Tekisi mieli ihan ensimmäiseksi lausua, että
hohhoijaa! Ja äänensävy voisi sisältää: väsymystä,
epätoivoa ja kaikkea muutakin negatiivista.
Mutta kyllä siellä jossakin taustalla taitaa kuitenkin
orastaa vielä myös hiven toivoakin, siitä 'paremmasta'.
Mutta 8 viikkosena se tuli ja ikä lähentelee nyt jo 9 kuukautta.
Joten tässä kohtaa kelaan aina niitä edistymisjuttuja, eikä kaikkea
lie ihan vielä menetetty. (Ei etenkään itseni suhteen).
Tässä pieni kooste, ensin ne ”negatiiviset”:
1. Virtaa ja energiaa yli ymmärryksen
(liika lenkitys lisää kuitenkin rauhattomuutta)
2. Ylienergisenä totaalinen pomo
(väsyneenä pomottelu kymmenkertaistuu)
3. Pomottelun seurannaisena se ihana näykkiminen
(ja seurueessa aina vähintään 1 pomottelun kohde)
4. Jatkuva pompottelu, eli mikään ei ole hyvin
(kait osa pomottelua)
5. Jos joku on paikalla, ei osaa asettua lepäämään
(kaikki edellä mainittu, eli kohdat 1-4 kymmenkertaistuu)
Yhteenvetona ylläolevasta voisi todeta, että hohhoijaa!
Mutta, tässä kooste kaikesta positiivisesta.
1. Ollut sisäsiisti jo nelikuisesta asti
(osannut antaa merkin hädästä)
2. Nukkuu yöt kuin tukki
(ja pitkälle aamuun, siis viikonloppuisin/lomilla)
3. Näykkiminen ei kuitenkaan tarkoita, että aidosti purisi
(eikä ole ikinä vielä murissut, ei missään tilanteessa)
4. Levon jälkeen osaa olla niin, niin hellyttävä
(ainakin 5 minuuttia)
5. Ei pelkää ketään eikä mitään
(ei vaikka on joskus saanut lajitovereiltaan jopa neniin)
Tässä jotain. Onkohan kenelläkään vastaavaa?
Ps. Sen niin sanotun jääkauden kautta on syntynyt ne parhaimmat tulokset. Kuinkahan usein sitä voi toistaa?
hohhoijaa! Ja äänensävy voisi sisältää: väsymystä,
epätoivoa ja kaikkea muutakin negatiivista.
Mutta kyllä siellä jossakin taustalla taitaa kuitenkin
orastaa vielä myös hiven toivoakin, siitä 'paremmasta'.
Mutta 8 viikkosena se tuli ja ikä lähentelee nyt jo 9 kuukautta.
Joten tässä kohtaa kelaan aina niitä edistymisjuttuja, eikä kaikkea
lie ihan vielä menetetty. (Ei etenkään itseni suhteen).
Tässä pieni kooste, ensin ne ”negatiiviset”:
1. Virtaa ja energiaa yli ymmärryksen
(liika lenkitys lisää kuitenkin rauhattomuutta)
2. Ylienergisenä totaalinen pomo
(väsyneenä pomottelu kymmenkertaistuu)
3. Pomottelun seurannaisena se ihana näykkiminen
(ja seurueessa aina vähintään 1 pomottelun kohde)
4. Jatkuva pompottelu, eli mikään ei ole hyvin
(kait osa pomottelua)
5. Jos joku on paikalla, ei osaa asettua lepäämään
(kaikki edellä mainittu, eli kohdat 1-4 kymmenkertaistuu)
Yhteenvetona ylläolevasta voisi todeta, että hohhoijaa!
Mutta, tässä kooste kaikesta positiivisesta.
1. Ollut sisäsiisti jo nelikuisesta asti
(osannut antaa merkin hädästä)
2. Nukkuu yöt kuin tukki
(ja pitkälle aamuun, siis viikonloppuisin/lomilla)
3. Näykkiminen ei kuitenkaan tarkoita, että aidosti purisi
(eikä ole ikinä vielä murissut, ei missään tilanteessa)
4. Levon jälkeen osaa olla niin, niin hellyttävä
(ainakin 5 minuuttia)
5. Ei pelkää ketään eikä mitään
(ei vaikka on joskus saanut lajitovereiltaan jopa neniin)
Tässä jotain. Onkohan kenelläkään vastaavaa?
Ps. Sen niin sanotun jääkauden kautta on syntynyt ne parhaimmat tulokset. Kuinkahan usein sitä voi toistaa?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minulle tulee ekana mieleen, että olette antaneet liikaa huomiota koirallenne.
Saatat olla hyvinkin oikeassa, vaikka äärimmäisyyksiä pyrinkin aina välttämään.
Toisaalta olen itsekkin havainnut, että ne omatkin kotihommat saa kyllä hoideltua ihan rauhassa, kunhan vaan tekee. Suomatta hauvelille sen erityisempää huomiota, sen niskotteluista huolimatta.
Ehkäpä juuri tästä syystä koinkin sen jääkauden kelpo jutuksi.
Hih hih kuulostaa tutulta! Menin samankaltaisten ongelmien kanssa kokeneelle kouluttajalle ja sieltä löytyikin resepti meidän ongelmiin. Meillä ei ollut johtajuusongelmaa kuitenkaan. Ei kaikkea "pomottamista" kannata ottaa ihan niin hirveen vakavasti. Se tulee tasottumaan ja jäämään pois, kun pentu kasvaa ja saa älliä päähän.
Kannattaa tehdä paljon nenätyöskentelyä (namien piilostusta, jäljestystä, ihmisten hakemista metsästä, tee siitä näin syssyllä vaikka kanttarellikoira!...) ja sitten on olemassa paaaaaljon erilaisia aktivointipelejä. En tarkoita leluja, joita koira heittelee pitkin kämppää saadakseen nameja, ne innostavat ennestään energistä koiraa riekkumaan. Tarkoitan pulmapelejä. Namit piilotetaan erilaisiin koloihin ja koiran pitää keksiä, miten sen sieltä saa. Joskus ne ovat nostettavan kupin alla, toisessa tarvitsee vetää hampailla nuppi ensin irti ja sitten avata laatikko, jossa nami piilottelee... Näitä leluja suosittelen lämpimästi vähintään puolituntia päivässä.
Sitten tehtiin istumaharjoituksia. Siis koira istuu, jotta saa namin. Harjoituksia tehtiin parikymmentä päivässä. Koira istuu ensin erimittaisia pätkiä edessä (1-60s), sitten aletaan liikkua ja koiran pitää istua, taputetaan käsiä, kierretään koiran ympäri, käydään toisessa huoneessa, heilutellaan lelua, heitetään lelu...lopulta voin riehua ja juosta pitkin kämppää heitellen palloja -ja koira istuu. Samaa tehdään ulkona, puistossa, vieraissa...
Näykkiminen oli meilläkin ongelma. Kuuluu paimennusviettiin. Vesiroiskaisulla ja murahduksella sain tavan pois viikossa. Eipä ole sen koommin näpsinyt. Kuumetessa silti edelleen herkkä näykkimään.
Hyvä vinkki meille oli aikoinaan hihnassa pitäminen sisällä. Siis jos tuli vieraita tai muuta jännää tapahtui, ja koira menasi nostaa vireystasonsa tappiin, otin sen vierihoitoon. Hihnaan. Ja siitä ei päässyt metriä kauemmas liikkumaan, eikä todellakaan päässyt häiritsemään vieraita. Siinä se sitten seurasi minua, ja lopulta rauhottui. Tärkeää on, että koira rauhottuu nimenomaan sinne, missä sen tekee mieli riehua. Ettei sitä aina laiteta tilanteesta ulos rauhottumaan.
Mutta hyvä muistaa, että tuo on ohimenevää. Nyt kannattaa panostaa paljon suhteeseen. Leikkiä ja touhuta koiran kanssa niin paljon, että sen ei tarvitse yrittää aktivoida ihmisiä niin paljoa. Energisyys tulee tippumaan dramaattisesti siinä vuoden iän jälkeen ;) Tollaset jutut auttoi meitä kovasti, eikä tarvittu jääkausia. Pentu on pentu. Jos aikuinen koira käyttäytyisi noin, jääkausi on varmasti tarpeen. Mut mä en ole koskaan ollut ihan hirveä koiralle lässyttäjä muutenkaan, eli meillä saattaa olla hyvinkin eri lähtökohdat tuossakin.
Kiitos vinkeistä, ainakin tuota hihnajuttua aion kokeilla.
Jotenkin tässä vaan tuli vähän ehkä turhastakin natistua, mutta kun tällä koiralla on tämä meininki ollut ihan toisesta laidasta, siis kun sitä vertaa kahteen aikaisempaan koiraani.
Ja pentu kun pentu, ja lohduttavaa tietää, että touhu rauhoittunee sen eka ikävuoden jälkeen. Eihän sinne enää niin pitkä aikakaan ole, eikä tässä nyt ihan lirissäkään olla. Väsymys vaan joskus korostaa kaikkea.
Muutekseen, en muista että olisin koskaan oikein lässytellyt kenellekään, ja vähiten kait kuitenkin tälle energiapytylle. Vaikkei sekään nyt ihan pahasta olisi? Ainakin joskus.
Illanjatkoja!
Meillä oli ongelmana karhukoirauroksella, että näykki aivan liian innokkaasti vielä 6 kuukauden ikäisenä. Ei ollut vihainen, se oli vain niin kivaa. Sitten sen kanssa hierottiin kerran kunnolla rauhaa eli painettiin maahan ja pidettiin paikallaan (ei vihaisena vaan rauhallisena, mutta päättäväisesti) kunnes antoi periksi. Koira huusi kuin syötävä ja oli kauheaa kuunneltavaa, mutta näkyy tämä samainen uros nyt tekevän samaa meidän pienemmälle narttupennullekin.
Sitten rauhanhieromisen jälkeen esiteltiin urokselle meidän perheen pahin mahdollinen rangaistus eli vessaan jäähylle joutuminen. Kun näykkäisi tuli omalta ihmiseltä kova karjaisu, lehti lyötiin pöytään ja huudettiin: "Jäähylle" ja koira vessaan muutamaksi sekunniksi yksin. Johan tepsi ja nopeasti.
Meidän koira ei ole käynyt jäähyllä 2-vuotisen elämänsä aikana kuin varmaan 5 kertaa ja on nykyään kuin ihmisen mieli. Tosin, jos se kuvittelee olleensa tuhma niin menee jo ihan itse sinne vessaan. Eipä sellaiselle juurikaan vihainen voi olla...
Niin ja rotu on tosiaan Karjalankarhukoira, joka on erittäin energinen rotu ja vaatii paljon toimintaa. Meillä pärjätään kun koirat saavat juosta metsässä, lenkeillä, tarhassa ja on juuri tuota nenätoimintaa.
Ja mielummin niin päin, että on "antanut liikaa huomiota" koiralleen. Parempi on kun vähän villi ja onnellinen kuin apaattinen ja alistettu. Niin ja meillä kyllä ei edes mietitä mitään kuka-on-pomo-ja-miten-se-näkyy -juttuja.
Hienosti todettu: "" Parempi on kun vähän villi ja onnellinen kuin apaattinen ja alistettu.""
Ja tuosta tulikin mieleeni lapsuuskodin koirat (=pystykorvat), jotka sananmukaisesti olivat villejä ja vapaita, ja iloisia. Joskus tuntuukin, että nykyaikana koirankasvatus onkin vähän kuin taidetta. Toisaalta onhan nämä kaupunkiympäristöt kuin toista maata niihin maalaismaisemiin verrattuna, ja tällöinhän näitä rajojakin täytyy asettaa.
Ja sekin on tässä melko mielenkiintoista, että se mikä pätee yhteen ei taas toiseen pädekkään. Nimittäin kaikki nuo esittämäsi temput on jo läpikäyty, siis jäähyt, selätykset ja tietenkin se niskanahasta kiinniottaminen (emokin kun kuulemma toimii näin).
Mutta ei mikään näistäkään ole tehonnut. Päinvastoin, suurempi meteli vaan syntyy. Siksipä tätä ihan oikeasti on ollut hiven hämillään, siitäkin huolimatta että sieltä taustalta on aistittavissa mitä herkin ja ennenkaikkea älykäs otus (=ymmärtää lähes kaiken puheen).
Mutta tuo metsässä juoksuttaminen on sitä ihka parasta, villinä ja vapaana. Sääli, ettei siihenkään ole aina oikein mahdollisuutta.
Niin, ja sitten tuo pomottelu juttu. Sekin lie sitä uutta taiteenlajia, koska en minä ainakaan ollut kohdallani tähän aiemmin törmännyt. Ymmärtääkseni ne lapsuuskodin koirat kuin myös ne aiemmat koirani vain ja yksinkertaisesti sopeutuivat siihen elinympäristöönsä.
Miettiiköhän tässä nyt kuitenkin liiaksi tämän energiapytyn hyvinvointia?
Mitäs "energiapytylle" nykyään kuuluu?
Ihan hyvä, että mietit sen hyvinvointia yms. koska tuo näykkimnen on potentiaalinen paha ongelma. ...siis kun en tiedä kuinka pahasti näykkii. Alle vuoden ikäisellä se voi vielä olla leikkiä, mutta vanhemmiten se voi äityä aggressiiviseksi ja iso koira voi leikilläänkin näykkäistä liian lujaa esim. lasta ja siinä onkin sitten ihmettelemistä. Eli, jos ei se siitä asetu, niin johonkin ongelmakoirakouluttajaan vaan yhteyttä ennen kuin sattuu jotain. ...jos siis on sattuakseen.
Meillä kun arvostetaan villiä onnellisuutta ja hyvää tahtoa puolin ja toisin, niin Tommy Wiren sopii meidän arvomaailmaan hyvin. Suosittelen häntä lämpimästi.
Ja tosiaan jos lenkin jälkeen on villimpi niin sitähän se hyvä kunto teettää: jaksaa riehua kauemmin ja kovemmin. Hyvä lihaskunto ja kestävyys ei ikinä ole pahitteeksi niin koiralla kuin omistajallakaan, joten kyllä kannattaa lenkittelyä jatkaa. Koira vaan pitää väsyttää sillä nenätoiminnalla ja se voi olla vaikka jäljen seuraamista tai rauniokoira -toimintaa tms.
Mikä on koiran rotu? Löytyskö jotain sopivaa rodunomaista käyttöä, johon saisi energiansa purkaa? Jos on kyseessä esim. mäyräkoira niin senkun kysymään paikalliselta metsästysseuralta, että pääsiskö esim. peurajahtiin mukaan. Koiranohjaaja ei tarvitse metsästyskorttia.
Niin ja sen verran vielä, että tuo meidän vanhempi karhukoira (uros) eleli kaupungissa ensimmäiset 2 elinvuottaan. Juuri vasta muutettiin maalle. Se kaupunkiasuminenkin oli tosin omakotitaloalueella, mutta silti... Toisia koiria tavattiin jatkuvasti ja muutenkin piti koiran olla hallinnassa. Ja meidän koira oli hyväkäytöksinen, muut koirat lähinnä rähisi ja riehui ja naapurustossa haukkui.
Voi sitä olla villi, vapaa ja onnellinen kaupungissakin. Eikä tarvitse osata edes istua kuten meidän koira ei osaa! Se osaa vain näyttelyssä ja mettässä tarvittavat jutut ja sen mitä kotona kanssakäymisiin tarvitaan.
Kuinka sujuu, siis elo tämän energiapytyn kanssa?
Toteaisin, että vaihtelevasti. Ja tuo näykkiminen kohdistuu enää/vielä yksinomaan käsiin, ei enää nilkkoihin tai jalkoihin yleensäkään. Eli eteenpäin ollaan tässäkin asiassa menty.
Muutoin, tällaisena pöytälaatikkokirjailijana, aloitin pitämään sellaista koiranoppimispäiväkirjaa. Sen avulla kun voi tietyllä tavalla kokea onnistumisen tunteita, etenkin kun jotkut jutut vaatii näköjään tuhansia ja taas tuhansia toistoja. Voisin todeta esimerkkinä tuon lenkittämisen, jolloin joka lenkin jälkeen arvioin koiran käyttäytymistä asteikoilla 1-10 ja arviointikriteereinä ovat ainakin ihmisten (aikuisten/lasten), ajoneuvojen ja tietenkin toisten lajitovereiden/tai yleensäkin eläinten ohittamistilanteet.
Ja edistymistä on todella tapahtunut, ja tämän havaitseminen estää sen niin sanotun kirveen heittämisen kaivoon. Ja olet oikeassa tuossa tuon mainitsemasi nenätoiminna suhteen. Olen havainnut, että esimerkiksi nuo ohittamistilanteetkin onnistuvat sataprosenttisesti, kunhan se kuono vaan pysyy maanpinnassa. Ja tietysti aikaa pitää varata myös niihin kaivamispuuhiin, tosin vähän katsottava, että missä kaivaa.
Koirani rotu on monirotu, ja eka tällainen. (Kaksi aikaisempaa koiraani kun olivat niitä puhdasverisiä seurakoiria). Ja rotuina on karjalan karhukoira/porokoira, eli haastavia rotuja ja vielä keskenään sekoitettuna. Mutta kaunis kuin mikä, kiiltävä mustaturkki ja ulkonäkö/koko kuin porokoiralla.
Ja osaa tuon istumisenkin kuin myös tassujen antamisen ja maahan menon. Siis nämä pienet perinteiset jutut. Ja kaiken päälle omaa mahtavat unenlahjat, tosin vain öisin. Ja se riittääkin (muuten kun ei kyllä jaksaisi).
Tässä jotain pientä, ja alan olla jo todella vakuuttunut, että tästä/tästäkin pytystä kehkeytyy mitä parhain yksilö. Vaikka kaupunkimaisemiin onkin tyytyminen.
Tommy Wiren? Kerrotko joskus jotakin hänestä?
Jaa karhukoiraa...?! No, tuurista kiinni miten on geenit menneet ja mihin vaikuttavat, mutta tuntuuko enemmän paimentajalta vai hirven haukkumalla pysäyttävältä metsästyskoiralta?
Karhukoirissa SAATTAA olla tuota ... miten sen nyt sanoisi ..."näykkimisviettiä" tai nokalla "tökkimisviettiä". Oma mielipide on, että koira suullaan kommunikoi enemmän kuin koirat keskimäärin. Se on toki saatava pois ja sanoisin, että ota Tommy Wireniin yhteyttä, hän osaa neuvoa parempia konsteja kuin minä koiraa näkemättä.
Karhukoirien puolesta voin sanoa, että hyvän ja äärettömän älykkään koiran siitä saat (mitä lisuketta se porokoira siihen sitten tuokaan). Se on sitten sellainen koira, joka leimautuu omaan ihmiseensä vahvasti ja uhraa henkensä puolestasi eli ei sitä ihan hevillä ainakaan kannata kiertoon laittaa.
Karhukoirat ovat myös ÄÄRETTÖMÄN itsepäisiä. Sitä ei vain normaalijärkinen ihminen voi tajuta ja se ei ole johtajuusongelma. Kuuluu rodun piirteisiin. Ei se pahalla. Heti kun se tajuaa, että mitä haluat, niin kyllä se tottelee ja tekee. Oppii todella nopeasti ja haluaa toimia ihmisen kanssa, nöyrästi sinua kunnioittaen. Vaatii vain omaa elintilaa.
Et ole koiraasi lyönytkään, mutta karhukoiraa ei ehdottomasti kannata löydä. Ei kyllä muitakaan koiria, mutta karhukoiran kohdalla ei saa aikaiseksi millään tavalla mitään toivottua. Karhukoiralla saattaa jopa palaa päreet nurkkaan ahdistettuna, vaikka muuten yleensä se kulmakunnan mukavin murre onkin ja myös lapsiystävällinen.
Energiaa on kuin pienessä kylässä ja ehkä teidän murren mieli vain vetää hajujen perään metsään ja kun ei sinne riittävästi pääse niin se purkautuu sitten erinäisin keinoin. Yksilöitä toki kaikki, mutta tämä vaikuttaa hieman keskiverrosta (lievästi) poikkeavalta (ei hyvään eikä huonoon suuntaan, on vain hieman erilainen kuin muut tuntemani karhukoirat).
Kirjoittelen tätä kovalla kiireellä, joten ajatus kirjoituksessa lienee katkonainen ja varmaan sekavakin.
Tommy Wiren löytyy netistä ja suosittelen lämpimästi. Meillä ollaan eläinten ystäviä eikä niitä kurmuuteta, joten siksi voin suositella. Katso myös www.spj.fi ja karhukoiran rotumääritelmä ym. kuvauksia ja kerro, miltä koirasi näiden asioiden pohjalta vaikuttaa.
Sanon vielä sen, että karhukoira on myös sellainen että se esim. jaksaa tehdä jotain yhtä asiaa tuntitolkulla. Meillä vanhempi koira välillä haukkuu lattiakaivoa ja se tekisi sitä tuntitolkulla. Se kuuluu rodun ominaispiirteisiin ja sitä kutsutaan sinnikkyydeksi.
Nyt on mentävä! :)
Positiivisten kohta 5: "Ei pelkää ketään eikä mitään" on silkkaa karhukoiraa. Karhukoiran täytyy pärjätä karhunkin kanssa, joten ei se voi ihan pikkuasioista säikähtää.
Miten nuo negatiiviset kohdat 3 ja 4 tarkoittavat, eli mitä se pomottaminen on? Tuli vain mieleen, että ehkei se ole pomottamista vaan jotain muuta... porokoiran jotain paimentamisjuttua tai karhukoiran metsästyskäyttäytymistä.
Tuossa kohdassa kun sanoin aikaisemmin, että jos teidän murre ei (halutessaan) riittävästi metsään pääse niin en epäile ollenkaan etteikö teillä koiraa liikutella paljon - kun puhutaan normaalista ulkoilutusmallista peruslemmikin kanssa. Vertasin sitä karhukoiran käyttöön... eli itsekin olen siellä metsässä useita tunteja hyvässä lykyssä.
Ihan vain muuten vain tähän kerron karhukoirien käytöstä... Joku haukkukoekin saattaa ensin huonolla ja sitten hyvällä tuurilla edetä niin, että ensin koira etsii hirveä 5 tuntia, sitten alkaa 5-tuntinen koe ja sitten vielä, jos hirvi karkaa haukusta koen loppupuolella, odotellaan, että koira saa hirven uusintahaukkuun ja sitten annetaan ainakin puoli tuntia vielä haukkua, ennen kuin arvataan haukulle hiipiä ja kun haukkua ei välttämättä viitsi keskeyttää niin sitten annetaan haukkua ainakin jonkun aikaa ja sitten vasta koira kiinni. Sitten on vielä kaksipäiväisiä kokeita tai metsästystilanteet, joissa koira on (tilanteesta toki riippuen) aamunkoitosta iltahämärään metsässä ja seuraavana päivänä vielä sama uudelleen.
Ja koira vain jaksaa ja jaksaa...
Eli, karhukoiran viettämä aika metsässä saattaa olla ihan eri sfääreissä kun peruslemmikillä. Enkä nyt sano, että mene metsään päiväksi koirasi kanssa, mutta että peruslemmikkiin verrattuna riistavieteillä varustettu karhukoiraa (tai sekotusta) ei välttämättä väsytetä henkisesti ihan helposti.
Saanen vielä vastata ja todeta, että sana 'huoh' on muuttumassa sanaksi 'yes!'. Kymmenen kuukauden pyykki on ohitettu, ja niin usea 'negatiivinen' juttu on vaihtunut toivoa virittäväksi jutuksi. Vaikka jotkut niistä aika pieniä onkin, mutta kuitenkin.
Paimentaja kuin paimentaja tämä riiviö enempi onkin, otaksun näin. Mutta karhukoiraa tässä on sitten sen verran, että jotkut opit istuu sen päähän kerrasta tai parista. Tosin toisia juttuja tahkotaan kuukausitolkulla. Kuten esimerkiksi tuota hihnassa kulkemista. Toki siinäkään ei tuota enää mikään muu ongelmaa kuin ne lajitoverien ohittamistilanteet. Mutta tahkoaminen lie paras keino.
Olen näet huomannut, että toistot ovat parhainta treeniä, vaikka välillä itseään rasittaakin. Mutta ohjemassani on aina arkisin, joka päivä, töiden jälkeen vähintään puolentoista tunnin lenkki, joiden aikana pyrin vain määrätietoisesti 'koirakohtaamisiin'. En kuitenkaan oikein ole löytänyt/oivaltanut sitä parhainta ratkaisua näihin tilanteisiin. Namit tai nakit ei kuitenkaan tepsi.
Toisaalta sisätiloissa koira on vain jätettävä omiin oloihinsa silloin, kun on askareiden aika. Aikansa tämäkin vikisi, mutta nyt sekin on loppunut. Joten palkintoja tässä on ropisemalla tippunut.
En ole koiraani koskaan vakavasti lyönyt (ehkä läpsäissyt), mutta sillä ei todellakaan saavuteta mitään. Kuten ei myöskään selättämisillä tmv. keinoilla. Tehokkainta on napakka kielto napakalla äänensävyllä.
Mutta onneksi ne pahimmat vaiheet lie jo ohitettu, siitäkin huolimatta että takaiskuja on vaikkapa jo huomenna odotettavissa. Kaiken kaikkiaan, kyllä koiranpentu muuttaa myös omistajaansa. itselläni ainakin pinna on pidentynyt (ja ulkoilu lisääntynyt). Joten kyllä koiranhankinta on hankinta, jota tulisi jokaisen tarkkaan, jopa erittäin tarkkaan miettiä.
Ps. Lueskelin Tommy Wirenin sivustoa, ja on mielenkiintoista havaita, että kukin tahollansa painii näissä koira asioissakin aivan samankaltaisten 'ongelmien' kanssa.
Juu, kyllä se siitä suttaantuu. Kun ei kuitenkaan vaikuta koiralta, joka mitenkään olisi häiriintynyt ja sitä kautta jotenkin ilkeä. Toiset ovat vain haastavampia kuin toiset ja sitten tietenkin vaatimustasot ovat erilaiset. Meidän koirat tuskin ihastuttaisi ketään tosi-TOKOajaa. Meillä pyyhkii vallan mainiosti juuri näin. ;)
Tsemppiä vain teille! Onneksi on murre hyvään kotiin päässyt, sellaiseen, jossa ei ihan heti luovuteta. :)