Aion laittaa pihani reunaan tulotielle kettingin estämään asiatonta liikennettä pihaan. Kiinteistö on loma-asunto, ei siis kaava-alueella. Kyseessä ei ole mikään yhteinen mökkitie vaan siis oman pihan reuna, jonne pihalle kuitenkin tuon tuosta tuppaudutaan pyörin, autoin ja mopoinkin. Kenelläkään ei ole rasitteita eikä läpikulkua vaan tosiaan ihan ikioma yksityispiha, josta mikään osa ei ole kaupungin omaisuutta, ranta vain houkuttaa ilkivallantekijöitä ja uteliaita. Onko laissa joku este asialle?
kettinki pihatielle
57
3886
Vastaukset
- kaikkea kivaa
Harmi kun on tuo miinakieltokin olemassa, ois hyvä harvennuksessa.
Eipä tuohon pitäisi olla kellään sanomista, ketjuun.
Lisäksi laittaisin orapihlaja-aidan, niin eiköhän liikenne lopu.
Huopakattonaulat ovat osoittautuneet myös erinomaisiksi.
Saahan sitä ihminen pihaansa kylvää mitä haluaa. - dgnzgnzg
Ei mitään estettä sikäli kun kertomasi mukaan alue on piha-aluetta ilman virallista kulkuoikeutta esim. rantaan tai venepaikalle joten kyseessä on koti-rauhan rikkominen.
- uivelo__
kyllä, ihan on omaa, ei mitään kulkuoikeuksia rantaan. naapurusto on sitä mieltä kyllä että heillä on ikiaikainen oikeus käyttää rantaa, vanhat parrat.
Ajattelin vain että pitääkö siihen joku kaupunkinviraston lupa pyytää. Koitin sitä kysyä joltain kaupungin viskaalilta tiedustella, mutta en saanut vastausta (ei juuta eikä jaata), käskettiin suunnilleen olla miettimättä koko asiaa ja tuntui ärsyttävän kovasti tämä kysymys, jostain ihme kumman syystä. Viskaali kysyi että voinko olla varma sitten ettei kettingistä koidu kenellekään mitään haittaa. Meillehän tässä haittaa kulkemisesta koituu! (jätän nyt mainitsematta mistä kaupungista on kyse) Pelastuslaitos kyllä pääsee tontille, niillä on konstit.
Toinen on sitten se että kettinki voi vaan ärsyttää kulkijoita vielä enempi ja katkovat sen. - mk
uivelo__ kirjoitti:
kyllä, ihan on omaa, ei mitään kulkuoikeuksia rantaan. naapurusto on sitä mieltä kyllä että heillä on ikiaikainen oikeus käyttää rantaa, vanhat parrat.
Ajattelin vain että pitääkö siihen joku kaupunkinviraston lupa pyytää. Koitin sitä kysyä joltain kaupungin viskaalilta tiedustella, mutta en saanut vastausta (ei juuta eikä jaata), käskettiin suunnilleen olla miettimättä koko asiaa ja tuntui ärsyttävän kovasti tämä kysymys, jostain ihme kumman syystä. Viskaali kysyi että voinko olla varma sitten ettei kettingistä koidu kenellekään mitään haittaa. Meillehän tässä haittaa kulkemisesta koituu! (jätän nyt mainitsematta mistä kaupungista on kyse) Pelastuslaitos kyllä pääsee tontille, niillä on konstit.
Toinen on sitten se että kettinki voi vaan ärsyttää kulkijoita vielä enempi ja katkovat sen.Laita cromimolybleenistä tai jostai muusta erikoisteräksestä ketju niin ei saa poikki rautasahallakaan koska vaatii erikoisterän rautasahaan.
- rautaaika
mk kirjoitti:
Laita cromimolybleenistä tai jostai muusta erikoisteräksestä ketju niin ei saa poikki rautasahallakaan koska vaatii erikoisterän rautasahaan.
hyviä vinkkejä.eiköhän ns.karhuriimukin ole riittävän vahva jota käytettiin uittoon ajossa puutavaranipun ympärillä.hullu on jos sitä alkaa sahaamaan.
- önuu 8 +8 ukjn kj
Kettinki kallista.
Itellä samanlainen tilanne, paitsi, että paikallinen pönde osti viljelysmaata mun maitten takaata, ja päätti alkaa omin lupinensa kulkemaan mun pihan poilkki :DDD
Koneita ei mennyt,, paitsi moottorikelkkoja ja käveleskelijöitä. No juu, moottoriajoneuvolla ajaminen toisen mailla totaalisesti kielletty ilman lupaa, eikä ansionhankkimistarkoituksessa toisen maan valtaaminen ole laillista...
Raudasta hitsattu portti, ei siis mikään puomi vaan portti. Kerä piikkilankaa siihen ympärille, tulikivenkatkuin ne läpikulkukielto ja mä seison sitten siinä takana, kun olen paikalla.'
Yritte ne kunnan kautta, poliiisin kautta, ties mitä. Mutta ei kulje ei. Jokamiehenoikeus sotkee asioita. Mutta jos yksiselitteisesti estää omalla maallaan muitten kulkemisen, siihen ei kenelläkään ole yhtään mitään sanomista.
Pidä sitten perkule huolta, että et ota ämpäriäkään hiekkaa kunnalta kujallesi, se riittää muuttamaan yksityistien yleiseksi, sama kun luovuttaisit maasi pois. Tähän halpaan moni on mennyt, mä en.- 1selitteisesti
jos einarin pelloille ei muuten pääse, voi olla mahdollista että einari laittaa traktorin keulalle vaikka kauhakuormaajan ennen tien käyttöön ottamista? paska juttu mutta jos tietä ei ole sinne einarin uusille pelloille ole eikä sitä voi sinne tehdä, ei muuta kuin hanaa. Siinä mitkään piikkilangat auta. Juntti joka ei selvinpäin uskalla kotikunnastaan poistua, reviirillään (pellonlaidalla) itsetuntoa löytyy enemmän kuin sitä kuuluisaa maalaisjärkeä.
Nimimerkki kokemusta on.
Hyvin menee jos einari kyselee "lupia" yleensä mistään kautta keneltäkään. Normaalisti kun tilanne on se, että mökin omistaja se soittelee poliisin tms perään kun juntilla iso pyörä hirttää elämää suurempien asioiden yhteydessä. Kuten esim. tilanteessa jossa pellolle on kaksi tietä. Alkuperäinen tie huonokuntoinen, kapea savipohjainen tie ja pelloille ajaminen vaikeaa suurella kalustolla. Toinen tie on rakennettu samalle pellolle (koska alkup.tie liian huonokuntoinen jne.) ja suunniteltu raskaalle kalustolle. On leveyttä, rummut kunnossa jne. että isoilla koneilla pääsee viljelemään maata.
Mutta voi kun einarin yhden vuokrapellon (1,4h) omistaja myikin vieraalle eikä hänelle...Sen jälkeen uudelle tielle ei löytynyt käyttöä koska tästä sitä ollaan aina kuljettu ja tullaan kulkemaan..Sillä mitään väliä ole että vieressä on huomattavasti parempikuntoinen tie kun junttia vituttaa niin junttia vituttaa.
Hauskaa joutua ulkopuolisena (mökkipaikan ostajana) joutua, ihmisen jota koskaan ei ole aikaisemmin tavannut, vihan kohteeksi.
Nyt on tilanne rauhoittunut mutta välillä meinasi mennä mökki myyntiin. Ei oikein ympäristö miellyttänyt missä sukupolvien ajan kustaan naapurin postilaatikkoon koska sen sika voitti ykköspalkinnon maatalousnäyttelyssä vuonna 1927 ja oma sika tuli toiseksi.
Välillä touhu on niin naurettavaa että sitä seuratessa ei voi tehdä muuta kuin nauraa. - kjn pju pju poiuj po
1selitteisesti kirjoitti:

Välillä touhu on niin naurettavaa että sitä seuratessa ei voi tehdä muuta kuin nauraa.Pönden pellolle on tie. Vaan ei mun maitten läpi. Katos poju, mulla kantatila, meitin suvulla satoja vuosia, pönde nousukas "suurtilallinen". Pönde oli vaan sitä mieltä, että se säästää muutaman minuutin aikaa, kun alkaa oikomaan mun pihan läpi. Ei muuten oio enää. Kylkee kiltisti omaa kujaansa pitkin.
Vaati se ihmeen riitelyn, pönde yritti vallata kulkua kunnankin kautta, ei onnistunut, sillä on pellolleen pirun hyvä kuja ja mun pihapiiri on mun pihapiiri. Mä niinkuin kostoksi piirrätin kunnan jätevesisuunnitelmaan paskaputken sen pihan läpi mökilleni, ja paskapumppaamo joen rannalle, just sen rantasaunaa vasta päätä :DDDD - kantasika?
kjn pju pju poiuj po kirjoitti:
Pönden pellolle on tie. Vaan ei mun maitten läpi. Katos poju, mulla kantatila, meitin suvulla satoja vuosia, pönde nousukas "suurtilallinen". Pönde oli vaan sitä mieltä, että se säästää muutaman minuutin aikaa, kun alkaa oikomaan mun pihan läpi. Ei muuten oio enää. Kylkee kiltisti omaa kujaansa pitkin.
Vaati se ihmeen riitelyn, pönde yritti vallata kulkua kunnankin kautta, ei onnistunut, sillä on pellolleen pirun hyvä kuja ja mun pihapiiri on mun pihapiiri. Mä niinkuin kostoksi piirrätin kunnan jätevesisuunnitelmaan paskaputken sen pihan läpi mökilleni, ja paskapumppaamo joen rannalle, just sen rantasaunaa vasta päätä :DDDDToivottavasti sait siitä sisältöä elämääsi poju? Kannattaisko joskus uskaltautua peräkamarista portin ulkopuolelle, juttujen perusteella kantatilan jatkuvuuskin on hoidettu sisarusten avustuksella..?
Kumman sika voitti 1 palkinnon?
Olette ansainneet toisenne. Hyvää loppuelämää sisällön kanssa tai ilman. Veikkaan jälkimmäistä.
Tuo nyt oli vain esimerkki siitä, miten asiat ei ole niin mustavalkoisia. Tarkoitti sitä, ettei juntti tarvitse lupia porttien tms. yliajamiseen kun (ei jos) koko ikänsä vitutukset ja traumat puretaan, sanoisinko naurettavissa asiayhteyksissä. Eikä ilmiö ole pelkästään einarien ominaispiirre vaan samaa näkee nukkumalähiöissäkin tai yleensä missä tahansa.
Muista kertoa jälkikasvulle etteivät unohda koskaan vihata ihmistä (ja kaikkia hänen lähipiiriinsä lukeutuvia) joka uskaltautui teidän omistamalle maalle suorittamaan pyhänhäväistystä. Siis jos saat joskus siskosi tai lähisukulaisen kantavaksi..
Olipa todella tyypillinen tarina elämästä maaseudun rauhassa? Vastaavia löytyisi monen monta. Likavesilinjoja ei kukaan yksityishenkilö määrittele mutta paska-altaan saa laittaa naapurin mökin välittömään läheisyyteen, metsän saa hakata mökin ympäriltä aukoksi vuosikymmeniksi silmän iloa tuottamaan tai mökki(rasite)tien saa polkea kelirikon aikana paskaksi jonka jälkeen samalle pellolle mennään omaa tietä pitkin jne. jne.
Kyllä maaseudulla asuu onnellisia ihmisiä!? Marjanpoimintasesonki menossa ja siitäkin löytyisi monta tarinaa kuinka marjastajia on junttieinari ajanut metsästään joko haulikon tai vesurin avustuksella. Hoh hoijjaa.. - jnöjkn jknölj jknöj
kantasika? kirjoitti:
Toivottavasti sait siitä sisältöä elämääsi poju? Kannattaisko joskus uskaltautua peräkamarista portin ulkopuolelle, juttujen perusteella kantatilan jatkuvuuskin on hoidettu sisarusten avustuksella..?
Kumman sika voitti 1 palkinnon?
Olette ansainneet toisenne. Hyvää loppuelämää sisällön kanssa tai ilman. Veikkaan jälkimmäistä.
Tuo nyt oli vain esimerkki siitä, miten asiat ei ole niin mustavalkoisia. Tarkoitti sitä, ettei juntti tarvitse lupia porttien tms. yliajamiseen kun (ei jos) koko ikänsä vitutukset ja traumat puretaan, sanoisinko naurettavissa asiayhteyksissä. Eikä ilmiö ole pelkästään einarien ominaispiirre vaan samaa näkee nukkumalähiöissäkin tai yleensä missä tahansa.
Muista kertoa jälkikasvulle etteivät unohda koskaan vihata ihmistä (ja kaikkia hänen lähipiiriinsä lukeutuvia) joka uskaltautui teidän omistamalle maalle suorittamaan pyhänhäväistystä. Siis jos saat joskus siskosi tai lähisukulaisen kantavaksi..
Olipa todella tyypillinen tarina elämästä maaseudun rauhassa? Vastaavia löytyisi monen monta. Likavesilinjoja ei kukaan yksityishenkilö määrittele mutta paska-altaan saa laittaa naapurin mökin välittömään läheisyyteen, metsän saa hakata mökin ympäriltä aukoksi vuosikymmeniksi silmän iloa tuottamaan tai mökki(rasite)tien saa polkea kelirikon aikana paskaksi jonka jälkeen samalle pellolle mennään omaa tietä pitkin jne. jne.
Kyllä maaseudulla asuu onnellisia ihmisiä!? Marjanpoimintasesonki menossa ja siitäkin löytyisi monta tarinaa kuinka marjastajia on junttieinari ajanut metsästään joko haulikon tai vesurin avustuksella. Hoh hoijjaa..Ei tänne nousukkaita maanvaltaajia kukaan kaipaa. Ne laitetaan ruotuun, sinne evakoiden kans samaan porukkaan. Aika tulee näyttämään, tilat säilyy, nousukkaat lähtee myymään hamkenkaita ja pitsiliinoja..
Mulla se vaan raparperi tekee marjoja, naapurilla tais tulla kolorado kuoriainen peltoonsa :DD - hamkenkaita
jnöjkn jknölj jknöj kirjoitti:
Ei tänne nousukkaita maanvaltaajia kukaan kaipaa. Ne laitetaan ruotuun, sinne evakoiden kans samaan porukkaan. Aika tulee näyttämään, tilat säilyy, nousukkaat lähtee myymään hamkenkaita ja pitsiliinoja..
Mulla se vaan raparperi tekee marjoja, naapurilla tais tulla kolorado kuoriainen peltoonsa :DDJuuri nuo vanhat tilat joiden aikamiespoika viettää päivänsä netissä kaatuu kun tuet loppuu. Pellot on joko vuokralla tai paketissa koska se viimeinen mohikaani istuu mieluummin netissä jauhamassa paskaa kuin tekisi leipänsä eteen töitä. Netissä sen takia koska ei ole kykenevä luomaan muunkaltaisia suhteita ihmisiin kuin edellä kertomansa kaltaisia.
-->Ne viljelijät jotka minä tunnen, ovat aina töissä. Sinä täytät tyhjän elämäsi netin eri keskustelupalstoilla. Vakioluuseri vakiovalituksineen. Harmi. Isän isä sai sotakorvauksena pienen eläkkeen ja maapläntin. Kaivoi suosta pellot jne. ja ainoa pojanpoika istuu netissä ja kaivaa nenäänsä silloin kun se ei satu olemaan p¤rseessä. Suomeksi: elää aikaisempien sukupolvien luomassa maailmassa, syö valmiista pöydästä siihen asti kun kaik on mänt. Lopulta laudat ikkunaan ja viimeisillä perintörahoilla hikinen rivitaloyksiö 70-luvulta takahikiän keskustasta jonka palvelut meni sinne naapurikuntaan kuntaliitoksien myötä. Ainoa ikäluokkansa edustaja koko pitäjässä ja harrastuksina netin lisäksi vain keskustapolitiikka.
- Saaresta
Edes jokamiesoikeus ei koske piha-alueella kulkemista. ei edes jalan.
Laittaisin siihen ketjuun kuitenkin jotain heijastimia, niin ei tule ruumiita kun mopopojat ajelevat vanhasta tottumuksesta hämärän aikaan.- mk
Jokamiehn oikeuden saa kumottua kun anoo vaikka isomman mökkitontin yhsityisalueeksi ja kyltit tontin rajalle niin loppuu jokamiehenoikeus että silleen. Piha-alueita ja muita alueita jotka kuuluvat vaikka taloyhtiön pihalle ei saa tulla penkille istuskelemaan koska se on kotirauhan rikkomista.
- kohtuuden ymmärsin
"Laittaisin siihen ketjuun kuitenkin jotain heijastimia, niin ei tule ruumiita kun mopopojat ajelevat vanhasta tottumuksesta hämärän aikaan. "
Kannatan lämpimästi, mieluummin lisäksi jotain näkyviä kylttejä roikkumaan siihen ketjuun kanssa niille jotka ajavat ilman voimakkaita valoja. Ota siitä ketjusta kyltteineen ym. valokuva ja jaa se valokuva muille.
Saat kyllä puolustaa omaa maata siten ettei se ole jokamiehenoikeuksien piirissä .Kuitenkaan et saa käyttää keinoja jotka ovat tarpeettoman voimakkaita niin että henki tai terveys on vaarassa.
Muistan lehtiuutisen siitä kun joku oli laittanut vaijerin ilman varomerkkejä jollekin mökkitielle ja siihen ajoi kovalla vauhdilla moottorikelkkailija ja sai aika isot vammat kun vaijeri oli kaulan korkeudella. Vaijerin laittaja sai isot rapsut ja taisi saada vahingonkorvausvelvollisuuden myös.
Keinot tapauksen mukaan mitoitettuna. - hiton hankalaa?
hei jos sulla on hehtaarimökkitontti niin SE EI kokonaisuudessaan oo pihaaluetta noin 100m kanttiinsa. pihaalue on rakennusten ävlinen alue eli missä vois kuvitella esim ruohon kylvetyn ja siitä järkiverran eteenpäin.
- Anonyymi
mk kirjoitti:
Jokamiehn oikeuden saa kumottua kun anoo vaikka isomman mökkitontin yhsityisalueeksi ja kyltit tontin rajalle niin loppuu jokamiehenoikeus että silleen. Piha-alueita ja muita alueita jotka kuuluvat vaikka taloyhtiön pihalle ei saa tulla penkille istuskelemaan koska se on kotirauhan rikkomista.
miten ja keltä anot mökkitontin ya ksi?
- Anonyymi
kohtuuden ymmärsin kirjoitti:
"Laittaisin siihen ketjuun kuitenkin jotain heijastimia, niin ei tule ruumiita kun mopopojat ajelevat vanhasta tottumuksesta hämärän aikaan. "
Kannatan lämpimästi, mieluummin lisäksi jotain näkyviä kylttejä roikkumaan siihen ketjuun kanssa niille jotka ajavat ilman voimakkaita valoja. Ota siitä ketjusta kyltteineen ym. valokuva ja jaa se valokuva muille.
Saat kyllä puolustaa omaa maata siten ettei se ole jokamiehenoikeuksien piirissä .Kuitenkaan et saa käyttää keinoja jotka ovat tarpeettoman voimakkaita niin että henki tai terveys on vaarassa.
Muistan lehtiuutisen siitä kun joku oli laittanut vaijerin ilman varomerkkejä jollekin mökkitielle ja siihen ajoi kovalla vauhdilla moottorikelkkailija ja sai aika isot vammat kun vaijeri oli kaulan korkeudella. Vaijerin laittaja sai isot rapsut ja taisi saada vahingonkorvausvelvollisuuden myös.
Keinot tapauksen mukaan mitoitettuna.mökkitie eri asia kuin yksityispiha..piha on ainaki 50m talosta eli eikös tarkoita silloin hehtaarin tonttii jos mökki keskellä
- uivelo__
ajattelin ihan samaa noista heijastimista. Ja tosiaan ei ole mikään jokamiehen oikeusasia kyseessä. Aika yleistä vissiinkin kummiskin.
Kiitos vastauksista! :)- kih ökhjnöhjkn
Joo heijastin. Mä tosin olen sitä mieltä, että jos mopopoika ei osaa kattoa minne ajaa, mitä sillä näkövammaisella on mopokortti? Hitto, ei puissa tai rakennuksissa tms. ole heijastimia. Oppiipahan olemaan ajamatta, kun kerran kolauttaa.
- týperä neuvo
kih ökhjnöhjkn kirjoitti:
Joo heijastin. Mä tosin olen sitä mieltä, että jos mopopoika ei osaa kattoa minne ajaa, mitä sillä näkövammaisella on mopokortti? Hitto, ei puissa tai rakennuksissa tms. ole heijastimia. Oppiipahan olemaan ajamatta, kun kerran kolauttaa.
Olipa idioottimainen neuvo!
Jos tie jota on tottunut käyttämään, ilmestyy kettinki tai vastaava huonosti näkyvä este, kuinka mahtaa käydä oli kyseessä mopopoika tai kuka tahansa liikkuja? Kyse tuskin on näkövammaisuudesta vaan tahalliseksi luokiteltavasta vamman tuottamisesta joko yksityishenkilölle tai hänen kulkuneuvolleen jota varmasti saa käsitellä oikeudessa eri osapuolien kanssa?
Jos mopopoika päräyttää tutulle kalapaikalleen missä on aina käynyt ja pamauttaa esim. tielle ilmestyneeseen kettinkiin jota ei esim. syyspimeässä näe tms, kuka kustantaa pojan kuntouttamisen tai proteesin tai pahimmassa tapauksessa hautajaiskustannukset? Riippuen pojan moposta, esim. monkeylla kettinki saattaa olla juuri yläruumiin korkeudella ja tulokset sen mukaiset? Kun kerran kolauttaa oppii mutta tilanteen seurauksena voi olla myös mahdollista ettei poika koskaan enää aja.
Ihan sama onko toimenpide (aita) laillinen ja hyväksyttävä mutta maalaisjärjen käyttö lienee sallittua?
Yleensä teillä ei kasva rakennuksia tai puita joita tulisi merkitä esim. heijastimilla...?
- mk
Muista laittaa kyltti joka varoittaa esteestä tiellä niin ei tule jälkivaatimuksia jo joku loukkaantuu mutta kun omalle maalle laitta niin kukaan ei voi estää. Itsellä kanssa mökki tien päässä ka olen miettinyt että kun mökin tontiraja on vajaan kilometrin päässä mökillä niin olisi hyvä kun olisi lukollinen puomi estämässä asiattomia kulkijoita koska sinne ei vahingossa eksy.
- 'niinno
Yllättävän moni uskoo pelkkää kylttiä (yksityisalue) ja yllättävän montaa erinäiset porttiviritykset provosoi käyttäytymään tavalla jota eivät harrastaisi ilman sitä porttia tai vastaavaa?
- m,b lnbh lj lj n
'niinno kirjoitti:
Yllättävän moni uskoo pelkkää kylttiä (yksityisalue) ja yllättävän montaa erinäiset porttiviritykset provosoi käyttäytymään tavalla jota eivät harrastaisi ilman sitä porttia tai vastaavaa?
Yllättävän usein tuollaiset kilvet on ammuttu täyteen reikiä.
- ei yllätä
m,b lnbh lj lj n kirjoitti:
Yllättävän usein tuollaiset kilvet on ammuttu täyteen reikiä.
Näyttäähän ne erehdyttävästi hirveltä...
- uivelo__
Niinpä niin, ehkäpä laitan portin, monilla sillä seudulla on sellainen, eikä heilläkään mitään heijastimia niissä ole. Kyseessä ei siis ole mikään kalastusreitti, vaan piha-alue, ja pihatiekin johtaa suoraan talolle parinkymmenen metrin päähän, ei rantaan. Kenelläkään taholla joka sinne tulee, ei ole mitään epäselvyyttä tästä asiasta, eikä minkäänlaista kulkemistottumusta ole kuulunut muodostua. Kulkijat ovat sitä paitsi usein aikuisia ja kulkevat autolla. Kaikki eivät ole aiemmin käyneet niin että se siitä tottumuksesta. Kunhan etsivät tyhjää mökkipaikkaa tai muuten vain huvikseen ajelevat pihaan ja pilaavat nurmikon kun eivät osaa edes peruuttaa autolla. Portti estää tämän.
On se vain kumma, itse en harrasta kenenkään pihoilla kuljeksimista. En suvaitse sitä myöskään omalla pihallani.
Kiitos kaikille mielipiteistä. Tiedän nyt tarkkaan mitä teen. - ka tee portti.
Mökille mennessä ja tullessa:
-suvaitset pysättää auton portilla
-suvaitset nousta autosta
-suvaitset avata portin
-suvaitset siirtyä takaisin autoon
-suvaitset ajaa portista toiselle puolelle sijoitettuun maailmaan
-suvaitset pysäyttää auton
-suvaitset nousta autosta toistamiseen
-suvaitset sulkea portin
voep olla että portti on kiinni alkuihastuksen jälkeen vain silloin kun itse ette ole mökillä lomilla tms? Harmi sinällään mutta eipähän tarvitse miettiä kulkeeko mökkitiellä joku suvaitsematon ihminen suvaitsevaisten ihmisten poissa ollessa? Loppu meni ehkä jotenkin väärin vaikka kotona se meni ihan hyvin?- No hö
Et sitten ole vielä kuullut, että sähkö on keksitty.
Ja kauko-ohjaus, jopa lukitsemiseen. - Nöf nöf
No hö kirjoitti:
Et sitten ole vielä kuullut, että sähkö on keksitty.
Ja kauko-ohjaus, jopa lukitsemiseen.Eikös se ole bändi (Vaihtovirta/tasavirta)? Eikös sen kuuntelemisesta joudu helvettiin? Vai sokeutuiko siitä? No anyway..
Minkälainen se sähkökäyttöinen kettinkiportti mahtaapi olla? - AC/DC
Nöf nöf kirjoitti:
Eikös se ole bändi (Vaihtovirta/tasavirta)? Eikös sen kuuntelemisesta joudu helvettiin? Vai sokeutuiko siitä? No anyway..
Minkälainen se sähkökäyttöinen kettinkiportti mahtaapi olla?Kenties lukemisen/kuulon ymmärtämisessä katkoksia, ei taida nuo
aivosähköimpulssit kulkea, oisko maavikaa (mamu yms..)
Mutta eipä tuossa juurikaan puhuttu kettinkiportista?????
Kannattaisi varmaankin tutustua tähän tosielämään, eikä olla
peräkammarinpoikia.
Autotallien ovet avautuvat/ sulkeutuvat kauko-ohjauksella.
Kiinteistöjen ajoväylien portit/ovet avautuvat, kas taas nappia
painamalla sieltä ratintakaa, eipä tarvi persettä nostaa.
Onhan näitä vaihto-ehtoja.
Ei muuten ole mitään vaihtovirtabändiä.
Lue enemmän, luulet vähemmän.
Tieto tuskaa lisää.. - Let there be--
AC/DC kirjoitti:
Kenties lukemisen/kuulon ymmärtämisessä katkoksia, ei taida nuo
aivosähköimpulssit kulkea, oisko maavikaa (mamu yms..)
Mutta eipä tuossa juurikaan puhuttu kettinkiportista?????
Kannattaisi varmaankin tutustua tähän tosielämään, eikä olla
peräkammarinpoikia.
Autotallien ovet avautuvat/ sulkeutuvat kauko-ohjauksella.
Kiinteistöjen ajoväylien portit/ovet avautuvat, kas taas nappia
painamalla sieltä ratintakaa, eipä tarvi persettä nostaa.
Onhan näitä vaihto-ehtoja.
Ei muuten ole mitään vaihtovirtabändiä.
Lue enemmän, luulet vähemmän.
Tieto tuskaa lisää..Itse epäilen katkoksien aiheuttajaksi maasäteilyä tai borrelioosia. Tai ehkä kyseessä on vain tahallinen itsetietoisen mutta yksinkertaisen täti-ihmisen vedätys?
Lue vaikka esim. avaus, josko sieltä löytäisit portinrakennusvaihtoehdoksi kettingin tai parhaassa tapauksessa kirotusvireen iloa elämään tuottamaan?
Tosielämäkö löytyy suoli24:lta? Vai löytyykö se sieltä varakkaamman väestönosan keskuudesta joiden mökille pääsee nappia painamalla?
Kas vain, nappia painamalla voit sulkea seuraavaksi tietokoneesi jouduttuasi jälleen kerran vedätetyksi. Nostamalla persettä tai ei. Veikkaan jälkimmäistä.
Olipa kerran aussibändi joka löysi nimensä vahvarin takaa (ac/dc). Lue enemmän ja sen jälkeen opettele ymmärtämään lukemasi. Kaltaisesi tädit kyllä tulkitsee sähköalan termistön tavoilleen tyypillisesti seuraavasti: anti christ,devils child ..
Onneksi olkoon, olet harvinaisen terve tapaus (tieto lisää tuskaa). - DJ-Vähävirtanen
Let there be-- kirjoitti:
Itse epäilen katkoksien aiheuttajaksi maasäteilyä tai borrelioosia. Tai ehkä kyseessä on vain tahallinen itsetietoisen mutta yksinkertaisen täti-ihmisen vedätys?
Lue vaikka esim. avaus, josko sieltä löytäisit portinrakennusvaihtoehdoksi kettingin tai parhaassa tapauksessa kirotusvireen iloa elämään tuottamaan?
Tosielämäkö löytyy suoli24:lta? Vai löytyykö se sieltä varakkaamman väestönosan keskuudesta joiden mökille pääsee nappia painamalla?
Kas vain, nappia painamalla voit sulkea seuraavaksi tietokoneesi jouduttuasi jälleen kerran vedätetyksi. Nostamalla persettä tai ei. Veikkaan jälkimmäistä.
Olipa kerran aussibändi joka löysi nimensä vahvarin takaa (ac/dc). Lue enemmän ja sen jälkeen opettele ymmärtämään lukemasi. Kaltaisesi tädit kyllä tulkitsee sähköalan termistön tavoilleen tyypillisesti seuraavasti: anti christ,devils child ..
Onneksi olkoon, olet harvinaisen terve tapaus (tieto lisää tuskaa).No niin neukkukuutiossakin näköjään jollain w-lan, jota voit hyödyntää..
Vieläkö se samara meni leimasta läpi?
Tuo siva on kuitenkin riittävänkaukana ja pussikaljaa näyttää menevän. - kirohärö
Let there be-- kirjoitti:
Itse epäilen katkoksien aiheuttajaksi maasäteilyä tai borrelioosia. Tai ehkä kyseessä on vain tahallinen itsetietoisen mutta yksinkertaisen täti-ihmisen vedätys?
Lue vaikka esim. avaus, josko sieltä löytäisit portinrakennusvaihtoehdoksi kettingin tai parhaassa tapauksessa kirotusvireen iloa elämään tuottamaan?
Tosielämäkö löytyy suoli24:lta? Vai löytyykö se sieltä varakkaamman väestönosan keskuudesta joiden mökille pääsee nappia painamalla?
Kas vain, nappia painamalla voit sulkea seuraavaksi tietokoneesi jouduttuasi jälleen kerran vedätetyksi. Nostamalla persettä tai ei. Veikkaan jälkimmäistä.
Olipa kerran aussibändi joka löysi nimensä vahvarin takaa (ac/dc). Lue enemmän ja sen jälkeen opettele ymmärtämään lukemasi. Kaltaisesi tädit kyllä tulkitsee sähköalan termistön tavoilleen tyypillisesti seuraavasti: anti christ,devils child ..
Onneksi olkoon, olet harvinaisen terve tapaus (tieto lisää tuskaa).Ei ole, ei, porttisanaa tuossa avausviestissä.
Myöhemmissä kylläkin..
Aussibändi kirjoitetaan AC/DC.
EI vaihtovirta/tasavirta. - örähorik
kirohärö kirjoitti:
Ei ole, ei, porttisanaa tuossa avausviestissä.
Myöhemmissä kylläkin..
Aussibändi kirjoitetaan AC/DC.
EI vaihtovirta/tasavirta.No eipä ole ei mutta kettinkiä ollaan tielle laittamassa. Tarkoitti varmaan pinta-asennusta?
Aussibändi kirjoitetaan aussibändi,
EI vaihtovirta/tasavirta tai AC/DC.
AC/DC kirjoitetaan AC/DC,
EI vaihtovirta/tasavirta tai aussibändi.
Vaihtovirta/tasavirta kirjoitetaan vaihtovirta/tasavirta,
EI AC/DC tai aussibändi.
Olepa jatkosa tarkepi miät kirotat sekin typerrys enen kön muut opetatet kirtatamaan!
- mnöjoiupoiuiou
Yksityistienkin saa sulkea tien osakkaiden päätöksellä, mikäli tienpitoon ei ole saatu esim auraus- tai peruskorjausavustuksia kunnalta tai valtiolta.
Kiinteistörekisteriotteesta/rasitustodistuksesta voi varmistaa, ettei kenelläkään ole kulkuoikeutta tilan läpi ja sen jälkeen vain aita/portti/kettinki kulkua estämään.
Jos ketju on sen laatuinen, että se katkaisee ajoväylän tai vaikkapa polun jossa voi ajaa polkupyörällä, se on syytä merkitä näkyvästi mahdollisissa onnettomuustilanteissa tulevien korvausvaatimusten välttämiseksi. - Porttiteoria
Portti on parempi. Kettinki voi olla kohtalokas itsellekin kun fillaroi naapurimökiltä saunaillan jälkeen pienessä laitamyötäisessä.
- kontaten kotia
ei tuolla asenteella ole paikkoja missä vierailla. Ukkokin tyypillinen pullonpiilottaja
- kylläsepelokkaakin
Olen samaa mieltä kuin avaaja.Meille on tullut puolalaisia pihaan tark.olemmeko kotona milloin pyörällä ja yölläkin on käynyt auto pihassa,mutta lähtenyt äkkiä,kun näkin auton pihalla.Ohi menee iso tie missä on vilkas liikenne.
- Y=(G(GG
Sloboja pyörii tarkkailemassa jos jossain vilahtaa mönkijä tai muu arvokas rekkaan tai pakuun mahtuva työkone.Kaikki paikat joista nopea reitti aamuksi satamaan suosittuja.
- + Kamera
Portti voi samaiselle vorolle kertoa ettei ketään ole kotona ja se taas voi nostaa mielenkiintoa kiinteistöä kohtaan?
Portti ei pidättele rosvoja mutta tallentava kamera helpottaa omaisuuden takaisin perimistä.
On ihan totta että eu aukaisi ovet ihan ammattitason rikollisuudelle tai ainakin lisäsi sitä suuresti. Sehän siinä on kummallista että ovat todella rohkeita ja se, että niitä pyörii ihan pienilläkin paikkakunnilla todella laajasti? Perinteisin tapa on se, että ensin vaikka kauppaamalla jotain rihkamaa, tarkistetaan kannattaako samaan taloon tulla "uusinta vierailulle"? Viimeisin omalla alueella keskellä kirkasta päivää ison valtatien varrella ilman pienintäkään näkösuojaa tms.
Pelottavasta tuli mieleen jonkin maan mustalaiset jotka kaupustelivat rihkamaa. Pelottavia sen takia että pikkupojat tai naiset/tytöt hoiti kauppaamisen ja gorilla seurasi/ohjasi toimintaa kauempaa..Jonkin verran tullut oltua vartiohommissa jne ja johtoporras oli sitä ainesta joka saa ammatti-ihmisenkin varuilleen ja jopa pelkäämään. Kaksimetrisiä kaljuja arpisia karjuja murjottuinen nenineen ja korvineen yms. Pelkkä katse riittää yleensä siirtymään tien toiselle puolelle.
Siinä mielessä portti ei estä murtomiehiä. Nurmikko voi säilyä mutta se nurmikon kastelulaitekkin saattaa löytää uuden omistajan?- o oiuj åp ojå o
Portti.
Portti tai puomihan on aina kiinni, paitsi kun se avataan kulkemista varten.Täsmälleen sama asia kuin ulko-ovi. Näin se on kaikilla kaikkialla. Lukittu portti ei todellakaan estä varkaita, mutta haittaa niiden työskentelyä. Se on ensin murrettava se portti, että pääsee autolla pihaan. Ei kukaan ala roudaamaan kamaa pitkän matkan päähän autolle. Ja kun portti murrettu, naapurit näkee heti, joku on murtautunut tai murtopuuhissa. - Timo H
o oiuj åp ojå o kirjoitti:
Portti.
Portti tai puomihan on aina kiinni, paitsi kun se avataan kulkemista varten.Täsmälleen sama asia kuin ulko-ovi. Näin se on kaikilla kaikkialla. Lukittu portti ei todellakaan estä varkaita, mutta haittaa niiden työskentelyä. Se on ensin murrettava se portti, että pääsee autolla pihaan. Ei kukaan ala roudaamaan kamaa pitkän matkan päähän autolle. Ja kun portti murrettu, naapurit näkee heti, joku on murtautunut tai murtopuuhissa.lisäksi vakuutusyhtiölle on helpohko osoittaa murto :)
- Maajussi Matti
No meillä on mökkiläiset viritelleet kettinkejä teille.
Ovat ymmärtäneet lopettaa sen,kun kolmannen kerran jälkeen on kettinkit päätyneet tieltä jarveen. - Matin kesämökki naap
Ei liity aiheeseen mutta tuli tuosta edellisestä mieleen kuinka mökkiläisissä jos alkuasukkaissakin on persoonallisiksi luokiteltavia tapauksia.
Eräs mökkiläinen tuli huutamaan kun viereisessä metsässä omistaja harvensi metsäänsä kuten tapana yleensä on jos haluaa puuston kasvavan toivotulla tavalla. Mökkiläisellä oli nämä valtakunnan rajat menneet hiukan sekaisin eikä riittänyt reviirin merkkaaminen kettingeillä tms. vaan kielsi maanomistajaa harventamasta metsäänsä. Suomalaiselle tyypillisesti hyvin negatiivisessa sävyssä.
No..metsänomistaja otti raivaussahansa jä poistui metsästään koska tällaisen käskyn arvon mökkiläiseltä sai. Toki palasi kohta samaiselle metsälohkolle pikapuoliin. Raivaussahan tilalle oli löytynyt metsäkone. Satunnaisen harventamisen sijaan isäntä hakkasi koko metsän aukoksi..
Ja mitä kettinkeihin tulee, jusseilla (osalla) on taipumuksia kerätä aurauskepitkin jos katsovat sen aiheelliseksi (yleinen tie). Ensimmäisellä kerralla kepit oli lentänyt vesistöön ja toisella kerralla ne oli nätissä nipussa tien penkalla. Saa nähdä missä ne kolmannella kerralla on? Välillä rajapyykit siirtyy (ei enää) ja toisella kertaa pihasta katoaa tai rikotaan istutuksia tai pihan puolella sijaitsevat portinpielet (ei kettinkejä tms) on nurin tai kadoksissa yms. hyvin mielenkiintoista?? Edistystäkin on havaittavissa koska maajussi ei ole moneen vuoteen eksynyt meidän tonttiin kuuluvaan metsään harvennushommiin..Kerran sai nauraa ja makeasti kun muut lähti autolla kyläkauppaan ja itse jäin mökille saunan lämmityshommiin kun jussi saapui istuttamamme taimikon huoltohommiin. Niittokoneella. Tapahtuu seuraavanlaisesti. Omalle puolelle (naapurin) niin lähelle kapeaa rajaojaa kuin vain uskaltaa ettei traktori tipahda pahasti ojaan (kallellaan saa olla ojan penkalla) siten että niittokoneen teräosa lasketaan naapurin puolelle ja annetaan rampan kalkattaa..Sillä tavoin voi istutukset poistaa noin toista metriä kauempaa kuin mitä virallinen etäisyys istutuksista rajaan on. Sen verran epävarmaa leikkaaminen on koska juuresta lähtee kasvamaan uusi puu, että kannattaa repiä ne käsin juurineen kuten tapahtuikin osalle istutuksia.
Edellisten esimerkkien kautta ei liene epäselvää etten ihmettele jos kettinkien hyvinvointia ajatellen katsotaan parhaaksi uudelleensijoittaa ne läheiseen vesistöön? Tosin eikö ne kasvaisi paremmin jos ne istuttaisi maahan?
On tietenkin ihan eri asia jos kettingit tms. on laittomia virityksiä teillä joissa muiden liikkumista ei kukaan saa estää. Siitäkin riittäisi tarinaa (lumet penkalta tielle kääntämällä aura päinvastaiseen kulmaan kuin edellä ajavalla auraajalla yms) samasta jussista mutta olkoon..
Jos mökillä niin metsässäkin liikkuu mitä ihmeellisempiä otuksia. Kettinkien kanssa tai ilman. - Porttiteoria
Voi hyvin olla että jostain syystä aloittajan tonttia ei mielletä yksityisalueeksi. Siisti portti ja kenties jotain muuta rekvisiittaa (kukkalaatikko, nimikyltti, pakollinen osoitenumero jne) osoittaisivat selkeästi että kyse on yksityisestä mökkitontista. Harvoin kai ihmiset röyhkeästi tunkeutuvat toisen pihamaalle oleskelemaan. Saksalaiset soutajat lienevät harvinainen poikkeus.
- mökkiläinen45
perhetuttavani mökillä oli samantapainen ongelma: yksityinen tien päässä oleva rantatontti jolla oli mökki, sauna ja autokatos. toisinaan ulkopuoliset ihmiset käyttivät tontin rantaa ihan kuin yleisenä uimaranta ja jälkikin oli sen mukaista.
mökin omistajat asensivat kanssa suhkot tukevan kettinkiporttisysteemin. asennukset jälkeen kettinki oli muutaman kerran ajettu autolla tms. vehkeellä poikki. eikä vahvempikaan portti olisi näitä tunkeutujia pidetellyt.
lopulta tekivät sellaisen päätöksen, että asensivat kissankokoisilla kirjaimilla olevia kylttejä "kameravalvonnasta", vartioinnista tms. ja myös ikkunoihin pienet tarrat. oikeasti siis paikalla ei ollut mitään vartiointia, mutta nämä kyltit ihme kyllä tuntuivat ulkopuolisiin tontille tunkeutujiin tepsivän.
nykyisellään ketju saa olla rauhassa eikä ranta ole siivottomassa kunnossa. sitä en tiedä, että vieraileeko rannalla vielä joku, mutta tuskin on sama jengi kuin tämä joka ajoi viritettyjä kettinkejä poikki.
kannattaa myös kokeilla noita ns. valevartiointi ja -kameravalvonta kylttejä. - rane007
kaikki kettingit ja miinat on sellasia että ite kai kaveri ajaa niihin ekana pimeässä ja murjoo autonsa
- dfgt5454
kiva provo....
- Siis näin.
Ei ole.
Moottoriajoneuvolla toisten mailla ajaminen on laissa kielletty yksiselitteisesti. Lisäksi kysymyksessä kotirauha-alue, piha on täysin yksiselitteisesti kotirauha-aluetta, sinne ei kenelläkään ole mitään asiaa, ilman kutsua.
Omalle maalleen, omalle pihalleen saa pystyttää ihan minkalaisen kulkuesteen itse haluaa. Siis jos ihmiset tosiaan niin typeriä, että eivät itse ymmärrä asiaa.
Asiaan ei vaikuta mitenkään se, onko asumus vakituinen- vai loma-asunto.- käyttää järkee ja ti
toisen maalle saa menn ämarjaann toope ja jättää autonkin tien varteen. yksityistiet ei kiellä sivullisten tilapäistä ajoa. esim kelirikko toisella tiellä tai marjastus 3xvuodessa. pihapiiri on 50m lähhimmästä rakennuksesta. voi käyttää järkee JOS OMISTAA.
- hoh+hoijaa
Kielletty jos ei ole esim. rasitetie. Senkin saa kumottua jos omistaa pläntin rasitetien takaa ja jonne ei voi muuta kautta kulkea tai rakentaa omaa tietä. Metsässä jne. ajelee kaikki esim. moottorikelkoilla ilman maanomistajien lupia.
Mitä sattuu ei saa todellakaan rakentaa vaikka kuinka olisi omalla tontilla tai tiellä. Typerä kommentti.
En tiedä, onko olemassa laki jossa määritellään mitä portin rakentamisessa yksityisteille täytyy huomioida?
Esim. pelastusajoneuvolla (paloauto tai ambulanssi tms) on pakko päästä kiinteistötontille hätätapauksissa? - kjkölkölk
Aina kun uusi kiinteistö muodostetaan, on sille oltava kulkuyhteys eli tarvittavat rasitteet muodostetaan tuolloin. Aiemmin toimituksella määriteltyä yhteyttä voidaan muuttaa uudella toimituksella jos siihen on hyviä perusteita tai erityistä tarvetta. Ympäristön tieolosuhteet ovat saattaneet muuttua tai vanha rasitetie alue on vaikkapa liian kapea moottoriajoneuvolle jne.
aloittajan tapauksessa mitään rasiteyhteyttä tai tarvetta siihen ei ole joten asialla on turha spekuloida. jos aikaisempi omistaja on sallinut kylänväen kokoontua tontillaan niin se on hänen asiansa eikä millään muotoa sido uutta omistajaa. vähän sama jos menisit kyläilemään ystäväsi vanhaan asuntoon väittäen että kyllä tänne on aina oltu tervetulleita. - vaivai.
mites pelastustie.. ketään ei oo mökil ja mökki palaa`?
- -khbg
Jos talolle on 20 metriä portilta niin letkut kyllä riittää. Lukot saadaan laikalla auki tarvittaessa.
- Anonyymi
Jos joku luvatta liikkuva. Ei jokamihenoikeudella liikkuva vammainen lapsi tai muu kaatuu kompastuu ketjusi, rautalankaan ja loukkaantuu sairaalakuntoon. Kenen syy?
- Anonyymi
Mistä tiedät, ettei koko kylällä ole ranta- ja kulkemisoikeutta kiinteistölläsi? Oletko hommannut kaikki pöytäkirjat liitekarttoineen vuodesta 1732? Maksaa vähän, mutta vain siten saa varmuuden asiasta, kiinteistörekisteriotteella voi pyyhkiä hanuria jos vessapaperi loppuu näin koronoaikana.
Lisäksi tuolla on muutenkin syntynyt sanaton nautintaoikeus, eli ei se asia nyt noin helppo ole kuin aloittaja esittää.
P.S. Tiedän kyllä ketjun iän, aloitusviestiin on nykyisin vain helpoin vastata 😊- Anonyymi
Ei se nyt ihan noin vaikeaa oikeasti ole.
- Anonyymi
Oli jo aika tämäkin aloitus nostaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2044035Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112563Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382265Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?801390Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861268- 481149
- 751017
- 59873
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu57844S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?
Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt72797