STALA & SO!!!
Vuonna 1997 perustettu So. on tunnettu melodisista rock-biiseistä ja iloisesta asenteesta. Karismaattisen solistinsa Stalan johdolla yhtye on saanut vapaasti viedä musiikkiaan ja live-esiintymistään haluamaansa suuntaan, keräten samalla paljon faneja. Matkan varrella yhtyeen jäsenten muut musiikilliset projektit laittoivat So.n hetkeksi aikaa tauolle, mutta nyt yhtye on taas täällä... entistä värikkäämpänä!
So.:n lavashow on visuaalinen elämys. 70- ja 80-lukujen glam rock-yhtyeet, kuten Sweet, T-Rex ja Ziggy Stardust-ajan David Bowie ovat olleet vahvoja vaikuttajia yhtyeen imagoon. So. tekee musiikkia unohtamatta pääasiaa, eli hauskanpitoa! Edesmenneen Spede Pasasen toteamus: " Pääasia, että on kivvaa!" toimii yhtyeen ohjenuorana. Show by So. ei jätä ketään kylmäksi!
16.2. 2011 julkaistiin So.:n debyyttialbumi "It Is So.". Yhtye on itse säveltänyt, sanoittanut, äänittänyt ja tuottanut levyn. Uusi 5 biisi ep. ilmestyy 14.9.2011!
Alkuvuodesta 2011 yhtye osallistui Suomen Euroviisukarsintaan Stala & So. -nimellä. Yhtye selvitti tiensä finaaliin yhdessä yhdeksän muun artistin kanssa ja esiintyi suorassa lähetyksessä lähes miljoonalle tv-katsojalle.
Tämä on Stala & So., viihdettä kaikille aisteille! Tervetuloa mukaan!
Tulevia keikkoja missä voi katsastaa bändin!
14.9.2011 @ On The Rocks, Helsinki (EP:n julkaisubileet Honey Hellraiser)
15.9.2011 @ Levykauppa Äx, Helsinki (akustinen, ei ikärajaa)
17.9.2011 @ Rautaruukki, Karkkila ( Honey Hellraiser)
18.11.2011 @ Blackpool, Järvenpää
19.11.2011 @ Green Room, Helsinki
12.12.2011 @ Back Room, Kotka
Kotisivut! http://www.stalaso.com/
Stala & So.n uusi EP!!
So.fani!
0
202
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244402
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333503Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543394Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203328Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232920Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282670Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142165Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774