus en halua vittuilla.
No sitten on näitä vapaaottelijoita, muay thai -harrastajia jne. joiden laji hyvin selkeästi on kamppailu-urheilua, mutta monet heistä ovat sitä mieltä että se heidän lajinsa on juuri sitä puhtainta taistelua..
Toisekseen, ei minulla ole mitään oikeuksia / mahdollisuutta luoda tänne uusia alueita, olen vain vapaaehtoinen moderaattori, eli pystyn vaan poistamaan viestejä. Ehdotukset kannattaa lähettää oikealle ylläpidolle, täällä suomi24:ssa on jossain semmoinen "ehdotukset" (tai jotain sinne päin) -sivu, josta niitä voi lähetellä..
mielestäni on turhaa alkaa jakamaan tätä jo hyvin pientä yhteisöä. Meitä on moneen junaan kamppailulajeissa, mutta kyllä meidän mielestäni kuitenkin on hyvä pitää yhtä.
huomannut että, esimerkiksi nyrkkeilijät, painijat ja judokat eivät viihdy tällä keskustelupalstalla. Ehkä nämä "dim mak-jutut" ei oikein kosketa ko. lajien harrastajia ja se karsii osallistumista. Sääli, sillä ko. lajeilla ja harrastajilla olisi paljon annettavaa myös muille lajeille.
Nyt sanoit hyvin. Meidän nimen omaan kannattaa pitää yhtä.
Ja jos ei jokin aihe kiinnosta tai sen on jonkin mielestä täyttä
puppua niin miksi vaivautua moista aihetta edes kommentoimaan.
Poimii itselleen kiinnnostavat aiheet. Minusta nämä joskus "tulisetkin"
keskustelut eri lajien harrastajien välillä osoittavat ainakin sen että
näistä asioista ollaan kiinnostuneita ja niistä halutaan puhua. On tietysti olemassa
näitä ikuisuus kysymyksiä kuten toimiiko jokin oikeasti ja kuka mikä on kovin kundi ja
mistä se tulee ja kuka sitä 100v sitten kamputseassa opetti ja onko sillä siitä päättötodistusta.
Mukavaa silti kaikki tyynni.
Hyvin kung fu miäs sanoit.